Riemuitsen myös siitä että löysin uuden värisiä gladioluksia. Ehkä tällaisia on aina ollut, mutta minä näin vasta nyt. Nämä ovat niin paljon enemmän minua kuin ne kirkuvan punaiset.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Kaksi aihetta iloon
Riemuitsen myös siitä että löysin uuden värisiä gladioluksia. Ehkä tällaisia on aina ollut, mutta minä näin vasta nyt. Nämä ovat niin paljon enemmän minua kuin ne kirkuvan punaiset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Täytyy siis lukea nuo kirjat. Minäkin muistan miltä tuntui, kun luin Elenaa. Minusta Elena on Haahtelan paras. Luitko jo Kaksi kertaa kadonnut tai Tule risteykseen seitsemältä? Entä luetko Andrei Makinea? Kauhea kysymystulva. Ihanat tunnelmat Piilomajassa taas...
Sanni; Vuoristolla on monta muutakin mutta on vaikea löytää. Äiti haki divareita myöten. Noita kahta Haahtelaa en ole onnistunut saamaan käsiini, valitettavasti. Lumipäiväkirjan luin, mutta vaikka pidin edelleen kielestä, petyin jotenkin siihen hiukan. Ihan pikkuisen.
Andreita en ole vielä lukenut.
Ja saa kysellä;-)
Minulla on ollut ihan samanlaisia tuntemuksia Haahtelan kirjoista, joten etsinpä Vuoristonkin käsiini.
Se on niin ihanaa, kun jonkun kirjan kielestä aivan hullaantuu lukiessaan. Joskus tulee olo, ettei oikein raaski lukea kirjaa ahmimalla, vaan haluaa säästää sitä ja pitää itsellään mahdollisimman pitkään.
Ruut; juuri tota se on> Ja sitten nämä on niitä kirjoja jotka toivoisi niin hartaasti kirjoittaneensa itse. Mutta onneksi niin ei ole asianlaita, sillä silloin kirja ei varmaan tuntuisi samalta! VAi mitä häh, mahtavatko kirjailijat ajatella omasta kirjastaan luontevasti: "aivan ihanaa kieltä, voi miten onnistuin, tätä ei voi käsistään laskea";-)
Makinen kieli on myös tavattoman kaunista ja vangitsevaa. Haahtelan perhoskerääjä on niin uusi, että sen varmaan jostain saa. Lumipäiväkirja ei yltänyt aiempien tasolle joissain tunnelmissa tai vangitsevuudessa. Haahtela on mielestäni meidän Marquez tao Sepulveda :)
Ai niin mutta hyvänen aika. Olenhan mä lukenut Perhoskerääjänkin.
Pidin, kovastikin, muttei se niin mieluinen ollut kuin Elena ja NAiset katsovat vastavaloon.
Nytpä tiedän mitä lainaan seuraavalla kerralla kirjastosta! Kivaa saada vähän vinkkejä,välillä tuntuu että ei itse millään löydä luettavaa. Mukamas. Kuitenkin on aina kassillinen kirjoja lähtiessä:)
Ja onpa kyllä kauniita nuo kukat,upean värisiä. Tuon värisen mekon kun löytäisin,niin olisin hyvinhyvin onnellinen!
Ihania kukkasia, hyvän värisiä :D.
Minulla on edelleen kirjoissa menossa Santiago De Compostela -vaihe (joka ei ilmeisesti lopu koskaan) ja se syrjäyttää lähes kaikki muut kirjat :(
Olen Sannin kanssa samaa mieltä, Makinea kannattaa lukea. On se kumma, että Haahtelan Elenaa ei löytynyt Suomesta mistään, ei edes mistään divarista Helsingissä. Olen nyt päättänyt lukea sen saksaksi, vaikka aika hassua se on lukea vieraalla kielellä suomalaista kirjallisuutta.
Siellä antikvaari.fi:ssä josta joku lukijasi vinkkasi (ja josta minäkin olen sittemmin tilannut) ainakin on Vuoristoa. Suosittelen tuota Antikvaaria, ainakin K3-luokituksella merkityt kirjat on olleet loistokuntoisia.
Suosituksestasi yöpöydälläni on vielä korkkaamaton Säätiedots merenkulkijoille.
Haahtelan teoksista suosikkini on tuo Naiset katsovat vastavaloon, jonka luin ensimmäisenä, silloin kun se ilmestyi. Voisinkin melkein lukea sen uudelleen. Löytyy hyllystäni.
En tiennytkään noiden kukkien nimeä. Mulla on kerran ollut suuri puska valkoisena. Olikin näyttävä.
Huomenta,
Kokeilkaapa antikka.net sivustoja.
Blogisi on aamuni piristys !
Hei mutta mullahan on tuo Naiset katsovat vastavaloon hyllyssä odottamassa (kierrätyskirja, joka vain ilmestyi meille) En ole uskaltanut alkaa sitä lukea, siinä kun on niin tympeä kansi, väri etenkin sellainen kulahtanut keltainen. Enkä sittenkin uskaltaisin, kun täällä kerta kehutaan.
Lähetä kommentti