Pukeuduin taas!

Olen ollut sisätiloissa uuden vuoden aatosta alkaen. Ei ole ollut oikeaa asiaa ulos, enkä ole viitsinyt tehdä sitä tikustakaan. Ilmakin on ankea ja harmaa, pojat eivät halua myöskään ulos. Olen haahuillut viimeiset pari päivää yöpuvun housuissa ja villatakissa, tukka kyllä pestynä mutta muuten aika ankean näköisenä.

Tänään ilmeinen "post-party depression" alkaa hellittää sen verran, että tuli halu taas pukeutua, laittaa väriä naamaan ja olla oma itsensä. Pukeuduin uuteen villamekkooni, jonka sain valmiiksi toissapäivänä. Se istuu kuin valettu, mikä on sikäli aikamoinen ihme, että malli on täysin omasta päästä. Inspiraationa toimi Atomiumissa näkemäni Pepiksi pukeutunut ruotsalaislapsi. Tämä mekko on aivan juuri minua. Tuommoinen ei-liian-vakavastiotettava, sopiva pituus ja värit passaavat iholleni.

Uudessa mekossani menin siis alas hakemaan postin. Ei ollut laskuja eikä mainoksia tänään. Oli tämä ihana kortti Suomesta. Kiitos lähettäjälle! En tarvitse tieteellistä todistusta sille, että hyvä mieli on joskus hyvinkin pienestä kiinni. Siksi itsekin jatkan samalla tiellä; pyrin keksimään pieniä ilahduttavia juttuja ystäville, tuttaville, perheelle ja kaikille.

Arjen ylistys

Uuden vuoden hiljaisin vieras kunniapaikalla pöydän päässä.

Tilannetta seurattiin tarkasti vaarin vanhasta kellosta.

Siihen aikaan kun sadun Tuhkimon olisi jo pitänyt kiiruhtaa kotiin,
minä ja mieheni sisko aloimme väärinkäyttää meikkipussia.
Liikaa poskipunaa, tekokauneuspilkkuja sinne tänne,
liikaa tummaa huulipunaa, huivia päähän ja sulkia myös.
Täysin dekadenssia menoa. Ja tosi hauskaa.
Taustalla soi Charleston ja vastaava.

Nyt tuntuu ihanalta ja ylelliselta vain
tiskata astioita,
katsella ikkunasta ja syödä korppuja.
Arki on ihanaa.

Kynnyksellä

Vuonna 2007
...olen ottanut käyttöön vanhoja taitojani. Olen verestänyt, parantanut, oppinut paljon uutta. Olen toisaalta myös pannut asioita ikään kuin odotushuoneeseen odottamaan omaa aikaansa, en niinkään vintille tai kellariin, koska sinne kaikki yleensä tuppaa jäämään pölyn alle.

...olen antanut uusien värien tulla mustavalkoiseen maailmaani. Niin kuvainnollisesti kuin ihan konkreettisestikin. (Kuvassa eiliset kirpputorinapit ja uusia lasihelmiä tekeillä olevan mekon päällä.)

...olen antanut uusien ihmisten tulla elämääni - toisaalta en tietääkseni ole menettänyt vanhojakaan ystäviäni!

...olen tuntenut häpeää ja pettymystä oman itseni ja oman käytökseni vuoksi. Onneksi olen myös saanut iloita omista saavutuksistani ja onnistumisistani. Minulla on ollut paljon onnea, lykkyä, tuuria tänä vuonna. Olen ollut onnellisten tähtien alla, totta tosiaan!

Uutena vuotena en lupaa mitään. Sen sijaan toivon. Toivon oikein kovasti. Olen huomannut toiveen toteutuvan lupausta paremmin. Olen kirjoittanut pieniä ja suurempia toiveita paperille ja pitkin vuotta olen saanut vetää kynällä yli toteutuneita asioita. Miten se on mahdollista?!
Alkaako ihminen vääjäämättä (alitajuntaisesti?) toteuttaa toivomiaan asioita vai toteutuuko paperille julkistettu toive kuin itsestään, melkein taianomaisesti?

Vuonna 2008
...toivon meneväni eteenpäin siellä missä olen mennyt taaksepäin tähän asti. Sitten toivon kulkevani hiukan taaksepäin tai ainakin pysähtyväni niiden asioiden suhteen, joiden kanssa olen liiankin kanssa hosunut, hätäillyt, painanut kaasu pohjassa, mopo karanneenna, ilman pysähdystä, ilman lepotaukoa.

...toivon oppivani kuulemaan mieluummin kuin puhumaan, näkemään enkä vain katsomaan, antamaan enemmän kuin ottamaan...

Haluan ilahduttaa, en tuottaa murhetta, huolta tai pahaa mieltä. Toivon osaavani auttaa, mutta myös vastaanottaa apua. Haluan rakentaa tuhoamisen sijaan.

Olen kiitollinen siitä, että olen pikku hiljaa oppinut nauttimaan enemmän tyhjästä kuin täydestä, pitämään vähää paljoa parempana, valitsemaan hiljaisuuden kakofonian sijaan.

Olen kiitollinen terveydestäni, meidän kaikkien terveydestä. Siitä, että minulla on vierelläni Aikuinen, joka jaksaa minua, suvaitsee, hyväksyy ja kuuntelee ajatuksiani, puhumattomiakin.
Vielä olen kiitollinen ystävistä, ihanista.

Ensi vuonna aion tehdä ja kokea paljon uutta mutta myös pitää kiinni vanhasta. Niinpä en aio lakata kyseenalaistamasta, kritisoimasta enkä kehumasta itseäni!

Hyvää uutta vuotta!

Sarjakuvamuseo minun silmilläni nähtynä

Aivan upea Victor Hortan suunnittelema rakennus aivan 1900-luvun alusta.

Juuri noita kaikkia yksityiskohtia, joissa minun silmäni lepää.

Art nouveau:ta parhaimmillaan.
Upeita värejä ja pintoja.

Eri materiaalit vierekkäin sulassa sovussa vuosisadan alun tyyliin.

Sarjakuvamuseo lasten silmin

Poikani poseeraavat suosikkiserkkunsa ja Tintin kanssa.

Monenlaista ukkelia...

Kaikkea pientä kivaa katsottavaksi - ja ostettavaksi.

Ei arkea

Arkeen ei ole vielä mitään kiirettä. Vieraat viipyvät yli uuden vuoden. Eilen kävimme porukalla Atomiumissa. Onpa se nyt sitten nähty, mutta kaiken sen jonotuksen puolesta olisin homman jättänyt tekemättä. Olemme täällä pelanneet pelejä, katselleet filmejä, syöty, juotu, naurettu aivan kipeänä pölhöille jutuille....

...myös kuunneltu lasten tappelua ja hermostuttu siihen, tiskattu valtavia tiskivuoria kukin vuorollaan....

Ilma on muuttunut ankean harmaaksi ja kosteaksi. Se ei houkuta ulkoiluun. Kohta lounaan jälkeen lähdemme joko sarjakuva- tai sotamuseoon. Tai jonnekin muualle.

Viime päivinä

Viime päivien aikana on muun muassa:
leikattu fasaanien päitä (ja mietitty miksi uros on eläinmaailmassa niin usein komeampi...), valmistettu ja syöty erinäisiä linturuokia, syöty peurapaistia, saatu lahjoja eilisaamuna...

...katseltu kuusivuotiaan sirkusesitystä (ja maksettu pääsylipuista!), saatu kahvit esityksen väliajalla...

...tehty tussitatuointeja halukkaille....

...koristeltu laseja ja juotu niistä viiniä, mehua, sampanjaa, glögiä....

... katseltu elokuvia, luettu lehtiä ja lahjaksi saatuja keittokirjoja, aavistuksen verran tympäännytty sisälläoloon...päätetty tänään lähteä ulkoilmaan.