Tautista koohotusta

Oletteko te muut tällaisia:
kun tiedän olevani lähdössä jonnekin ajattelen että pakkaan sitten hyvissä ajoin. Aloitankin, ja kaikki on melkein valmiina. Sitten kehitän itselleni paniikin. Alan ryntäillä, koohottaa, kerätä puuttuvaa ja varmistella. Lopulta olen siinä kunnossa, että lähes lamaannun enkä saakaan mitään tehdyksi. Lopulta voi olla jo kiire - tai puolet tavaroista on unohtunut.

Nytkin tiedän ihan varmasti ehtiväni eikä muutaman päivän reissuun tarvita mitään kummallista. Silti päätin tästä vielä lähteä kohta kaupungille hakemaan puuttuvaa tuota ja tätä.
Tiedän jo miten se menee: juoksen kaupasta kauppaan ja mietin että varmaan pojilta puuttuu sukkia, ei puutukaan kun t-paitoja, pitää ostaa luettavaa, ei pidäkään kun vanhatkin on kesken, entäs jos tulee viileät ilmat, onko mulla päälläpantavaa...ostanko mukaan lankaa, ehdinkö sittenkään kutoa...Sitten juoksen siellä syömättä ja juomatta, tulen kotiin jonkun yhden naurettavan "välttämättömän" jutun kanssa, syön liian nopeasti, juoksen bussille, haen lapset, annan niille ruokaa, vouhkaan ehtimisestä ja pakkaan jo moneen kertaan pakattua.

Aivan tautista tämä.

Tulkoon valkeus

Jos minulla olisi nyt maalia ja suti niin saattaisin käyttää niitä.
Maalaisin kirjahyllyt vaaleammiksi, maalaisin olohuoneen ison ruokapöydän, maalaisin varmaan sohvankin...jos se olisi mahdollista.

Jos asunto olisi oma sutisin ehkä yhden huoneen lattiankin. Maljakot täyttäisin oliivipuun oksilla.

Taisin katsella eilen liikaa sisustusohjelmia ja olen tainnut lukea liikaa uusinta Côte Sud-lehteä.

Onneksi saan huomenna muuta ajateltavaa. Lähden poikien kanssa matkaan.
Tiedän jo lähteissäni, että kun palaan näyttää oma koti taas vallan ihanalta paikalta.

Haloo!

Puhuin tänään yli tunnin puhelimessa ystävän kanssa. Aiheet kulkivat lapsista, terveydestä ja jaksamisesta kesälomanvieton kautta uskontoon. Ehdimme myös puhua erään tietyn postikonttorin lakkauttamisesta, sosiaaliturvasta, kirjoista ja matkustamisesta. Aika tavalla sellainen kaiken kattava puhelu, siis. Sen jälkeen mietin, että minulla oli luurin päässä Hyvä Ihminen. Semmoinen kerta kaikkisen viisas, avarakatseinen, ymmärtävä ja salliva. Sellainen, joka ymmärtää, osaa iloita toisen puolesta, osaa kuunnella ja eläytyä toisen huoliinkin.

Mielenterveyden (ja sitä kautta yleisen hyvinvoinnin!) kannalta on suorastaan välttämätöntä saada jakaa asioita muiden kanssa. Näin ainakin minun kohdallani on. Kaikille ei voi puhua kaikesta, joillekin ei mistään. Sitten on näitä, joiden kanssa puhuessa tuntuu että itsekin viisastuu ihan silmissä, ja kasvaa ihmisenä kaksi metriä!

Muotokuvia

Ruuan kuvaamisessa ei nykyään ole taatusti mitään omaperäistä, mutta en voinut kuin kuvata, kun minusta tänään ruokakassin sisältö näytti niin kovin kauniilta.

Hyvää viikonloppua.
Nauttikaa kaikilla aisteillanne.

Harva meistä....

"Harva meistä on rautaa"...vai miten se yksi karmea laulu menikään?

Miehenikään ei ole rautaa - korkeintaan kultaa - joten eilisen lääkärireissun tulos, uudet lääkkeet, eivät ole kovin suuri yllätys.
Hän on siistinyt ruokavaliotaan aivan huimasti, liikkunut sen verran kuin on ollut mahdollista (kehittämättä siitä nyt sitten vielä stressiä!), mutta tämä ei ainakaan toistaiseksi ole tuonut kuin jonkun verran parannusta kolesteroliarvoihin. Toki muutokset eivät ole salamannopeita koskaan, mutta lääkärin mielestä arvot ovat sellaiset - yhdistettynä kaikkeen muuhun - että on "turvallisinta" aloittaa lääkitys myös kolesterolin laskemiseksi. Ennestään on siis verenpainelääkitys.

Minä olen pian 41-vuotias. Minulla ei ole lääkitystä mihinkään. Olen hyvin harvoin sairaana.

Tämä ei ole leuhkimista.
Tämä on suuren suurta kiitollisuutta.
Olen iloinen siitä että olen terve.

Katsokaa noita sähkölinjoja.
Eikö tuossa olekin pöllön hahmo?

Verkalleen

Ympäristöni tuntuu vaikuttavan pääkopan tilaan vuosi vuodelta enemmän. Ajatukseni pätkii jos tavarani ovat hukassa. Mieli on sumuinen ja hajanainen jos joka paikka on täynnä rojua. En osaa keskittyä.

Eilen sukelsin kuusivuotias apunani poikien huoneeseen. Totesimme että ennen kuin koulut ensi syyskuussa alkavat, meidän pitää hankkia huoneeseen kunnon säilytystila kirjoille, hyvät koulupöydät molemmille ja sen sellaista helpotusta.

Sitten sukelsin ihan yksin tähän huoneeseen jossa on tietokone. Sanotaan vaikka "toimistoon". Täällä on iso kadulta dyykattu kaappi täynnä meidän aikuisten papereita mapeissa, iso toimistopöytä täynnä lippua ja lappua, laatikostoja lattiasta kattoon täynnä....kaikenlaista. Ja loput lattialla pinoissa ja leväällään. Haalin yhteen paikkaan koulua koskevat jutut, sitten laskut sun muut, säilytettävät paperit....ja selkeys tuli - ajatus kirkastui!

Poikien viimeinen kokonainen kouluviikko on melkein lopussa. Viimeiset päivät otetaan vihdoinkin rennosti koulussakin: arvostelut saatiin viikon alussa ja nyt päivät koostuvat jalkapalloturnauksista, vanhemmille järjestettävistä pikku piknik-retkistä, laulusta, leikistä...ja ihan vähän enää opiskellaan. Pienempi vie päivittäin opettajalle nähtäväksi mielenkiintoisia asioita. Onneksi opettaja jaksaa kiinnostua joka ikisestä simpukasta, jonka saa nähdäkseen. Ihana nainen. Onneksi poika saa oppia juuri hänen kanssaan ensi vuonna nämä tämän vuoden asiat uudestaan.

Se voi vain onnistua.

Minun päiviini kuuluu nyt pyykinpesu. Kone pesee monta kertaa päivässä, sillä kaikki kuivuu vilauksessa. Pesen vaatteita joita tarvitaan ensi viikolla Calais’ssa ja pesen kodin kankaita siitä ilosta että tulee hyvä tuoksu sisälle. Ja sitten otan aikaa istua terassilla kuusen vierellä hiukan varjossa, katsella pyykkejä, juoda jotakin ja lisätä aurinkorasvaa. Käyn välillä ehkä kaupassa ja palaan lojumaan. Vuoron perään työtä ja lepoa. Ihan verkalleen.

Uimapuku puuttuu edelleen, mutta uskon sen löytyvän Calais’ta. Uskon sieltä löytyvän myös hetken aikaa käydä miehen siskon kanssa elokuvissa (teatterissa, jonka omistaja on meidän suosikkimme ja jo sinänsä nähtävyys!!) , käydä lasten kanssa uimahallissa, heittäytyä turvalleen hiekkaan ja laskea lampaita teltassa.

Minä tykkään lähtemisestä. Pienenä olin jo kyläluuta.
Tykkään myös palaamisesta, mutta sitä ennen on lähdettävä. Sopii minulle.

Rakkautta ja rinnakkaiseloa

Meillä on terassilla kuusi.
Se on viimejouluinen joulukuusi, joka ostettiin silloin juurineen ruukussa.
Mies kantoi sen joulun jälkeen ulos ja kesän myötä se on vain kasvanut ja komistunut.
Nyt sen juurelta kasvaa myös komea auringonkukka!

Hassuinta on, ettei meistä kukaan ole mitenkään istuttanut tuota kukkaa.
Arvaus on, että joku lintu on vienyt auringonkukan siemenen (joita oli talvella tarjolla linnuille)
kuusen juurelle.

Siinä kun auringonkukat yleensä kääntyvät valoa kohti, tämä meidän katselee vain koko ajan sitä kuusta. Minä luulen että ne pitävät toisistaan.

Virallisesti isokenkäinen

Kun löytää kengät jotka eivät purista, eivät putoa, eivät lonksu tahi hierrä niin silloin ne on ostettava. Omaa kokoani en tosin kaupoista löytänyt, sillä "emme edes tilanneet isompia kuin 39"tai "meillä oli yksi pari kokoa 40 mutta se meni jo" joten tilasin netistä.

Näillä lähtee piruetti ja sujuu kauppareissu.
Olen virallisesti isokenkäinen näissä 40 numeron kanooteissani.

Musiikkiosastomme tarjoaa tutustumisen arvoista ranskalaista / ranskankielistä naismusiikkia. Ellei pidä lauluista niin monissa on kivat videot.

Berry tässä ja tässä (Hän on mun uusin suosikkini).
Pauline Croze tässä (Mielenkiintoinen)
Zazie tässä (mielenkiintoinen vanha tekijä jo)
Axelle Red tässä

Puuhia

Ystävä saa pian postilaatikkoonsa Tampereelle tällaiset "Mamma mia" -sukat.
Pyysi iloisen väriset - eiköhän nämä ole sellaiset.

Tein raparperichutney’a. Ohjetta voi katsella vaikka tästä.
Sopii moneen lähtöön, itse tykkään laittaa valkoisen paahtoleivän päälle.
Aika herkkua on myös halkaistu naan-leipä, jonka sisälle isken voimakkaan makuista juustoa, paistan pannulla, leikkaan vähän pienemmäksi ja sitten voi dipata tähän raparperimössöön.

Maku on samalla makea ja hapan, mausteinenkin.
Ihana.
(Vaikka Pekka ei varmaan söisi.)

Sunnuntai

Calais on tyypillinen merenrantakaupunki: siellä tuulee melkein aina. Sunnuntaina oikein tosi kovaa. Siitä huolimatta lähdimme rannalle, sillä kuten tiedämme luonnonvoimien vastustaminen tekee hyvää ihmiselle.

Nojasimme tuuleen, istuskelimme rantamökkien rappusilla, pidimme konttauskilpailuja, keräsimme kiviä ja levää, katselimme miten laivat lipuivat kanaalin yli Englantiin.

Jos minä jotakin toivoisin nykyiseen kotipaikkaani niin se olisi meri. Enpä olisi uskonut muutama vuosi sitten niin sanovani, minä sisämaan lapsi!

Tuuli oli niin muikea että saimme pään, korvat, suun, silmät täyteen hiekkaa. Aurinko lämmitti kuitenkin valkoisen hiekan ja siihen oli hyvä heittäytyä laskemaan löytämiään kiviä.

Pojilla on vielä viikko koulua. Miehen sisko ehdotti että tulisin heinäkuun ensimmäiseksi viikoksi poikien kanssa takaisin. Saatan mennäkin. Ei olisi pahitteeksi saada lisää rantaterapiaa.

Juhannuspäivä

Lauantaiaamu Calais:ssa alkoi aikaisin. Pojat alkoivat leikkiä serkkunsa kanssa ennen seitsemää siitä huolimatta, että perjantai-illan nukkumaanmeno venyi yli puolenyön kaikilla.

Päivään mahtui paljon oleilua pihassa, musiikkia, torikäynti, shakkipeli...
Ehdin rauhassa myös aloittaa Anna Cavaldan uusimman "La consolante" -kirjan.

Ilta ei pimentynyt koska elämme keskikesän aikaa. Kymmeneltä saimme grillin sopivaan kuntoon ruokia varten. Omaa musiikkiakaan ei tarvittu, sillä lauantaina oli jokavuotinen "La fête de la musique". Se tarkoittaa sitä, että koko Ranska soi! Kaikki musisoivat kaikkialla ja ihmiset tanssivat ja laulavat kaduilla. Isoja ja pieniä tapahtumia ihan joka paikassa.

Lasten telttaan oli ilmestynyt vielä neljäskin poika naapurista. Yhdeltä siellä esitettiin meille varjoteatteria taskulamppujen avulla, kahdelta ensimmäiset nukahtivat, kolmelta aikuiset siirtyivät sisälle nukkumaan, neljältä huomasin vielä kuulevani kaameaa karaokehuutoa läheisestä pikkubaarista... ja neljältä viereeni kömpi kuusivuotias, joka "ei saa unta teltassa". Yhtään ei tietysti pelottanut, eihän se sitä ollut ollenkaan.

Kesänvietto II

Oli aivan pakko. Minusta nämä ovat niin verrattoman kauniita kesäkuvia.
Mummullani tuossa juuri tuollainen uimapuku....

Tämä on minusta kauhean hauska. Onhan se tosi lavastettu, mutta kuitenkin. Isovanhempani ja äidin veli, kaikki kylpytakeissaan (ja vaarilla iän ikuinen piippu).

Entäs nämä neidot?
Tehdäänkö tässä juhannustaikoja? Mummuni mustassa uikkarissa keskellä, muista ei tietoa.
Olen katsellut tuon yhden "merenneidon" tukkaa...se ei voi olla aito!

Mummu nuorena tyttönä gramofonin kanssa metsässä - kuinkas muuten! Johtuneeko kansallispuvusta, mutta minusta tässäkin on juhannustunnelmaa.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Kesänviettoa

Äiti on kertonut että kun hän oli pieni mentiin koko kesäksi kesäpaikkaan. Hänen isänsä kävi sitten kaupungissa töissä ja äitinsä taisi kunnon kaupunkilaisena olla välillä aika tylsistynyt siellä maalla. Näin olen kuullut. Muutenkin hänellä oli usein kova ikävä Helsinkiin, mistä oli kotoisin.

Poikien tukat leikattiin siiliksi, ilman sukkia ja kenkiä oltiin ihan vain jotta "karaistuisi"...kuten oli tapana. Kuvista päätellen on hiukan pelattukin...

Minä en koskaan ole viettänyt koko kesää putkeen missään, mutta muistan että minulla oli sellainen luokkakaveri ala-asteella, jonka perhe teki näin. Isä kävi töissä, äiti ja lapset olivat maalla. Isänsä tuli sinne sitten illalla ja piti kai jotakin lomaakin jossakin välissä.

Tässä kuvassa minun vaarini on siis lähdössä konttoriin kaupunkiin...

Mummuni on kukkamekossa, vieressä vaarini ja pieni valkotukkainen tyttö on äitini. En tiedä kuka on toinen nainen ja poika. (korjaus: äidin mukaan nainen on hänen kummitätinsä ja tuo poika äidin veli. En tunnistanut.)

Minusta vanhoissa kesäkuvissa on ihana kesän tunnelma. Vaikka niissä ei ole värejä, niin luonnon väritkin aistii....Olisiko se siksi, että kaikille meille suomalaisille on piirtynyt päähän kuva siitä, miltä luonto kauneimmillaan Suomessa näyttää....näin juhannuksen tienoilla...

Syödään sitten leivoksia

Maanviljelijät ovat järjestäneet täksi päiväksi suuren mielenosoituksen tänne Brysseliin. Traktoreita kaduilla ja sen sellaista. Liikenne tietysti häiriintyy sen verran, ettei ole takuita bussien kulkemisestakaan. Koulustakin tuli ilmoitus jo eilen että lienee parasta että jätätte suosiolla lapset kotiin.

Ja niin ne jäivät.

Nyt tehdään sitten suklaaleivoksia:

Ohje on alunperin ranskalaisesta Cuisine et vins de France -lehdestä. Julkaisin tämän "kokkausblogissanikin", jollaisen muinoin aloitin, mutta jota en lopulta jaksanut pitää.

POHJA:
1 muna
125 g hienoa sokeria
250 g venhäjauhoja (+ jonkun verran leipomisvaiheeseen)
125 g voita (+ jonkun verran kakkumuotteihin)
1 ruokalusikallinen suklaajauhoa (tyyppiä "van Houten" - ei siis mitään vaaleaa ja makeaa!)

PÄÄLLYS:
3 dl kermaa
1 teelusikallinen cayenne-pippuria jauheena
(ohjeessa "piment d'Espelette" mutta kyseessä on voi sanoa sama tuote)
400 g tummaa suklaata
70 g voita (hiukan vähempikin riittää)

Sekoita kulhossa muna, sokeri ja kaakaojauhe tasaiseksi seokseksi. Kaada sekaan jauhot ja muokkaa käsilläsi "hiekkataikinaa". Lisää sitten (hiukan pehmeä) voi pikku palasina. Yritä työskennellä nopeasti, sillä muuten taikina alkaa tarttua liiaksi käsiin. Kun ainekset ovat tasaisesti sekaisin, tee taikinasta pallo, jonka laitat muovikelmun sisällä jääkaappiin noin tunniksi.

Lämmitä uuni n. 160 asteeseen. Voitele pienet kakku-/torttuvuoat voilla. (Itse tykkään ottaa voipalan käteeni ja hingata sitä suoraan vuokiin. Hienohelmat voivat panna pienen palan voita vaikkapa leivinpaperin sisään niin kädet eivät rasvaannu.)

Kaulitse taikinaa jauhotetulla alustalla ja ota siitä sopivan kokoisella muotilla (vaikka juomalasilla) ympyröitä, jotka laitat sitten vuokiin. Painele taikina hellästi vuokiin ja pistele harukalla reikiä pohjalle paistamista varten.

Paista 160 asteessa n. 15 min. Ota uunista ja anna jäähtyä.

Kiehauta kattilassa kerma pippurin kanssa nopeasti. Ota pois tulelta ja sulata sekoittaen joukkoon pieniksi paloiksi laittamasi suklaa. Lisää lopuksi voi, jotta saat mukaan hienon kiillon - ja makua tietysti myös. Seos alkaa jähmettyä aika nopeasti, joten toimi pian ja kaada se vuokiin. Koristele vielä cayenne-pippurilla (vain hiukan, ainakin eka kerralla!) jos haluat.

Kommenttejani:
- Suklaan on hyvä olla sellaista n. 70 prosenttista.
- Ohje on kuudelle, ja vuokia käytetään 6, mutta riippuen omien vuokiesi koosta, saatat saada jopa tuplaten niin paljon. Minun vuokieni halkaisija on n. 9 cm, ja tein 9 leivosta/torttua/pikku kakkua, miksi nitä nyt sitten kutsuukin. Taikinan olisi voinut panna vieläkin ohuemmiksi ja noihinkin tuli erittäin runsas täyte, joten sanoisin että 9 cm:n vuokia käyttäen voi tehdä ainakin 12 herkkupalaa.
- Malta odottaa että taikina on todellakin kylmää ennen kuin alat kaulita sitä ja siirtää vuokiin.
- Suklaa ja pippuri toimivat yhdessä aivan upeasti! Jos epäröit, niin mikään ei estä jättämästä pippuria pois. Täyte on joka tapauksessa maukas ja kerman ansiosta ihanan pehmeä suussa.
- Voit panna leivokset jääkaappiin jotta suklaa kovettuu paremmin. Sen jälkeen se pysyy kyllä huoneenlämmössäkin mukavana.

Vaikka eivät nämä yleensä säily pitkään missään...

Merkkivalo

Kuusivuotiaani rakastaa kylpyä.
Hän haluaa oikein kuumaa vettä.

Hän pyytää äitiä koittamaan kädellä miten kuumaa se onkaan.

Hän pyytää äitiä laittamaan käden rinnalleen, ja kertomaan että iho on kauhean kuuma.
Ja kun on oikein kuuma, punainen lamppu syttyy.

Tällaisia leikkejä meillä on.
Muun muassa tällaisia.

Edelleen puoliksi tehty

Kun synkkenee ja valaistuu vuoron perään...

...joskus hyvin nopeasti...

..niin hommat jää vähän puolitiehen...

Pyykkejä kannan sisään-ulos-sisään, lattian öljyämistä aloitan ja lopetan.

*

Tänä viikonloppuna kutsuu Calais. Minulle on väläytelty mahdollisuutta johonkin ihme metsäkiipeilyrataan. Köysiin kiinni ja puuhun roikkumaan. Riippuköysillä eteenpäin, mars. Toivon hartaasti että pääsisin mieluummin rannalle. Miksi kaikkien pitää olla reippaita ja urheilullisia?