6 satunnaista asiaa minusta

Minut on haastettu monesta blogista kertomaan kuusi satunnaista asiaa itsestäni.

1. Jumitun helposti syömään samaa ruokaa, kuuntelemaan samaa musiikkia, käyttämään samoja vaatteita.

2. Muistan ulkoa kiusallisen paljon iskelmäsanoituksia. Yleensä vielä juuri niitä kiusallisen tyhmiä sanoituksia.

3. Vihaan topattuja rintaliivejä. Itselläni siis. En minä muiden alusvaateasioihin puutu!

4. Kengännumero on 40, ikä on 41, verenpaine on 120/75, silmälasien linssien vahvuus -1,25 (oikea) ja -2,5 (vasen), BMI on 19,5 ja ÄO on testaamatta.

5. Uskon että elän vanhaksi, ellen sitten hyvin vanhaksi. Siitä huolimatta melkein päivittäin päähän livahtaa ajatus: miksi tämän pitää loppua, eihän tässä ehdi mitään!

6. Tykkään kulkea ilman puhelinta ja papereitani. Mies nalkuttaa sen takia. "Mitä jos jotakin sattuu? Kukaan ei tiedä kuka olet, mistä tulet." Nautin puolivalheellisesta vapaudentunteesta ja laukuttomuudesta aina kun se on mahdollista.

En muista ketkä kaikki minut haastoivat enkä itse haasta ketään. Se voisi olla kohta seitsemän: vastarannan kiiski ja sääntöjenrikkoja.

Saanko lisää?

Olin loka-marraskuun vaihteessa yksin Suomessa. Paluuiltana kaaduin väsyneenä nukkumaan ja seuraavana aamuna heräsin tuoreen leivän tuoksuun. Mies oli poissaollessani ostanut leipäkoneen. Pelkäsi kai että minä aavistuksen konevastaisena ihmisenä olisin kovastikin vastustanut sen hankkimista.

Mutta hyvä ihme, siis. Myönnetään nyt sitten. Tuo on vallan kätevä vehje ja kovassa käytössä. Keittiön nurkassa on jatkuvasti pari viiden kilon jauhosäkkiä ja eri makuisia ja eri muotoisia leipiä tehdään melkein päivittäin. Yksikään ei ole mielestäni vielä epäonnistunut. Koneella voi myös vain vaivata taikinan ja sitten hoidella käsin homman loppuun. Yksi suosikkini on tuossa juuri nousemassa.

Leivän hinta Belgiassa on paljon alhaisempi kuin Suomessa, mutta siitä huolimatta tällä tavoin säästää paljon. Emme ole kuitenkaan kokonaan lakanneet ostamasta leipää, mutta n. 80 prosenttia syömästämme leivästä on itsetehtyä.

Ihan kaikkein paras asia minkä tuo kone on tuonut tullessaan on poikien huudot: "Saanko vielä sitä ihanaa leipää?" Huutakaa, pojat! En saa siitä kyllikseni!

LISÄYS:
Laitan kuvan tähän siitä tilasta mihin leipäkone on tungettu. Ihan vaan todistuksena siitä, että toimii se pienissäkin tiloissa. Pyynnöstä myös kuva itse vehkeestä.

Tuttu tunne

Olin tekemässä ihan muuta se tapahtui taas: aloin tutkia vanhoja valokuvia.
Jäin tutkimaan ja muistelemaan.

Minä muistan tuon yläkuvan tilanteen: olin tarhassa ja meillä oli perjantaidisco. Minulla on tuossa samettihousut ja uusi kiiltonahkavyö, josta olin valtavan ylpeä. Sen toinen puoli oli aavistuksen turkoosiin menevää mokkaa ja solki muovinen. Muistan että pyysin tarhantätejä soittamaan Rauli Badding Somerjoen Viilaten ja höyläten. Eivät soittaneet. Ihmettelivät vaan miten minä sen olin kuullu, ja mitä muka viilaamisesta ja höyläämisestä tajusin.

Alakuvassa olen huoneessani. Isä (joka heijastuu rilleistäni) käski minun sanoa Hessulle (lelukoira, joka sittemmin varastettiin) että katso sinäkin tuonne kameraa. Elin ihan rokkitähtiaikaa. Oli se Badding Somerjoki radiossa jatkuvasti ja sitten seinällä kitara (heijastuu sekin rilleistä) jota rääkkäsin aina kun ei kielletty. Haaveilin kullanvärisestä lurexhaalarista tai edes sinisistä satiinihousuista.

***

Viime aikoina tunnen tavoittaneeni usein sen tunteen mikä oli siinä iässä kun olin hiukan alta ja hiukan yli kymmenen. Se on ollut välillä kateissakin, ihan tyystin. Se on sellainen tunne että ylämäessäkin pääsee lujaa ja vaikka kaikkien ohi eikä koskaan väsy, että kaikki on mahdollista, että aina paistaa ja että keinusta lentää kauaksi. On kevyt, viaton ja rohkea samaan aikaan. Tuntuu kuin olisi aukaissut laatikon joka on ollut pitkään kiinni tai kuin olisi löytänyt pitkään kateissa olleen ystävän uudelleen.

Tein sen itse

(Seuraavassa käytetään sitten koko ajan termiä "kutoa" silloin kun tarkoitetaan sitä mitä useimmat kutsuvat neulomikseksi. Olen alunperin Tampereelta, nääs.)

Edellisellä Calais’n reissulla kaupan kassa ihaili ääneen kädenlämmittimiäni. Kysyi mistä olen ne ostanut. Sanoin tehneeni itse, eikä sille päivittelyllä ja ei-voi-olla-totta -jankutukselle meinannut tulla loppua. Samaa ihailua saan aina anopilta ja miehen siskoilta, veljien vaimoilta ja muilta sukulaisilta Ranskassa, oli sitten kyseessä mikä hyvänsä itse kudottu tai virkattu. Syy on aivan selvä: käsillä tekeminen on siellä huomattavasti harvaisempi taito kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Toinen syy on se, että vaikkapa kutominen on nyt aika tavalla "in". Käsintehtyä arvostetaan - ja on aina arvostettu mutta taidot ovat hukkuneet - ja vähäisilläkin taidoilla varustettu saa tuntea hetken olevansa lähes neuleguru.

Puhui miehen siskon tästä näistä sivuista. Sanoin rehellisen mielipiteeni:
- minusta hinnat ovat korkeat
- en itse ostaisi mitään paketteja vaan esim. puikot halvemmalla jostakin muualta
- minusta suoran kaulaliinan tekoon ei tarvita ohjetta
- joku on keksinyt hyvän ja erittäin myyvän idean, sillä Ranskassa ei tällä hetkellä ole yhtäkään akkainlehteä, missä ei tuosta ilmiöstä puhuttaisi
- en voi uskoa että Suomessa vastaava myisi (siihen on monia syitä)

Sisko katseli myös tekemiäni aivan suoria putkiloita, joita pidän kaulureina, hameina, hartioilla, miten vaan. Kysyi erään sellaisen lankojen hintaa ja kun kuuli että se oli 10 €, arveli että no kahdella kympillä kun myisin sen, niin saisin "tuplahinnan". Siitä alkoi toinen, paljon pidempi keskustelu, jonka aikana muistui taas mieleen että ihminen joka ei osaa itse tehdä jotakin ei myöskään osaa arvioida työhön kuluvaa aikaa tai vaivaa.

Tässä meidän kadulla on se yksi kauppa josta usein kirjoitan. Ihania vaatteita, melkein kaikki.
Näin siellä tällä viikolla käsintehtyjä kaulureita ja lähes oman tuubini kanssa identtisen putkilon, jonka hinta on 148 €. Sitten näin miten asiakas tarttui siihen, vei sen kassalla ja maksoi sen. Sitten en hetkeen nähnytkään juuri mitään kun pyörrytti niin. Ok, käsitöitä pitää arvostaa ja niillä on hintansa, mutta työn laatu oli vähintään keskinkertaista ja lanka mielestäni huonolaatuista villasekoitetta. En voinut olla ajattelematta: jonain päivänä kerään rohkeuteni ja kutomani jutut ja marssin tuonne puhumaan bisnestä. Minulta saa halvemmalla ja huolellisemmin kudottuna kuin nuo nyt kaupan olevat ja minä olisin aivan tyytyväinen jos saisin yhden tuubin teosta sanotaan nyt 30 euroa (lankojen hinnan jälkeen).

Olen kokenut useasti suurta turhautumista siihen etten ole Ranskassa, Hollannissa tai täällä Belgiassakaan helposti löytänyt lankaliikkeitä. Etenkin silloin -97 Ranskaan muuttaessani tilanne oli liki toivoton. On se toki parantunut ja nykyisten trendien vaikutuksesta varmaan paranee koko ajan. Eilen olimme liikkeellä Waterloossa ja löysin sieltä erään Phildar -myymälän. Kahmin nopeasti kassillisen lankaa ja olen taas hetken tyytyväinen.

Selvennyksen vuoksi: omat taitoni ovat näin suomalaisittain kyllä aivan aloittelijan taitoja. Edes palmikkoa en ole koskaan edes yrittänyt kutoa. Myönnän kyllä että minulla on mielikuvitusta ja ongelmanratkaisutaitojakin, mutta esim. kolmiulotteinen ajattelu on aika ongelmallista. Teen kaiken tekemäni kokeilemalla ja purkamalla useasti. Ohjeita vihaan ja vain harvoin teen sellaisen avulla, vaikka syytä olisi useamminkin käyttää jonkun toisen suunnittelemaa hyväkseen...
Katselen aivan hengästyneenä usein suomalaisia neuleblogeja, joiden tekijät tuntuvat olevan toinen toistaan taitavampia. Ihailen, mutta ei minulla sinänsä ole hinkua edes toivoa olevani yhtä hyvä. Nautin tekemisestä juuri tällä tasolla millä nyt olen. Teen yksinkertaista ja onnistun siinä yleensä itselleni tarpeeksi hyvin.

Aiheesta oli varmasti paljon muutakin kirjoittamista, ja olen varma että kommenttien myötä se muukin palaa mieleeni (joka juuri nyt vaikuttaa tyhjältä).

Aja hiljaa

Ilmanlaatu Brysselissä on nyt hyvin huono. Stop Pic Pollution -systeemi on voimassa. Ensimmäisellä tasolla se tarkoittaa nopeusrajoituksia koko suur-Brysselin alueella. Seuraavalla tasolla se tarkoittaa sitä että autojen liikkumista rajoitetaan (esim. parittomat tai parilliset rekisterinumerot saavat ajaa tiettyinä aikoina) ja julkisia liikennevälineitä pannaan lisää linjoille ja ne ovat ilmaisia. Kolmannella tasolla autoilu on kokonaan kielletty, julkiset ilmaisia.

Ensimmäinen taso joudutaan ottamaan käyttöön 2-3 kertaa vuodessa, toiselle tasolle joudutaan tilastojen mukaan vain kerran n. joka toinen vuosi.

Kyseessä on siis ilmiö jonka saa aikaan mm. se, että alimmat ilmakerrokset ovat ylempiä kylmemmät (tulee kuin kansi kattilan päälle). Ilmansaasteet eivät pääse liikkumaan ja tuulettomuus pahentaa asiaa.

Kun haen pojat koulusta minun tekisi mieli mennä iskemään muutaman Madamen autonlasit tuusan nuuskaksi. Siellä ne istuvat puolikin tuntia ennen koulun päättymistä autoissaan, moottori käy ja lämmitys laulaa. Ilma haisee kamalalta ja minun on vaikea hengittää. Minulla on diagnosoitu astma hiukan yli parikymppisenä, mutta onnekseni olen saattanut lopettaa lääkityksen lääkärin valvonnan alaisena muutamia vuosia sitten. Nyt tuntuu että kohta se on taas aloitettava.

Istuin yöllä avoimen ikkunan ääressä ja hengitin. Silloin ilma oli edes hiukan puhtaampaa kuin päivällä. Minun pitäisi lähteä kaupungille hoitamaan yksi asia, mutten voi. Tällaisina hetkinä toivoisin asuvani aavan meren äärellä ilman mitään kaupunkielämän kotkotuksia.

Se hauskaa on, se hauskaa on

Ystäväni Liivia ilahdutti minua lähettämällä täysin yllätyksellisesti luettavaa. Kun se oli vielä kauniisti pakattu niin eipä eilinen muuta kaivannutkaan noustakseen viikon parhaaksi päiväksi.

Koska hyvä mieli tuntuu jatkuvan tänäänkin, niin päätän tehdä jotakin hauskaa:
järjestän kyselytunnin (kun kerran muutkin...voi miesparka tuota kysymysvyöryä!) eli minulta saa kysyä mitä huvittaa - hyvän maun rajoissa tietenkin. Vastaan kaikkiin lauantai-iltaan mennessä tulleihin uteluihin. Vaihtoehtoisesti voi antaa kuvaustehtävän, jonka suoritan mahdollisuuksien mukaan.

Eikä tässä kaikki:
toisessa blogissani on arpajaiset!
Hauskaa olla pitää!

****

Nyt eletään vaarallisia aikoja.
Eilen tuijottelin tekemääni Provence-boxia aavistuksen verran liian intensiivisesti. Minun on tehtävä nyt jotakin muuta jotten ala pohtia kesälomaa. Lähden siis ruokakauppaan. Kyllä siellä lomahaaveet karisee säilykehyllyjen keskellä.

Vaihteeksi

Nyt ei parane paljon naistenlehtiä lukea, ellei sitten kiinnosta detox-jutut, laihdutus tai horoskooppi tälle vuodelle. Tuntuu olevan kansainvälinen ilmiö, tämä.

Vaikka minulla ei ole tapana syödä itselleni joulukiloja niin siitä huolimatta huomaan joka vuoden alussa kaipaavani Terveellistä Ruokaa ja jotain Kevyttä. Uskon että kohdallani siinä on kysymys lähinnä uuden jakson alkamisesta, uudesta alusta. Näitä tulee kyllä pitkin vuotta muutenkin, syksyllä esimerkiksi on aina jakso jolloin haluaisin panna kaikki uusiksi.

Eilen ostin suuren kärryllisen juureksia ja vihanneksia. Kyllä niitä meilä muutenkin syödään, mutta aika hemmetin paljon meillä syödään kyllä lähinnä aivan muuta. Ei tee siis kenellekään pahaa keitellä taas sipulikeittoja ja laittaa juureksia uuniin. Omenoita ollaan syöty nyt aivan urakalla. Hassua, miten ihminen syö mieluusti kun toinen kuorii....

Nautin kovasti siitä että hyvin halvalla saa herkullista ruokaa. Kun se on vielä terveellistä niin aina parempi. Tosin onhan tämä mulle vähän kausiluontoista. Kohta taas rasva roiskuu, kerma loiskuu ja pihvit käryää.