Vie urbaine (Laatikko nro 1)

Sarin organisoima laatikkonäyttely aukeaa nyt!



Kaupungissa asutaan päällekkäin.
Samanlaisissa kopperoissa,
samanlaisia ihmisiä.
Kuitenkin kovin erilaisia.

Kukkuu-
kurkkii hän ikkunasta
aikansa kuluksi.

Nuoriso on perhana tuhrinut tämänkin talon
graffiteillaan. Vai mitä ne ovat...
Töhryjä, perskeles.

Minä poika se vaan tuijottelen ulos.
Joskus vastapäisen talon ikkunassa
voin nähdä yhden hulppean rouvan
samoissa puuhissa. Siinä me sitten
tuijottelemme ulos - ja toisiammekin
ihan hiukan.

En kyllä minnekään muuttaisi kaupungista.
Kyllä näin on.

Pyykkipäivä (Laatikko nro 2)

Laatikon kannesta tuli työn toinen osa.

Toinen puoli on lähes identtinen.
Narulla vaan roikkuu "vaatteiden" lisäksi
virkkaamani TOSI pieni pupu. Jonkun
pienen unilelu, niin halusin ajatella.

Ja kun koko toosa on auki niin tältä näyttää. Pyykkipäivänä pyykit heiluvat tuulessa. Kun kannen läväyttää kiinni, kuulee ehkä vain pehmopupun ulinaa.

Mon pays dans ma poche (Laatikko nro 3)

Laatikon kansi on päällystetty vanhasta Suomen kuvalehdestä otetulla kuvalla. Siinä on tuollainen tulvaveden alle jäänyt heinäpelto. Heinäkeot siellä yksin tönöttävät!

Laatikon sisälle tein paperinarusta ryijytekniikalla " nurmikon".
Sitten on pojilta napattu puinen kuusi.
Kuusi pitää olla.
Olen suomalainen.

Kaiken kun asettelee huolella esille; taustaksi heinäpelto, alle ruoho ja kuusi siihen kasvamaan....niin on vähän niin kuin Suomi aina mukana, taskussa.
Siis vähän.
Niin, kuin.

Kaikenlaista valaistumista

Ostin hiljan dvd:nä tämän loistavan elokuvan. Aika monta yhtä loistavaa jäi vielä hyllyyn odottamaan. Ehkä ostan pikkuhiljaa kaikki Chaplinen elokuvat. Mielenkiintoista minusta miten nämä saavat lapset aivan hiljaisiksi. Ovat varmaan erikoisia nykypäivän lapsille kaiken mölyn ja idioottimaisen kohelluksen rinnalla. Tämä Kaupungin valot on kyllä ihan huippu. Toinen on sitten Modern times, jossa on se ihana musiikkikin.

Mietin kaipaako pikkuveli isoveljeä. Eilen halusi ainakin tuoda veljen peiton olohuoneen lattialle. Makasi sen päällä, kietoi sen ympärilleen. Yöllä nukkui sen alla. Aamulla kysyi "onkohan O:lla kivaa siellä...?".

Hän harrastaa myös minulle tuntemattomasta syystä tällaisia asentoja:

Ei ole aavistustakaan mistä poika on oppinut liikkeitä ja asentoja, jotka ovat kuin sekoitus joogaa, japanilaisia itsepuolustus- ja taistelulajeja ja...lapsen riemua liikkeestä itsestään. Kohta hän varmaan siirtää esineitä ajatuksen voimalla. Nyt hän jo kertoo matkoistaan Kiinaan, melkein päivittäin. Nauroin eilisiltana niin etten ollut saada sitä loppumaan. Onneksi.

Tiistain niitä näitä

Minullakin on sitten pelargonia. Onko lähtölaskenta nyt alkanut? Mies ilkkuu että noita on vain mummuilla. Kansainvälinen ilmiö, siis! Mutta mummuilla ei ole tämän värisiä, minä sanoin.

Mites tätä nys sitte hoiretaan???

Uusi lehti on tullut! Côté Sud, Côté Ouest ja Côté Est ovat saaneet uuden kaverin, Côté Paris -lehden. Se keskittyy tietysti siis...no siihen itteensä.

Ensimmäisen numeron kantta koristi ei-niin-kovin-yllätyksellisesti Eiffel-torni ja muutenkin aika tyypillinen ja stereotyyppinen pariisilaismaisema, mutta lehden sisäsivut olivat onneksi muutakin. Olen selannut vasta pari kertaa, lukenut vasta aivan hiukan. Tuntuu hyvältä ostokselta. Vastine kuudelle eurolle, ehdottomasti. Seuraava numero tulee lokakuussa. Nettisivuilta voi tutkia noita kaikkia lehtiä lähemmin.

Kävin eilen Emmaus-tyyppisellä kirpputorilla. Ostin mielestäni kauniita, vanhoja postikortteja, jotka ovat aitoja valokuvia. Kaksikymmentä senttiä kappale.

Ostin pojille myös täysin uutta vastaavat kaulunpaidat 1,50 € kpl.

Entä mitä muuta?
Koulun nettisivuille oli eilen tullut uutinen että lasten bussi oli mennyt turvallisesti perille asti leirikeskukseen (huh huokaus...) ja että eilinen käytettiin lähinnä omien tavaroiden purkamiseen vaatekaappeihin. Lisää uutisia on luvattu tänään puoliltapäivin.

Entä minä itse?
Jotenkin hidas, hajamielinen ja poissaoleva. Olisko tuo sää? Aamulla jo heräsin tuttuun sateenropinaan, eikä se ole paras aloitus. Yritän tarttua johonkin, hiukan kaikkeen, mutta ei oikein onnistu. Jos aloittaisi poikien huoneen superraivauksella. Siinä olisi sitä työsarkaa ainakin ja näkisi heti kättensä työn tuloksen. Siitähän minä olen sanonut pitäväni...

Taas näitä lähtöjä

Isompi poika lähti juuri viikon ajaksi leirikouluun. Isänsä kantoi valtavaa kassia. Mukaan ei pantu kuin annetussa listassa olevat tavarat. Painoa kassilla on silti puolet lapseni omasta painosta. Huvittavinta on listassa oleva huomautus siitä, ettei matkatavaroita saa ladata liian täyteen, sillä se on kuitenkin lapsi joka pakaasit kantaa...

Eilisilta pähkäiltiin mitä mukaan, jotta paino saataisiin mahdollisimman pieneksi. Pikkuveli osallistui pakkaamiseen auttamalla paitojen taittelussa.

Ensin ajateltiin pyörillä kulkevaa pientä matkalaukkua, mutta kun huomattiin ettei sinne mahdu edes puolet pyydetyistä tavaroista niin oli pakko ottaa suuri urheilukassi.

Tuntuu kummalliselta. Niin tuntui viime vuonnakin ja kirjoitin pojan lähdettyä näin. Muutaman päivän päästä tunnelmat olivat tällaiset. Minä olen jo kokenut tämän, minä tiedän että kaikki menee hyvin. Siihen uskotaan koska siihen on pakko uskoa.

Koeajolla

Poikien pyörät olivat aivan liian pienet. Aivan naurettavan pienet. Eilen mies sai idean ja lähti Ranskaan ostamaan uudet. Muutama kymmenen euroa säästyi hinnassa, eikä ajomatka ole kuin noin tunti suuntaansa.

Tänään olimme sitten koeajolla läheisessä metsässä, joka on suljettu autoliikenteeltä viikonloppuisin. Aivan loistoidea, mielestäni. Kunnon "keskuspuisto" pitää olla joka kaupungissa. Joku paikka, jossa voi kuvitella olevassa luonnossa.

Riemua kaikista 18:sta vaihteesta!

Äidille riemua kukkivista puista!

...ja suuta makeaksi jäätelö-/vohveliautolla.

Lopuksi haluan hehkuttaa:
en ole tehnyt oikeastaan mitään liikuntaan viittaavaa noin vuoteen, ellei nyt erittäin satunnaista uintia ja kävelyä lasketa. Tänään vippasin kuitenkin lenkkitossut jalkaan kun ajattelin että pitää kävellä ripeästi poikien rinnalla. Mutta mitä vielä - minähän hiivatti vieköön hölkkäsin kuin vahingossa kaksi kertaa lammen ympäri! Ja mikä parasta (ja samalla yllätyksellisintä!) se tuntui oikein mukavalta. Palaan asiaan, se on varma.