Kotiintulo

Jos unohdetaan jotkut aivan supersuuret vaikeudet ja erikoisemmat huolet niin mikä on teidän muiden lapsellisten arjessa eniten hermoja raastava hetki päivässä?

Meillä se on ehdottomasti kotiintulo. Ihan mistä vain.
Se on kuin sellainen suuri oksennus. Kaikki putoaa ja lentää siihen mihin sattuu putoamaan. Kaikki rynnivät sisään, yhdellä on pissahätä, toisella kakkasellainen, yhdellä viisi kassia käsissä...

Ja miten olen jankuttanut että tuohon rappusten puoliväliin ei aleta keräämään mitään tavaraa. Se on pieni tila, missä ei aleta säilyttää kenkiä, takkeja, laukkuja sun muuta. Eikä siihen äidinkään pitäisi jättää käsilaukkua, sateenvarjoa, posteja eikä muuta. Kylpyhuonekaa ei ole se paikka johon heitetään urheilukassi, koulureppu, mainoslehtiset ja sen sellainen, vaikka se niin houkuttelevasti on siinä heti ekojen rappusten päässä. Kuraiset ja märät vaatteet sopivat sinne, okei.

Uudesti syntymään?

Minusta tuntuu että on jo kevät. Mies sanoo ettei ole, katso vaikka kalenterista. Minä sanon että kevät on minulla silloin kun siltä tuntuu. Voi olla vaikka lokakuussa yhden päivän ajan. Se on se tunne. Tietynlainen valo ja tuoksu ilmassa.

Joka kevät minulle käy näin; haluaisin "rakentaa itseni" uudelleen alusta loppuun. Haluaisin syödä vain terveellisesti, liikkua tarpeeksi ja nukkua riittävästi. Pitää huolta itsestäni paremmin.

Sitten havahdun siihen, että vain nukkuminen on riittävää, ellei jopa ylimitoitettu huvi. Nukun niin että pää on sekaisin päivälläkin. Syön koko ajan jotakin. Juon punaviiniä. En mene sinne lenkille. En viitsi edes rasvata hilseileviä sääriä. Olo on tukkoinen, vähän alavireinen ja pysähtynyt. Monien mielestä kevät on paras vuodenaika. Minulle se on vaativin. Ymmärrän niitä, joiden mielestä se on julmakin. Siinä ON hyvää ja kaunista, mutta minunlaiselleni ihmiselle se on muutakin. Se on sellainen "no, mitäs nyt?" -kausi. Joka hemmetin vuosi.

Taas mielessä on miksen alkaisi paastolle. Pyh. Ikään kuin se olisi vastaus kaikkeen: puhdistaisi kropan ja mielen kerta laakista, tekisi minusta uuden. Mutta miksen kuitenkin? Olen kerran paastonnut 6 päivää ja se oli erittäin hyvä kokemus. Viimeistään siinä vaiheessa kun aloin herätä viideltä virkeänä katseltuani ensin valkoisia, rauhoittavia unia oli pakko huomata paaston hyväätekevä vaikutus. Kasvoni kirkastuivat, olo keveni (muutenkin kuin vaa’an näyttämän lukeman perustella) ja hmmm..nyt se klisee - tunsin olevani kuin uusi ihminen.

Book Shop Boys

Tässä meidän kadulla on aivan ihana pieni paperikauppa. Kuljen sen ohi aina bussipysäkille mennessäni ja joka kerta jään katsomaan ikkunaa.

Ikkunasomistuksia vaihdetaan usein ja aina on näkysällä herkullista paperitavaraa....

Kauppa on pieni, mutta sinne on saatu mahtumaan vaikka mitä. Vihkoja, muistikirjoja, kyniä, leimasimia, kirjekuoria - mitä nyt toivoa saattaakaan. On tunnettuja merkkejä kuten Moleskine mutta myös "nimettömiä", edullisempia vaihtoehtoja ja sitten pieniä sarjoja eri tekijöiden (usein käsintehtyjä) paperitarvikkeita.

Mielenkiintoisin juttu kaupassa on liikkeen takaosassa oleva painokone. Luin yhdestä lehdestä, että kauppa perustettiin viime keväänä kun eräs graafista alaa opiskellut nuorimies innostui painamaan vanhoilla menetelmillä ja osti jostakin vanhan painokoneen. Painokoneella tehdään juuri haluamasi kokoisia sarjoja vaikkapa käyntikortteja, postikortteja, kutsukortteja....Paperin laadun ja värin saa valita suuresta valikoimasta.

Kaupassa näyttää aina olevan asiakkaita ja sitä on esitelty esim. ELLE -lehdessä ja monissa muissa pienemmissäkin. Siellä on yleensä kaksi nuorta miestä töissä. Molemmilla on vyötäisillään sellainen vanhanajan pitkä, tummanharmaa esiliina, molemmat ovat hymyileväisiä eivätkä hermostu edes kaikkeen koskevista pikkuasiakkaista.

Tällaisia kauppoja ja liikeideoita lisää, kiitos. Ihminen tiskin takana ja kunnon palvelua. Jotakin hiukan erilaista ja kaunista. Toivotan liikkeelle oikein pitkää ikää.

Käyrillä?

Viime viikkoista kouluterveydenhoitajan tarkastusta varten piti kaivaa esiin esikoisen kasvukäyrät sun muut dokumentit. Lippua ja lappua on kertynyt monesta paikasta. Rokotuksista ei taida kukaan enää olla selvillä.

Molemmat lapseni ovat syntyneet Ranskassa. Muistan, miten esikoisen odotusaikana luin suomalaisia äitiyslehtiä ja selasin hiukan nettiäkin. Olin jonkin aikaa vakuuttunut siitä, että suomalainen tapa odottaa, synnyttää ja hoitaa lapsia on Maailman Paras ja Ainoa Oikea. Ihan puolipakostakin jouduin tietysti tutustumaan ranskalaisiin tapoihin. Oli useita ultria, oli gynekologin tapaamisia, sairaaloihin tutustumisia, synnytysvalmennuskursseja. (Hassua, että nyt kun kirjoitan tätä, muistan ihan selkeästi sen huoneen, missä kurssi pidettiin. Muistan myös sen aasialaisen naisen, joka oli 40 vuotta ja ensisynnyttäjä. Muistan, että ajattelin "onpas vanha" ja heti perään "eipä kyllä kuitenkaan uskoisi".) Ostin ja luin ranskalaisiakin äitiyslehtiä, välillä hymähdellen kuivakkaasti, välillä nyökytellen innokkaana.

Molemmat lapset syntyivät siis Ranskassa, elivät siellä osan elämästään, sitten muutimme Hollantiin ja taas tuli uudet totuudet ruokailusta, kasvatuksesta, kasvukäyristä - kaikesta. Ja nyt olemme Belgiassa, mutta vielä ei ole ollut asiaa lastenlääkärille. Varmasti omat totuutensa täälläkin, vaikkakin luultavasti ovatkin hyvin lähellä ranskalaista Totuutta.

Niin.
Minun on siis jonkunlaisessa ristitulessa ollut aivan pakko valita oma tieni, oma totuuteni, omat tapani toimia. Keskimääräinen raskalaislapsi on eri kokoinen kuin hollantilaislapsi noin keskimäärin. Suomalaislasten kasvukäyrät eivät nekään ole samanlaiset mihinkään muuhun verrattuna. (Ja, mitä kasvukäyrää edes pitäisi seurata kun äiti on suomalainen, isä ranskalainen ja asuinpaikka Hollanti ja siellä käytössä omat mittataulukkonsa???)

Toisissa maissa syötetään monen monta kertaa päivässä tätä ja toisissa 3-4 kertaa tuota ja vain tuota, ei missään nimessä sitä "tätä", joka taas oli sen toisen maan ellei peräti tärkein ravintoaine vauvoille. Imettääkö pitkään, tosi pitkään, pari kuukautta vai ei ollenkaan?
Kantaako lasta vai tuupata kärryihin? Antaako itkeä uneen vai ottaa heti syliin? Rankaista vai ei, ja kuinka? Maitopullot pois vai ei? Vielä vaipoissa???? Heti lääkäriin vai järjenkäyttö sallittu?

Jotta näin.
Alun tyrmistyksestä toipuneena järki on alkanut toimia ja omat tavat syntyä. On ollut pakko. Ei kaikkia totuuksia voi kumartaa samaan aikaan. Siinä väkisinkin pyllistää johonkin suuntaan.

Yhdestä asiasta olen erityisen kiitollinen; kumpikaan lasten isoäideistä ei ole varmaan koskaan antanut mitään Neuvoja pyytämättä. Kiitos siis siitä. Tiedä häntä miten sekaisin niistä olisikaan voinut mennä. Tiedon, luulojen ja uskomusten määrä on muutenkin ollut valtava.

No, esikoinen tuli nyt kuitenkin mitattua. Pituus 135 cm, paino 25 kg ja huhtikuussa täyttää yhdeksän. En ole kirjoittanut lukuja minkään maan kasvukäyriin. Pääasia että vaatteet jäävät tasaiseen tahtiin pieniksi. Siinä teille käyrää.

Utelias

Kuljen nykyään melkein koko ajan kameran kanssa. Se on jotenkin mielenkiintoisempaa kuin ilman. Tänään kävin poikien kanssa puistossa ja matkalla tallensin mm. hauskan pikku ravintolan, jossa joka pöytä ja tuoli on eri paria.

Nappasin myös kuvaan vanhan Monsieur’n, joka vaarallisen näköisesti pesi asuntonsa ikkunoita...violetissa kauluspaidassa, kuinkas muuten.

Ja kurkin talojen rappukäytäviin kun niin monissa on niin kauniit lattiat. Huomatkaa latinankielinen teksti "SALVE". Olen nähnyt sen monissa rapuissa.

Tykkään siitä miten ikkunoita kuvatessa kuvaan tulee kaikkea muutakin kuin varsinainen kohde. Tulee heijastuksia sieltä täältä, taustaa jota ei tajunnutkaan.

Aina samaa

Olen viime päivinä muun lukemisen ohella lukenut vanhoja muistikirjojani, kalentereitani ja päiväkirjojani. Kaikki on tallella, ihan kaikki. Nyt olen lukenut tekstejäni siltä ajalta kun olen ollut äiti.

On suorastaan säälittävää miten aiheet toistavat itseään.

On aivan liikuttavaa ettei aikuinen opi, ettei aikuinen tajua, oivalla, osaa.

Jos nuo olisivat jonkun toisen kirjoittamia, sanoisin sille toiselle että lakkaisi jo valittamasta ja tarttuisi toimeen. Tekisi, toimisi, yrittäisi, paneutuisi asioihin sen sijaa, että vain ruikuttaisi päiväkirjalleen samaa vanhaa.

Aina välillä luulen tajunneeni jotakin, sitten tajuan että tajutonna tässä kuljeskellaan edelleen. Ei onneksi koditonna, kuitenkaan.

Luen, luin, olen lukenut, olin lukenut

Olen viime päivinä lähinnä istunut tuolissa joko virkkaamassa tai lukemassa. Iski joku hemmetin pikaflunssa. Oikein tunsi miten tauti etenee. Kuume nousi ja nenä alkoi valua, kurkku tuli kipeäksi. Toivottavasti tätä ei tarvitse kauan katsella. Olisi muuten niin keväinen olo.

Olen tehnyt kokeiluja ja rannekkeita on nyt sitten sitten leveitä ja kapeita. Kohta myös mustia kun ostin mustaakin lankaa. Niistä tulee varmaan aika eri tyylisiä jo ihan värin takia. Muutama blogilukija on jo näitä kysellyt ja olen luvannut tehdä.

Kirpparilta ostin muutamia pehmeäkantisia kirjoja. Tuon missä on miehen naama ostin 50 sentillä vain hilpeän kannen takia. Takakansikin on lupaava: tässä 50-luvun jännärissä luvataan olevan "vanhuksen ruumis, arsenikkia teekupissa, tyhjä ruumisarkku, seinä joka aukeaa salaperäisesti, askeleiden ääniä puutarhassa....Huuuui!

Jotkut kirjat ovat minulle vain esineitä. Tykkään tämän tyyppisistä, joiden sivunreunat ovat kuin revityt. Ne eivät ole siis kuluneet, vaan alunperinkin olleet tuollaiset ....hmm...huolittelemattomat.

Tuuppasin miehellekin käteen joitakin ostamiani kirjoja. Sanoin, lue nyt sinäkin joskus jotakin. En muista milloin hän olisi lukenut viimeksi. Muistaako itsekään. Tiedelehtiä lukee, sanomalehtiä myös. Kirjoihin palaa kuulemma "sitten eläkkeellä". Nyt ei ole kuulemma aikaa.

Minä huokaisen raskaasti, sillä tiedän ettei aikaa tule ellei aikaa ota. Samalla pahoittelen mitä kaikkea hän menettää. Toisaalta...emmehän me kaikki ole samasta puusta. Olisi vaan niin kiva suositella hänelle kirjoja, kysyä joka olet lukenut, luepa tuo....

Kevätkävelyllä

Eilinen päivä yllätti aurinkoisuudellaan. Lähdin lähikortteleihin kävelylle.

Kävin yhdessä vinhassa puodissa joka myy vanhaa tavaraa sulassa sovussa uuden, tyyliin sopivan kanssa. Vaatteita, kodin tekstiilejä, pieniä huonekaluja. Vieressä saman omistajan lastenliike. Vaatteita ja leluja. Juuri sellaisia ihania.
Entäs sitten kaupan lattia? Oih! Tuohon tekisi mieli mennä kerälle makaamaan.

"Polttaa, kesäkatu kuuma..."
Ei ihan vielä, mutta aavistus annettiin.

Minua viehättää kaikki mikä ei näy mutta minkä voi kuvitella. Avoin ikkuna jossa tuuli heiluttaa verhoa sisään ja ulos on minulle silmänruokaa.

Koukussa

Perjantaina ostin kitin väristä ohutta virkkauslankaa ja nro 1,5:n koukun. Ensin virkkasin kapean huivin. Sitten en tiennyt mitä sillä lopulta tekisin, mihin sen panisin. Pyörittelin sitä käsissäni ja käsieni ympärille. Sain idean ja virkkasin rannekorun. Tällaisen "tekohihan". Kiinnitys kahdella helmellä, jotka toimivat nappeina.

Nyt haluan tehdä leveämmän, rönsyilevämmän mallin. Sellaisen, johon voi panna enemmänkin helmiä. Kaulan ympärillekin voisin tehdä....

Jään niin helposti koukkuun että suorastaan pelottaa.

Silkki kohtaa pellavan

Tein eilen hameen. Olen siihen oikein tyytyväinen. Kaikki meni mukavasti; kone ei renkannut, lanka ei loppunut, vetoketjun ompelu meni kerrasta, palat sain leikattua silmämäärällä oikeiksi, hame istuu päälleni. Pituuskin sattui oikeaksi.

Musta kangas on oikein paksua pellavaa. Sellaista, joka ihanasti rypistyy. Kukkakangas on anopin antaman aamutakin vyö. Aikaisemmin olen käyttänyt sitä mm. farkkujen vyönä, päässä, kaulassa. Nyt siitä tuli vyötärökappale tähän hameeseen, joka roikkuu tarkoituksella sillain hiukan vyötärön alapuolella. Nauhaa voi pitää rusetilla tai vain kerran solmittuna. Sen alla on vetoketju.

Tulkaa katsomaan!

Meillähän siis yleensä pikkuveli hoitaa viihdytyksen ja isoveli asiallisemman hommat.

Pikkuveli vetää sirkusta ja isoveli markkinoi.

Eilisessä sirkusjulisteessa luki:
"Tulkaa katsomaan, tulkaa katsomaan!
Sirkuksen näkymätön mies!
Liput vain 50 euroa!
Eikö näy mitään?
No, se on vain normaalia.
Hän on näkymätön!
(Maksakaa kassalle!!!)"

Bisnes se on mikä kannattaa.

Asioita

Iloisia:

1. Posti toi kesän lomapaikan vuokrapaperit.
2. Tein ihania italialaisia lihapullia (jotka yritän nyt itseltäni säästää illaksi).
3. Sain valmiiksi yhden taulun joka on ollut kesken liian pitkään.
4. Saamme luultavasti vanhempani tänne meille kylään huhti-toukokuussa.
5. Huomasin ilokseni ettei minun tee yhtään mieli ale-myynteihin. Melkein kuin olisin tienannut hiukan rahaa!

Ei-niin-kovin-vakavia mutta hiukan masentavia:
1. Olen unohtanut pestyt vaatteet yöksi koneeseen.
2. Mietin, mitä sitten teen kun myssyä ei kehtaa enää lämpimän sään vuoksi pitää...??? Se aika on käsillä kohta, ja tukkani on ankeatakin ankeampi.
3. Yritän saada aikaiseksi yhden lääkäriajan varaamisen.
4. Mietin miksi ihoni on täynnä kuivia, punaisia laikkuja ja - etenkin! - mikä niihin auttaisi.
5. Huomasin etten ole harrastanut mitään liikuntaa aikoihin, ellei koulureissuja lasketa. Eikä niitä oikein voi laskea, kun nekin sujuvat bussilla.

Kasvua

Siis minähän en ole mikään viherpeukalo. En ollenkaan. Yleensä kaikki kuolee. Joko en muista hoitaa, tai sitten hoidan niin että tuntuu - yleensä mätänee. Mies sen sijaan....hän on lahjakas. Hän saa puolikuolleet raakut kukkimaan, siemenet itämään ja juuret juurtumaan. Hän antaa aikaansa, toimii rauhallisesti ja huolellisesti. Olisko tässä se tärkeä ero?

Olen silti aina yrittänyt, sillä pidän vihreästä. Tykkään siitä että kodissa on viherkasveja. Tykkään katsella miten nuput aukeavat ja varret kasvavat. Olen intohimoinen kuolleiden kukkien nyppijä.

Sen lisäksi olen lapsellisen ylpeä jos saan syödä kasvattamaani basilikaa, persiljaa, ruohosipulia...Muuta en ole tainnutkaan vielä kasvattaa. Tähän mennessä olen nauttinut Pariisin saasteissa ikkunalaudalla kasvaneita yrttejä, syönyt melkein tippa silmäkulmassa liikutuksesta haagilaisen parvekkeen nurkassa kasvaneita ruohoja...ajatellut, että miten joku osaakin. (Vaikka osaahan kaikki. Yrtit kasvavat suunnilleen yksin. Vain sääherraa tarvitaan ja vettä silloin tällöin. Kokemukseni mukaan senkään kanssa ei niin tarvitse olla tarkkana.)

Ja taas sitä mennään. Suunnitteilla nyt jo kevääksi suuri kasvitarha terassille. Koko katto peittoon yrttejä, tomaatteja, auringonkukkia....mitä vielä? Aurinko paistaa tuonne koko päivän - siis tietysti vain silloin kuin ylipäätään paistaa. Pieniä aivan tuulettomiakin nurkkauksia pitäisi löytyä. Pakkohan tuollakin jonkin on kasvaa kun kerran olen saanut jo syödä naapureiden kasvattamia viinirypäleitäkin!

Edistää

Sisäinen kelloni edistää pahasti. Nyt olen jo heinäkuussa. Istun vuokratalon terassilla vastapäätä vanhaa linnaa pienessä Seillans -nimisessä kylässä Provencen sydämessä. Olemme syöneet illallista pihalla, nyt katselen miten yö pimenee. Räplään ranteessani näistä kuvan helmistä tekemääni rannekorua.
***
Herätys. Nyt, juuri äsken eikä ensi heinäkuussa, lensi kivinen kukkaruukku jostakin tyhjyydestä parvekkeellemme ja hajosi palasiksi. Loma-asunnon vuokrapaperit ovat toki jo tulossa postin mukana meille ja mieli on oikein valoisa sen suhteen, mutta hyvän mielen eteen saa kyllä tehdä töitä. Ilma on aivan järkyttävän kamala. Mikä tuuli! Mikä sade! Mikä perkuleen harmaus....

Sitä jotakin

En yleensä koskaan osta Vogue-lehteä koska siinä on niin jumalattomasti mainoksia ja koska sen tekstityyppi on ajoittain raskasta luettavaa. Sekaisin kaikennäköisiä kirjaimia. Nyt kuitenkin ostin, kun joulu-tammikuun numerossa on sivukaupalla Charlotte Gainsbourgia.

Minusta hänessä on sitä jotakin - muutakin, kuin hyvin kuuluisat vanhemmat. Ei mikään idoli minulle, sillä ne ajat ovat ohi, mutta tykkään kovasti hänen lauluäänestään, tykkään siitä miten hän näyttelee ja pidän hänen ulkonäöstään. Tosin tuossa kannen kuvassa hän on minusta turhan tällätty. Eniten pidän hänestä tuollaisena luonnollisena, joka käsitykseni mukaan on sitä hänen ominta tyyliään.

Ajatonta kauneutta (tai ei kaikkien mielestä edes sitä), mielenkiintoiset kasvot, hyvin vaatimaton elehdintä, ei staran elkeitä. Laittamattoman näköinen tukka, useimmissa kuvissa ei juurikaan meikattu.

Kenessä teidän mielestä on sitä jotakin, ja mitä se jokin on?

Sunnuntaikävelyllä

Raahasin koko perheen kirpputorille, antiikkiliikkeisiin ja
vanhantavaran kauppoihin. Olin matkaopas ja nautin roolistani.


Kylttissä (joka ei valitettavasti tullut mukaan, tajusin vasta kotona)
"Perfecto". Se viitannee johonkin muuhun kuin ulkoseinän kuntoon.

Tässä on näköjään ollut joskus "Palais du pantalon" - ’Housupalatsi’.

Kylläpä maali voi halkeilla kauniisti!
Huomatkaa jättisakset.

Tämä kauppa, "Le jardin perdu" on kaunis, kaunis, kaunis.
Tuo vihertävän harmahtava, hiukan turkoosiin menevä
seinä on upeanvärinen mielestäni.
Sisällä tuolla on kaikkea jännää roinaa.

Bryssel on siis myös tällainen.
Rumankaunis, lohkeileva, hilseilevä.
Minun makuuni.

Palapeli

Perjantaina otin kadulta jonkun hylkäämän suuren kehyksen. Siinä ei ollut kuvaa, eikä se todellakaan ollut häävissä kunnossa.

Kulmista irti olevat palat oli huomaavaisesti pantu muovipussiin ja narulla kehykseen kiinni - siis ne palat, jotka ovat tallella. Kaikki eivät ole.

Onhan tässä liimaamista, eikä se varmasti koskaan tule päätymään seinälle. Tai ehkä päätyykin, ilman kuvaa, eräänlaisena "tilateoksena". Oli miten oli, tuli mitä tuli, tällaisten juttujen kanssa puuhaaminen on juuri minua itseäni. Minä haluan, minä aion kasata tuon kehyksen.

Rinnakkaiseloa ja täydennystä

Muistan miten puhuin vuosia sitten yhden miehen kanssa ihmissuhteista. Hän eritteli syitä, jotka pitivät häntä ja vaimoaan yhdessä. Tärkeimmäksi syyksi hän otti sen, että he ovat "niin samanlaisia". No, sittemmin he ovat eronneet. Minä, joka en koskaan ole uskonut samanlaisuuden riemuvoittoon olen vuosien varrella miettinyt paljon mikä pitää omaa suhdettani kasassa. Olen tullut siihen tulokseen, että se on nimenomaan erilaisuus.

Minä rikon, hän korjaa. Minä puhun, hän kuuntelee. Minä teen aloitteita, hän harkitsee. Minä painun eteenpäin, hän jää paikoilleen. Minä huudan, hän vaikenee. Minä olen nopea, hän on hidas. Minä räjähdän, hän hallitsee itsensä. Minä uskallan, hän ei. Minä ehdotan, hän suostuu.
Minä herään nopeasti, hän vaikeasti. Minä heitän, hän nostaa. Minä valvon ja puhun, hän nuokkuu. Minä sekoitan, hän järjestää. Minä unohdan, hän muistaa. Minä ideoin, hän tekee. Minä teen, hän haluaisi tehdä, oli jo tekemäisillään...

Noin niinkuin karkeasti yleistettynä. Minä ja hän. Rinnaiseloa ja täydennystä jo vuodesta 1995.

39 astetta (matka)kuumetta

Suokaa anteeksi kun toistan itseäni. Jankutan matkustusinnostani ja kaukokaipuustani. Mutta sellainen minä olen; suhtaudun tavoittelemiini asioihin joskus aivan pakkomielteisellä innolla. Ehkä se osaltaan auttaa asioiden etenemistä, tiedä häntä.

Olen kuitenkin itsekin hiukan yllättynyt tämänkertaisesta matkakuumeestani. Oireet ovat paljon voimakkaammat kuin yleensä. Tunne on suorastaan sellainen "pakkopäästäheti". Ei niin, että asiani olisivat arjessa huonosti, että pitäisi päästä pois ja pakoon. Lohdutan itseäni katselemalla valokuvia, kirjoja, lehtiä. Haalin värejä ympärilleni, tungen makuja suuhuni, pesen itseäni Marseille-saippualla tunnelmaan päästäkseni...

Melkein tunnen jo auringon iholla, kuulen meren ja sormet hamuavat hiekkaa allani. Kävelen vanhoilla kivisillä kaduilla, katselen rappeutuneita seiniä, käyn kylmissä kirkoissa joissa auringossa palanut iho menee kananlihalle.

Suu melkein jo maistaa vanhat tutut herkut ja uudet makututtavuudet. Muistan miten hienolta näyttävä ruokapaikka petti kaikki odotukset ja paras ruoka olikin siinä surkean näköisessä läävässä, jota piti punanenäinen vanha mies.

Kyllä. Olen jo valmiiksi romantisoinut tulevan kesäloman. Olen ladannut sen täyteen toiveita, odotuksia ja ties mitä. Vaarallista. (Kiehtovaa.)

Matkaan!

Monissa blogeissa on kirjoitettu matkustamisesta, lomista ja niiden suunnittelusta. Meilläkin aihe on otettu varovasti esille. Varovasti siksi, että mieheni ei ole niitä jotka nauttivat suunnittelusta. Hän ei osaa eläytyä ajatukseen että kesäloma tulee joka vuosi, eikä osaa ajatella mitä seuraavalla lomalla haluaisi tehdä. Hän osaa ajatella tulevaisuutta tässä suhteessa vain noin kuukaudeksi eteen päin. Minä vetoan siihen, että kun matkat ostaa ajoissa, voi saada edullisesti. Tämä perustelu toimii vaihtelevasti, sillä myös äkkilähdöt voivat olla halpoja.

Toivoisin, että lomat eivät menisi ihan tyystiin samalla tyylillä kuin arki. Taloudelliset ja muutkin realiteetit toki tajuan, eikä minulla ole mitään erityisiä vaatimuksia sen suhteen miten lomat "pitäisi" viettää. Toiveena on toki nähdä sukua ja ystäviä Suomessa ainakin kerran vuodessa, mutta toivoisin hiukan suurempaa matkustustiheyttä tähänkin suuntaan. Toiveena olisi kyllä myös rehellisesti sanottuna loma mieheni kanssa kaksin - lyhytkin kelpaisi - mutta siihen meillä ei oikein tunnu olevan mahdollisuutta.

Poikien koulun kevät on yhtä lomaa. Seuraava loma on jo 1.-18.1! Sitten taas maalis- huhtikuun vaihteesa pari viikkoa. Huhti- ja toukokuussakin on muutaman päivän irrallisia lomajaksoja. Kesäloma alkaa muistaakseni 4.7. Mitä tehdä kaikilla noilla lomilla?
Muistelen kaiholla toissakesää, jolloin kiertelimme autolla Ranskassa pari viikkoa. Yövyimme sukulaisissa ja halvoissa hotelleissa, joita emme yhtä lukuunottamatta olleet etukäteen varanneet. Tykkäsin siitä kaikesta aivan valtavasti.

Tänä tulevana kesänä toivoisin pääseväni Ranskaan uudelleen. Korsika on täysin näkemättä ja se kiinnostaisi - tosin ei pahimpaan turistiaikaan. Ylipäätään etelä-Ranska viehättää, mutta toisaalta myös melkein mikä muu kolkka siellä tahansa. Paljon kaunista nähtävää on melkein missä vain.

Italiaankin haluaisin. Olen ollut siellä yhden kerran. Pääsin silloin onnekseni tutustumaan myös Venetsiaan ja sinne menisin heti uudelleen. Tai melkein mihin muualle vain Italiassa. Ja sitten olisi Portugal, jolla en ole koskaan käynyt. Sitten olisi Praha, jossa niin ikään myöskään en ole käynyt...Minua kutsuisi jotenkin myös Egypti, Intia ja sen sellainen....jotakin värikästä, mausteista, erilaista.

Tiedän ettei pitäisi hosua, mutta minulla on nyt matkakuume. Tuli persiin alla, suomeksi sanottuna. Ei siihen oikein auta, että ajelee bussilla kouluun ja kotiin päivittäin.

(Kuvan ihanan auton kuvasi poikani automuseossa viime lauantaina.)

Pyörrytystä

Brysselin varmaan kuuluisin ja ainakin vanhin kirpputori sijaitsee Place du Jeu de Balle -aukiolla. Se on auki päivittäin, ja noin 500 myyjän tavaroista löytyy varmasti kaikkea mitä maa päällään kantaa. Kirpputori on ulkona, tavarat ovat maassa. Sateellakin myyjät ovat paikalla - ja aina tietty määrä ostajiakin.

Hinnat ovat harvoin esillä. Ne muuttuvat kysyjänkin mukaan miten sattuu. Se on kuitenkin suuri osa tällaisen kaupankäynnin viehätystä.

Ostin hiljan pinon valokuvia ja vanhoja kirjeitä. Hinta laski kuin lehmänhäntä sitä mukaa, mitä enemmän höpötin ja hymyilin. Uskon, että lopputulos tyydytti molempia osapuolia. Sain ihanat kuvani hintaan, joka ei tehnyt kipeää, ja myyjä sai niistä aivan varmasti kelpo korvauksen. Vanhat valokuvat huimaavat mielikuvitustani.

Minua pyörryttää kun ajattelen miten monta pahvilaatikollista valokuvia, kirjeitä, kirjoja, lehtiä....ja kaikkea muuta ihanaa siellä joka päivä on....

Kotona lempipaikkani on olohuoneessa ikkunan ääressä oleva tuolini. Olen nähnyt siitä nyt loppukesän värit, syksyn tulemisen, talven ja vuoden vaihtumisen. Kohta näen nurkkauksestani miten kevät tulee ja kesä asettuu. En usko että siihen menee edes kovin pitkään.