Apinakuvaaja

Eilen oli Ranskassa äitienpäivä. Sain pienemmältä koulussa tekemänsä lahjarysäyksen. Oli rintaneula, englannintunnilla tehty kortti, piirustuskerhossa tehty koriste ja sitten tämä suloisin, nimittäin kirje.

Ei ollut takuulla opettajan tekemä (kuten toisinaan näkee selvästi olevan) sillä teksti sanoo:
"Rakas äiti, tykkään kovasti kun leikit kanssani. Tykkään kovasti kun otat apinoista kuvia.
Rakastan sinua äiti."
Aika harvan äiti on apinakuvaaja. Minäpä olen!

(Isommalta ei tippunut lahjoja koska koulussa eivät enää tee. Poikaa harmitti selvästi ettei ollut kotona tehnyt, mutta hän halaili senkin edestä.)

Kysy isältä

Aika hapan olo. Mistä lie alkanut mutta parasta kaikille olisi jos istuisin jossakin kaapissa sanotaan nyt maanantaiaamuun asti. Muuten on vaarana hapannuttaa muutkin. Syytän säätä.

Kymmenvuotiaamme huomasi eilen että maanantaiksi pitäisi olla kaksi esitelmää valmiina. Toinen koskee Ranskan rannikoita (esittele eri alueiden erityyppisiä rantoja kuvien kera) ja toinen liittyy kissoihin (itse valittu aihe). Norjalainen metsäkissa on rotu jonka poika haluaa esitellä. Sitten haetaan kuvia, yritetään etsiä tietoa kirjoista, netistä, päästä, printataan ja paperi loppuu. Sitten pitäisi kuulemma löytyä norjalaista musiikkiakin powerpoint-esitelmän taustalle soimaan. Iskin käteen Edvarg Griegin ja poika hartaudella kuunteli ja valitsi lopulta yhden kappaleen.

Ranskalaisen koulun kotitehtävät ovat toisinaan sellaisia että tekisi mieli huutaa äitiä apuun. Siis minun. Minua jo huudetaan, isää myös. Mitä riemua on tehtävistä jotka ovat niin hankalia, ettei oppilas useinkaan pysty niitä yksin tekemään? (Ja korostan - aika ylpeänä! - että esikoiseni on luokan parhaita oppilaita.)

Summertime?

Perjantaiaamuna kello 8, yhtä vähän lämpöasteita. Kesämekon kirous on kai nyt laskeutunut päälleni. Talvella kutomani neuletuubit ovat kovassa käytössä sisällä ja ulkona. Vesi tekee hyvää kasveille, niin sen on pakko olla. Muuten tästä ei ole mitään iloa. Onneksi on Billie.

Uudelleen lämmitettynä vielä parempaa....

Minulla on tapana syödä lounaaksi päiväkausia samaa. Liittyy osittain siihen että kun tykkään niin tykkään rajusti, mutta toisaalta siihenkin, etten viitsi ajatella ruokaa niiden tuntien aikana kun saan yksin hillua kotona tekemässä mielenkiintoisempia asioita. Lounaat ovat usein sitä sun tätä, mitä sattuu.

Kun syön liian monta päivää mitäsattua niin alan kuitenkin kaivata ruokaa jolla on nimi ja joka valmistetaan. Onneksi kokeilin tätä! Tästä lämmittelen monen päivän lounaat.

Melanzane alla parmigiana eli munakoiso-parmesaanipaistos
(resepti revitty jostakin lehdestä ja hiukan muovaantunut käsissäni...mitään italialaista aitoustakuuta en anna!)

3 munakoisoa
muutama viipale ilmakuivattua kinkkua (ei tarvitse olla Parmankinkkua, samalla idealla valmistettu halvempikin kelpaa)
pari desiä parmesanraastetta
mozzarellaraastetta pinnalle

Tomaattikastike:
2 tölkkiä säilyketomaatteja (tai tomaattimurskaa)
1 sipuli
maun mukaan muutama valkosipulinkynsi
loraus oliiviöljyä
tuoretta oreganoa
tuoretta basilikaa
(TAI kuivattuna molemmat)
suolaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
pieni loraus balsamicoa
jauhettua mustapippuria

Tee ensin kastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy, anna sipuleiden ruskistua ihan kevyesti, lisää tomaattitölkit ja yrtit, suola, sokeri ja etikka. Anna hautua n. 20 min.

Leikkaa munakoisot suht paksuiksi viipaleiksi. Pane hyvin kuumaan uuniin saamaan hiukan rusketusta. Käännä ja paahda toinenkin puoli.
Kaada 1/3 tomaattikastikkeesta vuoan pohjalle. Sen päälle parmesania. Sitten puolet kinkusta ja puolet munakoisoviipaleista. Toinen samanlainen kerros. Vielä ohut kerros tomaattikastiketta päälle ja loput parmesanraasteesta...ja mozzarellaa sitten kaiken päälle sen verran kun haluttaa.

Paista 200 asteessa n. 30.

Hypnotisoivaa

Eilisiltana sain soiton Ratinasta, Tampereelta. Bruce lauloi Born to run puhelimeeni ja iloitsin ystävieni puolesta, jotka olivat paikalla. Klo 21 minut hypnotisoitiin (apuna "suden silmät" ja naru josta roikkuu helmi). Nautin useita lasillisia Graninin porkkana-appelsiini-sitruunamehua (uusi suosikki!), ihastelin iltakymmenen sinisyyttä ja seisoin vartin terassilla. Kesäillan valo on noita. Se tekee suuvedestäkin hohtavaa taikajuomaa ja hypnotisoi kaikki.

Pyöritä, lennätä

Hullu nainen tanssii itsensä kanssa! Ei voi mitään, tuolla ulkona on vaan niin KESÄ!
Sitten tämä laulu. Häissämmekin tanssittiin ja kovaa. Tulee ikävä koivikkoa ja valkoisia öitä.

Ahdistelija

Minä aina vapaapäivänä alan ahdistella muita. Että nyt ulos, nyt jonnekin tekemään jotakin, ei voi koko päivää olla vain kotona. Eikö vaikka jonnekin museoon ja lastenkin pitää saada liikkua edes vähän.

Sen täytyy olla raivostuttavaa. Minulta repeäis verkkarit (jos sellaiset olisi) jos tuollaista joutuisin kuulemaan. Ajattelisin että eikö tuo voisi tukkia leipäläpensä, ja eikö muka vain voisi olla kotosalla ja katsella mitä valo tekee katossa ja miten kitsaan henkilön alennuksesta ostamat pionit vihdoin aukeavat...

Sillä ihan hyvin voisi. Ja voikin.