Haluan vain kertoa että kun hiukan yrittää tai oikeastaan pakottaa, voi joskus saada ikävästä mukavan. Pahasta hyvän, tyhmästä kivan.
Minun ja esikoisen välit hankaavat välillä oikein kunnolla. Hän kyllä aina sanoo että tykkää enemmän minusta kuin isästä, haluaa halata minua isosti joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja sen sellaista, mutta arkemme on aikamoista kivahtelua ja räjähtelyä.
Olen useasti huomannut jakamattoman huomion suuren vaikutuksen. Niinpä eilen suorastaan pakotin pian yhdeksänvuotiaamme kanssasi kaupungille heti aamusta. Ratikassakin vielä poika nalkutti ettei halua, on tyhmää, ei huvita.
Sitten jotakin tapahtui.
Hän tarjosi käden, alkoi pulputtaa iloisia asioita, oli ystävällinen, huomaavainen, pyysi saada kantaa kassianikin (!), oli taas oma itsensä ja niiiiin rakastettava.
Ei kertaakaan mankunut ostettavaksi mitään. Erikoista. Niin erikoista, että halusin itse hänet tavarallakin palkita. Ostimme kevättakin (joka nyt olisi kuitenkin pitänyt ostaa), sitten vein hänet yhteen omista suosikkikaupoistani, Dille & Kamille.
Kävi kuten toivoin; poika ihastui kaupan tuoksuihin ja tunnelmaan, hiplasi puisia esineitä ja ilahtui kun ostin kauniita vihkoja, jojon, jättinopan, kyniä ja postikortteja. Hän sanoi "kutsun tätä kauppaa nyt puukaupaksi" ja kotona kertoi isälle että se oli paras kauppa missä on käynyt.
Minun ja esikoisen välit hankaavat välillä oikein kunnolla. Hän kyllä aina sanoo että tykkää enemmän minusta kuin isästä, haluaa halata minua isosti joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja sen sellaista, mutta arkemme on aikamoista kivahtelua ja räjähtelyä.
Olen useasti huomannut jakamattoman huomion suuren vaikutuksen. Niinpä eilen suorastaan pakotin pian yhdeksänvuotiaamme kanssasi kaupungille heti aamusta. Ratikassakin vielä poika nalkutti ettei halua, on tyhmää, ei huvita.
Sitten jotakin tapahtui.
Hän tarjosi käden, alkoi pulputtaa iloisia asioita, oli ystävällinen, huomaavainen, pyysi saada kantaa kassianikin (!), oli taas oma itsensä ja niiiiin rakastettava.
Ei kertaakaan mankunut ostettavaksi mitään. Erikoista. Niin erikoista, että halusin itse hänet tavarallakin palkita. Ostimme kevättakin (joka nyt olisi kuitenkin pitänyt ostaa), sitten vein hänet yhteen omista suosikkikaupoistani, Dille & Kamille.
Kävi kuten toivoin; poika ihastui kaupan tuoksuihin ja tunnelmaan, hiplasi puisia esineitä ja ilahtui kun ostin kauniita vihkoja, jojon, jättinopan, kyniä ja postikortteja. Hän sanoi "kutsun tätä kauppaa nyt puukaupaksi" ja kotona kertoi isälle että se oli paras kauppa missä on käynyt.
Itselleni ostin kuivattua laventelia. Teen tuoksupusseja liinavaatteiden väliin. Ja ehkä vaatekaappiin kans. Ostin myös laventeli ja eukalyptus-tuoksuöljyjä tuomaan etelä kotiimme.
Iltapäivän istuin parvekkeella. Aurinko tuli ja meni ja sama uudelleen lukemattomia kertoja. Välillä oli suorastaan koleaa. Minä olin kuitenkin tosi, tosi iloinen siitä, että tuntui kuin olisin saanut uuden pojan.
Virkkasin verkkokassia ja tutkiskelin ostoksiamme. Poika kävi välillä näyttämässä pientä pehmoapinaa, johon huomasin hänen ihastuneen yhdessä kaupassa, mutta jota hän ei tohtinut pyytää...mutta jonka hänelle halusin ostaa. Hän kertoi että apinan nimi on"Louis I, le roi singe"
eli Louis ensimmäinen, apinoiden kuningas. Nimi Louis tuli kuulemma kun istuimme lounaalla yhdessä paikassa Louise -nimisen kadun varrella. Poika selitti että jos apina olisi tyttö, se olisi Louise, mutta nyt saa Louis kelvata.
Ajattelin että itse olet todellinen aurinkokuningas, senkin ihana, suloinen poikani. Kun sen muistaisi silloinkin kun tiuskituttaa puolin ja toisin.
