Kurkistus

Kun on puhe asioista joista pidän, joihin suhtaudun melkein intohimoisesti (elokuvat, kirjat, musiikki....) pidän aivan mahdottomuutena laatia numeroitua listaa. Ylipäätään listojen teko on minulle vaikeaa ja vastenmielistä siksi, että tunnen tekeväni vääryyttää yhdelle jos panen toisen toista ennen, tunnen suurta tarvetta selittää ja kärsin siitä että kaikki ei "mahdu listaan". Myös valintakriteerit tuottavat päänvaivaa ja saatan miettiä tarpeettoman pitkään milla perusteella joku kirja pääsee listaan ja toinen ei, ja että toisenlaiseen listaan taas kävisi erilaiset kirjat kuin juuri tekeillä olevaan.

Kuten huomaatte osaan tehdä hienoja härkäsiä!

Raotan tässä nyt kuitenkin hiukan kirjallista makuani kriteerinä vain ja ainoastaan se, että kirja on tuntunut minussa. Tietenkään nämä eivät ole missään järjestyksessä. En minä siihen pystyisi ainakaan kun vaadin totuudessa pysymistä. (Kuulostan huomattavasti kuivemmalta tyypiltä kuin olen.)

Mika Waltarin novellikokoelma 10 Waltaria
Olen lukenut tämän arviolta kaksikymmentä kertaa kokonaisuudessaan, sitäkin useammin joitakin tiettyjä novelleja vain. Otan kirjasta kuin tarjottimelta kulloiseenkin tunnelmaan sopivan. Tunnen novellit jo niin hyvin että tiedän tasan mitä saan. Luin tämän ensimmäisen kerran 20-vuotiaana. Pidän siitä että kun vuosia ja kokemuksia tulee lisää, muuttuu tekstikin tavallaan, vaikka tietty perusvire ja tunnelma on aivan sama. Tästä kirjasta kokonaisuudessaan jää samalla kevyt ja raskas olo. Jotakin kipeän kaunista näissä tarinoissa on joka kerta.

Jan Myrdal, Barndom
Tätä en olisi takuulla löytänyt ellen olisi opiskellut pohjoismaista filologiaa. Kirjallisuuden opettaja Benny (jolla oli pitkä tukka ja joka oli Jokkmokk:ista kotoisin ja johon taisin aavistuksen ihastua) suositteli tätä. Myrdal kertoo minä-muodossa lapsuudestaan kahden hyvin tunnetun ruotsalaisen lapsena eikä lapsuus ollut aina niin kovin kaunis. Kirja herätti suuren kohun ilmestyttyään ja etenkin tunnetun lastenpsykologin (Alva Myrdal, Janin äiti, siis) kasvatusmetodit puhuttivat paljon. Kuin luin minulle tuli mieleen Peltirumpu -elokuvan Oscar. Muistatteko?
Jos joku innostuu, suosittelen mieluusti Myrdalilta lisää luettavaa. På svenska, naturligtvis.

Joel Haahtela, Elena
Tämä on nyt tässä koska muistan jo ensimmäisellä sivulla ajatelleeni: millaista kieltä!
Muistan että luin kirjan suurin piirtein yhteenmenoon, seisaallani välillä, katua ylittäessäni, syödessäni. Halusin ehdottomasti tietää millainen mies kirjoittaa tällaista tekstiä. Pidin siitä etten saanut ihan heti kaikkea selville. Oli aavistuksia ja se tunnelma, se tunnelma. Kuin katselisi elokuvaa, kuin olisi yhdessä tietyssä kaupungissa yksin sen kaduilla.

Siri Hustvedt, Kaikki mitä rakastin
Kuuluu niihin kirjoihin joiden tunnelma seuraa silloinkin kun kirja on kiinni. Henkilöt jäävät roikkumaan paidanhelmaasi ja huomaat melkein puhuvasi heille. Etenkin Violetin näin edessäni, tosin erilaisena kuin millaiseksi hänet kirjassa kuvaillaan. Tumma, ihan aavistuksen ahdistava ja pelottavakin, tämä kirja. Väkevä. Sattui hiukan kun ajattelin omia poikiani. Mitä jos...?
On kestänyt kaksi lukukertaa. Ehkä vielä joskus.

Donna Tartt, Jumalat juhlivat öisin
Hyvä ystäväni jankutti tästä vuosikausia eikä turhaan jankuttanutkaan. Tämän jälkeen ei oikein mikään kirja tunnu hetkeen paljon miltään, saati että kehtaisi itse riviäkään raapustaa. Miten kirjalija sen tekee? Miten hän luo jännitteen joka ei katkea, miten tekee niin elävät henkilöhahmot ja kaiken muun? Ihan kuin omatkin kädet olisivat sotkeentuneet vereen, ihan kuin olisi itsekin ollut osallisena jossakin kamalassa ja tuntisi nyt epämääräistä syyllisyyttä!

William Golding, Kärpästen herra
Luin alle kaksikymppisenä ja vaikutuin kovasti. Luin myöhemminkin eikä asia ollut muuttunut.
Raaka. Karmeakin. Ote pitää. Lapset voivat olla maailman suurimpia raakalaisia.

Dostojevski, Rikos ja rangaistus
Kävin alle kaksikymppisenä katsomassa Kaurismäen Rikos ja rangaistus -elokuvan luultavasti viiteen, kuuteen kertaan. Rakastuin Markku Toikan "Rahikaiseen" niin kovin, että halusin lukea millainen Raskolnikov oli. Luin paksun kirjan lähinnä öisin. Rikos, syyllisyys ja painava tunnelma seurasivat päiviinkin. Viikon verran siinä meni, suunnilleen. Ei siihen oikein muuta mahtunut ajatuksiin. Puhuin päivisin varmaan aika pehmeitä.

Michael Cunningham, Tunnit
Olen lukenut tämän moneen kertaan. Myönnän, että ensimmäisellä kerralla ei oikein mennyt jakeluun. Oli huono hetkikin. Sekoilin henkilöiden kanssa. Sitten katsoin elokuvan (ja senkin olen katsonut moneen kertaan, tämä on ihan ominaista minulle!) ja luin taas kirjan. Pidän kirjan kielestä. Pidän siitä että joku tuntuu osuvan minuun itseeni. Minulle tulee epämääräisen levoton olo tästä. Sellainen, kuin elokuvan musiikista. Kuin olisi vähän irti eikä tietäisi mihin tarttua.

Olen täysin uupunut tämän listan kirjoittamista. Mielessä on kuitenkin jo toinen lista.

Tarkkanäköisyyttä

Olen minä sen aina tiennyt että kehosta voi lukea asioista. Siitä millaiselta se näyttää, missä asennossa se kulkee ja miten sitä käytetään voi paljonkin päätellä. Jos voi koskettaa saa vielä tarkempaa lisätietoa.

En silti voi lakata ihmettelemästä erään tietyn pilatesopettajan tarkkanäköisyyttä. Olen tavannut hänet nyt vain neljästi mutta olen jo kuullut itsestäni asioita joita (näin väitän!) eivät varmaan monet läheiset ystävänikään minusta tiedä, huomaa ja joita tuskin itsekään tiedostan kaikkia.

Tuntuu lähes taianomaiselta miten joku voi tietää minun liikuntahistoriastani niin paljon ilman että suullani kerron mitään. Ihmettelen myös kuinka jo ensimmäisen tapaamisen aikana voi niin oikein havaita vaikkapa sen, että pyrin täydellisyyteen. En ole myöskään ollut tietoinen että minun solmuni ja lukkoni ovat niin näkyviä...ja puhun nyt henkisestä puolesta.

Olen niin onnellinen tästä pilateksesta. Vähän kuin olisi uskoon tullut, luulisin. Kaiken lisäksi tämä taisi tulla elämääni ihan parhaaseen mahdolliseen aikaan. Se ei kyllä ole sattumaa, sillä olen aktiivisesti etsinyt "sitä jotakin". Tähän palaa nyt aikaa ja rahaa mutta olen jo varma että kaikki tulee monin verroin jossakin muodossa takaisin.

Tekeillä

Sateesta huolimatta/sateen vuoksi kaikenlaista tekeillä. Pään on hyvä olla kun kädet tekevät työn. Viettäkää hyvä päivä. Omani alkoi erinomaisesti pilateksessa.

Ymmärrän....

Olen väsyneempi kuin vähään aikaan. Tiedän sille montakin syytä.
(Aina syitä hakemassa....Miettimässä mistä johtuu tämä tuo ja se, minkä seurausta mikin.
Jotkut osaavat vain olla ja elellä ja katsoa mitä tulee.)

Yksi suuri rasitteeni on tarve ymmärtää ja selittää kaikki. Järjestää, lokeroida, palastella. Saada selville. Se on tiedonhalun ikävä puoli. Kyllä minä toisinaan osaan antaa olla, tulla, mennä ihan analysoimatta. Aika harvoin kyllä ja esimerkiksi nyt en ollenkaan. Koneisto alkaa raksuttaa sillä sekunnilla kun avaan silmäni. En ole niitä jotka ovat ensimmäisen tunnin jossakin muualla. Illalla huomaan toisinaan että olen ajatellut itseni uuvuksiin. Sellaistakin tapahtuu.

Jos tämän lisäksi on varmistelija, ennakoija ja ehkä vielä jossakin määrin paniikkiin taipuvainen niin eipä käy tylsäksi tämä elämä. Ja tämä oli nyt sitten sellainen kyyninen loppulausahdus.

Sunnuntaina oikeastaan vasta tuntui ensimmäisen kerran että no nyt. Onhan jo aikakin. Ehtii hiukan vielä syksyä ennen kuin saa sanoa että talvi tuli.

Haluaisin keskittyä johonkin ihan täysin mutta mieli lepattaa sinne tänne. Yritän käyttää kirjoja ankkureina, mutta aina joku keskeyttää. Se on tämä loma tällaista.

Hiukan järjestelyn makua

Poikien loma jatkuu tämän viikon.
Minulla ei kai sellaista koskaan olekaan - tai sitten on aina.
Miten sitä nyt sitten katsoo.

Olen iloinen siitä että olen saanut raivattua makuuhuoneemme. On niin paljon parempi olo kun tyhmät pahvilaatikot eivät täytä nurkkia ja kun vaatteet ovat kaapissa eivätkä lattialla. Omistani puhun. Mies ei heittele tavaroitaan mihin sattuu.

Mutta turha luulo että koko yläkerta olisi jollakin tapaa siistiytynyt. Ehei, on ne muutamat neliöt jotka on pyhitetty Tauluille, Keksinnöille ja Kokeille. Siellä on maalituubien, liimaputkiloiden, värikynien, vanhojen lehtien ja kirjojen yksinvaltius. Siellä on kaikki se mihin kukaan muu ei saa koskea. Siellä lattiaan liimautuneiden paperinpalojen ja pesemättä jääneiden pensselien keskellä saa aavistuksen minun todellisesta luonteestani...

Kaksin

Kymmenvuotiaani pyysi että jos metrolla pääsisi ajelemaan. Ja niin, että vain hän ja minä.
Pitkä aika edellisestä kerrasta ja hän niin tykkää. On aina tykännyt. Ihan pienenä keräsi Parisiin metron lippuja, yksi ensimmäisistä sanoista oli juna ja kiskot ja asemat ovat aina kiinnostaneet.

Perjantaina mentiin. Olin aivan unohtanut miten miellyttävää seuraa poika voikin olla. Olosuhteiden vaan pitää olla hyvät. Nyt ne olivat ilmeiseti optimaaliset, sillä minullakin oli oikeasti hauskaa hänen seurassaan. Luuhasimme kirjakaupassa tunnin verran. Puolet siitä kului sanakirjaosastolla. Kiinnostusta herätti sanojen alkuperästä kertovat kirjat ja minikokoiset ranska-japani -oppaat. Apollo kahdeksasta kertovan romaanin ostimme kotiin kun se oli kuulemma juuri se mitä haluaisin ja sen kyllä uskon.

Tarjosin hänelle lounaan ja ruokapuheina oli Nicolas Sarkozy ja etenkin hänen kehonkielensä. Poika sanoo että presidentti sanoo niin ja noin muttei se ole totta. Puhuimme myös siitä miten selvitetään 30 prosenttia jos hinta on 179 euroa ja tulimme siihen tulokseen että silkkimekko kannattaa jättää roikkumaan sinne missä se olikin. Ettei isä revi housujaan.

Hän kysyi eikö olekin ihmeellistä että nollaa ei voi jakaa millään ja halusi tietää pidinkö koulussa enemmän jako- vai kertolaskuista. Ajoimme yksillä tietyillä rullaportailla kolme kertaa peräjälkeen sillä ne ovat ensin portaiden muotoiset, sitten muuttuvat suoraksi matoksi ja sitten taas portaiksi ja ovat sen takia aika erikoiset. Poika pysähtyi kesken ja sanoi että Pariisissa oli samat ja taas minä mietin kuinka paljon lapsi voikaan muistaa.

Nuoret tytöt ja aikuiset naisetkin katsovat poikaa kaksikin kertaa. Aika usein kuulee supinaa että voi miten suloinen. Hän ei vielä huomaa sitä. Minä huomaan ja tekisi mieli huutaa kaikille että suloinen tämä onkin, aivan uskomattoman ihana lapsi!