torstai 29. marraskuuta 2007

Kalenteri, sian housut ja Nille

Tiistaina tein pojille joulukalenterin sillä aikaa kun olivat koulussa. Ei tällaisia niiden silmien alla voi tehdä, jos toivoo salaisuuden pysyvän lauantaihin asti. Pohjana on säkkikangasta ja taskut ovat vanhoista vaatteista. Valitsin värejä joita kestän itsekin katsella. En ole mieleltäni kovin tontunpunainen-pimpeli-pom -tyyppinen ihminen, joten nämä murretut värit sopivat paremmin.

Tänään kävin hankkimassa kaikkea pientä taskuihin. Sinne tulee ainakin pieniä leimasimia, suklaakolikoita, viestejä etsiä jostakin muualta ja sitten löytyy kirja jne. Kaikki halpaa ja suht pientä, läheskään kaikkea en tosin vielä ole edes hommannut. Päivä kerrallaan. Laitan seuraavan päivän yllätyksen taskuun vasta aina edellisiltana. Muuten pojat urkkivat kerralla koko kalenterin läpi (kuten itse tein pienenä).

Kalenterin kanssa sitten odotellaan joulua koko porukka. Olen valtavan iloinen kun kuulin että miehen sisko perheineen tulee meille jouluksi! Poikien suosikkiserkku Hugo on aina kovaa valuuttaa meidän pojillekin, ja vanhempiensa seura on meille aikuisille oikein mieluista. Lisäksi olen enemmän kuin tyytyväinen voidessani syöttää ja juottaa juuri tuota perhettä tänä jouluna, sillä tiedän että heillä on taloudellisesti juuri nyt(kin) aika vaikeaa. Toivon että heidän joulunsa meidän luonamme on oikein mieluinen joka tavalla.


Minulla on nykyään näköjään vakavaluontoinen nypräämisongelma. Käsissä pitää olla koko ajan jotakin. Kun en kerran polta tupakkaa, niin teen sitten sialle housuja. Peffasta istuu ja reidestä svengaa. (Kuka muistaa vielä sen mainoksen???)


Keltainen kaulurini on näköjään isketty oman rakkaan Nille-nalleni viitaksi. Hänen sinertävään naamaansa se sopiikin paremmin kuin omaan ihonväriseeni. Nillen sain isän Helsingin-reissulta kun olin n. 5-6 -vuotias. Nille oli rakas ja tärkeä pitkään. Muistan miten kerran kuljin äidin kanssa Hämeenpuistossa. Minä työnsin Nilleä puisissa vaunuissa. Oli kova tuuli, sellainen joka heitteli talojen peltikattoja irti. Nillekään ei säästynyt, vaan tuulenpuuska kaatoi hänen vaununsa ja Nille lensi autotielle. Äiti sai minusta kiinni etten juossut auton eteen Nilleä pelastamaan. Muistan miten sydämeni hakkasi pitkään kun luulin että Nille on iäksi mennyttä. Vaan ei. Nille kuuluu selviytyjiin. Vaikka se oli kurainen ja sen mahan päältä meni autonrenkaan kuva, niin se hymyili edelleen hiukan vinoa (tylsämielistä?) hymyään. Nenä on ollut vino siitä saakka, mutta Nille on selviytynyt aina Brysseliin asti kanssani.

Huomatkaa possukan linssiludemainen poseeraus taka-alalla...Vasta kuvasta huomasin miten elävän näköinen se on!

14 kommenttia:

Kottis kirjoitti...

Kiitos jälleen päivän piristyksestä! Olet omaa luokkaa!
Niin ja pakkohan tässä on tunnustaa, että muistan;"peffasta...".Oli muuten mun ekat merkkifarkut,sinisillä tikkauksilla.
Nille on kyllä katu-uskottava! Itseasiassa kun katson kimppakuvaa, kaverukset voisivat ihan hyvin olla meidän pojat.

violet kirjoitti...

Nille on nimenomaan KATU-uskottava jo kovien katukokemustensakin takia;-)!

Pitää kyllä olla kai ainakin 35 että muistaa sen mainoksen..eikö se ole aika vanha?/(Vaikka emme tietysti olekaan)

Liivia kirjoitti...

Täällä olin juuri väsäämästä taskukalenteria, sitten avasisin koneen ja kurkistin Piilomajaan, ja voi sentään, täällähän on tehtynä jo ihan samanmoinen! Tosin kangaspalat vaan ovat eri värisiä.
Nyt jatkettava sitä kalenterihommaa...

violet kirjoitti...

Entä onko perheen kaikilla pehmoilla housut jo?

Kottis kirjoitti...

Niinpä, olen kai aika vanha, vaikkei siltä yleensä vaikuta, noin henkisessä mielessä;)!
Mutta toisaalta tietty iän tuoma kypsyys on kyllä voittopuolisesti miellyttävää.
Olen muuten merkinnyt(rohkeasti) profiiliini oman vuosikertani, jos jotain jäi hämäämään;)!
Onko muuten sikakin sun näpertelyjesi tuloksia? Se on hauska!

Vilijonkka kirjoitti...

Samaa possun elävyyttä hämmästyin minäkin, vasen käsi rennosti takana. Hyvä jäbä.

Jostain aivan käsittämättömästä päähänpistosta pakkasimme ulkomaille muuton yhteydessä lapsuudenlelumme pahvilaatikkoon. Siellä Apuna, Maija ja Nalle ovat, mieheni vastaavien kanssa, jossain autotallimme uumenissa. Höh.

Tiuku kirjoitti...

Mainiot kuvat. Possu on ovela tapaus!
Meidän tytöt ovat jostain syystä tosi ehdotomia sen suhteen että pehmolelut ja nuket ovat nakuliineja. Vaatteet riisutaan heti jos niitä on. Nakuilu on kai kivaa??
Kalenteristanne tuli oikein hieno, kuten Liiviakin täälläkin on kalenterit tekeillä.

Vilijonkka kirjoitti...

Vielä pehmojen vaatetuksesta. Apuna-simpanssilla on virkatut huppari ja housut ja olipa sillä partiohuivikin, kunnes hukkasi sen jollain metsäreissulla.

Matroskin kirjoitti...

Voi nallepoloa. Onneksi selvisi hengissä. Kalenteri oli vallan kaunis.

Merruli kirjoitti...

Todella sympaattinen ja kaunis kalenteri. Itsellä työn alla juurikin punaiseen häivähtävä pimpelipom-kalenteri, en sitten vain osaa olla hillitty värien kanssa.Täällä sama metodi yllätysten hankinnassa eli vähän kerrallaan. Tuo sika on aivan loistavan oloinen tyyppi, venkoilija-ainesta.

Liivia kirjoitti...

Palasin tänne ihastelemaan kalenteriasi. Sitä samaa väsäsin eilen koko illan, vasta kuusi taskua kiinnitetty, uskonpuute alkoi vaivaamaan. Teen käsipelillä, pitänee ottaa tänään kylään mukaan, muuten ehtii vasta ensi jouluksi.

Tuossa siassa on kyllä joku henki, mainiot pöksyt, mainio linssilude-ilme! Sama täällä,sormilla pitää olla jotain tekemistä, mieluiten tuottavaa. Olisin kaiketi ketjupolttaja, jos polttaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Kalenteri on tosi hieno! Taidan vähän matkia ja ommella samalla tyylillä lapsille tuollaisen kestokalenterin, vaikka sorruin taas ostamaan heille myös kaupan suklaamuumikalenterit.
Ehkä jo ensi vuonna tyytyvät vain äidintekemään.
Ja selvähän se, että kaikkia ylläreitä ei voi kerralla laittaa taskuihin kun tutkivat sn kuitenkin salaa heti kun silmä välttää.

Possu näyttää tosiaan henkevältä persoonalta! Olisipa minullakin vielä tallessa joku lapsuudenkaveri..
:)

violet kirjoitti...

Kottis: Iän tuomat asiat ovat ainakin tähän asti olleet minulle 95 prosenttisesti mieluisia. Eikä tässä nyt mitään muumioita olla. Olen 40 ja se on "vasta", ilman mitään paniikkia aiheesta. Possu on kaupasta, ei minun tekemäni.

Vilijonkka; Toivottavasti autotallissa ei synny käsikähmää siellä pahvilaatikoiden uumenissa...pitkän aikaa ahtaissa tiloissa...

Tiuku; meidän pojat eivät välitä siitä onko pehmoilla vaatteet vai ei. Jos niillä on vaatteet niin se j ohtuu lähinnä minusta;-)

Matroskin; joo, siis se tapahtuma (Nille lentää auton alle) on jäänyt aivan hemmetin vahvana päähäni. Onneksi sain nalleni takaisin.

Merruli; punaista sille ken punaisesta tykkää! Onhan se eittämättä yksi joulun väreistä. Monien lasten mielestä varmaan ainoa (?).

Liivia: Hätäratkaisuna iske taskut kiinni nitojalla! (Ai ettei olis hieno??) Ja jos ei ehdi niin tasku sitä mukaan paikalleen kun oikea päiväkin tulee.

Helinä: meillä suklaakalenteri menisi hakaroille kun kumpikaan ei pahemmin välitä sellaisesta suklaasta mitä niissä yleensä on.
Lapsuuden kaverit (lelut) mulla on aika tarkkaan tallessa, paitsi yksi tärkeä Heikki, jonka joku luupää varasti muinoin vinttikomerosta!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kuvat Nillestä ja possusta! Niin älyttömän kiva posti taas tämä! :)

Lea
www.finevanbrooklyn.wordpress.com