Koulu alkoi siis syyskuun alkupuolella. Ensin vaikutti siltä että kaikki lähtee oikein mukavasti menemään. Molemmat menivät mielellään kouluun, vain hiukan sellaista muodon vuoksi -natinaa kuului silloin tällöin aamulla.
Syyskuu on melkein lopussa ja pojille on valjennut moni tosiasia. Ensinnäkin...molemmat ovat nyt yhtä luokkaa ylempänä ja se tarkoittaa automaattisesti lisää töitä. Isommalle paljon lisää töitä. Keskiviikot eivät ole enää koskaan vapaat, kuten edellisessä koulussa noin kerran kuussa (opettajien kokouksen takia). Toki lomat ovat sitten ihan himppusen pidemmät tämän vuoksi, mutta arkea se ei helpota. Pienempi tarvitsee edelleen apua ranskan kielensä kanssa. Viime vuonna hän sai sitä koulussa, sai lisäksi käydä puheterapeutin luona kahdesti viikossa. Kaikki tämä kouluaikana, omassa koulussa. Nyt tilanne on se, että hänen ehdottomasti tarvitsemansa ranskan lisäopetus on koulun jälkeen, eikä puheopettajaa ole koulussa ollenkaan...eli se olisi sitten niin ikään kouluajan jälkeen jossakin muualla.
Lisää ongelmia; entisessä koulussa ei ollut lainkaan ruokalaa, vaan kaikki toivat ruokansa mukanaan. Isomman poikani ikäiset saavat valita tuon vaihtoehdon nytkin, ja hänen kohdallaan se onkin (erinäisistä syistä johtuen) ainut viisas valinta, mihin kaikki olemme tyytyväisiä. Pienempi ei kuitenkaan saa valita; koulun ruokala tai kotiin syömään, ellei asuisi niin kaukana ettei ruokatunnin aikana ehdi edes kotiin ja sieltä takaisin...Pienempi meni ensin ruokalaan aika mukavasti, mutta on alkanut nyt sanoa että hän "pelkää" sitä eikä tykkää syödä. On mm. piiloutunut vessaan ruokalakammossaan...
Pienempi sanoo myös päivittäin että joku kiusaa välitunnilla eikä hän halua mennä ulos. Huokaus. Lisätään tähän kaikkeen sitten vielä että bussit kulkevat ruuhkan takia miten sattuu ja normaalisti n. 15 min. reissu kestää joskus 45 min. Tiistaisin ja torstaisin (jolloin pienempi menee "ranska vieraana kielenä" -tunneille jotta saa vahvistusta kieleen ja isompi odottaa sen aikaa läksyjä tehden koulussa siihen varatussa salissa) olemme kotona hiukan ennen kuutta. Sitten pitäisi tehdä läksyt, mutta myös syödä - ja vain olla tai leikkiä!
Huokaus, toinen ja kolmas.
Olemme puhuneet pienemmän opettajan kanssa hänen ongelmistaan; itkee joka aamu, ei halua ruokalaan, piiloutuu, ei oikein tee mitään tunneilla jne. Onneksi opettaja on oikein kiltti ja ymmärtäväinen. Hän otti vakavasti kaikki puheet siitä että joku kiusaa ja lupasi katsoa poikamme perään ja yrittää auttaa häntä kaikin mahdollisin tavoin.
Tuossa kuvassa pienempi tekee läksyjä isän kainalossa. Tuona iltana hän nukahti kesken kaiken. Opettaja on sanonut koko luokan vanhemmille että älkää teettäkö läksyjä yli kahtakymmentä minuuttia. Ei, ei tulisi mieleenkään, etenkään kun oppilas nukahtaa...
Viime vuoden syksy oli hankala myös. Sitäkin edellisen vuoden. Toivon kovasti että tänäkin vuonna tulee muutos. Tämä kaikki on kovin raskasta meille kaikille. Tuntuu ettei maailmassa ole tällä hetkellä muuta kuin koulu. Kun tulee kauan odotettu viikonloppu...se hurahtaakin ohi niin ettei juuri edes huomaa. Sen olen päättänyt ettei poikien tarvitse viettää lauantaipäiviään ainakaan missään ruokaostoksilla marketissa. Yritämme järjestää kivaa tekemistä ja rauhallista tekemättömyyttä. Kai sekin jotakin auttaa....?
Syyskuu on melkein lopussa ja pojille on valjennut moni tosiasia. Ensinnäkin...molemmat ovat nyt yhtä luokkaa ylempänä ja se tarkoittaa automaattisesti lisää töitä. Isommalle paljon lisää töitä. Keskiviikot eivät ole enää koskaan vapaat, kuten edellisessä koulussa noin kerran kuussa (opettajien kokouksen takia). Toki lomat ovat sitten ihan himppusen pidemmät tämän vuoksi, mutta arkea se ei helpota. Pienempi tarvitsee edelleen apua ranskan kielensä kanssa. Viime vuonna hän sai sitä koulussa, sai lisäksi käydä puheterapeutin luona kahdesti viikossa. Kaikki tämä kouluaikana, omassa koulussa. Nyt tilanne on se, että hänen ehdottomasti tarvitsemansa ranskan lisäopetus on koulun jälkeen, eikä puheopettajaa ole koulussa ollenkaan...eli se olisi sitten niin ikään kouluajan jälkeen jossakin muualla.
Lisää ongelmia; entisessä koulussa ei ollut lainkaan ruokalaa, vaan kaikki toivat ruokansa mukanaan. Isomman poikani ikäiset saavat valita tuon vaihtoehdon nytkin, ja hänen kohdallaan se onkin (erinäisistä syistä johtuen) ainut viisas valinta, mihin kaikki olemme tyytyväisiä. Pienempi ei kuitenkaan saa valita; koulun ruokala tai kotiin syömään, ellei asuisi niin kaukana ettei ruokatunnin aikana ehdi edes kotiin ja sieltä takaisin...Pienempi meni ensin ruokalaan aika mukavasti, mutta on alkanut nyt sanoa että hän "pelkää" sitä eikä tykkää syödä. On mm. piiloutunut vessaan ruokalakammossaan...
Pienempi sanoo myös päivittäin että joku kiusaa välitunnilla eikä hän halua mennä ulos. Huokaus. Lisätään tähän kaikkeen sitten vielä että bussit kulkevat ruuhkan takia miten sattuu ja normaalisti n. 15 min. reissu kestää joskus 45 min. Tiistaisin ja torstaisin (jolloin pienempi menee "ranska vieraana kielenä" -tunneille jotta saa vahvistusta kieleen ja isompi odottaa sen aikaa läksyjä tehden koulussa siihen varatussa salissa) olemme kotona hiukan ennen kuutta. Sitten pitäisi tehdä läksyt, mutta myös syödä - ja vain olla tai leikkiä!
Huokaus, toinen ja kolmas.
Olemme puhuneet pienemmän opettajan kanssa hänen ongelmistaan; itkee joka aamu, ei halua ruokalaan, piiloutuu, ei oikein tee mitään tunneilla jne. Onneksi opettaja on oikein kiltti ja ymmärtäväinen. Hän otti vakavasti kaikki puheet siitä että joku kiusaa ja lupasi katsoa poikamme perään ja yrittää auttaa häntä kaikin mahdollisin tavoin.
Tuossa kuvassa pienempi tekee läksyjä isän kainalossa. Tuona iltana hän nukahti kesken kaiken. Opettaja on sanonut koko luokan vanhemmille että älkää teettäkö läksyjä yli kahtakymmentä minuuttia. Ei, ei tulisi mieleenkään, etenkään kun oppilas nukahtaa...
Viime vuoden syksy oli hankala myös. Sitäkin edellisen vuoden. Toivon kovasti että tänäkin vuonna tulee muutos. Tämä kaikki on kovin raskasta meille kaikille. Tuntuu ettei maailmassa ole tällä hetkellä muuta kuin koulu. Kun tulee kauan odotettu viikonloppu...se hurahtaakin ohi niin ettei juuri edes huomaa. Sen olen päättänyt ettei poikien tarvitse viettää lauantaipäiviään ainakaan missään ruokaostoksilla marketissa. Yritämme järjestää kivaa tekemistä ja rauhallista tekemättömyyttä. Kai sekin jotakin auttaa....?
12 kommenttia:
Voi, voi.. Tunnen voimakasta myötätuntoa. Voi näitä herkkiä, älykkäitä, luovia, ihania pieniä ihmisiä. Voi.
Kiva ja ymmärtäväinen opettaja on kyllä upea asia. Minun pahin kiusaajani koulussa oli tokaluokan opettaja. Mietin usein onko "irti maailmasta"-mentaliteettini lähtöisin juuri niiltä ajoilta. Halusin siis muuttaa liinavaatelaatikkoon asumaan, pois maailmasta. Tekee mieli aika-ajoin vieläkin.
Hei, meidän Omarin niin ekan vuoden kuin tämän tokankin vuoden koulun alun 3 ensimmäistä viikkoa olivat rankat. Mikään ei käynyt, kiukuttelua, rissaamista niin ennen kouluun lähtöä ja sen jälkeen. Läksyjä ei koskaan tullut tai hän oli jo tehnyt ne. Toisinaan läksykirjat jäi kouluun niin että läksyjä oli sivu kaupalla tekemättä ja hän teki niitä sitten läksyjälkkärissä. Sitten yhtenä päivänä se kaikki vaan lakkasi ja yhteistyökykyinen, koulusta ja oppimisesta innostunut lapseni palasi tehden läksyjen lisäksi myös kaikki vapaaehtoiset lisätehtävätkin. Yhdessä asiaa pohtiessamme tulimme siihen tulokseen, että taisi olla sellainen koulunaloitus stressi. Ekalla luokalla Omarkin kertoi, että joku oli tönännyt hänet lätäkköön välitunnilla ja joku oli kysellyt että onko hän ulkomaalainen siis mistä maasta kotoisin. Paikka löytyi onneksi pian eikä kiusaaminen ole tullut enää esiin. Hänhän tuntee kaikki koulun oppilaat ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin ja ne hänet.
Suunnitelmasi on aivan oikea. Kotona mahdollisimman paljon leppoisaa oleskelua ja vapaata tajunnanvirtaa koulun paineiden vastakohdaksi. Hienoa myös että opettajan asenne oli myönteinen ja tukeva. Kyllä se siitä Pakillekin vielä koulunkäynti iloksi muuttuu.
Voi pientä! Paljon voimia pikkumiehelle. Jaksamista myös muille perheen jäsenille.
Kyllä se helpottaa,ihan varmasti.Onneksi on hyvä opettaja.
Leppoisia viikonloppuja:ulkoilua, mukavaa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa.
Toi on just niin tärkeää, etteivät viikonloput mene siivoiluun ja supermarketteihin! Hirveän vaikeaa vaan, jos kummatkin vanhemmat käyvät töissä, tai vielä vaikeampaa töissäkäyvällä yksinhuoltajalla. Hyvä että teillä mahdollista.
Koulu on mielestäni Ranskassa ja Saksassa niin paljon rankempaa kuin esim. Suomessa.
Blondie täyttää talvella jo kymmenen ja nyt vika vuosi "alakoulussa", kauhea stressi että numeroita pitääö nostaa, muuten ei pääse hyvään kouluun ja sitten onkin tie viitoitettuna suoraan jonnekkin amikseen.
Sydäntä särkee, kun näitä pikku ihmisiä rääkätään. Mun mielestä meillä oli 9 vuotiaina aika eri meininki.
Voimia teille.
Voi. Tiedät miten täälläkin... Voimia ja lempeitä viikonloppuja teille toivon sydämeni pohjasta.
Myötäelämistä täältä etelästä! Toivottavasti asiat paranevat, pojat tottuvat taas pitkän kesäloman jälkeen arkiseen raatamiseen, jota ei voine verrata suomalaiseen/ruotsalaiseen koulusysteemiin. Vaan onhan se kiinni lasten luontestakin. Meillä esikoisella on jatkuvasti ns. vaikeuksia perfektionistisen luonteensa vuoksi, keskimmäinen puolestaan viilettää tukka hulmuten, kynä viuhuen ja läksyt ovat suit sait valmista. Oppimistuloksissa ei kuitenkaan huomattavia eroja!
Toivotan teille hyvää loppuviikkoa sekä rentouttavia merituulia.
Tuli ihan tippa linssiin. Miksi lapset joutuvat elämään niin pienestä asti aikuisten maailman ehdoilla? Itse sopeuduin kouluun vasta lukiossa, olin kamalan arka. Kun vaan ajattelee, miten moni lapsi ei edes uskalla käydä koulussa vessassa... Sääliksi käy.
Myötätuntoa täältä myöskin, kuullostaa kohtuuttomalta!
Omat vähäiset kokemukseni ranskalaisesta koulusta ajoittuvat au pair-aikaani joskus kauan sitten. Hoidettavani lapsen vein kouluun kahdeksaksi ja hain neljältä. Sen jälkeen läksyjä tehtiin kaksi tuntia. Joka päivälle oli myös harrastus (se oli tietenkin vanhempien valinta). Aina ihmettelin, koska hän leikkii, koskaan ei jäänyt leikille aikaa sinä puolena vuotena kun siellä olin. Tyttö oli 8-vuotias.
Rentouttavaa viikonloppua!
Isoinpapu: Juu, olen tosi iloinen siitä että opettaja on lapseni puolella, että tajuaa että toinen on vasta muuttanut maata, koulua, hänellä on ongelmia kielen kanssa (myös suomen kielen) ja että poika on vielä aika ujo.
Jonna: Teidän Omarin tuntien olen varma että hän ei vähästä lannistu vaikka joku toope yrittäisi kiusatakin;-) mutta tyhmäähän se silti on. Hauska kuulla että nyt menee paremmin. Se on ihana asia niin lapselle kuin vanhemmillekin...
Pikkujutut; juuri tuollaisella reseptillä painetaan viikonloput!
Kata; olenkin miettinyt että jos olisin yksinhuoltaja, töissäkäyvä eikä mulla olisi juur mitään tuttavarinkiä...mitä ihmettä sitä tekisi?
Maare: toivon oman tilanteelle hellittävän ja A;n itkujen laantuvan.
Vilijonkka: minun esikoiseni on myös perfektionisti - ja tosi hyvä koulussa, mutta mikään ei riitä hänelle. Parhaitakin arvosanoja haluaisi saada korotettua vaikkei se ole mahdollista. Hän tekee tehtävänsä onneksi suht nopeasti ja osaa tehdä paljon yksin, jotta voimme keskittyä auttamaan pienempää.
Matroskin; sanoppa se. En silti mihinkään kotikoulusysteemiinkään lähtisi, minusta ei olisi siihen.
Toisaalta minun on hiukan hankala eläytyä koulussa viihtymättömyyteen ja pelkoihin, koska itse tykkäsin olla koulussa. tai sitten olen menettänyt muistini.
Liivia; poikien serkuissa on noita lapsia joilla on joka päivä ohjelmoitu ylösnoususta sänkyynmenoon hyvin tarkasti. Jotkut näyttävät siitä kärsivän, mutta on niitäkin joille se näyttää suorastaan sopivan. Eräskin serkku on itse vaatinut saada harrastaa sitä ja tätä ja vanhemmat joutuvat panemaan jarrua kun vuorokaudesta loppuu tunnit...
Meidän isommalla on yksi "harrastus"; tunnin verran piirustusta keskiviikkoisin kun on lyhyt koulupäivä (loppuu jo 11.30) ja pienempi on sen tunnin urheilukerhossa jossa esim. leikitään pallopelejä sun muuta. Siellä on kuulemma kiva miesohjaaja ja minusta onkin hyvä, että poika näkee myös miesopettajia.
On hämmästyttävää miten erilaista samanikäisillä lapsilla on Suomessa. Meidän 6-vuotias viettää eskaripäivänsä pitkälti legoraketteja ja hiekkalinnoja rakentaen ja tekee ohessa muutaman pienen tehtävän ja osallistuu aamupiiriin, jossa keskustellaan viikonpäivistä ja vuodenajoista ja lasketaan kuinka monta lasta on paikalla. Juu ja opetellaan sanomaan huomenta ja kiitos. Läksyjä ei tule. Kaipaisin hiukan enemmän haastetta pojan päiviin, mutta tasoerot ovat valtavat ja se hankaloittaa opettajien tehtävää. Jotkut lapset ovat ns. erityislapsia, toiset "tavallisetkaan" eivät osaa vielä kunnolla esim. viikonpäiviä, saati sitten numeroita ja kirjaimia ja tuo meidän epeli jo lukee (kiitos Haagin Suomi-koulun!) ja laskee sujuvasti. Hurjalta siis kuullostaa tuo ranskalaislasten tahti kun kuitenkin tiedämme että oppimistulokset ovat Suomessa hyvät myöhäisemmällä ja hitaammalla tahdilla. Sydäntä raastaa lukea pienestä joka pelkää koulussa. Suomessa sanottaisiin, että ehtiihän tuo vielä kasvaa ennen koulun alkua, antaa leikkiä vielä kun on pieni! Onko Belgiassa ja/tai ranskalaisessa koulussa muuten koulupakko? Harkitsisin omien lasten kohdalla vakavasti koulupäivien ja/tai viikkojen lyhentämistä sopeutumisvaiheessa jos vaan mitenkään on juridisesti mahdollista!
Voimia arkeen!
Susarouva; kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Juu, onhan se meno kovin erilaista eri maissa, ei käy kieltäminen. Tuo kuvailemasi juttu sopisi oikein hyvin meidän nuoremmalle - mutta isompi olisi tylsiintynyt välittömästi. Kovasti on lapsesta kiiinni mikä on parasta kullekin.
Belgiassa on koulupakko. Sitä paitsi...kun olemme valinneet tuon koulun, emme voi alkaa sitä käydä "omaan tahtiin". Siitä olisi vielä enemmän haittaa lapselle. Nämä vaikeudet mitä nyt on ovat kuitenkin suht tavallisia (opettajan mukaan myös) eikä niiden takia voi lähteä säveltämään. En millään muotoa yritä vähätellä pienen huolia ja koko asiaa, mutta uskon että hän selviää koska on lopulta sellaista tyyppiä. Hän ei luultavasti koskaan tule olemaan "hyvä koulussa", mutta hällä väliä.
Onnekseni P on kuitenkin oikein iloinen ja reipas poika kun haen hänet kotiin. Illalla ei rissaa eikä tappele vaan on oma utelias itsensä. Hänen kanssaan on ilo olla. Voi lukea hänelle, juttella niitä näitä jne.
Isommalla taas on vähän se, että koulussa ollaan enkeliä ja kotona repeää...
P on syntynyt lokakuun lopussa eli on myös luokkansa nuorimpia. Siinä yksi syy, miksi aloin jo viime vuonna koulussa puhua että entä jos hän kävisi uudelleen sen edellisen "luokan" (tai siis viimeisen vuoden maternellessa). Opettajan mielestä se ei olisi ollut hyvä idea. Varmaan siksi, kun ranskalaisen ajattelun mukaan "luokallejääminen" on kauhea tappio...minusta taas on turha yrittää oppia uutta kun perusteet eivät ole vielä edes valetut.
Uskon että poika jossakin vaiheessa tulee vielä käymään jonkun luokan kahdesti. Se on joskus aivan oiva ratkaisu eikä mikään rangaistus.
Minulle tulee vähän "huono omatunto" välillä siitä että olen laittanut lapseni noin kovaan kouluun. Toisaalta ajattelen niin, että se on meidän vanhempien valinta, ja tuo koulusysteemi tarjoaa paljon paljon hyviäkin asioita. On totta että se suosii erityisesti esikoiseni kaltaisia lapsia ja nuoria, mutta uskon että toinenkin poikamme saa vielä langanpäästä kiinni.
Hassua tuo ettei jätetä luokalle vaikka vanhempi pyytää... Se toden totta on monille hyvä ratkaisu. Ja mitä nuorempana se tehdään, sitä vähemmän kaverit huomauttelee. Lapsuudenystäväni on jouluaattona syntynyt ja hän tuplasi ekanluokan ja se luultavasti pelasti hänen koulu-uransa.
Mutta niinkuin totesit, P selviää alkuvaikeuksien jälkeen varmasti koulussa ihan tarpeeksi hyvin, omalla tyylillään. Alku aina hankalaa!
Meillä poika sai tänään taas pyyhkeitä kun käkättelee kuulemma liikaa kavereiden "kakkapissa" jutuille. Huoh. On sekin aika julmaa kun pitää jatkuvasti kieltää toista nauramasta...
Lähetä kommentti