Luin eilen lehteä missä muuan geenitutkija kirjoittaa kuolemasta. Siitä, miten kuolema työnnetään syrjään, siitä ei puhuta, sitä ei uskalleta oikein edes ajatella. Ajatellaan ehkä että jos kieltäytyy kaikesta "turmiollisesta" niin ei kuole lainkaan! Että elämällä "hyvin ja oikein" saisi automaattisesti hyvän ja pitkän elämän. Kirjoittaja muistuttaa että kaikkihan me kuitenkin kuolemme, elimme elämämme sitten miten tahansa. Hän arvelee että kuolemaa pidetään jonkunlaisena rangaistuksena.
Toisenlainen asenne voisi tehdä elämästä onnellisemman. Voisi valita asioita jotka tekevät itselle hyvää - vaikka jotkut niistä olisivat sellaisia, jotka mahdollisesti lyhentävät elämää. Mitään takeitahan EI ole siitä että saa elää terveenä ja onnellisena pitkään vaikka mitä tekisi - tai jättäisi tekemättä. Jos sataprosenttinen varmuus olisi, muuttaisiko se elintapoja ja ajatuksia?
Lukemani artikkelin kirjoittaja siteeraa kiinalaista sananlaskua joka menee suurin piirtein näin:
on parempi lisätä elämää vuosiinsa kuin vuosia elämäänsä.
Mietin tuota koko eilisillan.
En osaa tänä aamunakaan sanoa mitään lopullista mielipidettä. Ehkä on tarpeellistakin tasapainoitella kohtuuden ja kohtuuttomuuden välillä. Ehkä tekee hyvää kokeilla kaikkia reunoja ja ääriä. Saattaa olla välttämätöntä muodostaa mielipiteensä sen verran kepeälle pohjalle, että sitä voi muuttaa halutessaan.
Minä mietin: onko pitkä elämä sinänsä mikään tavoittelemisen arvoinen asia?
Johan siellä voi aika käydä pitkäksi jossakin vaiheessa....
Vai käykö kuitenkin niin, että aika loppuu kesken kun paukuttelee sadan toisella puolella ja olisi juuri löytänyt lisää upeaa kirjallisuutta ja saanut ensimmäisen lapsen-lapsen-lapsen syliinsä?
Olisiko hienompaa lähteä bootsit koivessa tapaturmaisesti ikkunasta pudoten, vai olisiko sittenkin arvokkaampaa korista sekavia kuolinvuoteellaan?
Yksi on varma: minusta ei koskaan voi tulla ihmistä joka jättää elämättä siksi että pelkää sanotaan nyt vaikka happohyökkäystä. Niitä on kuulemma semmoisiakin jotka eivät voi kaatua illalla sänkyyn pesemättä hampaitaan...Sellaisille suosittelen kypärä päässä elämistä. Kaikkea vastaan, kaiken varalta. Turvallisesti läpi elämän, sano.
Toisenlainen asenne voisi tehdä elämästä onnellisemman. Voisi valita asioita jotka tekevät itselle hyvää - vaikka jotkut niistä olisivat sellaisia, jotka mahdollisesti lyhentävät elämää. Mitään takeitahan EI ole siitä että saa elää terveenä ja onnellisena pitkään vaikka mitä tekisi - tai jättäisi tekemättä. Jos sataprosenttinen varmuus olisi, muuttaisiko se elintapoja ja ajatuksia?
Lukemani artikkelin kirjoittaja siteeraa kiinalaista sananlaskua joka menee suurin piirtein näin:
on parempi lisätä elämää vuosiinsa kuin vuosia elämäänsä.
Mietin tuota koko eilisillan.
En osaa tänä aamunakaan sanoa mitään lopullista mielipidettä. Ehkä on tarpeellistakin tasapainoitella kohtuuden ja kohtuuttomuuden välillä. Ehkä tekee hyvää kokeilla kaikkia reunoja ja ääriä. Saattaa olla välttämätöntä muodostaa mielipiteensä sen verran kepeälle pohjalle, että sitä voi muuttaa halutessaan.
Minä mietin: onko pitkä elämä sinänsä mikään tavoittelemisen arvoinen asia?
Johan siellä voi aika käydä pitkäksi jossakin vaiheessa....
Vai käykö kuitenkin niin, että aika loppuu kesken kun paukuttelee sadan toisella puolella ja olisi juuri löytänyt lisää upeaa kirjallisuutta ja saanut ensimmäisen lapsen-lapsen-lapsen syliinsä?
Olisiko hienompaa lähteä bootsit koivessa tapaturmaisesti ikkunasta pudoten, vai olisiko sittenkin arvokkaampaa korista sekavia kuolinvuoteellaan?
Yksi on varma: minusta ei koskaan voi tulla ihmistä joka jättää elämättä siksi että pelkää sanotaan nyt vaikka happohyökkäystä. Niitä on kuulemma semmoisiakin jotka eivät voi kaatua illalla sänkyyn pesemättä hampaitaan...Sellaisille suosittelen kypärä päässä elämistä. Kaikkea vastaan, kaiken varalta. Turvallisesti läpi elämän, sano.
