Minun on nyt myönnettävä tosiasia: tämä kesä on tällainen että minä olen lasten kanssa alituiseen. Minä minä minä koko ajan. Jotkut osaavat ihan hyvin. Keksivät tekemistä, ottavat reippaasti auton alleen ja siirtyvät toisiin paikkoihin, pärjäävät nurinoiden ja nujakoiden kanssa eivätkä uuvu siitä ettei ole hetkeä omille ajatuksille, teoille tai tekemättömyydelle. Minä haluaisin kuulla aikuistenkin ääntä, puhua asioista muistakin kuin
missä on mun tää toi se, toi kiusaa ja
minä haluan nyt heti sitä tätä tota. En jaksaisi myöskään enää kuulla olevani tyhmä, vaikka kuinka olisinkin.
Niin että terveiset vaan kaikille yksinhuoltajaäideille. Jotenkin tuntuu että tiedän jotakin teidän elämästänne.
29 kommenttia:
Hei, kuvat ei näy...
No nyt näkyy, mikä ihme.
No niin. Teksteistäsi päätellen elämme samantyyppistä aikaa ja kärsimme samanlaisista turhaumista, olkoonkin että minulla on vain yksi (kyllä sekin osaa, ja nahistelee minun kanssa kun ei ole sisarusta).
Että myötätuntoa täältä vaan roppakaupalla. Olen niin paljon seesteisempi tänään, kun eilen sain vähän tasata oloani.
Kiitos myötätunnosta. Se yksi asunto siellä Marseillessa ja siihen liittyvät asiat ovat tavallaan pilanneet meidän perheen kesän, niin se nyt vaan on. Mieheltä on mennyt siihen asiaan jo kaksi viikkoa lomista. Hän tarvitsisi lepoa ja lomaa. Perhe tarvitsisi aikaa olla yhdessä. Minä tarvitsisin aikaa olla mieheni kanssa ja sitä etten olisi koko ajan ainut vastuunkantaja poikien jutuissa.
Tutultahan tuo kuullostaa. Minäkin olen tänä kesänä moneen kertaan miettinyt, että mikä ihmeen ruuantekokone minä oikein olen: aamupalasta kun selvitään niin jo pitää päiväruokaa ruveta suunnittelemaan.
Mutta hei..me yksinhuoltajaäidit saadaan aina silloin tällöin sitä omaa aikaa, vapaata, kun lapset lähtee isälleen. Oih, sitä ihanuutta. Jokainen aikuinen tarvitsee aikaa itselleen.
Nyt mun pitää mennä kun lapsi hokee tässä lähellä, että 'millon me lähetään' eli ollaan vain yleisesti lähdössä liikenteeseen..
Nyt iski ihan kade päälle kun luin Sooloilijan kommentin:)
Sepä se, lapset lähtevät isälleen ja äiti saa lomaa. Mutta tällainen vain käytännössä (ei teoriassa) yksinhuoltajaäiti on aina liimattuna lapseen.
No joo, kuten sanottu. Sain eilen vähän tasoitusta, mutta se olikin eka kerta yksin sitten maaliskuun. Jo oli aika.
Ja Violet, minä ymmärrän sinua niin. Anna tulla vaan, jos edes vähääkään helpottaa. Otan vastaan lisätilitystä myös sähköpostitse, jos sitä tuntuu:)
Voi Violet, ymmärrän vaikka en tietenkään voi ymmärtää kun ei ole niitä omia lapsia, joista haluaisi pitää lomaa. Kun tiedän sut kuitenkin hyväksi keskustelijaksi, niin käsitän tuon aikuisen seuran kaipauksen. Ja miehesi loman tarpeen. Tällaista on vaan joskus, voi jukra.
Koitahan jaksella siellä :) Emmää ny osaa muuta sanoo, höh.
Ymmärryksen aaltoja täältä sulle! Tajuan tasan tarkkaan mietteesi. Arkisin olen aina, kaikki illat yksin lasten kanssa, mies opettaa illat musiikkia ja soittamista. Eli se menee niin, että töitten jälkeen kuskaan kolmea lasta harrastuksiin, käyn ruokakaupassa, teen sen sapuskan, pesen pyykit ja makaan raatona sohvalla. Nyt lomalla olen saanut rauhanpäiviäkin, kiitos isovanhempien, ja sitten olen jaksanut lastenkin kanssa uudella energialla. Vaikka enimmäkseen meillä on lorvittu pitkin poikin. Mutta juuri toi, mitä meillä 5 vuotias enimmäkseen tekee...hyvä kun silmänsä on auki saanut, ni MIHIN SIT MENTÄIS,MITÄS SIT TEHTÄIS, LÄHETÄÄKS ME AIKA PIAN...juur nytkin tuli tohon jankuttamaan...saatika sitten ne tolkuttomat riidat ja kinat ja vinkumiset.
Jokainen tarvitsee omaa aikaa, hiljaisuutta, hetkiä, jolloin kukaan ei keskeytä. Ja kahdenkeskisiä tuokioita myös. Ja lapsetkin tarvitsevat vapaapäiviä vanhemmistaan.
Toivottavasti pian saat jonkin oman hetken olla hiljaa ja paikallaan. Tai höpötellä aikuisten kanssa kaikessa rauhassa.
Lämpimin aatoksin!
Sooloilija; ai pahus, joo...tuo on totta mitä sanot yksinhuoltajavanhemmista. Jokainen aikuinen, totta vie, tarvitsee aikaa itselleen.
Liivia; saattaa olla että sähköposti tulvii vielä...
Niin, ei tämä tilanne mikään katastrofaalinen ole missään suhteessa. Paitsi että...minusta on tosi väärin toista lasta kohtaan kun toinen ei halua mihinkään mennä, mitään tehdä ja sitten joko ei mennä tai jos mennään niin se on hyvin, hyvin raastavaa ja hankalaa kaikille. Enkä minä sitä että pitäisi koko ajan mennä, ehei, mutta kun ei RAUHALLISESTI voida täälläkään näköjään olla...ja ulkona olisi aivan ihana sääkin.
Papi; niin, se miksi mies on käyttänyt nyt (liki kaiken) lomansa sen asunnon kanssa on tavallaan aivan ymmärrettävää. Minulle voisi tulla samanlainen tilanne vaikka omien vanhempieni suhteen tms. Mutta on se niinkin, että hän on taas se sisaruksista joka on tehnyt sen eteen eniten ja käyttänyt eniten aikaa...Ja se on pois paitsi meiltä myös häneltä itseltään, koska kukaan ei jaksa mitä vain.
Minä olen aika nössö yksin noiden lasten kanssa. Aamulla juuri huokaisin; voi kun olisi kaksi jotka olisivat innoissaan kun ehdottaisin: mennään tutustumaan kuninkaan linnaan, se on nyt ilmaista ja ihan tuossa lähellä....mutta ei.
Jos olisi tuossa toinen aikuinen ja vaikka lapsiakin niin lähtemiset olisivat niin paljon helpompia. Minusta tulee jotenkin ihan tumppu kun päivät ovat niin tappavan samanlaisia.
Miten tuttu tunne, ääneen sanottuna.
Täällä yksi ulkosuomalainen neljän lapsen äiti. Joka näkee päiväunia lähellä asuvista sukulaisista, mummoista ja papoista, jotka haluavat ottaa lapsia yökylään.
Tai unelmoi realistisemmin ajasta, jolloin kaikki lapset ovat koulussa. Silloin tämä äiti viivyttelisi aamupäivän yöpuvussa, lukisi kirjoja, kehittäisi itseään tai lojuisi elämän virrassa. Ja paistaisi ehkä lämpimät pullat koulusta palaaville lapsilleen.
Sitä ennen tämä äiti lukee iltarukoukset, suukottaa lapset ja peittelee peteihin klo 21. Tämän perheen laki sanoo, että sen jälkeen on lasten parasta pysyä pedissä ja antaa äidin ja isin olla rauhassa.
Näin on päivässä keskimäärin kolme tuntia aikaa itselle tai parisuhteelle -ellei talossa ole lainrikkojia.
Elina
Ihan samaa minä lomallani olen ajatellut! Että ikinä en saa ola itsekseni, aina on vähintään yksi lapsi lähettyvillä. Ja tosiaan ihan koko ajan ja joka päivä pitää pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa ja tiskata. Varsinaista lomaa, pah!
Minulla piti olla neljä päivää ihan omaa aikaa kotona, kun mies ja kuopus lähtivät mökille, mutta eikös vaan siihenkin sitten tullut yllätys, kun esikoinen päätti, että ei olekaan isällään koko sitä aikaa, mikä oli suunniteltu, vaan haluaa kotiin kesken kaiken. No, hyvähän se on, että kotona viihtyy, mutta kun minä olin niin odottanut näitä päiviä... (Heh, "kostoksi" sitten järkkäsin suursiivouksen näille päiville; se pääsi sitten minua jelppimään. ;) )
Ja tunnistan tuonkin, että silloin, kun olin yksinhuoltaja, minulla oli paljon enemmän omaa yksityistä aikaa. Mutta toisaalta, en sitä vaihtaisi tähän parisuhteelliseen elämään kuitenkaan takaisin, tässäkin on puolensa.
minulla on kaksi kylaluutaa taalla. olisivat aina menossa mutta mina en jaksa. meilla on siita ihana tilanne, etta lapset voivat yksin leikkia pihalla ja mina vaan huudaan ikkunasta kun on ruoka-aika. vaan kylla ne nahistelevat,perkule. kuuluu asiaan, kuuluu asiaan.
Ymmärrän mistä puhut. Laskin juuri, että nyt on viikko 32menossa ja mieheni on ollut ulkomailla yhteensä 15 viikkoa tähän mennessä tänä vuonna. Minäkin kaipaa aikuista juttuseuraa ja omia hetkiä.
Elina: nostan näkymätöntä hattua hyvin korkealle. Ihan varmasti neljän kanssa asiat ovat vielä mutkikkaampia kuin kahden. Ainakin jossakin mielessä.
Niin, kun meillä ei kummallakaan ole sukua tässä lähellä...eikä semmosia ystäviäkään. Oma vika, voisi joku sanoa muttei se nyt ihan niinkään ole.
Koulussahan nuo ovat jo molemmat ja silloin mun lomani tavallaan alkaa. Ja se aika, jolloin voin tehdä niitä Omia Asioita, ihan oikeita töitäkin.Keskittymistä vaativia asioita.
Kaarina; En missään nimessä kaipaa "oikean" yksinhuoltajan elämää, sillä onhan ihan takuulla parisuhteessa puolensa. Ja joo, en ainakaan kyllästy puolisooni kun emme juuri ehdi päivää sanoa...
Aurinko; Minä jaksaisin, ainakin toisinaan. Ei vaan ole niitä MIELUISIA paikkoja mihin mennä. En mä ala täältä hakea väkisin vaikkapa suomalaisperheitä joiden kanssa kyläillä ihan vain siksi että olisi Joku...
Jonna: huh huh! Siis noin puolet kuluneesta vuodesta...ja ihan kokonaan pois. Mun mies sentään tulee illalla vaikka sitten taas lähteekin aamulla;-)
Voimaa sinnekin ja paljon terveisiä.
Kirjoitan juuri aiheesta. Väärin; aiheesta kirjoittaminen on työn alla. Eikä valmista tuu ennenkuin on sitä aikaa. Vinkkaan kun jotain on julkaistu..
Niin ja voimia sinne.
Minä olen jo viikon ollut vakaasti sitä mieltä, että tämä keäloma saisi loppua. Että saisin noi mukelot pois, kuten kirjoitit, nilkoista nahistelemasta ja ihan vain olemasta. Aamulla pänni sen verran, että jätin pienemmät lapset isän kanssa, vaikka tiesin hänen olevan kiinni telekonferenssissa koko aamupäivän ja läksin mökiltä kaupungille esikoisen kanssa. Ja esikoinen meni kaverille, joten minä karkasin kahvilaan, josta nytkin kirjoittelen. Huono omatunto painaa, mutta tämä kahden kuukauden pesti palvelijana väsyttää.
Kohta loppuu "loma" Violet, kyllä me kestetään! Koulut kun alkavat alkaa pensselit taas heilua!
Meillä on kaksi lasta+pyörätuolipotilas kolmen aikuisen hoidossa, silti ottaa välillä koville. Välillä lapsilla on selkeä nahistelupäivä ja heidät on pakko erottaa. Onneksi 3-vuotias tykkää hoitaa sitä potilasta minkä pystyy. Mutta omaa aikaa ei tunnu jäävän täälläkään, vaikka sitä onkin varmaan enemmän kuin teillä. Iso piha kyllä auttaa kummasti, lapset voivat mennä yksin metsään. (Pikkumetsä peltojen keskellä.)
Mun poika on nyt seitsemän, ja vieläkin, jo seitsemän äiti-kesää eläneenä, mökötän joka kesä sitä ettei lomalla saa lomailla. Se hyvä puoli tässä on, ettei töihin meneminen loman jälkeen ole ollenkaan niin tuskaista kuin ennen. Kun sehän on melkein lomaa kun kotonaoloon vertaa. :-)
Kiitos muuten ihanista kuvista, sanoista ja tunnelmista! Olen jo pitkään lukenut blogiasi, vaikka tämä taitaakin olla ensimmäinen kommenttini täällä.
Voimia sinne,on tuskallista kun haluais tehdä,ajatella,suunnitella ja joku roikkuu,kirjaimellisesti,kiinni vessareissuillakin.Miulla mies vuorotöissä,iltapainotteisesti,joten kun poika pötkähtää päiväunille klo 11 niin näkee isäänsä suraavan kerran seuraavana aamuna,ellei ole isin vuoro nukkua.Välillä ottaa armottomasti pannuun kuunnella miten väsynyt mies on,etenkin kerrottuaan et käytiin tänään töissä nuorten kanssa leffassa/mökillä/grillattiin kun itse tekee kotityöt ja nakottaa jumissa yhden,huom. vain yhden mutta toistaiseksi varsin rajallisesti kommunikoivan nitiskon kanssa ja puhuu rekoista,mopoista ja autoista koko päivän ja laulaa samoja lastenlauluja kuin automaatti ajattelematta enää edes sanoja.Välillä hiipii mieleen et josko työelämään kuitenkin..Mutta lapset on pieniä niin hetken,en haluais laittaa hoitoon vaikka talous kohenis kertaheitolla ja oma henkinen pääoma ja mielenterveys siinä ohessa.Päivät kahdestaan on välillä tosi pitkiä mutta onneks on nää illat,edes hetki yksin vaikka yöunet jää lyhyenlaisiks..
Voimia sinulle arjen pyöritykseen ja niihin hetkiin erityisesti kun ei pyöri tarpeeksi.
Ehkä on niin, että vuoden jaksamiset olette molemmat mitoittaneet sen mukaan, että lomalla sitten yhdessä elvytte ja nyt kun ulkopuolinen taho varastaa aikanne on jaksamiskriisi väistämätön. Tuohtumuksesi on täysin oikeutettua!
Terveiset täältäkin!
Tuttu tunne..."virallisesti" en oo yksinhuoltaja, mutta jos 80 prossa ajastani ollaan lapsen kanssa kahdestaan, sit kyllä joskus ottaa päähän ja ajattele että jaahah.
Senkin muistan kuinka vaikea on kun ei ole sukua lähellä... ei oo ketän keneltä vois pyytä apua - vaikka pari tuntia iltapäivällä tai viikonloppuna.
Minä olen kerran yrittänyt asua vierassa maassa, että perhe sais olla yhdessä... minulla ei ollut voimia semmoisen
Nostan hattua sinulle Violet, olet ollut todella rohkea ja onnistunut hyvin!
Voimia ja toivon että miehesi pääsis pian pois Marseillestä:)
Nyt tuli kyllä kiirellä ja ilman sanakirja, että saat kyllä punakynä käyttä :-)
Maare; ai sielläkin...kerro kun saa lukea. Ja voimia.
Vilijonkka; samoissa aatoksissa siis;-)
Niin, pensselit heilumaan kyllä heti kun vaan. Kyllä mä ihan mieluusti tätä kesälomaa jatkaisin, toivoisin vaan niin kovin että tuo mieskin voisi olla kanssamme. Katselimme juuri kalenterista viikkoa jolloin ei ole kokouksia tms. ja jonne voisi tuikata pari päivää vkonlopun yhteyteen.
MAtroskin; kyllä se piha poikaa olisi toisinaan. En ole kovasti sitä muuten koskaan kaivannut mutta olispa joku paikka jonne ainakin se toinen lapsista voisi mennä joka haluaa....
Terhi; kiva kun "ilmoittauduit". Muistan käyneeni minäkin joskus sinun blogissasi ja ihastelleeni kovasti taitojasi.
Mies sanoi ääneen tuon töihin lepäämään menemisen tässä yksi aamu. Vitsiähän se oli muttei ihan kokonaan kuitenkaan.
Rimpsukaisa; kommenttisi sai mut tajuamaan yhden jutun; olen kuitenkin onnellisesti yli tuosta pikkulapsivaiheesta. Ei ole enää ihan kaikkea sitä mitä siihen kuului. Helpompaa on nyt, ilman muuta. Tosin...on sitten niitä iän tuomia juttuja. Siis kun lapset kasvaa ja tulee uusia juttuja. Niitä hemmetin VAIHEITA ja KAUSIA
Merruli; olen sitä sorttia joka painaa eteenpäin vaikkei jaksaisikaan. Huutaa raivonsa välillä pihalle ja ehkä itkee hetken mutta arvelee sitten taas jaksavansa sata vuotta.
Siinä on puolensa. Huonotkin.
Marika; juu, mies on Marseillesta tullut, ei siinä mitään. Nyt ihan oikeissa töissään taas.
En mä halua minään arjen sankarina esiintyä koska monella on oikeasti vaikeaa ja minun vaikeuteni ovat (KUITENKIN!!!) aika pieniä ja niihin voisi ainakin joihinkin helpostikin vaikuttaa.
Mutta myönnettävä se on; toisinaan tuntuu että voisi tässä jo muutakin kuin näiden lasten kanssa...
Moi,teetä ja sympatiaa täältä Tahmelastakin..Meidän neiti ei vielä "vaadi" mitään isompien lailla, mutta täälläkin häivähdys yksinhuoltajaa, kun S töissä aamu,aamu,ilta,ilta,yö,yö...Ja kun tulee kotiin, niin nukkuu, koska "raskas" päivä/ilta/yö töissä ;)
Neidistämme tullut esiin myös yksi uusi puoli ja se on, yllätys,yllätys-kärsimättömyys...T:Maria
pssst, miten tuo eka kuva on otettu? ja mikä se on? todella kiehtova, enkä saa mitään selvyyttä:)
ja tsemppiä! enpä tiedä tuosta kyllä yhtään mitään kun lapsia ei oo, joten taidan olla ihan hissuksiin vain..
MAria; terveiset vaan sinne, pitääkin soitella tai panna s-postia.
Näiden mun mukuloiden kanssa sentään voi jo kommunikoida ja joskus jopa ihan viisaasti...mutta pienen kanssa on vielä se puoli aika olematonta. Siis semmonen keskustelu ja asioista puhuminen;-)
Ai M kärsimätön? Miiiiistä semmoiset geenit on tullu?;-)
Outi: kuva on otettu Calaissa isäntäperheen vanhan laatikkokameran linssin läpi. Siis sellainen mihin päältä kurkataan sisään. MErkkiä en taaskaan muista vaikka sitä aina tiirailen.
Sillä tulee jänniä kuvia kun linssi on likainen ja naarmuilla ja siinä näkyy nuo lukemat aina.
Se mistä tässä kirjoitan voi olla ihan totta myös lapsettomien perheiden kesken. Siis se, että lomat menee persilleen syystä tai toisesta. Mutta elämää tämä on, ja elämässä tapahtuu kaikenlaista joka aiheuttaa erinäisiä toimenpiteitä. Viittaan nyt siihen asuntoon joka "varasti" loman.
Kaikessa on puolensa ja minäkin vertailen elämääni yksinhuoltajan elämään varsin usein...(vaikken yksinhuoltajana ole päivääkään elänyt).
Huomenna alkaa taas arki. Minä lähden töihin, avokilla on vielä 2,5 viikkoa kesälomaa. Poika lähtee päiväkotiin, jotta saa varmasti ruokaa ja huolenpitoa...
Meillä eletään ilmeisen flegmaattista elämää noin vapaa-aikana...ainakin verrattuna moniin lapsiperheystäviini, jotka järjestävät menoa ja meininkiä lapsilleen koko ajan. Me olemme kotona, emme "puuhaile" mitään ihmeellistä...en myöskään järjestä lapselleni leikkikavereita vapaa-aikana, vaikkakin lähimmät kaverit asuisivat kilometrin säteellä...
Se hyvä puoli tässä kaikessa on, että hän osaa yleensä leikkiä yksinkin ja nahistelu on aika vähäistä...
Meilläkin on siis oma piha vain täällä mökillä, mutta se onkin ihana, todella iso, luonnontilainen, ei mitään varottavaa (rantaa, autotietä, jyrkkiä pudotuksia).
Violet, ymmärrän niin hyvin, sillä minä olen aina ollut se läsnäoleva, kun mies on ollut aina kiinni liike-elämässä ja usein vielä pitkillä työmatkoilla. Oman tilan ja ajan tarve oli huutava!
Ensin tuntui pahalta, kun Meri muutti kotoa pois, mutta nyt nautin niin täydesti ja olen ihan tulessa, kun SAAN VIHDOINKIN TEHDÄ MUN JUTTUJA!
Lohdutan sinua sillä, että vaihe on ohimenevä;-)
Punamulta; uskon että meillä olisi myös yhtä "flegmaattista" jos mulla olisi vain tuo esikoinen. Ei hän halua koskaan tehdä mitään tai mennä mihinkään. Tai siis haluaa, pelata tietokoneella mutta sitä en salli todellakaan koko ajan!
Ajattelen niin että molemmat pojat ovat tavallaan oikeassa; eivät kaikki oli kotona viihtyviä eivätkä kaikki toisaalta kyläluutia tai menopelejä.Yritän parhaani mukaan tehdä niin ettei kumpikaan kokisi vääryyttä siinä että aina tehdään kuten toinen haluaa...
Matroskin: mökkipiha kuulostaa hyvältä.
Leena Lumi: uskon ihan takuulla että on ohimenevää - sen sijaan en toivoisi että samalla menisi ohitse myös vaikkapa parisuhteeni!
Lähetä kommentti