tiistai 31. maaliskuuta 2009

Selfpotrait Tuesday



Olen kaupunki-ihminen, kyllä vain. Olen aina asunut kaupungissa. Pienessä, keskikokoisessa tai suuressa, mutta aina kaupungissa. Joskus kaupungin reunalla, laidalla, mutta kaiken sen ulottuvilla. Kaupungin ilojen ja harmien ulottuvilla.

Joskus mietin: entä jos?
Millaista se olisi, viihtyisinkö? Mahtaisinko tylsistyä, jäisikö jotakin puuttumaan?
Olisinko valmis vaihtamaan ja mitä kaikkea se antaisi, mitä ottaisi?

Entä sinä?
Oletko kaupunkilainen vai katsotko kernaasti maalaismaisemaa?
Ehkä jotakin siltä väliltä?

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Ruokaviikko

Annikan pyynnöstä pistin ylös omat syömiseni koko viime viikon ajalta.

Aamiainen oli joka päivä jotakuinkin tällainen:
- iso kuppi teetä
- kaksi paahtoleipää joiden päällä voita, juustoa, suolakurkkua tai tomaattia
- hiukan myöhemmin maitokahvia ja jotakin makeaa

Iltapäivällä juon yleensä yhden kupin tiukkaa kahvia ja illalla aina vihreää teetä hunajan kanssa.

Ruokien kanssa juon vettä ellei muuta mainita. Leipää en syö milloinkaan ruuan kanssa.
***

Maanantai:
- lounaaksi söin vain leipiä ja teetä
- illallisen söin yksin jo viiden nurkilla koska muille oli kalaa myöhemmin (minä olen sille allerginen). Söin pastaa jonka päällä voi-parmesan-mustapippuri-valkosipulikastike ja pari ruokalusikallista herneitä purkista.

Tiistai:
- lounaaksi söin tekemääni fetasalaattia ja patonkia
- illallinen oli sitruunakanaa ja riisiä
- salaattina ituja ja mandariinilohkoja, balsamicoa ja oliiviöljyä



Keskiviikko:
- lounaaksi söin lättyjä joita paistan pojille joka keskiviikko koulupäivän jälkeen (lyhyt päivä koulussa, tulevat aikaisin kotiin)
- illallinen valkosipuliperuna-kinkku -kiusausta
- salaattina parsakaalia, valkosipulia, ripaus suolaa ja palkon balsamicoa, tilkka oliiviöljyä


Torstai:
-lounaaksi otin vain leipiä ja teetä koska olin elokuvissa ja tuli hiukan kiire koulullekin
-illalliseksi tekemääni pasta bolognesea josta ei ole kuvaa

Perjantai:
-lounaaksi söin muutaman vihannespyörykän (valmistuote) ja hapanimeläsoosia
-illalliseksi kesäkurpitsaveneitä
-hummus-tahnaa ja suolaisia keksejä, juustoja...
-4 lasia punaviiniä

(Yleisön pyynnöstä lisään ohjeen veneisiin)
Halkaise kesäkurpitsat, kaavi lusikalla sisustaa pois (ota talteen!).
Täytteessä on tuota sisusta, paistettua jauhelihaa, purkki tomaattimurskaa, fetaa, valkosipulia, msutapippuria, suolaa...Siihen voi panna oikeastaan mitä vaan tai olla panematta. Maun mukaan, sano. Pehmitin tyhjiä veneitä uunissa jonkun aikaa ensin ja sitten täyte päälle ja uunissa (n. 180) kunnes veneet ovat pehmeitä. Täytehän on kypsää kun se on keitelty pannulla ennen veneisiin panemista. Tämä on kovin ympäripyöreä ohje, netistä löytyy monia ihan tarkkojakin jos sellaista toivoo.)
Lauantai:
- aamulla tein kaurakeksejä joita napsin pitkin päivää
-lounaan söin miehen kanssa ulkona koska pojat olivat kylässä. Otin salaatin jonka sai itse keräillä. Siinä oli kaikenlaista. Lisäksi kaksi lasia kivennäisvettä.

- illalliseksi kinkku-vihannes-feta -piirakka
- pari, kolme lasia punaviiniä

Pyynnöstä lisään myös piirakan ohjeen:
Käytin valmispohjaa jonka päällä on kinkkusuikaleita, fetaa, parsakaalia, kirsikkatomaatteja.
Kastike on 2 dl:n purkki creme fraichea ja yksi muna siihen sekoitettuna. Maustettu valkosipulilla ja mustapippurilla, myös kuivattua basilikaa.
Kastike päälle ja uuniin kunnes näyttää kypsältä. Noin 200 astetta.
Tähän voi panna täytteeksi oikeastaan mitä vaan. Pelkkiä vihanneksia tai vaihtoehtoisesti kalaa tai muuta.
Sunnuntai:
- lounaaksi paniikissa pakastimesta löydettyjä kalapuikkoja ja tomaatteja
- illalliseksi vähän kuka mitäkin...huono ruokapäivä...minä söin mm. porkkanaraastetta sitruunalla maustettuna, pastaa ja parmesania ja iltateeni kanssa leipiä kun olikin jäänyt nälkä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Metsään meni



Kolea mutta aurinkoinen päivä.
Menimme metsään. Pojilla pyörät, miehellä uudet rullaluistimet ja minulla vain jalat.
Pojan pyörä pikalainassa kyllä myös.
Mutta mihin on mennyt tuo kadonnut koira? Jo elokuussa hävinnyt...

Vieläkin


Kuvassa on minun rakas muistisääntöni sille mihin suuntaan kelloja siirretään keväällä.
Selityksen voi lukea tästä. Siihen ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Nyt alkaa viidestoista yhteinen vuotemme ja lasipalloja löytyy vieläkin.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Tällaista





Pienempi itkee kun häntä ei ole kutsuttu isoveljen kaverin luo leikkimään.
Minä kuvaan noita saakelin samoja kukkia kun en muutakaan keksi.
Ulkona sataa suunnilleen yötä päivää.

Tällaista meillä nyt. Taidan itsekin maalata naamani. Näyttää piristävän.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Ompelunurkkaus ja vinkki miehille





Minulla on nyt yläkerrassa ompelunurkkaus. Vein sinne pojan entisen koulupöydän (isänsä vanha) ja pöydän päälle anopin antaman koneen ja sitten tuolin siihen pöydän ääreen. Sitten istuin siihen ja tiesin heti, etten tule koskaan ompelemaan tässä yhtään mitään. Olen niin kuin lapsemme: muiden seuraan pitää päästä. Keskelle olohuonetta tai ruokapöydän päähän.
***
Vielä pieni vinkki kaikille miehille:
Harkitkaa hartaasti kannattaako asiaan puuttua, mikäli olette havainneet puolisonne vastatehdyn villatakin vasemman hihan useita senttimetrejä oikeaa pidemmäksi. Ellei tekijä itse ole mitään huomannut (ja elää tyytyväisenä, tosin valheessa!) saattaa olla parempi vaieta. Etenkin jos on sen tyylin mies, joka ei muulloin edes pyydettäessä kerro mielipidettä puolison vaatteista.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Nostalgiaa

Olen useasti harmitellut sitä ettei minulla ole juurikaan valokuvia niistä taloista joissa olemme asuneet Ranskassa. Ei kuvia niistä ulkopuolelta, ei kuvia kadulta tai lähinurkilta.
Maurelitan blogista löysin keinon hiukan lieventää harmia. Google Street Wiew.

Etsin tuttuja paikkoja ja otin kuvia tietokoneen ruudulta.

Tässä on vanha kotimme Puteux:ssa. Rue du Moulin ja numero oli 10. Meidän ikkunamme olivat nuo neljä toiseksi ylimmässä kerroksessa. Vasemmalta lukien keittiö, eteinen (samalla jonkun sortin työhuone), olohuone ja makuuhuone. Talon päädyssä oli maailman pienin vessa ja toisaalta kylpyhuone, jota suurempaa minulla ei ole koskaan missään ollut. Tämä oli se koti josta näki Eiffel-tornin jos seisoi vessanpöntön päällä varpaillaan ja kurkisti pikkuriikkisestä ikkunasta katonrajasta.
Tämä oli portti. Muistan miten aita oli aina noin ihanan vihreä ja talon edessä (ja talon seinässä) kasvava mikä-se-nyt-olikaan oli upeassa kukassa kevällä. Tästä kodista lähdettiin huhtikuussa 1999 synnytyslaitokselle ja tästä kodista lähdettiin valitettavasti saman vuoden joulukuussa pois, koska emme kestäneet enää yläkerran naapureiden meteliä. Minä pidin niin tästä kodista.
Siellä oli puiset lattiat ja kaunis takka, siellä oli kauniit ikkunat ja alkuperäiset (yksinkertaiset) lasit. Se oli sellainen aika ruotoinen ja räjähtänyt talo, jonka olen olettanut jo puretun.

Muutimme aivan lähelle, Rue Cartault ja numero oli muistaakseni 8. Saimme hiukan lisää tilaa. Neliöitä oli muistaakseni 54. Kolme pientä huonetta, kaikissa kaunis, vanha takka. Katossa oli kipsivalukuviot ja lattia oli vanha, puinen ja liukkaaksi kulunut. Minimaalisen kokoisessa keittiössä oli kylmä lattia punaisista, pyöreistä tiilistä ja reikä seinässä (kaasu vaatii hyvän ilmanvaihdon ja tuolla se oli ratkaistu noin).

Keittiön ja esikoisen huoneen ikkunat olivat kadulle päin (alhaalta kolmas rivi eli 2. krs, kaksi oikeanpuoleisinta ikkunaa). Makuuhuoneen ja olohuoneen ikkunoista näki vaikka mitä: Bois de Boulogne, Sacre Coeur Montmartren kukkulalla, Tour Montparnasse, Panthéon ja Eiffel-torni. Kaikki oli siinä edessä kuin tarjottimella. Ei ihan lähellä mutta kauniisti esillä, koska talomme oli korkealla mäellä.

Joulukuun 1999 lopun myrsky rikkoi osan takapihan puusta (ja kaatoi autotallin!) ja näkymät paranivat entisestään. Vuoden 2000 kunniaksi Eiffel-torni valaisi juhla-asussaan huoneemme joka ikinen ilta ja yö.


Tästä portista käännyttiin talon pihalle. Takapihalla oli tilaa jättää auto ja siellä alakerrassa asuvan portugalilaisperheen isä korjasi omaansa lähes päivittäin. Sympaattinen perhe, aina jotakin kivaa sanottavaa ja rapussa haisi kala heidän vuokseen. Oli myös yläkerran vanhapari, entinen poliisi joka piti hyvää huolta kaikista puskista ja pensaista, toi minulle syreeneitä monta kertaa ja jonka kuulimme huokaavan joka ilta sängyssä ennen nukahtamista "hoh hoh hoijaa...". Sitten ei kuulunut mitään. Vaimonsa taas oli muuten vaan ystävällinen ja muisti aina kysyä miten jaksan rappusissa kahden pienen ja ruokakassien kanssa.



Kadun toisella puolella oli leipomo, jossa leivän teki Jesus. Omistajan rouva myi ja lirkutti tiskin takana ja omistaja itse istui baarissa hiukan kauempana. Yhtenä aamuna leipomon ikkunassa oli lappu, että puoti on kiinni henkilökohtaisista syistä. Kuulimme isännän kuolleen. Leipomo oli pitkään kiinni ja jouduimme käyttämään toista saman kadun varrella. Siellä oli huonompi leipä, korkeammat hinnat ja tylyäkin tylympi nainen tiskin takana.

Melkein kotimme vieressä oli tämä pieni ja sekava kauppa, jossa oli toisaalta jokaisella jotakin mutta sitten taas ei kenellekään oikein mitään...Tiedättekö, sellainen josta kyllä hädän hetkellä hakee kerman, unohtuneen voin tai sellaista, mutta joka nylkee hinnoillaan ja joka myy hiukan vanhaa. Omistajat olivat valtavan kilttejä ja tarjosivat pojalleni aina nameja jotka hän kohteliaasti otti, pani taskuun ja antoi kotona minulle.

Talon takana kulki rautatie vähän matkan päässä. Oli tämä meidän pikku asemamme, josta saattoi hypätä paikallisjunaan tai ratikkaan. La Défense oli lähin metroasema ja siitähän sitten Pariisi aukesi linjan nro 1 myötä.

Tällä omalla pikkuasemalla vietin tunteja esikoisen kanssa junia katsellen. Ne näki ikkunastammekin, mutta radan vieressä oli toki toinen tunnelma. Sinne tultiin ja hän toisteli:
pitkä juna, pieni juna, likainen juna, vanha juna....Kaikki saivat jonkun arvion. Samaan aikaan hän alkoi kerätä metrolippuja, jotka hänellä on vieläkin tallessa. Tässä käytiin myös silloin, kuin oli jo toinenkin poika, vaunuissa vasta. Hän nukkui kun junat kolisivat ohi ja esikoinen niitä laski.

Ja oi, minä näin kuvissa myös tämän karusellin jossa eräs olisi pyörinyt aina vaan, vaikka kerran oksensikin. Kävimme usein puistossa tässä karusellin vieressä. Siinä oli postikin jonne oli toisinaan asiaa ja missä aina tarkistettiin että kuuluuko se Suomi todellakin Euroopan unioniin.
Olen jotenkin ihan poissa tolaltani. On hiukan haikea ja nostalginen olo. Muistiin tupsahtelee asioita, jotka luulin unohtaneeni.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Tarvitsen majan katolle




Valo ei jaksa enää sisälle. Jää ensimmäiseen huoneeseen, johonkin siihen nojatuolini paikkeille. Koti on kuin synkkä, kaikuva kaivo - haiseekin tunkkaiselle. Tekohengityskeinot (kukat, herkut, lehdet) tuovat vain laimean avun. Poika puhuu siitä miten haluaisi nukkua terassilla. Eikö isä voisi rakentaa sinne leikkimökin? Sen ajatteleminen tuntuu nyt samalta kuin toivoisi mansikoita jouluaattona, mutta kyllä: sellaisen minäkin haluan. Minä tarvitsen majan katolle. Nukkuisin siellä sitten kun...

Miten viikot voivat olla näin erilaisia? Mihin helvettiin meni aurinko ja lämpö?
Pitää etsiä pipo.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Selfpotrait Tuesday



Minusta on mielenkiintoista tehdä itsestään toinen.
Teatteri, maskit, muuttuminen, pukeutuminen, naamiaiset...
Ja miten pienellä saa muutoksen! Kuvassa on käytetty valkoista ja punaista kasvomaalia ja aamutakkia. Vain kolme asiaa toisin kuin yleensä mutta katsoa itseäni kuin vierasta noissa kuvissa. On outo tunne kun ei ole tuntea peilikuvaansa.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Tukkisi suunsa




Maailmassa on kauheasti asioita ja sanoja. Monia tapoja käyttää sanoja asioista puhumiseen. Toisinaan tuntuu että tahdikkuus on kateissa. Puhuja ei oikein tunnu tajuavan kenelle, missä tilanteessa ja mitä on hyvä, viisasta tai edes tarpeellista puhua. Ja sitten vielä se tärkeä ajatus: miksi, minkä vuoksi sanoo sen mitä sitten sanookin.

Tunnen valtavaa myötähäpeää joka ikinen kerta kun joku alkaa (yleensä pyytämättä) puhua omasta seksielämästään. Kertoo yksityiskohtia, ei tajua lopettaa vaikka kuulijat katselisivat ikkunasta tai tuijottaisivat tiiviisti kuppiinsa.

En välitä myöskään kuulla ruokapöydässä (enkä juuri muutenkaan) jonkun valistavan minua hiilareista (hitto miten vihaan tuota sanaa!), puhuvan karppaamisesta (samat sanat tuolle sanalle) kommentoivan rasvankäyttöäni tai selittävän jokaisen ruokalajin kohdalla miksi ottaa tai miksi ei ota sitä. Kertomukset ruoka-allergioista tai laktoosi-intoleranssista tai siitä miten kaali pierettää voisi myös jättää pois. Kyllä meistä jokainen piereskelee mutta ymmärrätte varmaan pointin...

Monet naiset puhuvat aiheista joihin minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään sanottavaa. En puhu edes kohteliaisuudesta rakennekynsistä, siitä miten keittiön tasot pidetään puhtaina parhaiten (milloin tiskipöydästä tuli taso?) tai jostakin kuraeteisestä. Hyvä halvattu sentään miten mielenkiintoista. Naisvaltaisten työpaikkojen kahvihuoneet ovat aivan kamalia paikkoja minulle. Yleensä siellä on kahdenkymmenen joukossa yksi nainen jonka kanssa tunnen minkäänlaista yhteenkuuluvuutta. Muiden kanssa lähinnä vain selviydyn mutten niinkään viihdy. Minen jaksa puhua julkkiksista enkä niistä jotka eivät ole paikalla.

En sulata myöskään sitä että puolisosta puhutaan (yleensä halventavaan sävyyn) seurassa kuin tämä ei olisi paikalla tai kuin tämä olisi aivokuollut. Että kattokaa nyt kun ei se osaa edes tuota kunnolla, kun se aina vaan, kun ei se koskaan. Saan ihottumaa kun joku mies kutsuu vaimoaan "meidän mammaksi" tai nainen miestään sukunimellä (Mäkinen tekee sitä ja tätä).

Kaikki mikä alkaa "kyllä sunkin pitäisi..." menee minulta takuuvarmasti ohitse. Voi olla tottakin että minun pitäisi sitä sun tätä, muttei minua tarvitse opettaa tai valistaa. Ainakin pitäisi tajuta lopettaa jos sitä erikseen pyydetään.

Joskus tekisi mieli vastata kauhean rumasti kun huomaa että kysytään jotakin muttei kuunnella vastausta. Semmoinen muodon vuoksi -kysymys ansaitsisi jonkun messevän vastauksen, jolla testaisi kysyjän läsnäoloa.

Osaan kyllä puhua aiheesta kuin aiheesta enkä pidä mitään aihetta sinänsä tabuna. Seksi, sairaudet, kuolema, raha, uskonto - anti mennä vaan. Se mikä mättää on tietynlainen tilannetajun puute. Ajattelen myös että kaikki asiat eivät kuulu kaikille.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Lauantai





Eilen tuntui ettei päivä ala ollenkaan. Että olen kyllä tässä mutta tää ei nyt jotenkin toimi. Oli se sellainen olo että on itsensä ulkopuolella, hiukan vieressä, tekee kyllä mutta äänikin on kuin jonkun toisen puhetta kuuntelisi. Ja päätä särki.

Lähdin kuitenkin kauppaan iloisena siitä, että sää salli uuden villakin ensimmäisen ulkoilukerran.
Ilmiset olivat normaaliakin leppoisampia (oliko se aurinko?) ja antoivat paikan jonossa kiireisemmälle, nostivat mummon pudonneen leivän, auttoivat lyhyttä saamaan tavaran korkealta - kaikkea sitä pientä mistä tulee hyvä mieli sivustaseuraajallekin.

Lounasta en kuitenkaan saanut tehtyä. Tavarat putoilivat, kaikki raivostutti tai oli hukassa, rikoin kulhon (vahinko!) ja olin hidastetussa filmissä. Ruoka haisi pahalta enkä syönyt palaakaan siitä mitä mies sitten lopulta valmisti. Söin vain muutaman perjantaina tekemäni muffinin.

Sitten tulivat kuviot (alkaa keskeltä, laajenee vähitellen reunoille, näkyy vaikka silmät ovat kiinni) enkä nähnyt enää kuvaani kokonaisena peilissä. Makasin yläkerrassa ja kuuntelin alakerran ääniä. Aurinkoinen päivä tuntui kuluvan hukkaan ilman minua.

Kuvat väistyivät vähitellen (joskus se käy nopeastikin) eikä kipua tullut juuri ollenkaan. Mies lähti poikien kanssa asioille (loistoidea, kiitos!) ja menin terassille kirjani kanssa.
Makasin pari tuntia liian pienellä lasten patjalla terassin nurkassa, luin hissukseen ja katselin pyykin kuivumista. Käänsin kylkeä kun aurinko haittasi lukemista. Tunsin auringon luissa asti - ja illalla poskilla ja nenänpäässä.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Sitä voi käyttää!





Sallikaa monta kuvaa samasta aiheesta sillä nyt on aihetta juhlaan!
Sain eilen valmiiksi neuletakin josta tuli kerralla sopiva! Se on täysin ilman kommelluksia ja korjauksia tehty, ei ole perkeleet lennelleet ilmassa eikä purentani ole kiristynyt.
Ja mikä kummallisinta: tein tämän ohjeen mukaan ja onnistuin, vaikka lanka oli aivan muuta ja puikot myös.

Lankana Bergère de France:n Bergereine -lanka (puoliksi villaa, puoliksi puuvillaa). Ostin 9 kerää ja takin hinnaksi tuli n. 30 euroa. Lankaa jäi nappien kiinnittämisen jälkeen kolmisenkymmentä senttiä, joten niukasti selvisin. Takki on päällä mukava ja kevyt ja se tekee monista mälsistä tunikoistani ja paidoistani kuin uusia.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kolmas vasemmalta


Vaihtelemme tavaroita M:n kanssa. Olemme vanhempieni makuuhuoneessa, missä minulle on pieni nurkkaus. Vaaleansininen puusänky ja lelulaatikot. Vaihtelemme usein kun uutta ei voi noin vaan saada. Aarteet vaihtavat omistajaa, mutta pahin roina tuntuu palaavan aina takaisin.

On minun vuoroni luopua. Olen rakentanut näköesteen jonka takana on kolme riviä. Kussakin rivissä on kymmenkunta pikkutavaraa. M miettii tarkkaan ja sanoo sitten: "alin rivi, toinen vasemmalta"- ja saa rikkinäisen avaimenperän. Ilmekään ei värähdä vaikka pettymys on ilmeinen. Tämä kuuluu leikin luonteeseen. "Keskirivi, kolmas oikealta", sanoo M ja luovun kolmipyöräisestä pikkuautosta.

Keskirivin vasempaan reunaan olen pannut korun, jonka oikeastaan haluaisin pitää itselläni. Kun M sanoo oikeat kordinaatit otankin korun vierestä muovikengurun. Sitten ilmoitan etten jaksa enää jatkaa leikkiä ja kerään loput pois. Korun kaiken mukana.

M ei saa koskaan tietää, mutta minä valvon illalla unettomana ja tunnen itseni petturiksi.
Seuraavalla kerralla panen tarjolle vain sellaista, josta tiedä M:n pitävän.

***
Onko joku muu leikkinyt tällaista?

torstai 19. maaliskuuta 2009

Lupaus kesästä





taivaanrannan pilvet tekevät
kolon auringolle
lapset nousevat jyrkänteelle
nähdäkseen pidemmälle

tuntematon pysähtyy kadulla
saadakseen muistosta kiinni
on helpompi ajatella
kun hiekka ei raavi maata

älä enää itke mies
illassa on lupaus kesästä
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä

lumen jälkeen tulee pöly
joku kiroaa ikkunassa
kissa venyttää niskaansa
pysyäkseen valossa

nainen riisuu paitansa
tunteakseen niin kuin ennen
tuuli löytää helposti
paljaan käsivarren

älä enää itke mies
illassa on lupaus kesästä
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä

sata vuotta sitten muurari jätti
merkkinsä tiiliseinään
tästä sadan vuoden päästä
joku toinenkin huomaa sen

älä enää itke mies
illassa on lupaus kesästä
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä

taivaanrannassa aurinko sammuu
noustakseen aikaisemmin
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä
samaa kuin sinä

Scandinavian Music Group:in Lupaus kesästä on niin hieno!
Rakastan sitä miten kaikki soittimet kilisevät ja kolisevat yhteen juuri tuolla tavalla.
Kaikki etenee juuri niin kuin pitääkin.
Kun yritän laulaa mukana olen pakahtua siinä kohdassa missä aurinko sammuu noustakseen aikaisemmin.
Ihan joka kerta.