Laukun neitsytmatka

Pari viikkoa sitten kirpputorilta löytämäni reissukassi pääsee tänään matkaan ensimmäistä kertaa. Olen niin iloinen tuosta kassista! Se on loistokunnossa, hyvää, paksua nahkaa, se maksoi vain 15 € ja siihen mahtuu juuri kaikki ne vaatteet, joilla pärjään muutaman päivän.

Vuosi vaihtuu Calais’ssa hyvässä seurassa ja luultavasti kovaäänisesti.
Kotiin palaan viimeistään 4.1.

Uutena vuotena en taaskaan aio luvata vaan toivoa. Se toimii niin valtavan hyvin että mitä tuota vaihtamaan. Toivokaa tekin! Toivokaa kovaan ääneen tai hiljaa paperille.

Kaikille hyviä asioita ensi vuodelle!

Tiikeriveljet

Lapsena eräs lempikirjoistani oli Sesse Koiviston kirjoittama Eläintarha olohuoneessamme. Se kertoo elämästä Korkeasaaressa ja siitä, miten leijonia ruokittiin kotona tuttipullolla ja miten kaikki pienet ja heikot olivat välillä kotihoidossa ja kuin perheen lapsia. Muistan että luin ääneen pesukarhu Touhon kujeista ja aloin toivoa itsellenikin oikeaa pesukarhua. Tai sitten kengurua, edes.

Meillä on nyt myös varsinainen eläintarha kotonamme. Kissathan ovat kovasti minun mieleeni ja sama innostus näyttää tarttuneen jo aikoja sitten poikiini. Isompi taputtelee joululahjaksi saamaansa kissasäästöpankkia ja syöttää sille kolikoita, pienempi ei ota askeltakaan ilman pehmokissaaa. Eilen tein sille pyynnöstä takin koska on kylmä.

Toissapäivänä Ranskan tv:ssä näytettiin loistava filmi kahdesta tiikeriveljeksestä. Katsoimme sen, vaikka se on meillä dvd:näkin ja monasti nähty. Eilinen meni dvd:n katseluun ja kertaamiseen. Minut pantiin koneenkäyttäjäksi (vaikka osaan meidän perheessä huonoiten käyttää mitään teknisiä vehkeitä!) ja niin katseltiin lukemattomat kerrat pysäytyskuvalla miten tiikeri nukkuu, miten hyppää ja miten leikkii. Ja kyllä ne ovatkin ihania. Varon silti ylikommentteja jotka vain kiihdyttäisivät kissaruinausta - elleivät peräti herättäisi tiikeriruinauksen! Tutkimme tietokirjoista miten vanhoiksi tiikerit elävät, miksi kissoilla sanotaan olevan 9 henkeä ja miksi kissojen silmät ovat kiinni kun ne syntyvät.

Onhan tässä puuhaa toimia biologianopettajana/koneenkäyttäjänä/kissojen takinkutojana/ääneenlukijana, mutta kyllä tämä monen muun homman voittaa.

Parasta

Parasta juuri nyt on aamun valo joka on varovainen vielä yhdeksään asti.
Seuraavaksi parasta on aamupäivän valo, joka hellii kun istun tuolissani ja katselen miten kulmakunnan kissat seikkailevat katoilla. Oikein parasta on vielä iltapäivänkin valo. Se puoli viiden sinerrys, jonka ajankohta kevään myötä siirtyy hiukan eteen päin, mutta joka nyt on jo päivän taikahetki.

Valo on niin parasta kuin olla ja voi.

Ihmisten ilmoilla

Olen tässä joulunaikaan taas pohtinut puhelimessa parinkin muun suomalaisen kanssa että mihin oikeastaan perustuu se suomalainen tapa viettää joulua, johon kuuluu kotiin sulkeutuminen, kaikkien paikkojen kiinni oleminen, pitkät vapaat ja täysi hiljaisuus. Noin kärjistettynä, toki.
Muitakin tapoja on, muutenkin joulua vietetään - Suomessakin - mutta erot joulunvietossa eri kansojen välillä kiinnostavat kovasti. Onko se uskonto joka sanelee?

Jouluaatto on Suomessa jo joulurauhanjulistamisenkin vuoksi hiljennetty, eikä siinä suinkaan mitään pahaa olekaan. Hiljentymistä varmasti tarvitaan, hiljentyminen ja rauha on hyväksi. Mutta sitten tulee joulupäivä, sitten tulee toinen joulupäivä. En voi olla ajattelematta niitä joilla ei ole perhettä, niitä joita ei kutsuta kenenkään luo, niitä jotka eivät voi mennä edes pubiin istumaan tai ravintolaan syömään kun ne eivät ole auki. Kaduilla ei ole ketään, hautausmailla sentään joitakin. Sen on pakko tuntua raskaalta.

Monissa muissa maissa joulu on riemullinen, iloinen ja siihen kuuluu suku ja ystävätkin. (Mikä ei tarkoita ettei suomalainen joulu voisi olla hyvinkin riemukas!) Voi halutessaan mennä ihmisten ilmoille sillä ihmisiä on liikkellä. Älkää ottako tätä väärin. En tarkoita että kenenkään joulunviettotapa olisi "väärä", että suomalaisessa joulussa olisi jotain "huonoa". Haluaisin vain saada tietää miksi vaikkapa 24.12 päivä vietetään eri maissa niin eri tavoin, miksi 26.12 on toisaalla täysin normaali työpäivä, toisaalla edelleen vapaa.

Minusta tuntuu hyvältä tietää että on mahdollisuus lähteä vaikka divariin penkomaan haisevia kirjoja joulunpyhinä jos siltä alkaa tuntua. Pakottomuus ja valinnanvapaus sopii kai sitten minulle. En voi mitenkään uskoa että joulun sanoman tajuaminen ja joulun kunnioittaminen vaatisi ehdotonta ulkonaliikkumiskieltoa ja haikeiden laulujen soittamista.

Kuulisin vertailun vuoksi oikein mieluusti joulunviettotavoista eri maissa!

Sävyisästi

Kun ei ole uutta luettavaa niin aloin lukea uudelleen Kaikki mitä rakastin. Kestää vallan hyvin toisenkin kerran. On se vaan Kirja. Olen makoillut yläkerrassa muista erilläni, lueskellut ja miettinyt. En sentään mietiskellyt. On mukavaa kun alakerrasta kuuluu puhetta vaan ei kinastelua. On mukavaa kun kukaan ei pyydä mitään - ainakaan koko ajan.

Kun keräilin makuuhuoneen lattialta, tuoleilta, sängyn päältä omia vaatteitani pesuun, huomasin että kuin huomaamatta melkein kaikki noudattaa samaa linjaa: harmaa eri sävyissään, valkoinen, musta, harmahtava violetti, tietty savuinen sininen ja farkkujen väri. Noissa väreissä on valtavan hyvä olla. Riikinkukkoilu ei nyt kiinnosta.

Joulupäivänä

Voisin tutkia tuntikaupalla pientä kirjaa "Premiers bains de mer" - ja niin olen tehnytkin.
Näen aina uusia kutkuttavia yksityiskohtia.

Eilen meidät kutsuttiin sirkukseen. Lippujen hinnat olivat nousseet 150 % viime joulusta, mutta maksoimme silti koska väliajalla luvattiin tarjota juomia ja nameja. Tarjottiinkin, jos itse viitsi nousta hakemaan. Esitys oli sitä taattua laatua. Trapetsista roikkuvia leijonia, lavalle yht’äkkisesti juoksevia erikokoisia kissoja, tanssivia dinosauruksia ja Playmobil-ukkojen vaikuttava pelle-esitys. Edes isoveli ei pitkästynyt katsomoksi muunnetussa sohvassa.

Mies sai eilisiltana vanhan levysoittimen toimimaan! Ihailen häntä, voi tokkiinsa miten ihailenkin. Ihmiset jotka osaavat korjata vanhaa tai luoda uutta ovat helmiä.
Eilisillan meillä soi rahiseva jazz ja swing.

Tänään on aurinkoista. On hyvä lähteä hiukan ulos.

Kolinaa katolta

Aattoiltana ruuan jälkeen kuului terassilta pauketta ja kolinaa. Hui sentäs!
Kas kummaa: pukki oli poroillaan käynyt ja jättänyt lahjoja! Kuopukseni porolle jättämät porkkanatkin oli syöty puoliksi. Sitä ihmeteltiin keskiyöhön asti, samalla kun halattiin uutta lelukissaa, käyskenneltiin uusissa Reinoissa, selattiin kirjoja ja maisteltiin suklaata.

Jouluaatto tuntui oikein hyvältä. Ei mitään liikaa. Kaikkea juuri sopivasti. Vain se harmittaa ettei minulla ole mitään lukemista.

Kalenterin mukaan...

...on jouluaatto.

Ihmettelen sitä, että lapset eivät ole puhuneet lahjoista vielä kertaakaan.
Mies lähti töihin, mutta meinaa lähteä kotiin hiukan aikaisemmin. Annoin mukaan suklaakaupan
tuoteluettelon, johon olen ympäröinyt suosikkinamuni.

Lämpötila + 8, puolipilvistä. Aion mennä kohta kylpyyn. Otan kirjankin mutta varon kastelemasta sitä. Sitten keitän riisipuuroa jota ei syö kukaan muu kuin minä, sekaan laitan rusinasoppaa jolla on sama kohtalo. Pitää myös livahtaa yläkertaan salapaketoimaan enkä aio olla kutomatta tänäänkään.

Pikkumaista

Posti toi tilaamani uudet käyntikortit. Aika omahyväinen kuvavalinta!
Noita pikkuisia naamoja on kuitenkin kivaa jakaa.

Eilen piirreltiin tammenterhoperheitä ja siinä ohessa mietin mitä jouluna syötäisiin.
Kohta jätän lapset keskenään kotiin ja haen mitä tarvitaan.
Se on paljon vähemmän kuin monena muuna jouluna...ja se tuntuu paljon mukavammalta.

Putki päällä

Minulla on ollut putki päällä jo pian pari viikkoa. Ensin vain tuo harmaa, tästä päivästä alkaen myös harmahtavan violetti, jonka juuri sain valmiiksi. Eilen harmaa putki toimi loistavasti farkkutakin päällä ja olen käyttänyt sitä jo kerran hameenakin. Vehje muuntuu myös hupuksi jos niin tahdotaan.

Ostin myös sinertävää lankaa jotta käsillä olisi töitä joulunpyhinäkin. Ehdin jo aloittaa senkin - taas yksi putki! - ja pelkään että joudun hädissäni aloittamaan kessun kiskomisen tai muun rauhoittavaksi mainostetun toiminnon kun hermostuneet kätöseni vaativat jotakin tekemistä joulupäivänä klo 8.45 (kun langat on loppu).

Harmaata valkopyykkiä

Ystävä lähetti minulle levyllisen Enrico Carusoa. Äänitetty Milanossa 1902-1904.

Jos tekisin elokuvan (mikä ei tosin ole ihan tämän viikon hommia kun on kaikkea muutakin tässä), niin ujuttaisin sinne jonnekin ihan vaikka väkisin tämän laulun. Siinä voisi sitten päähenkilö (joka voisin olla vaikka minä itse niin tulisi halvemmaksi) apaattisena ripustella harmaantunutta valkopyykkiään aavistuksen vihertyneelle ja kahdesta kohtaa korjatulle pykkinarulleen...jossakin kattojen yllä, tai kurjassa pihassaan takapihojen takapihoilla.

Välillä hän antaisi kissalle maitoa kolhiintuneeseen kuppiin (sillä kissaa hän ruokkisi vaikka itse eläisi lämmitetyllä vedellä ja maissinjyvillä) ja muistaisipa hän myös aina sanoa päivää ja niiata
kaikille joita näkee kaduilla silloin harvoin kun tulisi asiaa jonnekin.

Siellä elelisi päähenkilö, sama musiikki soisi taustalla ja samaan elokuvaan voisi livauttaa vielä semmoisenkin kohtauksen että kauan kateissa ollut miesystävä tulisi mukanaan laatikollinen silkkisukkia ja suklaata. Sitten kävisi ilmi että tuliaiset olivatkin yhdelle toiselle, paljon hehkeämmälle ja noin katoaisi miekkonen leffasta suit sait.

Kissan mahdollista kuolemaa hieman sunnittelin myös, sillä se saisi päähenkilön tolaltaan ja se semmoinen sopisi tähän elokuvaan...tolaltaan meneminen, mutta uskon että säästäisin kissan kuitenkin, koska keneltäkään ei voi kaikkea viedä. Edes elokuvassa.

Jos nyt olisi niin että elokuva on tehty jo, niin anti olla sitten.
Sainpahan lennättää mielikuvitustani. Mielikuvitustani on kovin helppo juoksuttaa.

Kummallisia aikoja

Ostin miehelle lahjaksi Puna-armeijan levyn. Uskon että hän siitä riemastuneena kaivaa kesällä kotiin tuomansa levysoittimen kaapista ja yhdistelee muutamia kaapeleita. Sitten voimme kuunnella tuota, heittää muutamia vodkalaseja seinään ja tukehtua suolakurkkuihin. Joku voisi soittaa vielä balalaikan kielet poikki, vetäistä sellaisen soolon että kultahampaat putoilisivat suusta ja muutamat pienet vuoret liikahtaisivat.

Joulukalenterista on löytynyt kaikenlaista kummaa. Suuren riemun aiheuttivat mustanpuhuvat koirat tässä yksi aamu. Itse sain ilahtua siitä, että joku oli pannut enkelin teekuppiini. Onneksi siellä ei ollut vielä teetä.

Sijainen

Leipäveitsemme katosi 9.12. Osaan kertoa tämän tarkalleen, sillä leivän leikkaaminen on hankalaa puuhaa kaikilla muilla taloutemme veitsillä. Aikaa on jo kulunut, mutta veitsi pysyy kateissa. Lapset on kuulusteltu, löytöpalkkiokin luvattu, sänkyjen aluset ja salapiilot on tutkittu.

Joudumme nyt turvautumaan sijaiseen, joka on - kuten sijaiset toisinaan ovat - ammattitaidoton ja surkea työssään. Repii leivän ja murustaa.

Alan uskon siihen että joku on pannut leipäveitsen vahingossa roskiin. Muuta en enää keksi. Materiaa vain, voisi joku sanoa. Lempiveitseni, sanon minä. Toiminut hienosti jo vuosia. Sitä paitsi kateissa oleva veitsi nostattaa aika paljon enemmän kylmiä väreitä kuin vaikkapa kadonnut sukka.

PS. Kuin pisteeksi kaiken päälle olen tänään turhaan etsinyt vasaraa....

Lopuksi tanssia

Eilen seitsenvuotias koristeli mummun lähettämän piparkakkutalon, jonka olin kasannut muutamaa päivää aikaisemmin. Minäkin sain laittaa pari suklaanamia katolle.
Sokerilunta satoi niin, että varmaan juhannuksenakin meillä on vielä lumi maassa.
Lopuksi oli tanssia. Musiikkimaestro soitti 8 kertaa peräjälkeen saman kappaleen ja tanssitti kaikki pehmoeläimet vuorollaan.