Jeesuksen sandaalit

Etelä-Ranskassa, Nimês:in ja Avignon:in välissä on pieni alle kahdeksantuhannen asukkaan kaupunki nimeltä Uzès. Siellä on vanha mies joka poikansa kanssa tekee edelleen sandaaleja alusta loppuun käsityönä. Mieheni sisko osti häneltä sandaalit jo vuosia sitten. Joka kesä niitä ihailin ja sanoin että vieläkö sulla nuo on, ovatko nuo muka ikuiset!?

Tilasin itselleni myös. Haluan tukea näitä pieniä puljuja, joilla ei ole maailmanmaineeseen päässyttä nimeä, mutta jotka tekevät hyvää käsityötä. Tänään sandaalit tulivat ja niiden mukana oli hellyyttävä vanhan miehen käsialalla tehty post-it -lappu, jossa kiitellään vielä tilauksesta. Lähetin hänelle äsken kuvallisen kiitoksen ja kerroin että sandaalit eivät voisi sopia jalkaani paremmin. Nämä Jeesuskin olisi valinnut! (Sitä en pannut jos tekijä on vaikka kovastikin uskonnollinen ja hermostuu.)

Pidän - en pidä

Pidän siitä että pyykit kuivuvat taas ulkona, siitä että löysin omasta hyllystä lukemista (kiitos Liivian joka mainitsi blogissaan Vargasin) ja ettei minttu lopu teekupista ihan lähiaikoina. Sen sijaan olisi kai liian laimeaa sanoa että pidän siitä että aurinko tuli takaisin yli kahdenkymmenen asteen kanssa.

Sen sijaan en pidä siitä että kroppa on sekaisin antibioottikuurista jonka jouduin ottamaan hammasoperaation vuoksi. En siitäkään, että samanlainen kuuri alkaa viikon päästä uudelleen toisen hammasoperaation vuoksi. En riemuitse siitäkään että jouduin postissa maksamaan kolminkertaisen hinnan kirjeiden lähettämisestä koska olin tehnyt itse kuoret.

Eli noin keskimäärin semmosta seiskaa niin kuin Pirkko Liinamaalla aina.

Osien summa?

Katselin eilen ohjelmaa missä miehet etsivät itselleen vaimoa ja naiset miestä. Tositarkoituksella, kiitos. Vakain aikein, seikkailijat älköön vaivautuko. Kuvan lähettäneille varma vastaus ja kaikkia muita lupauksia.

Ihmiset kertoivat mikä heitä viehättää toisessa sukupuolessa, millaisia ominaisuuksia he toivoisivat tulevalta puolisoltaan, millainen olisi ihannemies tai -nainen. Olihan se kiinnostavaa!

Puhuttiin tietysti paljon ulkoisista ominaisuuksista, mutta aika vähän kuitenkin. Otettiin esille myös asioita joita en osaisi ajatella. "Hänellä on kiinnostava ammatti", sanottiin. "Toivoisin että naisella olisi samanikäinen tyttölapsi kuin minullakin on entisestä liitosta".

Muistan kun kauan sitten Suomessa tuli se Napakymppi. Kaikki halusivat aina puolison jolla olisi hyvä huumorintaju. Rehellisyyttä toivottiin myös.

Toivon että jää ikuisesti mysteeriksi miksi mieheni rakastui minuun. Hartaasti toivon että se oli jonkunlainen 1+1+1+1 -juttu. Silloin ei haittaa niin paljon ne iän mukanaan tuomat -1 -asiat, ja plussia voi saada yllättävistäkin seikoista!

Rakkaita pieniä

Olin unohtanut laskeutua samalle tasolle, katsoa tarkasti ja läheltä, katsoa pientä ja ihan pientäkin, kuulla sitä mitä ei sanota kun sanotaankin muuta. Olen kuullut vain sitä muuta, nähnyt seurauksia kun en syitä ole tajunnut.

Olen pessyt korvani, hiljentynyt ja kääntänyt vastaanottimen toiselle taajuudelle, saanut viestejä aivan läheltä ja ymmärrykseni on kasvanut. Sen myötä suhtautumiseni muuttunut. Lapsi ei aina sano: jumpittelen koska pelkään. Ei sano: huudan ja raivoan koska toivon syliä.

Puhuimme paljon ja sitten pelasimme kauan jalkapalloa. Rakkaita poikia minulla. Fiksujakin, kun hyväksyvät keskeneräisen äidin.

Lähellä

Melkein kellon ympäri. Ruokaa, juomaa, musiikkia ja pölinää.
Ihan lähellä mutta kuin olisi ollut kaukana. Minttukin voi niin hyvin. Teen siitä iltateetä.

Hyvissä käsissä

Meillä on pieni hiiri nimeltä Hugo. Se on minun vanha. Nimensä sai vaarini mukaan. Nyt siitä pidetään hyvää huolta kahden pojan voimin. Minulta pyydetään apua kun Hugo tarvitsee petivaatteita tai uudet housut.

Hyvissä käsissä on myös Oscar. Pari viikkoa sitten lähistön puissa ja pylväissä oli lappu että Oscar-kissa on kateissa. Kuvan kera sitä haettiin ja kaikki havainnot pyydettiin soittamaan.
Eilen kauppareissulla havaitsin lappujen vaihtuneen toisiin. Merci, merci, merci! Kiitettiin kaikkia jotka olivat soittaneet ja kertoneet Oscarin mahdollisista liikkeistä. Kerrottiin että Oscar oli palannut itse kotiin "nälkäisenä, heikkona, turkki takussa ja täynnä kirppuja".

Mutta kaikki siis hyvin. Ja voi miten ilahduin tuosta lapusta. Siinä on niin monta syytä ilahtua.

Uudelleen

Eilisiltana ukkosti taas. Satoi rankasti, juoksentelimme sulkemassa auki unohtuneita ikkunoita.
Kun sade lakkasi, tuli jostakin aivan erityinen valo. Asiat saivat uudet värit ja oli kuin tutut pinnat hohtaisivat uudella tavalla. Kuin ajatuskin olisi kirkastunut.

Tänään näyttää siltä että kesä alkoi uudelleen. Ihan kuin tapaisi rakkaansa pitkästä aikaa.