Takapakkia

Ensimmäinen takapakki liittyy ihmisiin.

Eilen koulun jälkeen näin miten nuorimmaiseni erään kaverin äiti käyttäytyi sikamaisesti. Oli parkkeerannut päin honkia, kuuli siitä (aiheellisesti!) henkilöltä jonka elämää parkkeeraus haittasi ja mitä teki hän: alkoi nälviä ja pilkata asiasta ystävälliseen sävyyn maininnutta vanhempaa naista. Käytti sanoja ja äänenpainoja joita en kehtaisi kuuna päivänä tai vain aivan viimeisenä keinona. Osoitti olevansa sitä mitä olen vähän pelännytkin. Ihmisille ei kerta kaikkiaan puhuta noin, etenkään kun on itse väärässä!

Toivoisin kovasti ettei poikani tykkäisi naisen lapsesta niin kovin. Meistä ei tykätä, meistä vanhemmista. Se on rivinvälisesti ja muutenkin jo tullut selväksi. Meistä saatettaisiin pitää huomattavissa määrin jos olisimme tärkeitä ihmisiä ja hyvä tuntea siitä syystä. Mutta ei. Meistä ei ole kerta kaikkiaan mitään hyötyä.
Iso miinus naiselle, mutta tulipa hänenkin todellinen luontonsa varmuudella selväksi. Tollo.


Seuraava takapakki liittyy koneisiin.

Mies osti viikonloppuna jonkun vehkeen (muuksi en osaa sitä vielä sanoa) ja sen vuoksi en löydä tietokoneelta enää ainuttakaan valokuvaa enkä saa uusiakaan ladattua kamerasta. Kuvatonna kuljeskelen siis nyt, ja mies puhelimessa vakuuttaa kaiken olevan kunnossa. Paree se onkin.


Kolmas ja viimeinen takapakki liittyy säähän.

Eilisestä alkaen on taas kuuma. Eilen 24 astetta, tänään jo 26. Aurinko paistaa ja kansa jatkaa kesävaatteissa. Jostakin syystä tämä tuntuu takapakilta ja jotenkin tympeältä lämmöltä, koska lauantaina olin jo saappaat jalassa eivätkä ne olleet lainkaan liikaa. Sitä paitsi minulla on uusi samettimekko, joka vaikertaa käyttämättömyyttään. Iloitsen kuitenkin siitä että pyykit kuivuvat edelleen ulkona pikavauhtia eikä ulkona ollakaan siis vielä syöty sitä viimeistä kertaa...

Magritte

René Margitte taitaa olla yksi niistä belgialaisista joita luullaan ranskalaisiksi - tai jota ei tunneta ollenkaan. Teokset saattaa moni tunnistaa mutta nimeä ei saa päähän.

Kävin lauantaina Musée Magritte:ssa täällä Brysselissä. Se avattiin kesäkuun alussa ja siitä alkaen kävijöitä on ollut valtavasti. Näin varmasti jatkossakin. Kolme kerrosta, hyvät tilat, kaikki toimii moitteettomasti ja mikä tietenkin parasta, taulut ovat upeita.

Kun oikeita ei saa mukaansa pitää tyytyä postikortteihin. Minusta on aina mielenkiintoista seurata millaisia sarjoja muut valitsevat. Omistani tuli puolivahingossa kuin tarina. Visiitin jälkeen ostin helmikaupan mieheltä aineet rannekoruun, joka toistaa museopäivän tunnelmia.

Nuhjaantuneiden nurkkien ystäville

Passage 125, osoite rue Blaes 125 täällä Brysselissä.
Osto- ja myyntiliike jossa kaikkea on paljon. Niin paljon ja niin kaikkea, että lopulta tuijottelee vain ympärilleen etsien valkoista, tyhjää seinää - eikä sellaista tuossa pytingissä ole.

Narisevia lattioita, pölyn tuoksua, ryöstöhintoja, löytöhintoja, turisteja, alakerrassa kilistetään kuohuvalla jonkun kaupan merkiksi ehkä, tupakansavua ja tinkimistä.

Minä olisin ottanut yhden gramofonin, kauniin pistoolin, yhden kehystetyn valokuvan ja kaikki ne narisevat lattiat ja nuhjaantuneet nurkat.

Helpottuneita huokauksia

Koulu alkoi torstaina.
Pienemmällä oli vain yksi huoli: ettei vain joutuisi Monsieur S:n luokalle.
Isommallakin vain yksi arveluttava asia: mitä jos K onkin pantu eri luokalle...

Saimme huokaista helpotuksesta. Vaikka pienempi joutuikin Monsieur S:n luokalle niin joutuminen muuttui hetkessä pääsemiseksi. Mursuviiksinen vanhanajan opettajan oloinen mies on pojan mielestä "kiltti vaikka näyttää tuhmalta". Minä hurraan mielessäni sillä olen aika tavalla kyllästynyt pelkkiin naisopettajiin (vaikka edellinen varsinainen helmi olikin).

Ja isompaakin onnisti koska K oli edelleen samalla luokalla. Harvoin näen poikaani niin onnellisena kuin hän tämän tiedon kuultuaan oli. Kaksi samanlaista poikaa, molemmilla nyt paras ystävä vierellä istumassa koulussa.

Hyvin alkoi tämä, vaikka rankkasateita onkin ollut.

Alkoi

Poikien koulu alkoi. Lyhyt päivä vain. Kauheasti papereita kotiin täytettäväksi huomisaamuun mennessä. Kylmä tuuli ja sade joka kasteli kaiken. Huivi kaulassa jo muutenkin kuin somisteena.
Alkoiko viileys nyt?
Kalenterikin on taas muuta kuin vain kiva esine jota voi selailla puolitärkeänä. Arki alkanut.

Kiitos kaikista arvauksista edelliseen postaukseen liittyen!
Mamselli h sen arvasi: takki on lyhennetty nyt ja sen helmakankaasta tehdyt pyörylät ompelen lyhennetyn helman koristeeksi.

Vaihe I

Kun minulle tulee IDEA niin kaikki muu jää.
Jää vaatteet koneeseen, ruuat hellalle ja unohtuu ajatus jonnekin puolimatkaan.
Saatan pysähdellä kadulla sitä melkein itse huomaamatta kun pitää ajatella vain sitä ideaa ja jatkotoimenpiteitä.

Eilinen idea tuli aamulla ensimmäiseksi asiaksi päähäni. Sitten piti kiivetä yläkaapille, katsoa onko SE vielä siellä ja olihan se. Pitkä, musta, villakankainen takki, jonka olen ostanut Hollannista kirpputorilta. Leikkasin helmasta parinkymmenen sentin palasen ja tein yläkuvassa näkyviä pyörylöitä.

Kuka arvaa mitä tapahtuu seuraavaksi?
Vinkkinä sanottakoon että pyörylöitä sun muita tulee vielä paljon lisää ja ettei taulu liity ideaan.

Ilmiöitä

Ilmiö nro 1:
kun sitten odotuksen jälkeen on saanut paljon kirjoja luettavakseen niin niihin ei tartukaan, vaan säilöö niitä kuin ne olisivat maailmankaikkeuden viimeistet paperille painetut teokset. Odottelee sopivan hetken tulemista kuin huippuluokan viinipullon avaamisesta olisi kyse.

Ilmiö nro 2:
kun tarjoutuu tilaisuus ostaa lahjarahalla itselleen jotakin mukavaa, vaikkapa vaatetta, niin ei löydy ei. Sen sijaan kun rahatonna kiertelee niin löytää rytkyä rytkyn perään ja ostaa, vaikkei voisikaan.

Ilmiö nro 3:
kutominen on täällä päin niin harvinainen toimi, että kun kaksi naista (minä ja äiti) istuu töineen puistossa niin yleisöä pukkaa. Lapset näyttävät mielenkiintonsa avoimemmin, aikuiset kuikuilevat kauempaa. Yhtä kaikki hölmön näköisinä näyttävät pohtivan että mitä tuosta on tulossa. Sitä samaa me kutojat olemma kovasti pohtineet - ja taas puretaan.