Huomenna täällä Brysselissäkin on autoton päivä. Sen kunniaksi monet ihmiset järjestävät kotikaduillaan piknik-tapahtumia ja muuta. Meillekin tuli kutsu kantaa tuolit ja peiton kadulle, ottaa mukaan syötävää ja juotavaa ja mennä tapaamaan muita kadun asukkaita. Alkaen klo 12 voimme ensin nauttia aperitiivit numerossa 117 ja talon asukkaat lupaavat esittää lapsille teatteria ja laulua. Miehen erikoisosaamisena mainitaan sahan ja kukkapurkkien soittaminen. Se on nähtävä ja kuultava. Klo 13 sitten ruuat pöytään tai maahan tai miten se nyt meneekään - sen näemme huomenna! Alakerran yli kahdeksankymppinen herra Ferrari on myös moneen kertaan vannottanut meitä tulemaan mukaan tapahtumaan. Joka vuosi on ollut kuulemma "hillittömän hauskaa".
(Pulco on hyvää veteen sekoitettavaa mehua.
Sitä paitsi etiketti on kaunis.)
Sitä paitsi etiketti on kaunis.)
4 kommenttia:
Oi, onpa ihanan kuuloista!
Täällä autotonta päivää ei huomannut mitenkään. Töihin ilmestyi lista ja lähes kaikki rustasivat nimensä siihen; vannoivat tulevansa jollain muulla kuin autollaan. Kyseisenä päivänä parkkipaikka oli yhtä täys kuin ennenkin, eikä listaa enää näkynyt missään. Itse kuljen bussilla, meillä ei edes ole autoa.
Kuullosti hauskalta tuo Belgian versio!
Kello on nyt 12.25 ja sen yhdne naapurin kukkapurkkiesitysken piti alkaa jo...pojat ja mies menivät katsomaan, mun pitää vahtia yks leivonnainen uunista palamatta.
Kävin aamulla metrolla keskustassa ja hitto että oli molempiin suuntiin täynnä! Mutta keskustassa oli ihanaa kun vain pyörät suhahteli ohi.
Saas nähdä miten tuo meno kadulla alkaa kehittyä....
Autottomuudesta vielä: meillä on auto (nykyinen on miehen työn puolesta saatu) ja kyllä se meille on paljon iloa tuonut koska liikumme esim.sukulaisissa aika paljon - ja kaikki asuu kaukana. Mies muutenkin tykkää ajamisesta joten hän ei varmaan osaisi olla autoton.
Minulla on ajokortti siitä asti kun täytin 18, mutta en ole ajanut sen jälkeen kun muutin Ranskaan -97 kuin kaksi kertaa. Kaikki näkee (erityisesti autoilevat naiset..) kovasti vaivaa mun ajamattomuudestani. Aina saa olla "perustelemassa". Syy on yksinkertainen; olen mielestäni surkea kuski, pelkään ajamista (tai lähinnä muita autoja), minusta autoilu on stressaavaa (ainakin oli Ranskassa, Hollannissa ja nyt täällä jatkuvat samat jonot, ruuhkat, töötötykset..) enkä yksinkertaisesti tykkää autolla ajamisesta.
Mies kertoi että oli töissä vastannut jonkun kysymykseen että ei, vaimoni ei aja. Keskustelun toinen osapuoli oli todennut voivottelevaan sävyyn;"sen täytyy olla hänelle hyvin suuri rajoite elämässä..."
Kun mies kertoi tämän mulle kotona kehotin sanomaan tuolle henkilölle että ei, autoilu olisi vaimolleni suuri rajoite. Nyt hän voi vain istua metroon, ratikkaan tai bussiin, lukea kirjaa sillä aikaa kun toinen ihminen kuljettaa hänet edullisesti paikasta toiseen...
Aivan mahtavalta kuulostaa! Odotan innolla raporttia ;)
Minullakaan ei ole korttia. Lainkaan. Kesällä mieheni alkoi opettaa esikoista ajamaan ja uhkasi opettaa minutkin siinä ohessa auton rattiin. KOko ajatus minusta autoilemassa on niin absurdi, etten kykene edes muodostamaan kuvaa itsestäni ajajan paikalla. Esikoinen on vielä opissa, joten saan rauhassa odottaa vielä vuoroani. Ja kenties unohtaa koko jutun.
Toisaalta, yhteinen hetki puolison kanssa, ilman lapsia, on hyvin houkutteleva.
Vielä pari vuotta sitten meillä ei ollut autoa lainkaan ja kyllä kaikki jaksoivat ihmetellä. Silloin asuimme keskustassa ja viiden lapsen kanssa kaikki sujui ihan hyvin ilman autoa.
Kun nyt muuton jälkeen hankimme auton (jota käytämme ylen harvoin), niin kuulimme huvittavia huojentuneita kommentteja tilanteen muutoksen johdosta. Olimme vihdoin "normaaleja". Heh heh.
Lähetä kommentti