Palapeli

Perjantaina otin kadulta jonkun hylkäämän suuren kehyksen. Siinä ei ollut kuvaa, eikä se todellakaan ollut häävissä kunnossa.

Kulmista irti olevat palat oli huomaavaisesti pantu muovipussiin ja narulla kehykseen kiinni - siis ne palat, jotka ovat tallella. Kaikki eivät ole.

Onhan tässä liimaamista, eikä se varmasti koskaan tule päätymään seinälle. Tai ehkä päätyykin, ilman kuvaa, eräänlaisena "tilateoksena". Oli miten oli, tuli mitä tuli, tällaisten juttujen kanssa puuhaaminen on juuri minua itseäni. Minä haluan, minä aion kasata tuon kehyksen.

Rinnakkaiseloa ja täydennystä

Muistan miten puhuin vuosia sitten yhden miehen kanssa ihmissuhteista. Hän eritteli syitä, jotka pitivät häntä ja vaimoaan yhdessä. Tärkeimmäksi syyksi hän otti sen, että he ovat "niin samanlaisia". No, sittemmin he ovat eronneet. Minä, joka en koskaan ole uskonut samanlaisuuden riemuvoittoon olen vuosien varrella miettinyt paljon mikä pitää omaa suhdettani kasassa. Olen tullut siihen tulokseen, että se on nimenomaan erilaisuus.

Minä rikon, hän korjaa. Minä puhun, hän kuuntelee. Minä teen aloitteita, hän harkitsee. Minä painun eteenpäin, hän jää paikoilleen. Minä huudan, hän vaikenee. Minä olen nopea, hän on hidas. Minä räjähdän, hän hallitsee itsensä. Minä uskallan, hän ei. Minä ehdotan, hän suostuu.
Minä herään nopeasti, hän vaikeasti. Minä heitän, hän nostaa. Minä valvon ja puhun, hän nuokkuu. Minä sekoitan, hän järjestää. Minä unohdan, hän muistaa. Minä ideoin, hän tekee. Minä teen, hän haluaisi tehdä, oli jo tekemäisillään...

Noin niinkuin karkeasti yleistettynä. Minä ja hän. Rinnaiseloa ja täydennystä jo vuodesta 1995.

39 astetta (matka)kuumetta

Suokaa anteeksi kun toistan itseäni. Jankutan matkustusinnostani ja kaukokaipuustani. Mutta sellainen minä olen; suhtaudun tavoittelemiini asioihin joskus aivan pakkomielteisellä innolla. Ehkä se osaltaan auttaa asioiden etenemistä, tiedä häntä.

Olen kuitenkin itsekin hiukan yllättynyt tämänkertaisesta matkakuumeestani. Oireet ovat paljon voimakkaammat kuin yleensä. Tunne on suorastaan sellainen "pakkopäästäheti". Ei niin, että asiani olisivat arjessa huonosti, että pitäisi päästä pois ja pakoon. Lohdutan itseäni katselemalla valokuvia, kirjoja, lehtiä. Haalin värejä ympärilleni, tungen makuja suuhuni, pesen itseäni Marseille-saippualla tunnelmaan päästäkseni...

Melkein tunnen jo auringon iholla, kuulen meren ja sormet hamuavat hiekkaa allani. Kävelen vanhoilla kivisillä kaduilla, katselen rappeutuneita seiniä, käyn kylmissä kirkoissa joissa auringossa palanut iho menee kananlihalle.

Suu melkein jo maistaa vanhat tutut herkut ja uudet makututtavuudet. Muistan miten hienolta näyttävä ruokapaikka petti kaikki odotukset ja paras ruoka olikin siinä surkean näköisessä läävässä, jota piti punanenäinen vanha mies.

Kyllä. Olen jo valmiiksi romantisoinut tulevan kesäloman. Olen ladannut sen täyteen toiveita, odotuksia ja ties mitä. Vaarallista. (Kiehtovaa.)

Matkaan!

Monissa blogeissa on kirjoitettu matkustamisesta, lomista ja niiden suunnittelusta. Meilläkin aihe on otettu varovasti esille. Varovasti siksi, että mieheni ei ole niitä jotka nauttivat suunnittelusta. Hän ei osaa eläytyä ajatukseen että kesäloma tulee joka vuosi, eikä osaa ajatella mitä seuraavalla lomalla haluaisi tehdä. Hän osaa ajatella tulevaisuutta tässä suhteessa vain noin kuukaudeksi eteen päin. Minä vetoan siihen, että kun matkat ostaa ajoissa, voi saada edullisesti. Tämä perustelu toimii vaihtelevasti, sillä myös äkkilähdöt voivat olla halpoja.

Toivoisin, että lomat eivät menisi ihan tyystiin samalla tyylillä kuin arki. Taloudelliset ja muutkin realiteetit toki tajuan, eikä minulla ole mitään erityisiä vaatimuksia sen suhteen miten lomat "pitäisi" viettää. Toiveena on toki nähdä sukua ja ystäviä Suomessa ainakin kerran vuodessa, mutta toivoisin hiukan suurempaa matkustustiheyttä tähänkin suuntaan. Toiveena olisi kyllä myös rehellisesti sanottuna loma mieheni kanssa kaksin - lyhytkin kelpaisi - mutta siihen meillä ei oikein tunnu olevan mahdollisuutta.

Poikien koulun kevät on yhtä lomaa. Seuraava loma on jo 1.-18.1! Sitten taas maalis- huhtikuun vaihteesa pari viikkoa. Huhti- ja toukokuussakin on muutaman päivän irrallisia lomajaksoja. Kesäloma alkaa muistaakseni 4.7. Mitä tehdä kaikilla noilla lomilla?
Muistelen kaiholla toissakesää, jolloin kiertelimme autolla Ranskassa pari viikkoa. Yövyimme sukulaisissa ja halvoissa hotelleissa, joita emme yhtä lukuunottamatta olleet etukäteen varanneet. Tykkäsin siitä kaikesta aivan valtavasti.

Tänä tulevana kesänä toivoisin pääseväni Ranskaan uudelleen. Korsika on täysin näkemättä ja se kiinnostaisi - tosin ei pahimpaan turistiaikaan. Ylipäätään etelä-Ranska viehättää, mutta toisaalta myös melkein mikä muu kolkka siellä tahansa. Paljon kaunista nähtävää on melkein missä vain.

Italiaankin haluaisin. Olen ollut siellä yhden kerran. Pääsin silloin onnekseni tutustumaan myös Venetsiaan ja sinne menisin heti uudelleen. Tai melkein mihin muualle vain Italiassa. Ja sitten olisi Portugal, jolla en ole koskaan käynyt. Sitten olisi Praha, jossa niin ikään myöskään en ole käynyt...Minua kutsuisi jotenkin myös Egypti, Intia ja sen sellainen....jotakin värikästä, mausteista, erilaista.

Tiedän ettei pitäisi hosua, mutta minulla on nyt matkakuume. Tuli persiin alla, suomeksi sanottuna. Ei siihen oikein auta, että ajelee bussilla kouluun ja kotiin päivittäin.

(Kuvan ihanan auton kuvasi poikani automuseossa viime lauantaina.)

Pyörrytystä

Brysselin varmaan kuuluisin ja ainakin vanhin kirpputori sijaitsee Place du Jeu de Balle -aukiolla. Se on auki päivittäin, ja noin 500 myyjän tavaroista löytyy varmasti kaikkea mitä maa päällään kantaa. Kirpputori on ulkona, tavarat ovat maassa. Sateellakin myyjät ovat paikalla - ja aina tietty määrä ostajiakin.

Hinnat ovat harvoin esillä. Ne muuttuvat kysyjänkin mukaan miten sattuu. Se on kuitenkin suuri osa tällaisen kaupankäynnin viehätystä.

Ostin hiljan pinon valokuvia ja vanhoja kirjeitä. Hinta laski kuin lehmänhäntä sitä mukaa, mitä enemmän höpötin ja hymyilin. Uskon, että lopputulos tyydytti molempia osapuolia. Sain ihanat kuvani hintaan, joka ei tehnyt kipeää, ja myyjä sai niistä aivan varmasti kelpo korvauksen. Vanhat valokuvat huimaavat mielikuvitustani.

Minua pyörryttää kun ajattelen miten monta pahvilaatikollista valokuvia, kirjeitä, kirjoja, lehtiä....ja kaikkea muuta ihanaa siellä joka päivä on....

Kotona lempipaikkani on olohuoneessa ikkunan ääressä oleva tuolini. Olen nähnyt siitä nyt loppukesän värit, syksyn tulemisen, talven ja vuoden vaihtumisen. Kohta näen nurkkauksestani miten kevät tulee ja kesä asettuu. En usko että siihen menee edes kovin pitkään.

Pukeuduin taas!

Olen ollut sisätiloissa uuden vuoden aatosta alkaen. Ei ole ollut oikeaa asiaa ulos, enkä ole viitsinyt tehdä sitä tikustakaan. Ilmakin on ankea ja harmaa, pojat eivät halua myöskään ulos. Olen haahuillut viimeiset pari päivää yöpuvun housuissa ja villatakissa, tukka kyllä pestynä mutta muuten aika ankean näköisenä.

Tänään ilmeinen "post-party depression" alkaa hellittää sen verran, että tuli halu taas pukeutua, laittaa väriä naamaan ja olla oma itsensä. Pukeuduin uuteen villamekkooni, jonka sain valmiiksi toissapäivänä. Se istuu kuin valettu, mikä on sikäli aikamoinen ihme, että malli on täysin omasta päästä. Inspiraationa toimi Atomiumissa näkemäni Pepiksi pukeutunut ruotsalaislapsi. Tämä mekko on aivan juuri minua. Tuommoinen ei-liian-vakavastiotettava, sopiva pituus ja värit passaavat iholleni.

Uudessa mekossani menin siis alas hakemaan postin. Ei ollut laskuja eikä mainoksia tänään. Oli tämä ihana kortti Suomesta. Kiitos lähettäjälle! En tarvitse tieteellistä todistusta sille, että hyvä mieli on joskus hyvinkin pienestä kiinni. Siksi itsekin jatkan samalla tiellä; pyrin keksimään pieniä ilahduttavia juttuja ystäville, tuttaville, perheelle ja kaikille.

Arjen ylistys

Uuden vuoden hiljaisin vieras kunniapaikalla pöydän päässä.

Tilannetta seurattiin tarkasti vaarin vanhasta kellosta.

Siihen aikaan kun sadun Tuhkimon olisi jo pitänyt kiiruhtaa kotiin,
minä ja mieheni sisko aloimme väärinkäyttää meikkipussia.
Liikaa poskipunaa, tekokauneuspilkkuja sinne tänne,
liikaa tummaa huulipunaa, huivia päähän ja sulkia myös.
Täysin dekadenssia menoa. Ja tosi hauskaa.
Taustalla soi Charleston ja vastaava.

Nyt tuntuu ihanalta ja ylelliselta vain
tiskata astioita,
katsella ikkunasta ja syödä korppuja.
Arki on ihanaa.