tiistai 18. joulukuuta 2007

Pysähdys

Ulkona miinus viisi, lapset pyytävät minua tekemään uusia villasukkia. Mies ei ole vielä tehnyt kuulemma mitään lahjojen eteen. Emme ole ehtineet puhua siitä, mikä olisi poikien "isompi" lahja. Leivoin kakun, se tulvi jotenkin yli. Pesin uunin heti, vaikka vihaan sitä. Pesukone hajosi, muttei sitten hajonnutkaan - hihna oli vaan pompannut pois paikaltaan, eli nyt se on korjattu. Unohdin panna joulukalenteriin tavarat tänä aamuna. Sain esikoisen närkästyneet moitteet. Posti jumittaa jossakin paria tärkeää lähetystä, joiden olisi pitänyt tulla päiväkausia sitten.



Nyt pitää olla tarkkana, ettei mene paniikin ja hössötyksen puolelle. Joulunalusaika piti ottaa rennosti! (muistutus itselle)

7 kommenttia:

Iiriskukka kirjoitti...

Siellähän on kylmempää mitä täällä,täällä on ollut plussan puolella.Siellähän on ollut joulutohinaa.Me haettiin tänään joulukuusi!

pikkujutut kirjoitti...

Kuulosti tutulta,noita paivia ilmaantuu valilla viikkoihin.

Viikonlopun paakaupunkireissun jalkeen oli jalleen mukava palata syvalle etelaan ja rauhaan kaikesta hossotyksesta,melkein sai reissu aikaan joulustressin mutta onneksi viela sain pidettya paan kasassa.

Meilla on edelleen auringossa paivasaikaan noin 20 mutta yot ovat olleet tosi kylmia, mika tarkoittaa ettei peiton alta aamulla halua edes nousta pois.

Tsemppia stressittomyyteen!

Anonyymi kirjoitti...

Stressinvälttelyä ilmassa meilläkin. Niinpä istun tässä koneella sen sijaan että siivoaisin saunaa, leipoisin pipareita tai paketoisin lasten päikyn opettajille tekemiämme kynttilöitä. Toisaalta, ei se joulu oikein tunnu joululta ilman pientä kiireen tuntua valmisteluissa.

Rauhallista Joulun odotusta!

Liivia kirjoitti...

Tälläkin yritän ottaa rennosti, silti takaraivossa painaa yhä yksi keksimätön lahja ja ne, joille ei ehtinyt laittaa yhtikäs mitään, vaikka olisi halunnut ja vaikka olin jo aloittanut tekemisen, mutta kesken jäi.
Ruokahuolia myös, sillä mies ilmoitti eilen haluavansa perinneruokaa eikä sitä italialaista menuuta jota olen laittanut joka vuosi ja luullut että on ollut hyvä juttu. Kääk. Ja kun sanoin, että sitten pitää herran vähän osallistua, että en minä nyt yks kaks mistään mitään taio kun olin muuta jo suunnitellut. Sitten ukonketale viskas, että hälle kelpaa vaikka hernekeitto kunhan ei vaan hössötetä (eli kunhan hänen ei vaan tarvitse osallistua ruokapuoleen). Nooh, laitan sen italialaisen nyt kuitenkin, mutta ärsyttää moiset kommentit.
Ja nyt kun vuodatukseen pääsi, niin ukkoa on syyttäminen muustakin. Eilen hussasin rahaa moniin joulukukkiin yhden asemasta jota lähdin hakemaan. Täällä on ihana kukkakauppa (Kukkaikkuna) jossa sokaistuu täysin, eikä huomaakkaan kun on hankkinut vaikka mitä. Eilen siis kävi niin. Mies tuli yöllä töistä kotiin ja oli ryhtynyt kastelemaan kukkia! Tietysti oli mennyt lorauttamaan ison suihkun sipulien päälle, kaikki olivat aamulla auenneet levälleen. Kyllä, motkotin, vaikkei kuulu yleensä tapoihini!

No niin, otetaanpa vaan ihan rauhallisesti.

Tiuku kirjoitti...

Radiossa ´soivat joululaulut. Olisi tuhat ja sata asiaa joita haluaisin tehdä (tietysti yhtäaikaa) joulu on ihanaa aikaa, toisaalta tuntuu että revitään vähän liiankin moneen suuntaan.
Lahjojen suhteen olen ollut aika tyly, jos en keksi kuin yhden lahjan, se saa riittää.En aio murehtia.
Tsemppiä joulu valmisteluihin, kaikille :)

violet kirjoitti...

iiriskukka: juu, on ollut aika kylmää. Isän mukaan esim. Kilpisjärjellä oli plussaa saman verran kuin meillä miinusta.

Pikkujutut: Minä puen aamulla aina ensiksi kauheat villavällyt ennen kuin edes menen alakertaan.

Susarouva; Sama juttu kuin esiintymiskuumeen kanssa: sopivasti on ok! Hyvää joulua koko teidän perhelle!

Liivia: Meillä myös hiukan ruokahuolia. Meidän yksi vieras ei voi sietää juustoa missään muodossa, menee siis vesi silmissä huoneesta ulos kun haistaa juuston. Ja minä kun mieluusti tarjoaisin myös juustoa! Itse taas olen tosi allerginen kalalle, joten esim. lohijuttuja en voi edes maistaa tekovaiheessa. Siispä olen vannottanut miestä osallistumaan ainakin noiden kalajuttujen tekoon.
Joka päivä mies sanoo että ai joo, sitäkin olis kiva tarjota, sitäkin haluaisin syödä. Ilma on sakeena lampaanpaistia, kalkkunaa, ankkaa, foie gras:ta, peuranpaistia, ostereita, pastaa, lanttulaatikkoa, tuorehernekeittoa, jouluhalkoa, lohiterriiniä, etanoita..ja muuta...ja minä yritän että ei tuota kaikkea voi sekaisin tarjota, pitää miettiä mikä sopii minkäkin kanssa edes HIUKAN.
Sun ukkosihan on oikea viherpeukalo! Hyasintitkin kukkimaan yhdessä yössä! Auta armias;-)

isoinpapu kirjoitti...

Meillä armollisesti sairastetaan jotain suolistojuttua, lapsiparat makaavat voipuneina sängyssä. Eli minä en vaan voi mitenkään tehdä muuta kuin hoitaa sairaita ja desinfioida paikkoja ettei koko katras aattona ripuloi.

Oikeasti nautin sairastamisen hyvästä puolesta eli rauhallisuudesta. Pakko ottaa iisisti.

Teillä on tosiaan paljon jouluisampaa siellä kuin täällä!
Olisi edes kuuraa! Lounaisrannikkolla on hyvät ja huonot puolensa säiden suhteen.

Mutta hyasintin mä kyllä haluan! Uskaltaisinkohan laittaa miehen asialle...