Aloitin matkan niin että poikani ja mieheni olivat edelläni, mutta sitten päätin irrottautua joukosta. Rinteeseen kulunutta polkua oli helppo seurata, eikä eksymisen vaaraa ollut. Alasmeno otti reisiin ja vaikkei takkia ollutkaan, hiki pukkasi otsalle. Kohta täysin yllätyksenä näin enkelipatsaan edessäni.
Olin koko ajan yksin edelläni vain pappi, joka kiiruhti papinkaapu pukupussissa ensimmäisenä kappelille sopimaan käytännön asioista paikallisen papin kanssa. Takaani kuului kaukaa innostuneita huudahduksia ja välillä kiljahduksia, kun joku menetti tasapainonsa ja pyllähti kumoon. Vierivät kävyt ovat katalia!
1 kommentti:
Nyt olen jo melkein siellä mukana, todellista virtuaalimatkailuonnea!
Kaunista, kaunista.
Lähetä kommentti