torstai 11. syyskuuta 2008

Iloista ja hämmästyttävää



Posti toi Helmiinan arpajaisissa voittamani kuvan. Olen ihan valtavan iloinen siitä että voitin, etenkin kun palkinto oli näin mieluisa. Katsokaa nyt tuota tyttöä! Niin hyvät värit ja ilme. Kiitos.

Juuri aamulla valittelin Liivian blogin kommenttilaatikossa sitä, että Kaurismäkien Valehtelija-elokuvaa on niin vaikea löytää. Sitten menin merimieskirkon kirjastoon ja kyseinen leffa dvd:nä oli ensimmäinen asia jonka havaitsin huoneessa. Paikassa, josta en olisi voinut kuvitellakaan sitä löytäväni! Ja vielä mukavaa luettavaakin lainasin...Valehtelijakin toki pitää viedä takaisin, mutta jo sen näkeminen vuosien tauon jälkeen on enemmän kuin huippusuperhyperkivaa.

15 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Kortin neitokainenhan muistuttaa sinua lyhyine hiuksineen, 1920 - luvun tunnelmineen.

Inka kirjoitti...

Eilen kirjastossa käydessäni etsin käsiini tuon Paul Austerin New York-trilogian ensimmäisen osan. Illalla lasten nukkumaan mentyä, istuin sohvalle viinilasin kera ja aloin lukemaan. Luin puoleenyöhön asti, enkä malta että saan tänä iltana jatkaa. Wau.

Inka kirjoitti...

malta odottaa, siis. Malttamaton kirjoittaja myös kun sanat jää uupumaan.

Matroskin kirjoitti...

Haahtelan Perhoskerääjä on hieno kirja.

Junika kirjoitti...

Minä olin sanomassa ihan samaa tuosta kortin neitokaisesta kuin m'man tuossa ekana ennätti jo sanomaan!

Liivia kirjoitti...

No jopas lykästi, siis leffa- sekä arpajaissaralla!

Luin New York trilologian heti Kaikki mitä rakastin-kirjan jälkeen. Se oli vaisu sen kirjan jälkeen, mutta muutoin kyllä kelpo!

Tuo Haahtela on hankkimatta, mutta listalla. Naiset katsovat vastavaloon kirjan luin joskus, ja tykkäsin tooosi paljon.

Tanja kirjoitti...

Johan on nätti tyttönen kotiutunut reissattuaan sinunkin luoksesi.

Tiuku kirjoitti...

Hämmentävää mutta totta. Minullakin on Joel Haahtela(a) kirjahyllyssä. Perhoskerääjän, Naiset katsovat vastavaloon. Molemmista tykkäsin. muistaakseni perhoskerääjästä enemmän. Pidän tätä suurena poikkeuksena säännöstä, sillä en juuri lue suomalaista kaunokirjallisuutta (miksikö?, en osaa tarkalleen määritellä.olisiko liian tutun tuntuista?)

Elokuvasta en osaa sanoa mitään. Mutta on todettava, että ilalhduin kovasti siitä että löysit etsimäsi. Niin se ilo toisinaan välittyy tekstin(kin) välityksellä.
Hyviä elokuva tuokioita ja lukuhetkiä!

violet kirjoitti...

M’man:saattaisit pettyä jos näkisit minut luonnossa, mutta kiitos mielletyhtymästä!

Inka: Odotan itsekin paljon tuolta. Pelkään että liiankin paljon.

Matroskin: Uskon niin jo pelkän selostuksen ja kannen vuoksi.

Junika: Sinäkin;-)

Liivia: sa muuta, lykky päivä.
Naiset katsovat vastavaloon oli ilokseni kirjastossa myös. Otan ensi kerralla. Luin jo tänään Elena -kirjan Haahtelalta.
Olen aika pökissä. Hän kirjoittaa juuri kuten itse haluaisin. En ole lukenut tällaista vuosi kausiin.

Tanya: eikö olekin! Eikä yhtään ole reissussa rähjääntynyt edes!

Tiuku: Tuo lukemani Elena ei ollut minulle ainakaan ollenkaan tutunoloista. Päin vastoin...aivan jotakin uutta ja erilaista.
Pitänee kirjoittaa tuosta lisää.

Anioni kirjoitti...

Minä jäin nyt koukkuun Donna Tarttiin, kun luin aikaisemmista postauksistasi siitä :) Kiitos vinkistä! Aamulla olen töihinlähtiessä erittäin väsynyt, kun nukkuma-aika on lyhentynyt...

Käy kurkkaamassa blogiini :)

Sanna Tallgren kirjoitti...

Täytyykin etsiä tuo Auster. Juuri mietin, että mitä ihmettä seuraavaksi lukisin. Elenaa olen jo tainnut hehkuttaa. Perhoskerääjä on hyvä myös. Luin jo uuden Lumipäiväkirjatkin ja olen vähän hämilläni sen kanssa. Se oli hyvä, mutta jotenkin tunkkainen. Luen sen ehkä uudestaan. Haahtela on ehdottomasti suomalaisen kirjallisuuden kärkeä.

Merja kirjoitti...

En ole lukenut Haahtelaa, pitää ottaa listalle.

Sullekin tuli mukavaa postia, minäkin sain! On se niin ilahduttavaa aina.

Kaurismäestä mää olen ihan pihalla, pakko sanoa. Pitäis löytää niitä englanninkielisellä tekstillä niin mieskin tajuaisia. Harvoin jaksan mitään yksin katsella..

violet kirjoitti...

Anioni: heh heh...sait tartunnan, ymmärrän!

Sanni: mua harmittaa valtavasti kun en ole aikaisemmin tajunnut Haahtelaa lukea. Tykkään niin kovin. Luin Elenan eilen ja nyt luen Perhoskerääjää. Se tuntuu imevän aivan samalla tavalla kuin Elena.

Marja: eihän sitä mitään kannatta sillain puoliväkisin katsella, mutta jos se kielestä on kiinni niin ainakin kaikki minulla olevat Kaurismäki dvd:t voi katsoa englanninkielisin tekstein.

Taru kirjoitti...

Haahtelan Perhoskerääjä on upea lukukokemus, Haahtelan aikaisempi: Elena myös.

Hyviä lukuhetkiä!

Olina kirjoitti...

Hauskoja sattumia=) Ja ihanan kuvan olet saanut arpajaisissa, wau.