Myöhästynyt passikuva

Jäi se tiistaiomakuvakin ottamatta tällä viikolla.
Onneksi eilen löysin valokuva-automaatin. (Tai onneksi ja onneksi....)
Sinne vaan verhon taakse ja punaista nappia painamaan kaikki joilla on web-camera.

Vappu lakkasi mulle olemasta sen jälkeen kun muutin Suomesta, mutta jotenkin vappuinen olo tuosta naamanvääntelystä tuli. Kuka ottaa vapun pahimmat passikuvat?!

Sateen jälkeen

Olin eilisen mahakipuisen ja oksentavan lapsen kanssa kotona. Sataa tihutti melkein koko päivän. Lapsi oli hiljainen ja väsynyt.

Illan myötä tuli se yksi ihanimmista hetkistä: hetki sateen jälkeen. Se kun taivaan toisessa reunassa näkee vielä tummia pilviä, mutta aurinko tunkee jo väkisin takaisin. Kun tuoksuu eikä ilma liiku enää. Illan myötä lapsikin sai voimansa takaisin. Nyt on niin hyvä, nyt taas paistaa kaikille.

Puu

Vaarini istutti minulle vaahteran kun olin pieni. Oikeastaan se meni niin, että vaari toi kaupungista taimen kesäpaikkaan Kurussa, antoi minun istuttaa sen ja muistutti sen hoitamisesta. Monena kesänä seurasin sen kasvamista ja olin kovin ylpeä puustani ja minulle annetusta vastuusta. Näin puun viimeisen kerran kun se oli melkein itseni korkuinen. Sen jälkeen en ole enää voinut käydä siellä missä vaahterani kasvaa. Toisinaan mietin minkä kokoinen puu nyt on, kuka sitä katselee ja tajuaako kukaan että se on minun puuni. Tuskin.

Huomasin että mieheni vuosi sitten istuttama tammenterho on alkanut tehdä tammelle tunnusomaisia lehtiä. Nyt se alkaa näyttää pieneltä puulta. Toivoisin kovasti että meillä olisi joku paikka minne sen voisimme istuttaa. Ei se parvekkeella voi kasvaa kovin pitkään.

Toivoisin että pojilla olisi omat puut. Ajattelen yhä useammin: mitä siirrän lapsillemme, mitä he muistavat. Haluaisin katsella tkanssa puuta jonka istutimme kun he oli alta kymmenen. Ja sitten myöhemmin lapseni sanoisivat omilleen: tämä on minun isäni kasvattama puu, ja he muistelisivat isää joka puuhasi kasvien kanssa ja äitiä, jolle oli tärkeää saada lapsilleen omat puut jonnekin. Ja toivottavasti he muistaisivat muutakin ja kertoisivat siitäkin omilleen.

Viikossa kiinni taas

Viikonloppuna
- ajelin pyörällä vielä hiljaisessa kaupungissa
- etsin itselleni huivia (en löytänyt sopivaa ja ei-liian-kallista)
- etsin itselleni vyötä (löysin vihdoin!)
- täydensin maalivarastoja muutamalla huikealla sävyllä
- ostin pinon vanhoja kirjoja kolmella eurolla
- söin aamiaista pitkään ja hartaasti
- allekirjoitin pojan kouluvihkoja ja kirjoja
- maalasin kaksi pientä taulua
- pursotin värejä pojalle joka maalasi yhden
- perustelin isommalle miksi pitää käydä koulua vaikkei haluakaan
- huokailin ja pyörittelin silmiä miehen puolentoista tunnin puhelulle (äitinsä soitti)

Ja nyt, nyt ollaan uudessa viikossa kiinni ja lomat on ohi vähäksi aikaa.

Lauantai alussa

Päivä lähtökuopissa. Kovin viileää vielä terassilla. Leipäkone vääntää taikinaa aamiaisleipiin.
Pienempi liimaa hiljaa isän vieressä tarroja vihkoon. Isompi nukkuu koska luki myöhään yöhön kadulta pelastamiani lehtiä. Säästin kuulemma "ainakin sata euroa". En sanonut etten olisi kuuna päivänä noita lehtiä rahalla ostanutkaan.

Minun on kova nälkä. Niin on aina aamuisin. Helpotusta tiedossa tunnin kuluessa.
Minulla on niin paljon kaikkea mitä pitäisi. Vielä enemmän sellaista mitä haluaisin tehdä. Kallistun jälleen jälkimmäiseen ja jatkan erään lahjatakin kutomista.

Retki meren rantaan

Majoja, hyppyjä, naurua, voltteja, salaojia, eväsleipiä ja karmean kylmä vesi.
Pohjanmeri hönkäili viileästi mutta muuten päivä oli semmosta 9 plussaa.
Ihan kaikkien mielestä.
(Ja minun majani oli paras tai ainakin suosituin.)

Sokea kukkamyyjä ja viisi asiaa äitiydestä

Tämä poikaa keksii itse leikkinsä.
Eilen käytiin äidin vaatekaapilla lainaamassa paita, hame ja hellehattu.
Salaa, tietysti.

Tuloksena oli sokea kukkamyyjä Chaplinin elokuvasta.
Pojan suosikkielokuva, jota hän katselee vähintään kerran viikossa.

Poika eläytyi rooliinsa täydellisesti.
Kun kukkamyyjä sai näkönsä takaisin hän tanssi ja hyppi riemusta ja heitteli kukkia päällemme.
Minusta oli suorastaan hämmentävää se miten lapsi muuttui minuksi pienenä.
Minulla oli tuollainen hattukin...

Inkivääri haastoi minut listaamaan viisi asiaa äitiydestä.

1. Äitiys on vienyt ja tuonut hermot. Pinna on lyhentynyt mutta myös pidentynyt.
2. Saan tuntea olevani suuri ja turvallinen. Karkotan pahan ja puhallan kivun pois.
3. Olen tutustunut omiin heikkouksiini tehokkaammin kuin koskaan ennen.
4. Minulla on tunne että minua rakastetaan vilpittömästi ja ehdoitta.
5. Saan suorinta ja rehellisintä palautetta lapsiltani.

(Kuten aina käy näiden haasteiden kanssa niin en osaa haastaa ketään. Anteeksi ja näkemiin.)

Selportrait Tuesday

Omakuva tiistaissa poseeraa tänään Kymmenvuotiaan Äiti. Kaksi numeroa jo. Se on hienoa!
Ja sitten tietysti tuossa on myös äiti seitsenvuotiaalle. Synttärisankari on tuolla reunassa kun hän ei ole samanlainen linssilude kuin me kaksi muuta.

Paradiso I

Kävimme eilen ihanassa eläinpuistossa n. 40 km Brysselistä. Paradiso ei ole ollenkaan perinteinen eläintarha. Siellä on paljon eläimiä vapaanakin ja mm. suuri kiinalainen puutarha.
Hyvin laaja alue, paljon käveltävää ja nähtävää.

Vapaana kulkevat pikkuapinat olivat ihania!

Kyltit varottivat niiden varastelevan mutta me vältyimme siltä.
Meiltä varastettiin vain sydämet!

Pikkupandat ovat ihania nukkuessaankin.

Riikinkukosta minulla on varmaan 30 kuvaa. Upea otus - viuhka kiinnikin!

Paitsi eläimet niin myös ympäristö on kaunis. Kasvit, puut, rakennukset.

Riippusiltoja pitkin reippaasti eteenpäin....

Oikeastaan en edes käsitä miten pystyin ylittämään vesiä noita pitkin.
Hauskaa se oli eikä polvet tutisseet yhtään!

Paradiso II

Paikka oli valokuvaajan paratiisi. Otin kuvia noin 300. Fiksumpi olisi varmaan malttanut mielensä ja pannut esille vain 3 tarkoin valittua. En osannut valita. Nyt jo ajattelin: voi kun voisi jakaa nämä kaikki ja vielä panna taustaäänet mukaan. Erilaisten eläinten ääntelyt ja tuulen suhina, veden kohina.

Ihan äkkiä vaan

Tein ihan pienen kierroksen vaan eilen.
Tässä lähikulmilla, ihan äkkiä vaan.

Sultan on kateissa. Voi voi.

Vankila on kuin Lego-linna.

Luulin ensin muovikukiksi....

Jonkun erikoinen kokoelma. Oikein kiehtova. Ikkunalaudalle erityispisteet.

Tuommoinen lenteli taivaalla. Mikä ihme?

Mistähän saisi oman varapään?