Paris

Kävin tänään Pariisissa. Pääsin vitosella kun menin heti aamupäivällä. Kaksi tuntia ja 10 minutttia myöhemmin kävelin kadun vilinässä hölmön hymy huulilla.

Ei ole kovin omaperäistä tehdä Pariisiin sijoittuvaa elokuvaa ja panna sen nimeksi vielä "Paris". Mutta hemmetti - se toimii. Hienosti toimiikin. Eikä elokuva sinänsä Pariisista kerro, ei yksin Pariisista, siitäkin kyllä.

Elokuvassa on liuta hyviä ja erittäin hyviä näyttelijöitä. Heitä kun katselin niin mieleeni tuli roolihahmoista milloin kukakin...tuo mies on kuin se yksi tuntemani, eikö vain se yksi nainen voisi tehdä juuri noin...näinhän juuri tapahtui sille ja sille...Aivan loistavia tyyppejä; hauskoja, koskettavia, surumielisiä, raivostuttavia. Elävän tuntuisia.

Tarinassa ihmiset, tapahtumat, kohtalot kietoutuvat toisiinsa, juuri kuten oikeastikin tapahtuu. Kyllä tapahtuu. Kaikki liittyy kaikkeen.

Elokuvan aikana sen henkilöt tulevat jotenkin niin tutuiksi, ettei heitä melkein malttaisi jättää ja lähteä yksin pois. Joidenkin kohtalo tulee selväksi loppuun mennessä, toisista ei pääse varmuuteen. Kuten oikeassa elämässäkin.

Tässä voi katsoa elokuvan kotisivut. Siellä on mainosfilmikin (bande-annonce) jonka katsomalla saa hiukan ideaa tulevasta. Myös valokuvat kannattaa katsoa.

En kerro juonesta mitään. Sen verran kuitenkin, että elokuva alkaa sillä että sen päähenkilö käy sydäntutkimuksissa. Itse menen kardiologin luokse tasan viikon päästä, eikä tämä elokuva tee sinne menemistä ainakaan helpommaksi.

Hymyily jatkuu edelleen. Tämä oli hyvän mielen elokuva.

Täsmäisku

Minulla on tarkasti tiedossa lähikatujen roskapäivät. Erikseen pitää tarkkailla päiviä jolloin saa panna paperia, sitten on "tavalliset" roskat. Yleensä otan kadulta mieleisen tavaran mukaani jos satun ohi kävelemään, ja mukaan mahtuu. Jos tulee isompi ihanuus eteen, pitää suunnitelmat joskus muuttaa ja kantaa vaikka puoliväkisin joku tuoli tai mitä nyt sitten onkaan.

Joskus teen täsmäiskuja, kuten tänä aamuna.

Meidän kadulla on tämä ihana "pirtelöbaari". Siellä puristetaan myös hedelmämehuja, ja kadulla on usein hedelmälaatikoita. Puisia, hyviä lootia. Eilen iski akuutti laatikkopula, ja päätin hakea tänään muutaman. Niitä oli kadulla, kuten joka keskiviikkoaamu vaikka miten paljon. Kotona maalasin ne ja niistä tuli juuri sopivat.

Täsmäisku siis onnistui ja sen lisäksi löysin ison kassin kuplamuovikirjekuoria. Kerran käytettyjä mutta mitä siitä. Niitä voi käyttää vielä ainakin toisen kerran. Onpa yksi kuori todistetusti mennyt Suomen ja Belgian väliä jo neljä kertaa! Että jos saatte minulta nuhjaantuneen mutta asiansa ajavan kuoren, niin tiedätte miksi. Minusta on hullua ostaa aina uusi jos vanhaa voi käyttää.

Tykkään maalaamisesta. Sellaisesta "maalari maalasi taloa" -meiningistä. Siksipä olen vedellyt kaikki tyhjät peltipurkitkin tuolla samalla maalilla, joka alunperin vuosi sitten ostettiin kahden pienen pulpetin maalaamiseksi. Sittemmin olen vedellyt sillä sen yhden löytötuolinkin ja sitä on edelleen! Purkkeja on parikymmentä ja säilytän niissä nappeja, aarteita, nauhoja, simpukoita, kiviä...Ikea:n piparilaatikoita olen maalannut niin ikään kymmenkunta ja niissä on paperitavaraa, isompia aarteita, vanhoja postimerkkejä, roinaa, "joskus vielä tarvittavaa" jne.

Heti aamusta

Heti kun mies ja pojat aamulla lähtivät aloin kuunnella musiikkia ja juoda - viinirypälemehua. On muuten hyvää myös kuplivan kivennäisveden kanssa.
Minä pidän tästä kodista kovasti. Siksikin, että musiikki kaikuu täällä kauniisti. Puulattiat ja tekstiilien vähyys kai sen tekee.

Miksi se kaikista paskin paskailma pitää olla juuri sinä päivänä, kun minulla on kolme pakollista asiaa hoidettavana? Kolme paikkaa käytävänä, kaikkialle mentävä jalan, kaikki eri nurkilla.

Toivokaa etten kastu ihan kauheasti ja ettei minua ryöstetä. Yksi asia on hakea takautuvasti maksettavat lapsilisät elokuusta alkaen.

Kahden kerroksen väkeä

Eilinen oli niin hyvä päivä.
Pienemmän pojan kolme luokkakaveria meillä kylässä. Mieheni leikkimässä ja keksimässä ohjelmaa kaikille viidelle pojalle. Ihailen häntä, hän on supersankari!
Minä lämpimällä katolla kylvämässä yrttejä. Esikoisen toivomat aurinkukat ja ruiskukat ja pari muuta juttua jätin parin viikon päähän.

Alakerta leikki, huusi, ilakoi.
Minä maalasin ylhäällä, sain valmiiksi ja tunsin onnistuneeni.

Välillä paistoin porukalle lättyjä, sitten palasin ylös ja tein keksinnön.
Haluamme terassille jonkun pöydän ja keksin että haluan löytää jonkun vanhan romun, jonka päällystämme rikotuilla kaakeleilla. Löydetyillä, ostetuilla, millä vaan. Siitä tulee hieno ja sitä on kiva tehdä.

Nyt heitän ilmoille toiveen löytää sopiva pöytä. Tiedän että se toimii. Katsotaan koska pöytä tulee.

Varhaisia muistoja

Kun olin pieni vietimme joka kesä ainakin viikon, pari Yyterissä. Joskus taisimme olla kolmekin viikkoa. Aina sellaisissa puisissa vuokramökeissä, jotka vielä silloin olivat hiekalla, eivät nykyisen leirintäalueen paikalla. Mökit olivat hyvin pieniä eikä niissä ollut kuin sängyt, pöytä ja tuolit. Lattialaudat olivat niin harvassa, että niiden välistä saattoi kätevästi lakaista hiekan pois.

Päivät kuluivat veden äärellä tai mökin edessä leikkien. Ruoka tehtiin keittokatoksessa ja tuotiin kattilassa mökkiin. Radiota kuunneltiin paljon. Rakastin kuunnelmia.

Olen varmasti jankuttanut blogissa aikaisemminkin noista Yyterikesistä, mutta ne ovat jättäneet hyvin syvät muistot. Silloin oli aina aurinkoista ja lämmintä. Muistan Nivean, rantapallot ja uimarenkaat. Äidin pyyhkeen ja viltit, joilla maattiin. Kaksi (korjattua) kumipatjaa, sellaisia kankaisia. Muistan niiden tuoksun ja Austin Mailerin (automme) punaiset muovipenkit, ja miten polttavan kuumat ne kesällä olivat.

Tämä kuva on kesältä -70. Olen siis noin kolmevuotias. Minun "ensimmäinen poikaystävänikin". tanskalainen Nikke on kuvassa. Muistan nuo bikinini ja tuon pojan aivan hyvin.

Sitten muistan tuon äidin kylpytakin. Nyt minulla on siitä leikatusta kankaasta ommeltuja pieniä pyyhkeitä. Ne ovat niin kesäisiä ja täynnä muistoja.

Tässä olen jo viisivuotias. Olen menossa "tekomummun" (vaarin uusi vaimo) kanssa Gallen-Kallelan kotiin Kalelaan. En muista reissusta muuta kuin laivamatkan ja sen, että pummasin pillimehua koko ajan.

Tässä kuvassa olen niin ikään noin viisivuotias. Muistan tuon kultahaalarin. Se päällä olin mielestäni hyvin rock.

Kattaus yhdelle

Lupasin yrittää sitä "minuus tuolilla" -postauksen omakuvaa. Tuolista luovuin ja vaihdoin sen pöytään. Mutta hemmetti miten vaikea tehtävä tämä olikaan!

Hyvin vaikeaa oli rajata mitä ottaa mukaan, mitä jättää pois. Ajattelin niin että jos mietin liikaa, mukaan tulee asioita jotka eivät ole olennaisia. En usko että tästä pöydästä minua "tunnistaisi" - tai siitä voisi kyllä varmasti tunnistaa monta muutakin! - mutta uskon silti saaneeni mukaan aika monia perusasioita.

klikkaa isommaksi

Ensinnäkin pöytä:
se on tukeva, konstailematon, ihan aavistuksen "hienosteleva" noiden hiukan kaarevien jalkojen takia...se on kokenut ja kestänyt kaikenlaista, se on selvitynyt siitä. Sen pinta on käsittelemätön. Se on aito, yksinkertainen pöytä.

Pöydän keskellä on kirjoituskone. Se symboloi kirjoittamista, tekstiä, kieliä. Kirjoittaminen on hyvin ominta minääni ja on sitä ollut aivan pienestä asti.

Pöydällä on paljon kirjoja. Minä luen ja olen aina lukenut paljon. Valitsin tähän nimenomaan vanhoja kirjoja, sillä ne esineinä (kirjoituskoneen tapaan) symboloivat sitä, että minusta vanhat esineet ovat kauniita.

Kirjoituskoneen päällä on äänilevy. En soittele savikiekkoja, vaan tuo kertoo tässä musiikista. Hyvin tärkeä osa minua. Olen aina ajatellut että ihminen joka ei osaa nimetä mitään lempimusiikkia, on vähintäänkin epäilyttävä.

Levyn edessä on narri. Se kuvaa sitä, että monen mielestä olen kuulemma sellainen porukan hauskuuttaja, hiukan pelle. Toivon totisesti, että positiivisessa mielessä!

Levyn takana on peili. Se symboloi sitä karua tosiasiaa, että tuijottelen paljon peiliä. Olen aina ollut vähän sellainen. Osaan kyllä nostaa katseeni peilistä ylöskin, mutta minulle on aina ollut tärkeää se miltä näytän. En aina halua koreilla, mutta haluan olla miellyttävä silmälle.

Kirjojen päällä on vanhat balettitossuni. Tanssi oli monta vuotta suuri osa minua ja edelleenkin se on sellainen ajatus, tunne tuolla pääkopassa. Baletin kurinalaisuus ja siihen tarvittava fyysinen (ja henkinen!) voima viehättää minua. Minusta ihmisen liikkuminen paljastaa hänestä melkein kaiken.

Sitten on korkokenkä jossa helmet. Se olkoon symbolina minun hienohelmapuolelleni. Kumitossu toisessa reunassa symboloi sitä toista minua. Nämä kaksi elävät rinnakkain, vierekkäin, alekkain, päällekäin, sekaisin. Minä en ole vain yhdenlainen.

Sitten on lamppu. Se on mukana siksi, että sen on tehnyt äitini, jolta olen ilmiselvästi perinyt tekemisenhalun. Kaikenlaista pitää rohkeasti kokeilla. Lamppu kuvastaa myös viehätystäni tietynlaiseen menneen maailman lumoon....

Keskellä pitkänomaisessa kehyksessä on isäni ottama valokuva Tampereesta. Valokuvaaminen = isäni ja Tampere = minun kaupunkini.

Otin siis mukaan vanhempani sillä minusta puoliso, lapset tai ystävät eivät nyt mahdu mukaan, jos puhutaan vain minusta itsestäni. Vanhemmat sen sijaan ovat minusta luontevasti mukana, koska en olisi olemassa ilman heitä. Omaksi onnekseni voin "ottaa heidät mukaan" hyvillä mielin siksikin, että välimme ovat oikein hyvät. Näinhän kaikilla ei valitettavasti ole.

Kenen pöytään seuraavaksi, vai saanko ehkä istahtaa jonkun tuolille.....?

Muokkaus:
kävin keittiössä ja heti tuli mieleen mitä olisi ehdottomasti pitänyt ottaa mukaan. Kuvassa olisi voinut olla vaikka kuppi vihreää teetä symboloimassa ensinnäkin sitä, että olen teenjuoja ja toisaalta pyrkimystäni terveelliseen elämään. Mutta ehdottomasti olisi siinä rinnalla pitänyt olla vaikka voipaketti, suklaapatukka tai viinipullo osoittamassa minuuteni nautiskelijapuolta....
Minä rakastan ruokaa ja sen olisi jotenkin pitänyt näkyä.

Rauhaa, keskittymistä

Pienestä soittorasiasta lähtee uskomattoman voimakas ja kantava ääni, kunhan se on sopivalla alustalla. Puinen pöytä toimii hyvänä kaikupohjana.

Kaksi kieltä on katkennut ja muutenkin vehje on jo aika ruosteessa, mutta edelleen se soittaa balettitunneiltani tuttua kappaletta. Muistan miten piti keskittyä liikkeeseen ja miten vanha pianistitäti huoneen nurkassa otti saman kohdan uudelleen ja uudelleen opettajan käskystä...

Sain tämän ystävältä lahjaksi niihin aikoihin kun esikoiseni oli aivan pieni. Olen veivannut tätä hänelle nukahtamisen merkiksi ja yrittänyt luoda yleistä rauhallisuuden tunnetta myöhemminkin.

Suosittelen kaikille:
suuri kupillinen vihreää teetä (oma suosikkini on kiinalainen "gun powder"), lusikallinen hunajaa, runsaasti mintunlehtiä sekaan. Anna hautua, murskaa mintunlehtiä, syö ne teen juotuasi.
Vaikutus suunnilleen sama kuin soittorasialla.

Minuus tuolilla

Lueskelin eilen ranskalaista IDEAT -nimistä sisustus-design-etc. -lehteä. Siinä oli aika mielenkiintoinen ajatus: oli rakennettu asetelmia, joiden perustana oli tuoli. Tuolille ja sen ympärille oli kasattu rekvisiittaa kuvaamaan jotakin tiettyä julkisuuden henkilöä.

Coco Chanel

Brigitte Bardot

Agatha Christie

Frida Kahlo

En voinut olla ajattelematta millainen olisi oma tuolini...
Millainen siis ensinnäkin se tuoli? Mitä hyvin olennaista minusta siihen voisi laittaa?

Mietin myös olisiko totuudenmukainen tuoli totuudenmukaisine esineineen samalla se kuvaelma, jonka haluaisin näyttää oikeasti? Jos ei, niin miksi?

Mikä on se aivan "perusminuus" joka on ja pysyy? Onko sellaista edes? Kaikki nämä julkisuuden henkilöidenkin tuolit perustuvat vain siihen ulkoiseen kuvaan, joka heistä on muodostunut. Mikä on todempi totuus - se kuva mistä meidät heti tunnistaa, vai se jonka ehkä haluaisimme antaa?
Voisivatko ne olla yksi ja sama?

Kukkokiekuu

Huomenta!
Uusi päivä, uusi viikko. Eilen meidät herätti kukon sijasta pulu. Miten kauhea möly niistä voikaan lähteä! Makasin aikani sängyssä ja katselin kattoikkunasta piipun päällä hulluna huutavaa elukkaa. Lopulta ajattelin että jätkä on kyllä ikuistettava. Ainakin se on kaikkensa tehnyt jotta tulisi huomatuksi.

Eilinen oli mukava päivä. Käytiin taas uimahallissa ja iltapäivällä istuttiin parvekkeella. Syötiinkin siellä, mutta ei ollut yhtään niin lämmin kuin tiistaina, vaikka aurinkoista olikin.

Tämä aamu sen sijaan oli pienemmälle pojalla tosi vaikea. Loman jälkeen kouluunpalaaminen tuntui hänestä ihan mahdottomalta ajatukselta. Itkesteli sillä tavalla suruissaan, ei mitenkään uhmamielellä eikä vihaisena. Lopulta sitten lähtivät, itku oli loppunut mutta hartiat olivat kyyryssä ja asento alakuloinen. Toivotan mielessäni hänelle hyvää päivää kaikesta huolimatta.

Lääkettä nuutumukseen

Nojatuolimme on paitsi vanha, rikki niin myös likainen. Otin päällyskankaan pois ja panin taas pesukoneeseen. Väliaikaispäällyksenä toimivat kahdet vanhat verhot. Miten musta jotenkin tuntuu että tuo väliaikaisuus jää pysyväksi? En edes tykkää noista kankaista, mutta vielä vähemmän tykkään siitä tuolinrämästä entisellään.

Mielenkiintoinen havainto muuten oli, että kun iso tuoli onkin yht’äkkiä tummanharmaan sijasta vaalea, tuntuu kuin valoa tulisi lisää. Vaikka sitä tuli tänään runsain mitoin ikkunastakin, tuntuu ettei mikään ole sillä saralla liikaa tällä hetkellä.

Ostin tänään näitä mitä-ne-nyt-ovatkaan. Vitosella viisi. Haluan vihreää ja elävää ympärilleni. Eivät nämä nyt kaikista kukkeimmat mahdolliset kasvit ole, mutta on niissä jotakin kivaa. Eläväisempiä ainakin kuin kaktukset!

Eilisillan makasin sohvassa kuin lahna. Aloitin sen jo kuudelta. Mies tuli 19.30 ja jatkoin lahnailua. Tuntui etten jaksa evääni liikauttaa - enkä siis edes yrittänyt. Jos tuijotan ahkerasti noita vihreitä keppejä, istun kukkatuolissa ja syön ituja, niin meneekö tämä ohi?

Rakkautta

Aamupäivällä tuli tv:stä päivän teemaan sopivasti ohjelma rakkaudesta. Kyseltiin pareilta pitkän liiton salaisuutta, keskusteltiin rakastumisesta, mietittiin mikä vetää ihmisiä yhteen, mikä pitää heitä yhdessä.

Suomessa tätä päivää vietetään lähinnä ystävyyden päivänä, muualla se on rakastavaisten päivä. Koska olen vastarannankiiski, ajattelen aavistuksen nyrpeästi kaikista "järjestetyistä" päivistä. Mietin kyynisesti että markkinaihmiset niillä vain tienaavat.

Toisaalta...on sitä tyhmempiäkin juhlia kuin ystävänpäivä tai Valentinuksen päivä - kuinka sitä nyt haluaakin ajatella. Sitä paitsi nyt saa halvalla alusvaatteita, parfyymejä, suklaata ja shampanjaa, täällä ainakin!
PS. Kuvan nuori hääpari on mieheni isovanhemmat. Pitivät yhtä nuorena solmimansa liiton alusta siihen asti kun mies kuoli ensin. Yhteisiä vuosia ehti tulla kuitenkin hyvin paljon. Yhdessä he pitivät mm. ravintola/majataloa.

Värit, kankaat

Olimme toissapäivänä Waterloossa kangaskaupoilla. (Abbaa ei näkynyt, heko heko.)
Kaupassa olikin paljon kaikenlaista sopivaa. Olin ajatellut tehdä uusia tyynyjä sohvaan ja nojatuoliin ja päällystää vanhat pienet tyynyt uudella kankaalla. Mielessä oli voimakkaita värejä, sellaisia jotenkin "itämaisia" kuvioita, syviä, tummia sävyjä.

Sitten ostin tällaisia kankaita kuin kuvasta näette.
Mikä minuun meni, siis herranen aika, mikä ihme?

Tyynyt ovat ns. teknisesti onnistuneita. Toinen puoli on aina kukallinen, toinen raidallinen. Hemmetin "omaperäistä". Kankaat ovat "ihan kivoja". Laatu sopivan paksua, hinta paikallaan. Mutta jotenkin liian nättejä nuo kyllä ovat, ainakin tänne meille, meidän kotiimme. Ehkä vielä kotiin sopisivatkin, mutta minun mielelleni nuo eivät nyt jotenkin passaa.

Miksi silti ostin tuollaisia kankaita? Mielenkiintoista. Olisi siellä ollut niitä etsimäni kaltaisiakin, mutta miksi valitsin nuo?

Monissa blogeissa kirjoitetaan nytkin väreistä ja värien kaipuusta. Oliko minulla joku alitajuntainen syy hommata soffa täyteen tuonväristä pehmeyttä?

Hyvä päivä

On ollut paljon lämpimiä päiviä. Mies on ollut lomalla muutaman päivän myös. On ollut hyvä puhallella saippuakuplia,

syödä lounasta katolla,

kuivattaa pyykkiä ulkona,

ja istua kuusen katveessa...hmmm...se pukkaa muuten uusia, vaaleanvihreitä versoja.

Ihmiset lähitaloissa laittoivat kukkia terasseilleen, lounasaikaan kuului vain linnunlaulu ja heikko astioiden kilinä sieltä täältä. Muutkin olivat raahanneet lautasensa ulos.

Illalla käytiin vielä luistelemassa. Edellisestä kerrastani olikin jo ainakin 10 vuotta. Mies harjoitteli takaperin luistelua muttei oppinut. Totesimme, että hän on luistellut elämänsä aikana suunnilleen niin monta kertaa yhteensä, kuin minä yhden kuukauden aikana lapsena. Ei ihme, että toinen meistä osaa aika tavalla paremmin. Pojille luistelukerta oli toinen.

Sulo Vilén ja kuninkaalliset

Keskustelu meillä pari päivää sitten:

- Joku soitti muuten ovisummeria kuin hullu eilen tosi myöhään illalla. En avannu.
- No mikset avannu? Se olis ollut postimies. Olisi tuonut yhden paketin. Nyt mun pitää hakea se hevonkuusesta!
- Ei posti kai siihen aikaan tule?! En mä uskalla avata ovea myöhäään. Mikä se paketti on?
- Tilasin meille kellot.
- "Meille kellot"? Tarvinko mä jotakin kelloa? Olenko mä pyytänyt uutta kelloa? Mulla on aivan hyvä kello.
- Mut kun oli alennuksessa. Oli tosi halpa ja ostin itselleni kans.
- Että halpa. Onko se syy ostaa jos toisella on mieluinen ja toimiva kello ranteessa??
- Sen alkuperäinen hinta oli melkein kaksisataa ja nyt oli alle viisikymppiä.
- Siinäpä sitä syytä ostaa.
- Se on Tommy Hilfiger!
- Ai sellaisesta kellostako mä tyykkään????
- Siinä on samanvärinen ranneke kuin sun nykyisessäkin kellossa.
- Niin että sitten se on varmaan mieluisa...??!
- Se oli halpa, joka tapauksessa.
- Kai sitä pitää voi, en mä sitä. En vaan tosiaankaan tarvitse kelloa, ja mieluummin valitsen itse uuden sitten kun tarvitsen.
- Se oli hyvä ostos. Alennus melkein 70 %.
- .......

Olen kuurilla.
Kymmenen päivän päästä minä olen kuninkaallinen.

Lomalaiset

On niin keväinen sää...!
Päivälämpötilat ovat n. 13-15 astetta ja eilen vielä kahdeksalta illalla oli liki kymmenen astetta kun tulimme elokuvista.
Elokuvissa ollaankin nyt käyty jo kahdesti, uimahalliin mennään taas tänään ja muutenkin olen tyytyväinen siihen, ettei poikien loma ole mennyt vain kotona makoiluun. Sille on joskus tilaus mutta nyt tuntuu hyvältä tehdä muuta, liikkua.
Iltaisin pojat nukahtavat aikaisemmin kuin normaalisti. Hauska nähdä sillain "terveellä tavalla väsynyt" lapsi, joka nukkuu sikeästi ja tarpeeseen.

Kauhiaa oli se

"Uimalakin käyttö pakollista!"
"Käytävillä juokseminen kielletty!"
"Uimapuku pidettävä päällä suihkun aikana."
"Pakollinen suihku max. 3 min."

+++

Pestyämme kehomme likaisimmat osat (eivätkö ne olekin käsivarret ja reidet?) kolmen minutin suihkun alla olimme valmiita altaalle. Niin oli aika moni muukin. Koulujen lomat, allas täynnä lapsia vanhempineen. Suurimman tilan lastenaltaasta vei kuitenkin lomalaisten ryhmä. Arviolta 20 noin 6-12 -vuotiasta poikaa, aivan pitelemättömiä. Ohjaajat ehkä juuri täysikäisiä, hyvin uupuneen näköisiä. Ymmärrän että jos lapset ovat lomalla ja molemmat aikuiset töissä, pitäähän ne lapset johonkin panna. Vaikka sitten uintiryhmään loman joka päiväksi. Ymmärrän sekin, jos ryhmään on tunkua vaikka vanhemmat olisivat kotonakin. Hulluko tuollaisia riiviöitä katselee. En tiedä oliko kyseessä joku enemmän tai vähemmän ongelmallisten lasten porukka. Vauhtia ja etenkin riehumista riitti kuitenkin sen verran, etten ole moista sitten Hollannin nähnytkään.

En ihmettele enää miksi uimavalvojalla on mp3-soitin korvillaan, miksi siivojilla on korvatulpat.
Vesi lensi, roiskui, kaikki huusivat, hyppivät, heittelivät palloa, roikkuivat ohjaajissa.
Minun juuri uimaan oppinut kahdeksanvuotiaani oli hämmentyneen näköinen kun ei uskaltanut sekaan. Kuusivuotias uskalsi, mutta jatkuvasti oli joku selässä tai viemässä uimalautaa. Minä menin istumaan altaan reunalle ja mies yritti urhoollisesti mahtua niiden pikku lihapullien sekaan sinne lastenaltaaseen.

Sitä kesti ensimmäiset kolme varttia. Urhoollisesti kärsimme ja odotimme.

Sitten viiltävä pillinpuhallus. Kaikki ryhmän pojat altaasta ylös, hep! Jos ette nyt tule niin ei voi mitään, sitten jäätte tänne. Ja ne nousivat, yksi toisensa jälkeen. Ne olivat menossa, ihan oikeasti. Joku äiti lastenaltaalta taputti käsiä. Minulta pääsi hallitsematon ja kova "Bravo!" -huuto. Taisi päästä myös "Jippiiiiii!".

Sen jälkeen katselin vain miten lasikaton läpi tulevat auringonsäteet leikkivät rauhaisasti veden pinnalla.

Ali, pelastajani

Minun mieheni on kauhean kiltti, auttavainen ja huomaavainenkin. Myös hyvin hajamielinen ja unohtelevainen. Eilen lähti aamulla kirjoittamani kauppalista salkussaan töihin, lupasi käydä hakemassa painavan lastin autolla ja minä lupasin mennä poikien kanssa elokuviin.

Mies on yleensä kotona (ellei siis ole kauppareissuja tai menoja töiden jälkeen) noin klo 19. Eilen en edes odottanut ennen kahdeksaa, kun oli se kaupassakäynti. Puoli yhdeksältä oli jo kova nälkä ja pojille tein sitä sun tätä, mitä nyt sattui löytymään (eikä se ollut paljon).

Yhdeksältä soitin hänelle. Puhelin ei vastaa. Se voi tarkoittaa vain sitä, että hän makaa kolarin jäljiltä sairaalassa. Minulle se on vain sitä. Jollekin toiselle se on vierailu rakastajattaren luona.

21.15 (kun olin jo varma että olen jäänyt leskeksi ja poikien kasvatus on nyt sitten yksin minun harteillani...ja pitää muuttaakin varmaan mutta minne, miten....kenelle soitan ensin?..) hän sitten tuli. Iloisesti heilutti ovelta. Oli vallan pizzan ostanut meidän kadun sekatavarakaupasta.
Kyselin syytä myöhästymiseen. Oli kuulemma "unohtunut töihin", sitten "ajanut roska-autojen takana jonossa" pitkän aikaa. Sitten oli huomannut että oli unohtanut kauppalistan töihin, sitten kääntynyt takaisin, muttei toimistoon päässyt enää sisään. Sitten ilman sitä listaa yritti mennä kauppaan, mutta kaikki oli kiinni klo 20. Sitten haki jotakin puotia joka olisi auki myöhemmin...

Muistutin että olisi vallan muikeaa saada pikainen hengissäoloilmoitus, kun satun olemaan tämän aiheen kanssa niin hysteerinen. Sanoi ettei voinut soittaa kun ajaa. Eikä ollenkaan hetkeksikään voinut pysähtyä. Alakaupan Alilta oli sitten löytynyt tämä pizza. Muuta hän ei tuonut kun ei muistanut mitä listassa luki.

Molemmat pojat vinkuvat "iltamaitoa". Mitäs siinä muuta kuin Alille uudestaan. Pizzaa ei muuten kukaan halunnut syödä. Vaan kyllä on reteetä kun näin aamusellakin voin kaataa kahviini Alin maitoa. Hällä väliä kauheasti ryöstöhinnasta, mutta tuollaiset melkein-aina-auki -kaupat ovat näitä tilanteita varten.

Mies on nyt lomalla 6 päivää. Minä lähden tästä kohta ruokakauppaan. Ihan ilman listaa osaan.
Taidan jäädä munimaan jonnekin, enkä tietysti voi soittaa kun kävelen koko ajan.

Mopo karkaamaisillaan

Olen taas innoissani kuin pieni lapsi.
Tein eilen muutamia pieniä muistikirjoja ja koko yön näin unta erilaisista vihoista, kirjoista, papereista...
Pojatkin tekivät omat vihkonsa, mutta halusivat kiinnittää sivut nitojalla. Parempi olikin. Neula ja lanka eivät vielä istu oikein hyvin heidän sormissaan.

Kudontahommat ovat nyt vähän jäissä kun ei oikein huvita mitään lämmintä kutoa "enää". Minullahan on jo kevät. Kevyempään kutomiseen tai virkkaukseen ei ole vielä ideoita saati lankoja. Nyt teen sitten vihkoja - ainakin niin kauan, että tulee taas jotakin muuta.

Kuvassa olevan vihon kannet ovat muuten hollantilaisesta remonttiliikkeestä nappaamani näytepala tapettia. Onneksi otin ison kasan erivärisiä ja erilaisia. Olin varma että niille on vielä käyttöä.

Ääni

Kuulun niihin jotka kerta toisensa jälkeen järkyttyvät oman äänensä kuulemisesta. Viimeisin puistatus tapahtui ihan äsken, kun poikani salaa kuvasivat minua kameralla. Sillä voi tehdä siis lyhyitä filminpätkiä videokameran tapaan - äänen kanssa, valitettavasti.

Yritän ajatella että tekniset laitteet muuttavat ääntä. Niin sen on oltava, niin sen on pakko olla.
Mutta miksi tuntuu etteivät ne vääristä muiden ääniä ollenkaan niin paljon? Millainen minun ääneni todella on? Kuka kuulee sen "oikeimmin"? Onko tässä sama juttu kuin siinä että katselee peiliin, ja miettii miltä sitä oikeasti näyttää...vääristääkö peili...?

Miksi näin kova huoli omasta äänestä?
Ihan siksi vaan, että yksi kamalimmista asioista naisihmisellä on ruma ääni. Ruma ääni on minusta sellainen takakireä, yleensä astetta liian korkea, sävytön, jotenkin hento ja kantamaton. Sellainen ääni, joka muodostetaan vasta kurkussa, ihan viime tingassa ennen kuin se päästetään suusta. Päästetään suusta, lähes yhtäkään kasvojen lihasta käyttämättä. Ainakin suomen kieltä on mahdollista puhua liikuttamatta suutaan lähes ollenkaan. Kokeilkaa vaikka.

Sisustusta II

Otetaas ihan vakavasti nyt tämä vakava aihe. Ensin lehtileike neljäkymmentäluvun Suomen kuvalehdestä. Klikkaa isommaksi ja lue asiantunteva luonnehdinta tuolista ja lampusta. Tällaista tekstiä ei enää kirjoiteta! (Tai ainakaan julkaista.)

Nyt minullakin on sitten kukkataulu. Hmm.
Kyseessä kadulta keräämäni tuusannuuskainen kehys, jonka liimasin kasaan.
En ole varma kannattiko.

Ja se eilinen tuoli.
Tämän värinen siitä nyt tuli.
Toivottavasti maali oli kuivaa, tai tuli uudenväriset sammaritkin pojalle!

Kevään kurssitarjontaa

Huomasin että kahdesta blogista on haastettu. Tässä minun toivekurssejani tulevalle keväälle:

1. Voitto kotiin -kurssi
Tämä viikonlopun pikakurssi auttaa valitsemaan oikeat lottonumerot, sijoittamaan tuottavasti hevosveikkaukseen ja muihin rahapeleihin. Opit myös vetämään ns. yksikätistä ja lukitsemaan valinnat oikein kaikissa tunnetuissa hedelmäpeleissä.

2. Aivojen ja käsien yhteistyö. (Elämän mittainen jatkokurssi.)
Tiedätkö tarkalleen millaisen neuleen/taulun/ompelutyön haluat toteuttaa, mutta jokin klikkaa idean ja toteutuksen välillä? Eivätkö kätesi tee mitä pääsi pyytää?
Kurssillamme voit toteuttaa hulluimmatkin ideasi helposti ja nopeasti! Opit idean ja toteutuksen synkronointia, saat vihdoin kädet käyttöösi.

3. Kasvatan huutamatta. (Peruskurssi, kolme viikonloppua.)
Kurssin käytyäsi sinun ei tarvitse enää korottaa ääntäsi. Käskyt ja ohjeet menevät perille ja tuottavat tulosta. Voit olla rauhallinen, oma itsesi ja lapsesi saavat kasvaa ilman kuulovaurioita.

4. Keho kuntoon kerrasta. (Kertaluontoinen ihmekurssi.)
Etkö saa itseäsi liikkeelle? Eikö rehkiminen ja hikoilu kiinnosta? Älähän huoli, pikakurssillamme saat ilman tuskaa ja vaivannäköä koko kehon kerrasta kuntoon - ilmaiseksi ja loppuiäksesi. Eikö vain kannatakin ilmoittautua?

5. Itsevalmistuvan ruuan jatkokurssi. (Kolmen kuukauden intensiivikurssi, voi suorittaa omassa kodissa sopimuksen mukaan.)
Kurssillamme seurataan vierestä miten elintarvikkeet tulevat itse kotiimme, kuoriutuvat kasseista, pilkkoutuvat palasiksi, tekeytyvät maittaviksi ja terveellisiksi aterioiksi. Omat kattilat mukaan, muuta ei tarvita.

En haasta ketään. Menkää kurssinsuunnittelukurssille ja tehkää omanne, ken haluaa!

Keskenäni III

Lähdin tänään kaupungille. Katselin kauppoja, kävin kirpputorilla (Place Jeu du Balle, sama josta kirjoitin täällä aikaisemmin) ja otin kuvia.

Tämä kauppa on päässyt aikaisemminkin kuvaan. Nyt oli otettava uusi kuva, sillä ikkunasomistus on minun silmääni niin kaunis. Ei liian soma vaan sopiva.

Eilen söin polven päällä, tänään katoin itselleni.

Kirjoituksen sisustuslehtiosuus:

Lähdin etsimään vaasia mutta löysin tuolin. Se oli jätetty kadulle roskien sekaan ja se oli todella likainen. Otin sen mukaan, puhdistin ja totesin sen olevan oikein hyvin tehty, tukeva, ehjä tuoli.
Vain istuinosa on sen verran läikikäs, että maalasin sen. Tässä vielä ilman väriä. Ei maksanut mitään. Oli kätevää kun oli metrossa kotimatkalla oma tuoli.

Keskenäni II

Suurimman osan eilisestä käytin sohvalla istuskeluun. Suuri mielenkiinnon kohteeni oli seurata miten valo etenee huoneissa. Aurinko paistoi melkein koko päivän ja katselin miten seinät ja lattia muuttuivat eri näköisiksi sitä mukaa kuin säteet kulkivat.

Oi miten halpa huvi sekin.

Sitrushedelmiä enemmän ja vähemmän luonnontilassa...Ostin nämä suklaanamut pelkästään liikuttavan paketin vuoksi. Jotenkin aivan uskomattoman vanhanaikaisen oloinen loota. Hyviä olivat kuitenkin.

Illalla yritin siirtää nukkumaanmenoa murhamiesten pelossa. Istuin tietokoneella, katselin tv:stä sekalaisia ohjelmia, mutta kun joka kanavalta tuntui tulevan jännitystä ja suolenpätkiä, päätin nukuttaa itseni kirjalla.

Mutta mikä vaikea valinta! Jos haluaa vain nukkua ei voi valita mitään liian kiinnostavaa, ei jännittävää, ei koskettavaa. Valitsin äitini vanhan Iiris rukka -kirjan.

Aamulla kirja oli auki vieressäni. Olin näköjään sivulla 3.

Keskenäni

Kukat ostin jo eilen, sillä ilmassa oli suuren juhlan tuntua: mies ja pojat lähdössä viikonlopuksi sukulaisiin ja minä jäämässä yksin kotiin!

Lähtö viivästyi ja olen saanut nauttia seurastani vasta tästä päivästä klo 9.20 alkaen. Ei se haittaa. Vielä paljon jäljellä.

Olen
- syönyt kaksi aamiaista (tee- ja kahviaamiainen)
- siivonnut ja siirrellyt tavaroita paikasta toiseen (olen ehkä siis sisustanut, vrt. ed. postaus)
- maalannut
- istunut kylvyssä
- katsonut tv-uutisia ja kuullut ihan kaiken
- kuunnellut rakkaita levyjäni
- lukenut blogeja
- syönyt paljon suklaata

Meinasin jo jossakin vaiheessa lähteä kaupungillekin, mutta viime tingassa väistin virheen. Minä en tarvitse nyt mitään mitä rahalla saa. Minä tarvitsen nyt juuri tätä, mitä olen hiljakseen toteuttanut pitkin päivää.

Menen sitten huomenna ulos, jos sellaiseen vielä tulee mieliteko.

Sisustusta...

Olen viime aikoina saanut lukeakseni myös suomenkielisiä sisustuslehtiä. Nyt on kieli ja tyyli hallussa, joten tarjoan teille pienen artikkelin:

"Talo sijaitsee pittoreskilla pikku kadulla. Jo rappukäytävässä kiteytyy vanhan talon jäljittelemätön tunnelma. Kiipeämme romanttisia puuportaita toiseen kerrokseen. Tulemme tilavaan eteishalliin, jossa jokaisella perheenjäsenellä on oma nimikoitu naulakkonsa.

- Tämä tuntui heti oikealta, sanoo perheen äiti. Etsimme pitkään mutta tämä kolahti todella. Kun astuin sisään tunsin heti tulleeni kotiin. Kuin asunto olisi vain odottanut meitä.

- Juu-u. Kyllä se niin oli. Sellainen déjà-vu -fiilis siinä tuli, vahvistaa perheen isä.

Paikalle pyrähtävät myös pariskunnan kaksi poikaa hilpeästi yhdessä leikitellen. Kumpikaan ei unohda tervehtiä vieraita!

Kuljemme hallin poikki asunnon länsisiivessä olevaan olohuoneeseen.

- Tällaista lamppua haimme todella pitkään, kertoo äiti. Lopulta se sitten löytyi ja olin valmis maksamaan mitä hyvänsä. Hyvään muotoiluun kannattaa panostaa. Haluamme kotiimme huonekaluja joissa on joku juju. Tämä on varsinainen katseenvangitsija. Siinä on tuollainen aavistuksen keskiaikainen ilme, myhäilee löytöönsä tyytyväinen äiti.

Lampunjalan jännittävää muotoa korostaa hienosti pikantti yksityiskohta.

Remontissa olohuoneen muovimaton alta paljastui loistavassa kunnossa oleva puulattia. Sille ei tarvinnut tehdä mitään. Uudet asukkaat saivat rauhassa keskittyä pintaremonttiin.

- Kaipasimme kuitenkin näyttävyyttä ja jotakin omaa jippoa. Tällainen meillä oli vanhassakin asunnossa ja halusimme samanlaisen uuteenkin kotiin, selvittää perheen isä.
- Tein sen ihan itse, hän lisää ylpeänä. Valkoinen linja muuten puunvärisessä lattiassa symboloi minulle rajaa. Joka kerta kun astun sen yli muistelen, miten kävin kerran Tukholmassa.

Kun muutettiin uuteen kotiin oli aika päivittää myös huonekalut ajantasalle. Vanhasta nojatuolista päätettiin yhdessätuumin luopua, ja tilalle hankittiin minimalismia edustava pohjoismaisen suunnittelijan tuoli.

- Näitä ei näe ihan joka kodissa, toteaa perheen äiti. Pidän siitä miten kankaan hauraus on kuin vertauskuva elämästä. Koskaan ei tiedä milloin lanka katkeaa. Joka kerta kun istun tuolissani lattemuki kädessäni ajattelen hetken sukupolvien ketjua, jota nyt itse jatkan.

Tuolissa yhdistyy ajaton malli ja laadukkaat materiaalit.

Tämä perhe pitää vihreästä. Koko koti on täynnä huonekasveja ja perheen isä tunnustautuukin varsinaiseksi viherpeukaloksi.

- Käytän paljon aikaa kasvien hyväksi, kertoo perheen pää. Minulle on tärkeää että koti henkii vihreää aatetta. Huonekasvit sitä paitsi puhdistavat huoneilmaa. Näin meidän ei tarvitse tuulettaakaan turhan usein ja voimme säästää lämmityskuluissa, kun pakkasta ei turhaan päästetä sisälle.

Kodissa on reippaasti yhdistetty perintökalusteita, uusia hankintoja ja kirpputorilöytöjä. Täällä asuu selvästi onnellinen perhe. Vielä pari kuukautta, ja vastarakennetulla terassilla voi nautiskella vieraiden kera jääteetä ja pikku naposteltavaa!"