maanantai 11. tammikuuta 2010

Symboli





 
Olen ajatellut: 
mikä olisi se esine tai "juttu" (tai oikeastaan mikä hyvänsä) joka symboloisi minua? Samaan tapaan olen miettinyt muiden ihmisten kohdalla. Mikä olisi se mistä heti tietäisi että aha, tuo tarkoittaa sitä ihmistä, tuo kuvaa häntä, tuo on Hänen Merkkinsä, suorastaan.


Ajatukset ovat menneet näille laduille Hustvedtin kirjojen laatikoiden, kuvien ja nukkien myötä ja omien laatikkoleikkieni seurauksena.

Vastauksia en ole juurikaan keksinyt. Sen totesin päässäni että luultavasti sitä itse toivoo että se minua symboloiva juttu olisi joku kiva asia, joku hieno ja ylevä - mutta että se saattaisi hyvinkin olla jotakin ihan muuta, eikä ehkä niin imartelevaakaan, ainakaan jos ihmiset rehellisesti kertoisivat.

Niin että ei mitään vastauksia tänään, kysymyksiä ja ajatuksia vaan.

35 kommenttia:

Neiti Nimetön kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe! Uskon, että kaikille meille löytyy oma symboli. Kyllä se varmaan eroaisi jos sen saisi itse päättää toisten sijaan. Ja symbolitkin voi tulkita niin monella lailla. Olisikin kiva tietää mikä omani olisi...hmmm..

violet kirjoitti...

Neiti Nimetön: minustakin näitä on mielenkiintoista miettiä.
Ja aihetta liipaten:
Uskon että melkein jokainen on ainakin jossakin elämänvaiheessaan mm. kiinnostunut siitä millaisen kuvan/vaikutelman itsestään antaa, miltä näyttää muiden silmissä jne.

Symbolit voi nimenomaan tulkita monella tavalla, vaikka on joitakin ns. yhteisesti sovittuja juttuja, kuten vaikka että kyyhkyn kuva symboloi rauhaa tai että punainen risti valkoisella pohjalla merkitsee tiettyä asiaa.

Joskus melkein hätkähdän kun kuulen että joku sanoo vaikka: minun mieheni tuntuu minut aivan täysin.
Mietin onko se muka mahdollista ja perään mietin: sen täytyy olla kauhean tylsää.

mizyéna kirjoitti...

Sulla on kyllä blogimaailman mielenkiintoiset puheenaiheet aina. Kiitos niistä!

anna kirjoitti...

Taidekoulussa aikoinan piti suunnitella oma exlibris. Siinä tuli olla kuva, symboli, joka kuvaa itseään tavalla joka kantaisi sitten koko elämän ajan. Että voisi liimata arvokkaimpien kirjojensa sisäkanteen myös jälkipolvia varten. Oli vaikeaa. Lopulta symboliksi tuli tyylitelty karhu, se oli töitteni logokin kauan, mutta ei se loppuelämää kantanut ja on jo poistunut muistojen maailmaan. (Kai ne symbolitkin muuttuvat kun ihminen muuttuu).

anna kirjoitti...

Taidekoulussa aikoinan piti suunnitella oma exlibris. Siinä tuli olla kuva, symboli, joka kuvaa itseään tavalla joka kantaisi sitten koko elämän ajan. Että voisi liimata arvokkaimpien kirjojensa sisäkanteen myös jälkipolvia varten. Oli vaikeaa. Lopulta symboliksi tuli tyylitelty karhu, se oli töitteni logokin kauan, mutta ei se loppuelämää kantanut ja on jo poistunut muistojen maailmaan. (Kai ne symbolitkin muuttuvat kun ihminen muuttuu).

Liivia kirjoitti...

Ihan spontaanisti tuli mieleen ensimmäisenä sinusta henkselit. Älä kysy miksi, tuli vaan kirkkaasti ja sujuvasti.

Mutta parhaiten miellän sinut väriksi, en violletiksi kuten voisi olettaa, vaan sellaiseksi kylmäksi turkoosiksi, johon on sekoitettu lilahtavaa harmaata. Se väri olet jotenkin sinä!

Ajattelen muutenkin ihmiset helposti väreinä, kaupungit väreinä jne. Mies on huomannut tämän ja yritti käyttää sitä hyväkseen opettaessaan (siis yrittäessään opettaa) minua soittamaan: "Ajattele soinnut väreinä", hän jankutti. Kun vaan olisin ensin kyennyt ajattelemaan ne soinnut...

_hoya_ kirjoitti...

Viittomakielisillä on oma viittomansa nimenä. Ei ne viitsi jokaista kirjainta e-l-e-o-n-o-o-r-a viittoa erikseen, joten he keksivät toisilleen yhden viittoman, joka kuvaa ko. henkilö parhaiten.

Viittoma ei ole symboli, mutta on hauska keino tunnistaa toinen henkilö :-)

Liivia kirjoitti...

Hoyan kommenttiin viitaten; minullakin oli oma viittomamerkkini kun opetin viittovia lapsia; nostettiin etusormi pystyyn ihan otsaan kiinni. Lapset antoivat sen minulle.

violet kirjoitti...

mizyena; noinko meinaat? Kiitos!

anna; takuulla muuttuu.
Minusta elinikäistä exlibristä ei ihan nuori ihminen edes voi tehdä.

Liivia; henkselit on hämmentävä mutta kun ajattelen enemmän...miksei.
Venyy, tukee (toivottavasti!) ja auttaa - ja voihan niitä paukutella;-)

Jännä tuo lapsilta saamasi merkki.

Värin ymmärrän oikein hyvin. Olisin ollut hyvin huolestunut jos olisit sanonut vaikka että reipas punainen....

hoya; tuota en ollut tiennyt, kiitos kun kerroit.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Hmm, voisiko olla etta toisen tunteminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita?

Itse en usko, etta ketaan voisi tuntea taysin, eika ole tarkoituskaan. Hyva jos tuntee itsensa.

Symboleista viela. Minulla oli kerran japanilainen tyokaveri. Pyysin hanta kirjoittamaan nimeni japanilaisilla symboleilla. Han sanoi, etta ei ole yhta tapaa vaan kirjoitat sen siihen perustuen mita toisesta ajattelet. Han viittasi kukkaan, iloon jne. Nama symbolit on mielestani aina kuitenkin positiivisia. Mutta mielenkiintoisia nekin!

violet kirjoitti...

Neiti Nimetön; joo, olen varma että (tässäkin..) puhutaan eri asioista kun puhutaan "toisen tuntemisesta".
Olen toisinaan miettinyt kuka itseni jälkeen "tuntee minut parhaiten", tietää eniten, on lähinnä totuutta.

Mitä enemmän ajattelen tuota en voi muuta kuin todeta: kukaan ei lopulta tunne toista ja kuten sanoit, hyvä kun tässä itsestään jotakin tajuaa.

Sooloilija kirjoitti...

Ehkä jotain symbolia omaksi merkikseen miettii jo siinä kun valitsee tähän blogiin pikkuprofiilikuvaansa, ellei ole omaa kasvokuvaa, kuten esim. minulla ei ole..

Vilijonkka kirjoitti...

Mizyenan kanssa samaa mieltä! Tunnen itseni kovin latteaksi, mutta hyvä kun jollain muulla välähtää näitä kysymyksiä ja me muut saadaan nauttia!

Liivia kirjoitti...

Muistutan vielä, että henkseleissä on tyyliä ja ne edustavat vanhaa maailmaa:) Ja poikatyttömäisyyttä, jota sinussa on hyvässä suhteessa.

junika kirjoitti...

Et kysynyt, mutta postauksesi on ihan selvä kysymys.

Minullekin sinusta tulee mieleen väri. Sellainen lilahtavanharmaa. Väri, joka eri valossa näyttää erilaiselta: surullisen harmaalta, mystisen violetilta, tyylikkään siniharmaalta.

Esine, joka voisi sinua kuvastaa (pelkän blogin perusteella siis), on minusta vanha, ehkä 20-30 lukuinen seinäpeili. Sinusta huokuu mielikuvieni tasolla tuo Liivian mainitsema tyylikäs vanhan ajan poikatyttö.

Minä mietin aikoinani tätä samaa asiaa, kun ajattelin, että JOS haluaisin tatuoinnin, niin mikä olisi kuva, jota haluaisin kantaa elämäni loppuun asti. En ottaisi tatuointia ikinä siksi, että sellainen on cool tai että joku kuva näyttää nätiltä. Kyllä sen pitäisi olla leima, joka symboloi minua. Teenkin tästä muuten lähipäivinä oman postauksen! Jos kiinostaa, niin poikkea.

violet kirjoitti...

Sooloilija; joo, on ihan hyvä esimerkki. Kyllä sitä varmaan jokainen edes jonkun verran miettii eikä esim. lätkäise tuosta vaan vaikkapa naapurin koiran kuvaa!

Vilijonkka; olen varma että sulla vilisee kysymyksiä myös. Ehkä vaan luulet ettei niistä jaksaisi muut lukea vaikkei se totta olisikaan. Minusta on niin kiva aina lukea jonkun blogissa asioista joita on tuumaillut itsekin.

Liivia; kiitän suuresti arvioinnista. Kukapa ei ilahtuisi tuosta. Poikatyttöjuttu on kyllä ehdottomasti ainakin yksi asia mikä minussa ei muutu, ei ole muuttunut vuosien mittaan.

junika; no joooo, myönnetään;-) Totta kai hiukan tykkään kuulla näitä arvioitakin. (kohta joku sanoo että kalkkarokäärme olisi paras symboli minulle!).

Pidän ihan älyttömästi tuosta ideasta (väri joka näyttää erilaiselta). Muuttuu mutta samaan aikaan pysyy, pidän siitä.

Pidä vain noin ihana mielikuva! (Kuten tiedätkin niin totuudessa on toki paljon muutakin, mutta mitä siitä.)

TAtuointi...niin. Muistan että toisen lapsen syntymän jälkeen mulla oli noin vuoden kestänyt aika jolloin aika vakavasti mietin tatuoinnin ottamista. Sellaiseksi "merkiksi". Minulla oli pari ajatusta mielessä mutta onneksi ajattelin noin kauan. EI niistä olisi ollut minun "leimakseni"sittenkään.
Tulen ehdottomasti lukemaan aiheesta kunhan kirjoitat.

Punamulta kirjoitti...

Kysymuksiä heräsi omasta symbolistakin ihan hirvittävästi... Voi kun sellaisen olisi löytänytkin, jonkun, joka kulkee mukana läpi elämän...

Ja tässä sen näkee miten eri tavalla kukin kokee nämä asiat. Sinusta mieleeni tuli ehdottomasti sulkakynä ja mukana pitää olla myös jokin sana, jota se kynä juuri kirjoittaa... Mikä se voisi olla? Ja jos väriä on, se olisi jotain vaaleansiniseen viittaavaa, ei kuitenkaan puhdas vaaleansininen, vaan ehkä joku harmahtava...en tiedä. Toinen selkeästi sinua kuvastava väri on kyllä vihreä... -minun mielestäni :)

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tulee sinusta kirjoitusten perusteella mieleen jotakin mikä on samaan aikaan tasaista ja räiskyvää. En tiedä mikä se olisi, ehkä joku kimalteleva, mikä tavallaan ylläpitää kaikkea jo olevaa, mutta toisaalta välähtelee jatkuvasti jotakin uutta ja elävää. Timantti. Siinä se. Sellanen kahdeksankulmainen pitkulainen. Olkoon vaikka sinisävyinen, tai oikeastaan voisi se olla sellanen vanhahtava roosakin, puuterinen. Jollakin tavalla sellanen hiukan romantisoitunut realismi siitä kuvastuisi. No, tämä kaikki vain kirjoitustesi ja valokuviesi perusteella.;-)

Itselleni en keksisi mitään. Tai no, voisin olla vaikka nariseva, vanha kaappi. Sellanen missä on peili ovessa ja se heijastaa lakkaamatta kaikkea mitä eteen sattuu (ei pysty lopettamaankaan heijastelujaan ;-)) ja silti uskoo vankkumattomasti pysyvyyteen. Tuo narina oli kyllä paha idea, perun sen, mistä lie tulikin mieleen. En haluaisi narista, vaikka joskus huomaankin tekeväni niin. Ehkä se on sellasta lievää vastustusta nykyaikaa vastaan. Tai no, sellasia nykyisiä ideoita, kun ei ihmisistä välitetä ja minä-minä-minä on tärkeintä.

Sait taas miettimään.
t.minjo

MaaMaa kirjoitti...

Toivoisin, että mua symbolois meri.
Ainakin omasta mielestäni se sopii hyvin. Meri on aina ollut iso osa elämääni ja on osa nimeänikin :)

maijja kirjoitti...

Mielenkiintoista keskustelua täällä! Olen kyllä miettinyt samaa, esim (yhä ottamatta jäänyttä) tatuointia pohtiessa. Päädyn aina kettuun. Taannoin yksi opettaja (jenkki alkujaan, siksi kielenä englanti) kysyi mikä olisi oma 'toteemi' eläin, ja vastasin hetkeäkään miettimättä: FOX. Tismalleen samaan aikaan eräs toinenkin opiskelija, mies, teki samoin - eikä siinä kettumaisuudessa vielä mitään, mutta tämä naisen ja miehen samanaikainen ääni loi tosi oudon stereoefektin! Siis erittäin oudon, irrallisen ja kevyesti resonoivan soinnin, ei oikeastaan itsekkään tiennyt mistä ääni tuli. Opiskelijat alkoivat pyörittää päätään ihmetellen ja tuli syvä, hämmentynyt hiljaisuus. Well that was weird, opettaja totesi ja opiskelijatkin mutisivat spookyä. (anteeksi kun jaarittelen vähän ohi aiheen, mutta en malta olla kertomatta, kun muistan tämän nyt niin elävästi!) Sitten naurahdin ja sanoin, että muutin mieleni, eläin olisi sittenkin jänis, hehheh ja tunnelma keveni. Henkilökohtaisesti voimakkain juttu minulle oli kuitenkin se, miten opettajani reagoi: you're not a rabbit anyway, hän sanoi merkityksellisesti katsoen ja jatkoi opetusta.

You're not a rabbit anyway on lohdullinen mantra, sen ajatteleminen auttaa joinakin hetkinä.

Jaarittelen vielä lisää. Nääs tuosta symboliasiasta, kun aika-ajoin törmää siihen että joku asia on toisten mielestä ihan 'maijamainen' tms. Viimeksi kuulin tästä tänä aamuna, kun kaverit näkivät vasta leikatun otsatukkani jonka myötä kuulema olin saanut takaisin 'sitä maijasärmää'. Arviot usein osuu kohdalle ja tuntuu mukavalta, silti melkein kuin jotakin luotaisiin ulkoakäsin; toteutettaisiin sitä oletuttua 'symbolia'.

Pähkäilen ihan pähkinöinä.

maare kirjoitti...

Mulla tulee susta mieleen appelsiini! Ja tämä mielikuva liittyy jollain oudolla tavalla tilanteeseen, kun istuttiin kahvilla&teellä Kampissa ja suihkuteltiin virkistykseksi Happy to Be´tä.

Leena Lumi kirjoitti...

Sinä olet Uni.

Minä olen Etiäinen.

junika kirjoitti...

Noiden jatkokommenttien jälkeen mulle nousi mieleen kaleidoskooppi. Siis väri, joka muuttaa valon mukaan olemustaan ja samoin tuo arvio tasaisuudesta ja räiskyvyydestä. Juuri tätä hain: vaikka sinusta syntyy mielikuva vakaana ja tasaisena ihmisenä, niin silti sinuun liittyy mielikuvatasolla moniulotteisuus. Se on muuta kuin epävakaisuus, se on enemmänkin boheemia särmikkyyttä ja taiteellisuuteen liittyvää haurauttakin. Mutta kaledoskooppikin kuvaa sitä. Kuva on joka kerta erilainen, vaikka samoista palasista koottuna.

Minuakin on kuvattu kaledoskoopiksi. Muistin sen ihan yhtäkkiä nyt!

Yksi syy siihen, miksi en tatuointia ole ottanut liittyy juuri tuohon, että en keksi kuvaa, joka kuvastaisi minua niin syvältä, että tietäisin sen varmuudella olevan symbolini vielä 80 v mammanakin. Tosin sen kuvan osittain keksin kyllä, syy tatuoimattomuuteen on ihan muualla. Palaan aiheeseen.

Merruli kirjoitti...

Tämä pisti ajatukset rullaamaan.

Itselleni luonteva symboli on pitkään ollut puu -ehdottomasti lehtipuu. Ennen se oli selvästi yksin kasvava puu, mutta nykyään taitaisin olla ennemmin pusikko:rönsyilee vähän liikaa, mutta on samalla jähmeä ja paikallaan...

Mietin myös mielikuvaani symbolista sinulle, mutta en taida tuntea sinua riittävän hyvin. Aiemmin mainitut värit kuvaavat sinua hienosti.

Toivottavasti et ymmärrä väärin, mutta luontoverrokeista tulee mieleeni varis. Minulle varis on lintu, joka tarkkailee etäältä, vetää omat johtopäätöksensä ja jolla on riittävästi omanarvontuntoa. Varis on vakaampi kuin harakka.Varis ei huutele turhaan ja se liikkuu ryhdikkäästi. Muuten voisit olla kurki, mutta olet enemmän kaupunkityyppiä. Tai ehkä sittenkin fasaani (se taitaisi olla liian arka).
No joo, se linnuista. Lintu on aika riskialtis symboli toisen luonnehtimiseen, koska ihmisten mielikuvat linnuista ovat hyvin erilaisia. Minulle linnut ovat positiivisia symboleita, korppikotkaa ja pulua lukuunottamatta.

violet kirjoitti...

Punamulta; joku sana, minäkin aloin miettiä että mikä sana sitten.

minjo; olen iloinen jos sain miettimään. Se on yksi suurimmista toiveistani tämän blogin suhteen. Saada ainakin joku miettimään samoja kuin minä.

Timantti kuulostaa kovin suureelliselta ja pramealta mutta tajusin mitä ajat takaa. Kiitos luonnehdinnasta!

Maamaa; muistan nyt että olet kirjoittanut tuosta aikaisemminkin. Olkoon se siis MERI sinulle!

maijja; voihan FOX ja RABBIT kans...aikamoinen juttu. Ymmärrän että herätti tunteita.

Minä aina toivoin yhteen aikaan että "minun" eläimeni olisi kissa. Musta, laiha kissa. Tai tumman harmaa.

maare; voi mä muistan ton! Happy to be on paitsi ihana tuoksu myös aivan oivallinen elämänasenne.
Olen mieluusti appelsiini;-)

LeenaLumi; Oho. Herätti ajatukseni. Aloin miettiä. Olen aika otettu.
Tarkennan vielä; uni (se mitä nähdään) vai uni (itse nukkuminen)?

junika: oi kaleidoskooppi on loistava! Moni asia mitä sanoit...mietin miten voit olla niin oikeassa? Osaat selkeästi lukea rivinvälejäkin.

Merruli; varis on minulle varmasti aivan sopiva. Minä en pidä linnuista, oikein mistään, mutta yritän unohtaa sen ja kun ajattelen varista ja tuota mitä siitä kirjoitit niin kyllä. Sopii.

Mua nauratti oma pusikkoanalyysisi;-)
Itse haluan aina sanoa että kataja. Tai oliivipuu.
OIkeasti en ole ihan varma. En ole ehkä kuitenkaan niin sitkeä ja taipuva kuin haluaisin olla.
Saatan olla sittenkin joku risukko.

Tanja kirjoitti...

Muutaman muun kommentoijan tavoin olen yrittänyt miettiä sopivaa kuvaa/symbolia itselleni tatuoinnin vuoksi.

Kuva oli tarkoitus tatuoida lapaluuhun vuonna, kun täytin 30. No, tänä vuonna siitä on jo neljä vuotta ja lapaluu on edelleen tyhjä.

En ole nimittäin vieläkään keksinyt kuvaa, joka symboloisi niin selvästi minua että haluaisin sen talteen piirrättää.

violet kirjoitti...

Tanja: niin, ehkä lapaluu on silloin parasta pitää tyhjänä ellei ole tunnetta että juuri joku tietty kuva siihen on saatava.
Jos menee keksimällä keksimisen puolelle niin uskon että katumus on varmempi.

Vielä tuli muuten junikan kaleidoskooppi -kommentista mieleen:
minua on viehättänyt "muuna" oleminen siinäkin mielessä että olen elämässäni harrastanut aika paljon näyttelemistä. Olla eri, olla toinen sillä tavalla on valtavan kiehtovaa.

Voi hitto kun haluaisin kertoa teille kaikille Hustvedtin Blindfold -kirjan viimeisestä osasta!
Siinä käsitellään myös tätä toiseksi tulemista ja mitä voi tehdä tai tekee mieli tehdä kun "ei ole itse".
Mutta anti olla enempi selostus jotta voitte itse lukea.

Tanja kirjoitti...

Olisi kyllä vaikea tiivistää persoonallisuus merkkiin. Mutta siksi kai niin houkuttelevaa!

Ja tuosta, jos joku sanoo tuntevansa jonkun läpikotaisin. Minusta se on aivan ahdistavaa vallankäyttöä! Vaikka on sekin mukavaa, että joku tuntee hyvin. Ja ona mukava oppia tuntemaan tärkeitä ihmisiä, suorastaan elämän suola. Mutta se on vähän kuin toisen lyttämistä, tai unohtamista, jos luulee tuntevansa toisen täysin. Sellaisesta puheesta en tykkää laisinkaan.

violet kirjoitti...

Tanja; läpikotaisintuntemisesta puhuvat minusta useinmiten naiset.
Ja nimenomaan niin, että heillä on mies joka tuntee heidät "aivan täysin" tai "läpikotaisin" - tai sitten niin päin, että nainen tuntee miehensä samaan tapaan.

"Meillä ei ole mitään salaisuuksia" on lause joka kuuluu tähän samaan sarjaan.

Väitän ettei kukaan ole kertonut kenellekään ihan kaikkea. En tarkoita että tämä tarkoittaisi suuria ja kohtalokkaita salaisuuksia!

Taidan tajuta mitä tarkoitat tuolla vallankäytöllä. Mulle tulee myös mieleen että siinä vie tavallaan myös toiselta mahdollisuuden yllättää ja mahdollisuuden muuttua.

Liivia kirjoitti...

Toisen voi minusta tuntea hyvin ja paremmin kuin joku muu, mutta kokonaan ei voi minustakaan. Ja senhän moni huomaa, kun ero on tullut. Toinen onkin äkkiä ihan joku muu, tai niin ainakin luullaan.

Salaisuuksia pitää olla, ihan sitäkin varten, että voi pitkässä suhteessa vetää arkistosta jonkun tarinan itsestään, mitä toinen ei ollut vielä kuullut. Ja kaikkeahan ei kannata ikinä kertoa.
Jo siksi toista ei voi tuntea täysin, kun ei ole elänyt kuin tietyn pätkän hänen seurassaan, ellei sitten ole kimpassa jonkun lapsuuden naapurinpojan kanssa.

violet kirjoitti...

Liivia; minusta niitä salaisuuksia on ihan väkisinkin, eikä kaikkea ole minusta mitään tarvetta kertoa. Eikä kertomatta jättäminen silti ole "salailua".

Juuri toi että jos ajatellaan ihmistä parisuhteessa ja vaikka se olisi kuinka pitkä niin eihän se ole koko elämä. Mitä on ollut sitä ennen, miten lapsuus ja nuoruus on vaikuttanut siihen millaisia olemme jne.

Jotenkin ajattelen että se toisen tunteminen perustuu aika paljon oletuksillekin. Ja mielikuville. Ja omille tulkinnoille.

Olen kuullut ja kysellyt vaikkapa mieheni lapsuudesta. Pääpiirteittäin siitä tiedän mutten osaa edes kuvitella esim. aikaa kun hän asui Afrikassa vaikka hän on siitä kertonut. Joissakin asioissa tulee esille puolia joiden arvelen johtuvan tuosta ajasta, esimerkiksi. VArma en voi olla kun ei hän ole itsekään;-)

Leena Lumi kirjoitti...

Tarkennan: Minä näen enneunia. Juttu on pitkä, joten tähän se ei mahdu. Esim. näin vuosia sitten täysin terveen miehen kuoleman pari kuukautta ennen kuin se tapahtui. Herätin mieheni suden hetkellä ja kerroin uneni. Kaikki tapahtui, Tämä oli vain yksi monista.

Edellisyönä näin unen. En kerro mitä tapahtui, mutta sinulle ei mitään pahaa. Sinä olit siinä unessa ja sinulle oli tapahtunut jotain, mutta toit minulle viestin,että se tapahtuukin MINULLE! En voi kertoa mitä. En halua olla edes oman elämäni ennustaja, mutta kerroin miehelleni.

Sitten tulin aamulla koneelle ja sulla luki sana symboli. Ei multa tullut kuin nuo kaksi lausetta.

Voin jatkaa:

Olet lila. Olet levoton. Etsit.

terveisin
Levoton Tuhkimo

PS. Oletkohan nähnyt blogissani lehtikuvaa, joka on kuin sinä? Sinä päivänä minä olin se kuvan nainen ja teksti taisi mennä: Today I feel like this.

Riikka kirjoitti...

Mulla tulee mieleen ruiskukka, usein näkynyt kuvissasi. Vaikka täällä Suomessa se onkin jo jonkun symboli....

violet kirjoitti...

Leena LUmi; Kiitos. Hämmentävää.
Kyllä olet oikeassa; Olen levoton, hyvinkin. Ja etsin, koko ajan.Muutakin kuin kadonneita sukkia.

Menin katsomaan sen postauksen missä oli se nainen. En näe siinä itseäni mutta sain siitä idean. Kiitos.

Riikka; joo, se on ollut usein kuvissani, siitä se sulle varmaan tullut mieleen.
Kunhan et vaan yhdistä sitä siihen asiaan jonka symboliksi se on Suomessa joutunut.

Riikka kirjoitti...

Juu, en kyllä sinun tapauksessasi yhtään.