Rakkaita pieniä

Olin unohtanut laskeutua samalle tasolle, katsoa tarkasti ja läheltä, katsoa pientä ja ihan pientäkin, kuulla sitä mitä ei sanota kun sanotaankin muuta. Olen kuullut vain sitä muuta, nähnyt seurauksia kun en syitä ole tajunnut.

Olen pessyt korvani, hiljentynyt ja kääntänyt vastaanottimen toiselle taajuudelle, saanut viestejä aivan läheltä ja ymmärrykseni on kasvanut. Sen myötä suhtautumiseni muuttunut. Lapsi ei aina sano: jumpittelen koska pelkään. Ei sano: huudan ja raivoan koska toivon syliä.

Puhuimme paljon ja sitten pelasimme kauan jalkapalloa. Rakkaita poikia minulla. Fiksujakin, kun hyväksyvät keskeneräisen äidin.

Lähellä

Melkein kellon ympäri. Ruokaa, juomaa, musiikkia ja pölinää.
Ihan lähellä mutta kuin olisi ollut kaukana. Minttukin voi niin hyvin. Teen siitä iltateetä.

Hyvissä käsissä

Meillä on pieni hiiri nimeltä Hugo. Se on minun vanha. Nimensä sai vaarini mukaan. Nyt siitä pidetään hyvää huolta kahden pojan voimin. Minulta pyydetään apua kun Hugo tarvitsee petivaatteita tai uudet housut.

Hyvissä käsissä on myös Oscar. Pari viikkoa sitten lähistön puissa ja pylväissä oli lappu että Oscar-kissa on kateissa. Kuvan kera sitä haettiin ja kaikki havainnot pyydettiin soittamaan.
Eilen kauppareissulla havaitsin lappujen vaihtuneen toisiin. Merci, merci, merci! Kiitettiin kaikkia jotka olivat soittaneet ja kertoneet Oscarin mahdollisista liikkeistä. Kerrottiin että Oscar oli palannut itse kotiin "nälkäisenä, heikkona, turkki takussa ja täynnä kirppuja".

Mutta kaikki siis hyvin. Ja voi miten ilahduin tuosta lapusta. Siinä on niin monta syytä ilahtua.

Uudelleen

Eilisiltana ukkosti taas. Satoi rankasti, juoksentelimme sulkemassa auki unohtuneita ikkunoita.
Kun sade lakkasi, tuli jostakin aivan erityinen valo. Asiat saivat uudet värit ja oli kuin tutut pinnat hohtaisivat uudella tavalla. Kuin ajatuskin olisi kirkastunut.

Tänään näyttää siltä että kesä alkoi uudelleen. Ihan kuin tapaisi rakkaansa pitkästä aikaa.

Keinot on monet

Toiset tekevät ristisanatehtäviä, minä huvittelen toisinaan tekemällä sanalistoja jostakin tietystä aiheesta. Kerran keräsin ilmaisuja kuten apposen auki, täpötäynnä, typötyhjä ja tipo tiessään.
Joskus olen kerännyt itseäni eniten ärsyttäviä uussanoja. Kyllä siellä paitulikin on, voitte olla varmoja. Muikeita (ja pitkiä!) listoja saa myös sanoista kuten amppari, päikkäri, tennari, kyssäri, umppari, soppari jne. En voi jatkaa kun nuo ärsyttävät niin rutosti.

Eilen mietin voiko teko ja keino -sanoja vaihtaa keskenään. Tekonivel vai keinonivel? Kumpikin kuullostaa vielä siedettävältä ja ymmärrettävältä. Sen sijaan keinosilmä olisi jotenkin teennäinen. Tekosiemennyksestä puhumattakaan.

Oikeastaan sadepäivistä on pelkkää iloa meille hiuksenhalkojille.

Meni jo

Hyvää syksynalkua kaikille! Kohtahan ne koulutkin jo alkaa. Kai se kesä meni sitten jo. Lämmintä päälle, puikot heilumaan.

Eilen pamahti laatikkoon Bergère de France -kuvasto 2009-2010. Olin kai odottanut silti liikoja sillä lähes kaikki näytti tyhmältä. Ei mitään sellaista jota katsoessa tulee palava halu tehdä samanlainen. Ja ilman palavaa haluahan minä en tee yhtää mitään.

Garnstudion sivuillakin on hiukan ennakkomakua syksyn ja talven malleista. Sieltä mieleen jäi vain lähinnä lukuisat typerät pikkuliivit. Niitä on varmaan toistakymmentä. Minulla oli sellainen viidennellä luokalla enkä oikein enää välittäisi.

Tiedän jo nyt mitä tästä seuraa. Ostan lankoja sieltä ja täältä ja oman pään ohjeet antavat taas muodon tekeleille. Ja sitten kiroillaan. Kyllä käsityöt ovat sitten rentouttava harrastus.

(Jos taivas on vielä yhtenäkin päivänä tuon näköinen niin lähden täältä jonnekin missä ei ole.)

Joku kaunis päivä

(Säästä en aio sanoa mitään ennen kuin joku radikaali muutos tapahtuu.)
***
Joskus toivon sellaista luutaa jolla voisi pyyhkäistä kaikki tollot maan päältä reunan yli. Ymmärrän että toisinaan itsellänikin olisi vaarana joutua tolloluudan pyyhkäisemäksi, mutta yritän ainakin parhaani jottei kanssaihmisille tulisi vuokseni moisia mielihaluja.

Minut saa raivon valtaan epäreiluus, röyhkeys, törkeys, ajattelemattomuus, pomottelu ja sen sellainen. Myönnän että menen nollasta sataan helposti melkein mistä vain, mutta kaikenlainen vääryys on ainakin varma keino saada minut pois tolaltani. Sitten kun on vielä suu joka ei aina pysy kiinni silloin kun olisi viisainta... Mies sanoo että joku kaunis päivä saan varmasti vielä turpaani tämän takia, kun koskaan ei voi tietää miten hullu vastapeluri on.

Voisin varmaan ottaa rennommin - niinhän monet muutkin tekevät! - enkä puuttuisi asiaan kun vaikkapa näen että eläimille tehdään pahaa. Muistan ikuisesti millainen adrenaliinipommi meni suonissani kun näin vuosia sitten Tampere-talon kulmilla kuinka kaksi poikaa potki lintuja. Yksi lintu ei enää edes liikkunut, pari muuta räpiköi ja yritti lentää.

Voisihan tuota vaan kohauttaa olkiaan ( "pojat ovat poikia") ja jatkaa matkaa, mutta eipä onnistu. Muistan että minulla oli halu repiä hiukset yksitellen päästä niiltä kakaroilta. Huusin itseni veltoksi, uhkailin sillä ja tällä ja loppuihan se, onneksi. Sitä ennen sain noiden varhaisteinien tappouhkaukset, huorittelut ja syljet päälleni. Tuntui oikein fyysisesti pahalta (vaikka kukaan ei koskenut minuun) ja muistan miten tärisin raivosta pitkään.

Monenlaisia tolloja on kaikkialla ja tulee aina olemaan. Joitakin asioita joutuu vain sietämään. Onneksi voi edes siirtyä pois niin ei tarvitse kuunnella, miten koulun pihalla rouva kovaan ääneen morkkaa kotiapulaistaan toisille rouville. Että miten se kehtaa pyytää palkkaakin niin paljon, johan se saa 8 euroa tunnissa. Ja blaa blaa blaa. Ja nauretaan että miten ne voikin olla niin tyhmiä ja minunkin apulaiseni teki niin ja noin ja voitteko kuvitella. Olenkohan liian herkkä vai miksi minulle tulee halu mennä tunkemaan ämmien Vuittonit niiden suuhun jotta ääni lakkaisi?

(Anteeksi. Nyt on parasta lopettaa. Verenpaine nousee kun ajattelen eilen kuulemaani.)