Äänisaastetta

Takapihan tilanne muuttuu päivittäin. Aamulla vein roskapussin kadulle seitsemältä ja työmiehet menivät jo viereisestä porttikongista sisään ja töihin. Päivisin voi kuunnella veikeää katuporan ääntä milloin ei sitten kuulu kaivinkoneen jylinää. Miten minusta jotenkin tuntuu että tulee tukala kesä. Ne ajat, kun ikkunoiden on pakko olla auki tai tikahtuu...
En oikein osaa nauttia nyt siitä, että olen aitiopaikalla seuraamassa maiseman muuttumista ja ihmisiä työssään, vaikka se sinänsä kiinnostavaa puuhaa onkin.
***
Kotona korvat soivat muunkin kuin poran takia.
Veljesten normaali keskustelu on harvinaista hupia. Äänet korottuvat välittömästi ja naljailu alkaa kun nuo kaksi pannaan samaan tilaan. Ainoana lapsena minun on jotenkin kauhean vaikea tajuta miksi on pakko olla koko ajan napit vastakkain. Mieheni sanoo, että heidän viisilapsisessa perheessä "koko ajan joku kiusasi jotakuta". Pitää sitä aivan normaalina. En tiedä kumpi meistä on väärässä.

Oli miten oli, melkein mieluummin kuuntelisi sitä poraa. Se ainakin loppuu kun työ on valmis.

Ja minä kun vain haluaisin hetken istua hiljaa rauhassa....

Selfportait Tuesday

Helmikuu tuli lumen kanssa. Ei sitä paljon ole, mutta auttaa se kuvittelemaan kaikenlaista.

Ei sittenkään sama...

Esikoiseni saa loistaa vielä tämän aamun postauksessakin.
Poika, joka halusi aina kastella kukkia ja "hoitaa" kukkia, pestä ikkunoita....

..lakaista lattioita, "järjestää" kaappia...

...täyttää ja käyttää pesukonetta....

Eilen kirjoitin että hän on sama vielä.
Monilta osilta onkin, mutta nyt pitää syödä omat sanansa. Jonnekin katosi tuo siivousvimma.
Järjestys silti olla pitää mutta se koskee vain omia tavaroita. Äitiä ja isää autetaan enää vain pakotettuna.
Oranssi nalle on edelleen rakas unikaveri. Se on ainakin pysyvää.

Sama vielä

Valokuvista on moneksi.
Olen katsellut viime aikoina paljon lastemme vanhoja kuvia ja olen saanut niistä paljon.
Yksi tärkeä oivalluskin tuli: sanotaan mitä sanotaan, ihminen on oma itsensä alusta asti.
Luonteenpiirteet ja tavat ovat näkyvissä jo varhain. Jälkikäteen katsottuna varsinkin sen huomaa.

Kun lapsen kanssa on hankalaa ja kasvaminen sattuu vähän kaikkiin on hyvä katsella menneitä.
On hyvä muistaa: lapsi on edelleen se sama joka oli aurinkoinen aamutakissa ja suloinen sortseissa. Sama poika, nyt vain isompi. Se, jonka villatakki oli aina juoponnapissa ja joka talutti itseään kädestä kun opetteli kävelemään, ja joka nyt ei haluaisi koskaan vaihtaa sukkia.

Oikeissa töissä

Minä olen nyt sitten ihan oikeissa töissä eikä lopu ihan heti kesken, tämä duuni.
Olin miltein unohtanut miten puuduttavaa isojen pintojen hiominen onkaan. Kunnon pohjustus on kuitenkin kannattava juttu. Saatamme elää näiden hyllyjen kanssa vielä monta monituista vuotta. Kuten olemme jo eläneetkin.

Tässä töitä tehdessään voi viritellä vaikkapa lauluja (jos sietää omaa ääntään.) Työlauluista ihan parhaita ovat vaikkapa "Työn oooooorjat sorron yöstä noooooouskaa jne." tai toisaalta "..pensselit santaan ja rukkaset naulaan, eihän tässä muukaan aauuuutaaa!". Ymmärrän kyllä miksi siellä puuvillapelloillakin niin laulattaa. Tympeäksi tulee touhu ilman mitään huvitusta.

Kahvitauoista kannattaa huolehtia. Syömistäkään ei nyt voi unohtaa. Hiominen on sen verran fyysistä touhua että kunnon nälkä tulee varmuudella. Pekkaspäiviä ei parane pitää tai olohuone on liian pitkään sorron alla.

Aikakoneessa

Yht’äkkiä alkoi soida päässä tämä.
Kuvissa olen jossakin kalliolla, kukkulalla ja vuosi on -87.
Muovimukissa on varmaan jotain ylivahvaa boolia jota haettiin keittiöstä muoviämpäristä. Jotkut istuvat puutarhakeinussa järvelle katsellen ja poltellen.
Muistan miten laulan erään toisen yhtä viehkon nuoren naisen kanssa korkeelta ja hirvän kovaa "...ja PIIIIRRRÄN, piirrän kuvasi hiekkaaaaaan, PIIIRRRRÄN, piirrän kuvasi hiekkaan" ja muistan miten melkein pakahdumme kun se menee niin komeasti.

Helmikuu

Nyt se alkoi, helmikuu. Hassu helmikuu, josta puuttuu muutama päivä lopusta.
Tammikuu hävisi ennen kuin ehdin kunnolla valittaa sen pituutta ja pimeyttä.
En jää kaipaamaan.

Tässä kuussa:
- hion ja maalaan edelleen kirjahyllyä, sitten toista kirjahyllyä
- nousen suksille ensimmäistä kertaa vuosikausiin
- karsin, heitän pois, luovun (vanhasta roinasta)

Sitten tietysti ne tavanomaiset arkiaskareet kuten kutominen, taulut ja kirjoittaminen.
Suhtaudun oikein toiveikkaasti helmikuuhun.