tiistai 8. heinäkuuta 2008

Pää muualla

Miehellä on vielä tämä ja huominen päivä töitä. Torstaina pakataan, perjantaina lähdetään.
Eilen tajusimme varata hotellin Lyonin liepeiltä. Siitä on hyvä ajaa loppumatka perille lauantaiaamuna.
Sää Brysselissä on harmaa ja sateinen, koleakin. Oikein hyvä sää keräillä tavaroita ja kinastella poikien kanssa kotona. Hyvä ettei "pääse" ulos. Juuri nyt se ei innostaisikaan. Calais’ta saamani kurkkukipu pitää minua joka yö hereillä tunnin pari, ja päivisin niistän paksua, keltaista...no...on teilläkin joskus nuha ollut.

Minulla on nyt se jännä tunne jonka saan aina ennen lyhyttäkin matkaa: olen fyysisesti vielä tässä mutta on jotenkin epätodellinen olo kuin elokuvaa eläisi. Pää on muualla ja ajatukset pään mukana. Kai se on tämäkin joku keino tehdä matkasta pidempi!

Mukaan otan uuden kameran ja kaikki sen lisävehkeet. Kolmijalan ostin myös. Saa nähdä kuka lopulta kantaa sitä varustelaukkua. Otan myös kaksi uutta kirjaa joita toivon saavani rauhassa lukea talon edustalla aurinkovarjon alla, roseeta lasissa. Lisäksi paljon tyhjiä vihkoja minulle ja pojille ja kyniä, kyniä, kyniä, joilla voimme tallentaa tunnelmia.

Mies osti auton perään kuljetustelineen pyörille. Siihen mahtuu neljä pyörää, mutta ei meillä ole kuin kolme! Kävisikö niin onnellisesti että kun muut ovat pienellä pyöräretkellä lähimaastossa, minä olisin tutustumassa Seillans:iin kamera kaulassa...?

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,löysin mukavan blogisi, jonkun mutkan kautta :-) Me olemme suomalais-italialainen perhe ja asumme tällä hetkellä Norjassa. On kiva lukea ulkosuomalaisten tarinoita ja tunnistaa samanlaisia tuntoja myös itsessään. Meillä yhteinen loma jo takana, parin päivän päästä lähden pojan kanssa Suomeen, kielikylpyyn ja syömään kotimaan herkkuja ;-) Mukavaa ja rentouttavaa lomaa!

Merruli kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa! Lomasuunnitelmat kuulostavat lupaavilta, juuri sopivan rennoilta. Koleaa täälläkin, nippanappa 15 astetta. Päätin, että tämä viikko vielä odotellaan retki-ilmoja ja jos tilanne ei muutu, niin ensi viikolla tehdään päiväretkiä oli ilma mikä hyvänsä, onpahan tekosyy siivota komeroita.

Anonyymi kirjoitti...

Kuullostaa todella hyvältä!
Sinulla on siis sama tapa kuin A:lla, hän on ihan matkafiiliksissä jo heti matkan varaamisen aikoihin. Viime viikolla varasimme elokuun alkupuolelle viikon matkan Kreetalle ja A. on sen jälkeen selannut vanhoja matkakuvia ja puhunut taukoamatta Kreikasta, fiilistellyt jo ihan täysillä. Minä en vain osaa! En ole yhtään matkakuumeessa ennenkuin ihan juuri ennen lähtöä, ehkä aikaisintaan edellisenä päivänä ja pakkaaminen on kamalaa ja kun matkan aika koittaa, tuntuu että se tulee liian nopeasti, en ole kerinnyt valmistautua, wtf??!! Kyllä minä välillä ajattelen sitä Kreetanmatkaa ja yritän kuvitella itseäni mereen tai ravintolaan syömään ihanaa kreikkalaista ruokaa, mutta tavoitan vain muistoja edelliseltä matkalta. Ne tulevat kyllä voimakkaasti mieleen jostain tuoksusta, vaatteesta, mausta jne, mutta olen huono matkafiilistelemään etukäteen. Ihmettelen itseäni kyllä vähän tässä touhussa...
-minh-

Puisto kirjoitti...

Kurkkukipu pitää hoitaa, varmista ainakin ettei ole angiinaa, kun paksua mömmöä nenästäsi saat.

Hyvää lomareissua jälleen. Kuvia odotellessa :) Kyllä mä jotenkin sinusta yhden pyöräkuvan haluaisin nähdä.

Tuula kirjoitti...

Toivottavasti kurkkukipu hellittää ennen lomalle lähtöä, ettei tarvitse moisen vaivan kanssa kärvistellä.
Suunnitelmasi kuulostavat hyviltä - jään odottelemaan kuvasatoa :)
Oikein hyvää ja rentouttavaa reissua!!

violet kirjoitti...

Bergen: terve vaan, uusi tuttavuus.
Tottahan se että muiden ulkosuomalaisten jutuissa tunnistaa aina ainakin jotakin omaakin.
Onko sulla itselläsi blogia?

Merruli: kyllähän se siltä alkaa näyttää että jos Suomessa kaunista säätä odottaa jotta voi jossakin käydä niin meinaamiseksi jää.
Päiväretket ovat ok;-)

Minh: mun etukäteiselämisessäni on se on ongelma että sitten kun loma/matka oikeasti on totta niin mikään ei tunnukaan (melkein) miltään. Tai tuntuu jo jotenkin eletyltä.

Papi; pyöräkuva siis tilattu;-)
Kuten sanottu omaa pyörää mulla ei ole, ja miehen pyörä on sellanen beach cruising -malli jos tiedät...että mitään kovin urheilullista ei tulla näkemään, son varma!

Tuula: sitähän määkin että terveenä olis kivampi...Kuvia tulee varmasti aivan hemmetisti. Vielä ennen lähtöä roikun takuulla ke ja to koneella ruikkaamassa että mentäis jo, mentäis jo. Niin että ihan vielä musta ei päästä;-)

Sooloilija kirjoitti...

Mitäs kirjoja otat mukaan?

pikkujutut kirjoitti...

Pikaista toipumista ja oikein hyvää lomaa!

Minulla oli tänä vuonna toisin.Pää jäi matkasta ja fyysisesti olin jo muualla. No, nyt on kroppa taas yhteneväinen ja on hyvä jatkaa lomailua Suomessa.

Olen vallan unohtanut blogimaailman ja kuvannutkin vain sukulaisia mutta kohta pääsemme mekin kesäparatiisiin, joten eiköhän se tästä. Niin, ja meilläkin kulkee pyörät matkassa, tosin kaikille omat mukana :).

Nautinnollista lomaa!

violet kirjoitti...

Sooloilija: mulla on Sylvie Testud:n
kirja Gamines. Testud on näyttelijä, saatat tietää esim. elokuvasta Nöyrin palvelijanne. Pidän hänestä kovasti valkokankaalla ja olen lukenut yhden toisen hänen kirjoittamansa kirjan niin että nyt tämänkin. Ja siksikin, että hän näyttelee F. Sagan:ia uudessa Sagan -elokuvassa..ja se toinen mukaan ottamani kirja tulee olemaan Saganin Bonjour tristessa jonka haluan nyt lukea alkuperäiskielellä.

Pikkujutut: Kappas, noinkin voi käydä että pää jää! Onneksi olet yhtenä kappaleena taas.

Pauliina kirjoitti...

Moikka.

Minkäs kameran te sitten päädyittekään hankkimaan ja mitä lisävarusteita sulla on? Itsekin haaveilen digijärjestelmästä ja olisi kiva kuulla kommentteja.

violet kirjoitti...

Pauliina: kamera on Canon eos 40D, objektiivi 17-85 mm ja sitten isompi 70-300 mm. Sitten kolmijalka, kaikenlaista aurinkosuojaa ja värilinssiä sun muuta (en ole edes vielä tutustunut noihin, mies halusi välttämättä ostaa).

Olen kuvannut tuolla jo melko paljon vaikkei blogissa vielä pahemmin olekaan tällä uudella kuvattuja kuvia.
Ensimmäiseksi tulee mieleen että laite on hyvin looginen ja seuraa juuri minun ajatteluani. VAikka se on täynnä nuppia ja nappia ja mahdollisuuksia, niin se on helppokäyttöinen. Siitä SAA irti mitä vain opettelemalla kaiken, mutta vaikkei opettelisi melkein mitään, saa hyvin onnistuneita kuvia. Ainakin teknisesti. Muustahan ei ole kamera vastuussa...

Pauliina kirjoitti...

Kiitos vastauksesta! Kiva kuulla hyviä kommentteja canonista. Itsekin olen sitä miettinyt, mutta luulen, että aloittelijana päädyn siihen edullisempaan eos 450d:hen.