Hissukseen

Viikonloppu ollaan oltu hissukseen. Olen istunut paljon tuolissani ja tehnyt itselleni hirmu lämpimät rannevehkeet. Esikuvana oli pojan saaman postikortin villasukan värinen kissa.
Iloitsen siitä että tajusin vihdoin miten voin kutoa neljällä puikolla koko ajan oikeaa.
Ehkä se on muille ollut aina itsestään selvää.

Eilen pidimme "virallisen ilmapallojen pamautteluillan". Istuimme puhki kaikki pojan synttäreillä koristeena olleet pallot ja korvasimme ne jouluvaloilla. Ruokahuone on nyt kaunis. Se on meidän pimein huoneemme ja se tarvitseekin valoa.

Pojat pyytävät koko ajan että kantaisimme joulukuusen sisälle. Olimme ajatelleet sitä hiukan myöhemmin, mutta saa nähdä miten pian hellymme. Luultavasti aika pian. En ole kovin hyvä vastustamaan asioita jotka tuottavat toisille iloa.

Lahopää ruokaostoksilla

( Heti alkuun anteeksi katoliselta kirkolta: kuvan henkilö ei ole jutussa useasti mainittu lahopää, vaan varmasti aivan asiallisesti ruokaostoksistaan suoriutuva nunna.)

Sanokaa että muillekin käy näin:
Menin aamulla ruokakauppaan. "Siellä mitään listaa...paljon mitään tarvita....", ajattelin.
Tarkoitus oli ostaa lounasta varten tarvikkeet yhteen pasta-kukkakaaliruokaan, jota blogissakin hiljan esittelin. Olisin tarvinnut kukkakaalin, pastaa, tomaattimurskaa, Pecorino -juustoa tai muuta hiukan sinnepäistä.

Kävin kyllä siellä kaupassa. Se menikin ihan hyvin.
Mutta ne ostokset olivat: paketti keksejä, leipä, halloum -juustoa, kaksi pulloa viiniä. vihreitä omenoita, kukkakaali ja salaatti. Kaikki kyllä ihan kelvollista ja tarpeellistakin, mutta aika paljon jäi uupumaan lounaaksi ajattelemastani ruuasta.

Syytän nyt kahta asiaa: minulla oli matkassa kamera koska yritin matkalla kuikuilla jotakin sopivaa kuvittamaan yhtä kirjoitustani. Toinen syy oli vieras kauppa. Seisoskelin hyllyjen välissä enkä löytänyt mitä halusin, enkä lopulta edes muistanut mitä halusin.

Kävin uusintana kaupassa ja lounas hoidettiin toisin.
Mutta miten tämä tällaiseksi on mennyt? Varjele luoja millaiseksi se meneekään 10,20 tai 30 vuoden päästä!

Naisia

Kyllä. Minä leikkelen kauniiden naisten kuvia ja saatan kanniskella niitä vihkojen välissä mukanani. Minulla on monenlaisia kauneusihanteita. Yksi niistä on hevosnaamaiset naiset. Harja voi olla tumma tai vaalea, mutta aina hiukan sotkuinen ja luonnollinen. Kasvojen luuston sopii olla vahva mutta hienostunut. Meikki voi olla täysin tai melkein unohtunut. Hevosnaamat ovat yleensä pitkiä, hoikkia (vaan eivät laihoja) ja aavistuksen verran honkkeleita. Kuin liian äkkiä kasvaneet nuoret ovat.

Kuvien naisten henkilöllisyydestä minulla ei ole aavistustakaan. Tähän listaan sopisivat mainiosti myös Tatjana Patitz (jolla on yhdet kauneimmat tietämäni silmät) ja lentokoneella surmaan syöksynyt Carolyn Bessette Kennedy. Niin ja Carole Bouquet.

Aivan ehdottomasti heposia ovat myös Charlotte Gainsbourg ja Carla Bruni.

I-ha-haa!

Työtä

Tänään klo 12.35 postitin tällä erää viimeiset lippunauhat eli tämä urakka on nyt ohi. Olen tehnyt noin 300 metriä lippunauhaa, lyönyt liki kolmetuhatta tähti- tai sydänleimaa ja kuluttanut 11 puikkoa liimaa. Kiitän teitä kaikki jotka halusivat työllistää minut! Opin mm. miten eri työvaiheet kannattaa valmistella ja vetää läpi ja miten tehokkuus yhdistyy rentoon tekemiseen. Pojat oppivat että äiti tekee välillä lippunauhoja silloin kun ei maalaa. Mies oppi ettei meillä siivota silloin kun tehdään lippunauhoja ja että vaimon paras työskentelypaikka on olohuoneen lattia. Minä opin että vain tekemällä saa valmiiksi.

Huomenna on aika pestä lattia liima- ja leimasintahroista ja muutenkin siivota tämä projekti ulos. On toisen jutun aika. Sain nimittäin ihan "oikeankin" työn. Alan kirjoittaa säännöllisesti erääseen ammattilehteen. 8 juttua kuvan kera vuodessa. Deadlinet ja kaikki. Olen iloinen! Juuri tällainen työskentely sopii minulle: saan tehdä kotona ja työllä on selvä alku ja loppu. Olen ehdottomasti projekti-ihminen.

Siis kukkia itselleni kun yksi työ loppuu ja toinen alkaa! Kaikki on vielä mukavasti nupullaan.

Sekaisin

Sää oikuttelee kuin pieni lapsi. Aamulla etsitään lapsille jotakin käteen, iltapäivästä tungetaan neuletta laukkuun. Toisina aamuina lähdetään tennareissa ja niin on hyvä, mutta koulusta tullessa jo bussipysäkillä poltellaan ilmatupakkaa ja puhalletaan lohikäärmeen suuttumusta sieraimista. Samaan päivään voi mahtua lupaus keväästä jo ennen talvea ja alkava hirmumyrsky.

Kuka tässä on eniten sekaisin?

Kirje

Kappas! Enpä olekaan ennen saanut kirjettä Botswanasta!
Niin ihana postimerkkikin!
Mitähän tuossa kuoressa on?

Kysynkin sitä nyt teiltä: mitä mahdoin saada Botswanasta? Ja minkä ihmeen takia?
Lähettäjä oli mukavan ja tutustumisen arvoisen Nytku -blogin kirjoittaja Savu.

Période bleue

Viime perjantaina ostin Jane Birkinin uuden levyn Enfants d’hiver, jonka lupasin itselleni kun lipputehtaan pito sallisi aikaa kaupoissa ravaamiselle. Hommat eivät ole vielä päätöksessä, mutta pahin ruuhka ohi. Olen tykästynyt, ihastunut ja vähän sillain hullaantunut tuohon levyyn. Suosikkini on Période bleue.

Eilen tapahtui jotakin: olin kaupunkiasioilla ja erään tavaratalon parfyymiosastolla näin pitkästä aikaa pullon YSL:n Rive gauche -tuoksua. Muistatteko? Sitä, joka on metallipullossa jonka värit ovat kuten tuossa keskimmäisessä kuvassa...Suihkautin sitä ranteeseeni. Totta puhuakseni ensimmäisen 30 sekunnin ajan tuoksu ei tuntunut tutulta, vaikka se on sentään ensimmäinen tuoksurakkauteni ja tuoksu, jota käytin vuosikaudet alkaen tuolta n. 16-vuoden iästä. Mutta kun tuoksu alkoi lämmetä iholla astuin aikakoneeseen ja muistihanat aukesivat. Olin taas noin kaksikymmentä, hiukan alle tai yli ja kaikki ne asiat tulivat yht’äkkiä nenän kautta päähäni. Hyvät, pahat, rumat ja kauniit. Koko aikakausi.

Tänä aamuna ranteeni tuoksuu vielä vienosti. Rannekellon remmin tuoksuu etenkin. En tiedä miten suhtautua kun tämä tuli jotenkin niin äkkiä. Ehkä palaan takaisin klasikkooni. Klassikot ovat hyviä ja turvallisia. Ehkä minullakin on sininen kausi.

Kuusipettymys

Toissa yönä näin unessa valtavan kuusen. Aamulla radio kertoi että Grande-Place -aukio on todellakin saanut joulukuusensa suoraan Saksasta. Päätimme lähteä iltapäivällä sitä katsomaan.
Mielessäni keskusaukio, sen keskellä mahtava kuusi, valot loistaisivat illan hämärtyessä...

Olisin halunnut mennä metrolla mutta mies vaati auton. Myöhemmin kiittelin häntä kovasti, sillä sää muuttui joka hetki ankeammaksi. Kylmä tuuli ja märkää jalkarättilunta naamalle. Ja se kuusi: se oli 20 metrinen ja vielä ilman koristeita. Aukio joka yleensä on turistien peittämä oli lähes autio. Ei puhettakaan joulutunnelmasta, vaikka jouluseimen olkikattoakin juuri kovasti rakennettiin torin yhdellä reunalla.

Takaisin lähtöruutuun kiertämättä minkään kautta. Kahdessa divarissa käytiin sentään, mutta ne olivat matkan varrella. Kameran olin ottanut toiveikkaana mukaan, mutta kuusesta ette tule näkemään vilaustakaan. Sen sijaan tallensin viehättävän kahvilan, jonka ikkunat olivat kutsuvasti huurussa ja tunnelma sisällä selvästi lämmin.

Ostin itselleni kukkia. Valkoisina myivät ja eilen kun nuput aukesivat niin ihmetys oli suuri. En ole ennen nähnytkään noin keltaisia valkoisia liljoja! Kauniit kukat kummiskin.

Mies toi eilen kotiin Claude Lelouch’n Les uns et les autres -elokuvan. Jo kannen teksti lupaa niin paljon mielenkiintoisia asioita, etten melkein uskalla katsoa elokuvaa jotten pettyisi suurine odotuksineni.

Tein äsken pullataikinan. Leipuriapulaiseni laittoi paljon kanelia ja sokeria. Kohta meillä on korvapuusteja jos Leipumusten Luoja suo ja uuni jaksaa hönkiä.

Juokaa vettä!
Eilen oli aivan puupäinen olo ja päänsärkyäkin. Mies kysyi: oletko juonut tarpeeksi?
Ennen kuin iskin kaulimella tulin ajatelleeksi...etten ollut aamiaisen jälkeen todellakaan juonut mitään. Asia korjaantui jo litran päästä.

Hyvä sunnuntai joka torppaan!

Koko ajan ei voi vain leikata ja liimata vaan kädet vaativat vaihtelevaa liikuntaa. Tein tumman kanervan väriset lämmittimet. Paksua, nepalilaista 100% villaa.
Jos haluat samanlaiset, kerro minulle.

Olen lisännyt myös Violet:in puolelle uusia töitä. Jos olet kiinnostunut näistä uusista tai vanhemmista, ota yhteyttä. Jos hommaat jotakin joululahjaksi niin kerro. Lupaan pakata tavanomaista somemmin.
*
Kotona on hiljaista. Pojat ovat isänsä kanssa parturissa. Oli aikakin. Kampaukset alkoivat lähennellä Playmobil-lookia. Viime yönä näin unta että metsästin isomman kiharoista täitä. Se oli viimeinen niitti sille päätökselle, että tukat siistitään tänään.

Vähän ja märkää

Tämän pienen vettä valuvan lumipallon tarjoaa Teille rakas 7-vuotiaani. Onneksi toiset osaavat iloita vähästä ja märästäkin. Muuta ei ole nyt tällä hetkellä taivaalta odotettavissa.

Ääneenlausuttu toive

Lapset eivät ole elämässään paljon lunta nähneet. Ranskassa oli kerran, pari talvessa se onneton kahden sentin kerros, joka tosin sekoitti Pariisin ja lähiympäristön liikenteen, mutta joka suli ennen kuin ilta oli tullut. Hollannissa aavistuksen parempi lumitilanne: lumiukko päästiin kai kolmena talvena kuudesta tekemään. Niissäkin ukoissa oli rutkasti vihreää ruohoa ja kuivuneita lehtiä mukana...Sitten tuli aina vesisade, ja ukot lysähtivät. Rannalla laskimme joskus persmäkeä muovipussilla, kun dyynit olivat saaneet lumipeitteen päiväksi.

Suomen talvea pojat ovat nähneet kerran. Se oli jouluna 2004. Pulkat ostettiin ja niillä he laskivat Tampereen vanhan kirjastotalon takana koskenrantaan. Se olikin onneksi kylmä ja luminen talvi. Jäi ainakin joitakin lumimuistoja.

Täällä Belgiassa olemme eläneet vasta yhden talven. Muistan kaksi lumisadekertaa. Kuvat ovat siltä toiselta kerralta. Pienempäni hihkui terassilla ja söi lunta suoraan ilmasta. Vaan lyhyeksi jäi tuokin riemu. Alle vuorokausi eikä mitään enää havaittavissa.

Vaan nytpä on lauantaiksi ja sunnuntaiksi luvattu aurinkoa, muutama pakkasaste ja LUNTA.
En minä siitä niin, mutta nuo pojat....Toivokaa kanssani että sääheput ovat oikeassa.

Kun muistaisi!

Minä olen niitä joilla on melkein aina matkassa muistikirja tai ainakin pala paperia. En oikein uskalla tuvasta astua ilman muistiinpanovälineitä, sillä Jumalallinen Idea saattaa iskeä kadulla siinä sekunnissa. Kuten eilen, jolloin oli pakko sitten turvautua puhelimeen ja lähettää itselleen tekstiviesti. Siinä luki: "Oletteko huomanneet miten ihmiset astuvat tyhjään, kun keskittyvät niin kännykkäänsä? ". (Ja sillä hetkellä astuin itse.) Jumalallisuudesta viis, mutta tuolloin sain idean siis kirjoittaa ideoiden kirjaamisesta ja muistiinpanojen sekavuudesta.

Yhdessä vihossa lukee "vaihtopenkillä olkapäät lysyssä", eikä minulla ole kyllä aavistustakaan mitä se voisi tarkoittaa, mihin liittyä. Olisiko se jonkun menestysromaanin alku, en tiedä, vai olisiko se vain joku ohikiitänyt näky, josta olin ajatellut blogata.

Horjuvalla käsialalla kirjoitettu "pieni surullisen näköinen poika, jolla on vähintään yhtä surullisen näköinen koira" sen sijaan muistuttaa minulle heti tilanteen. Näin tuollaisen kaksikon ja mielikuvitukseni alkoi raksuttaa. Raksutusta kummempaa tuosta ei kuitenkaan koskaan ole syntynyt, vaikka lause on kirjattu pari vuotta sitten.

Sitten on muistilappuja ja puhelinnumeroita, osoitteita ja ihmisten nimiä. On myös yöllä sekavuuden tilassa kirjoitettuja unenpätkiä tai pikkuhuppelin herättämiä muistoja johonkin laulunrenkutukseen liittyen. Vihoissa on myös poikien piirustuksia ("piirrä nyt vaikka jotain sillä aikaa kun äiti hoitaa tämän pankkiasian") ja ruokareseptejä.

Olen horoskooppimerkiltäni neitsyt, ja merkin luonteen mukaisesti rakastan lajittelua, erittelyä ja analysointia. Muistivihkoihin tämä ei päde. Ne elävät omaa elämäänsä. Mietin olisiko ne syytä polttaa ennen kuin itsestäni aika jättää. Pelkään että perikunta tulee vielä pohtimaan meikäläisen mielenterveyden tilaa tutkiessaan suurennuslasilla noita horjuvia rivejä...

Hämärästä

Brysselissä on kovin hämärää tänä aamuna. Vasen silmäni oireilee kuten aina ennen nuhan tai muun taudin alkua. Silmän pinta tulee araksi. Kuin sitä olisi naarmutettu. Olen nukkunut 10 tuntia, mutta siinä tuntuu olevan noin 5 tuntia liian vähän.

Olen kuluttanut 5 liimatuubia siitä lukien, kun aloin tehdä lippunauhoja. Olen käynyt kaksi kertaa postissa ja pöydällä on taas nippu pieniä paketteja odottamassa. Olen niin iloinen kun saan tehdä näitä. Mieluisin työvaihe on se, kun isken leimoja. Silloin voin hetken kuvitella olevani tärkeä virkamies, joka laittaa "hylätty" -leimoja kaikkiin näkemiinsä hakemuksiin.

Huomiseksi tuli ohjelmanmuutos: grève nationale, eli opettajat lakossa myös ranskalaisessa koulussa täällä Belgiassa. Taas syytä olla iloinen siitä ettei ole itse töissä kodin ulkopuolella. Ei tarvitse miettiä mihin lapset laittaisi, miten sumplisi. Mutta oma ohjelma menee tietysti hiukan uusiksi.

Tämä viikko on kiireinen, ensi viikko myös. Se on kuitenkin kivaa ja hyvää kiirettä. Toivon vaan etten sairastu. Niin moni on kipeänä, kuulemma. Voikaa te kaikki hyvin.

Ihailen!

Kun muutin -97 Ranskaan olin kyllä kuullut Jane Birkinistä ja kuullut hänen laulavan. Ehkä olin jonkun elokuvankin nähnyt. En voinut sietää naista. En tajunnut miksi hän oli jatkuvasti eri tv-ohjelmissa, miksi hänestä kirjoitettiin usein ja mitä ihmettä hänessä muka nähtiin. Ajattelin että hänen suurin saavutuksensa oli olla Serge Gainsbourgin ex-vaimo.

Mutta kuten niin usein...mielipiteeni on vuosien mittaan muuttunut. Kääntynyt aivan päälaelleen. Edelleenkään hän ei minusta osaa laulaa, mutta pidän hänen äänestään ja tulkinnastaan. Pidän hänen hymystään.

Ihailen Jane Birkiniä hänen muodista piittaamattoman tyylinsä vuoksi. Tykkään oi voi niin kovin hänen tavastaan olla ja liikkua. Nojaa pöytään, kädet heiluu....häneen on helppo samastua!

Vuosikymmenet Ranskassa eivät ole pyyhkineet pois hänen englantilaista aksenttiaan.
Se antaa kivan lisän, ajattelen nyt.

Jane koohottaa, hypähtelee, puhuu, puhuu, puhuu. Elää!
Hän on jotenkin ihastuttavan poikamainen mutta samalla hyvin naisellinen. Sopii ihailtavakseni!

Ihan muutama päivä sitten tuli uusi levy. Katsokaas tänne! Ruudussa alkaa automaattisesti filminpätkä, jossa Jane kertoo levyn syntymisestä. Siinä on mukana myös musiikkia ja videonpätkiä. Huomatkaa levyn (Enfants d’hiver, talven lapset) kansi. Silkkaa "Jukkaa" tuo Janen tyyli lapsena! Ihailen! Tuollainen olisi ehdottomasti minun levyni kansi!
Tässä toinen nettisivusto.

Jane on 62-vuotias. Isoäiti kolmen tyttärensä lapsille. Tunnetuin tytär taitaa olla Charlotte Gainsbourg. En pane pahakseni jos 21 vuoden kuluttua olen yhtä täynnä elämää.

Men at work

Synttärit ohi STOP olivat menestys STOP kolme vierasta ja meno raisua STOP kiitän kaikkia ihania nauhatilaajia STOP lähden tästä töihin STOP pitäkää hyvä päivä STOP

Violet leikkaa ja liimaa

Tarjolla lippunauhaa koristeeksi kuuseen tai muualle. Nauha punainen, sininen tai vihreä. Lipuissa ruotsia, vanhaa saksaa tai ranskaa - myös hollantia ja kiinaa!

Viisimetrinen lippunauha viisi euroa postituksineen. Halukkaat saavat lippuihin tähti- tai sydänleimatkin mustalla tai punaisella.

Lippuja saa myös nuottipapereista tehtynä...

Jos on tarvetta pelkälle nauhalle niin sekin sopii. Punaista, sinistä tai vihreää.
Kolmella eurolla lähetän 15 metrin nyytin.

Kerro mistä pitäisit. Väri, kieli ja leimat vai ilman.
Sähköpostiosoitteeni on profiilissa!