tiistai 25. syyskuuta 2007

Sunnuntai, autoton päivä





Kuten aikaisemmin kerroin, kadullamme järjestettiin nyt jo viidettä kertaa vuotuinen katupiknik autottomana päivänä. Lapset olivat onnellisia kun saattoivat ajaa pyörillään keskellä autotietä ja omanikin harjoittelivat ahkerasti rullaluistelua...

Pöytiin kannettiin kaikenlaista syötävää ja juotavaa yhdessä nautittavaksi. Erityisesti ihastelin erään naapurin takapihan viinirypäleitä. Miten makeita!

Kaiken kaikkiaan kiva juttu; kadulla oli yllättävän suuri määrä ihmisiä. Kuva on otettu iltapäivällä, mutta alkuillasta laskin paikalla olevan arviolta 80-100 ihmistä. Ohikulkevat pyöräilijät pysähtyivät silloin tällöin ottamaan lasillisen tai hiukan purtavaa ja muutenkin paikalle oli selvästi tullut ihmisiä hiukan kadunpätkämme tuoltapuolenkin.

Oli mukava todeta että ympärillä asuu sympaattisia ja mielenkiintoisia ihmisiä. Tutustuin mm. yhteen ruotsalaiseen mieheen ja häpesin taas silmät päästäni kun ruotsi ei tullut suusta ulos. Mukana oli nuoria ja vanhoja ja kun minä seitsemän jälkeen menin esikoisen kanssa kotiin (mies jäi rullaluistelevan kuopuksen kanssa) niin molemmat alakerran naapurimme olivat edelleen kadulla - ja aika moni muukin. Klo 21 joku soitti ovisummeriamme. Se oli alakerran yli kahdeksankymppinen pappa aika hemmetin pölyssä. Sanoi hukanneensa avaimensa. Juuri kun mies lupasi lähteä katsomaan tilannetta mies löysikin ne taskustaan...

Että semmonen juhla. Autoja ei toden totta näkynyt paitsi jokunen taksi silloin tällöin. Ne olivatkin aikalailla työllistettyjä, kuulemma. Roskakuskitkin pysähtyivät viinitankkaukseen kohdallamme mutta pahoittelivat kiirettä...roskat on haettava vaikka olisi kuinka autoton päivä.


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

autoton päivä meni täällä samoissa merkeissä kuin autollisetkin päivät. ei juuri mitään eroa mikä on surku.itsellänikään korttia ole ja shut hyvin silti pärjää.
tuo katujuhla naapurusten kesken kuulostaa loistavalta! pitäsiköhän kokeilla täälläkin niin näkisi edes hieman naapureitaan? nykyään kun naapurusten väliset suhteet ovat niin hirmu etäiset. en taitaisi saada keltään hadässä lainaan kupillista sokeria tai munia. hyvä jos joku oven avaisi kun ei ole ennalta ilmoitettu tulosta.

violet kirjoitti...

Franc; oletko Suomessa vai missä? Autotonta päivää kun on kai aika monessa maassa pidetty mikäli mitään tajuan.
Ranskassa on myös sellainen "naapureiden päivä", jolloin pidetään paljon kaikenlaisia piha- ja katujuhlia naapuruston kesken. Puhuttiin tuossa sunnuntaina kadulla että eikös panna täälläkin sellainen pystyyn. Kukaan ei vaan muistanut milloin sitä pitäisi viettää johon joku tokaisi että kai sitä saa sitten viettää vaikka joka viikonloppu;-)
Ei mulla mitään sellaista hinkua ole naapureiden kanssa seurustella että alkaisin alvariinsa vieraileen jonkun luona tms., mutta minusta oli mukava todeta että lähellä on ystävällisiä ihmisiä joilta aivan varmasti saa apua jos tarvitsee.
Huomasin myös että monet sopivat keskenään juttuja tyyliin "tuu hakeen mun pihasta omenoita niin mä haen sulta sitten sitä hyvää hilloa mitä teet" tms.

Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana tunnelma näyttää olevan ja huomaa että kuva ei todellakaan ole Suomesta, sillä kaikilla näyttäisi olevan asiaa toisilleen. "oi jospa oisin saanut olla mukana".

Anonyymi kirjoitti...

Tuo vanha Piilomaja-blogi pitäisi käydä uudelleenjulkaisemassa; se ei näy muuten kunnolla tuon päivityksen jälkeen näköjään. Syksyiset terveiset sinne kauas =)

violet kirjoitti...

Lora; kiitos tiedosta, julkaisin uudelleen ja nyt näkyy
Mari; siellä kyllä sai puhua suunsa kuivaksi...minä olin (ruotsalaisen ohella) "eksotiikkaa" eli ympärillä pyöri kovasti ihmisiä kysymässä että miksi ihmeessä sitä ja tätä...joten juttua ei tarvinnut väkisin keksiä;-)