Jos unohdetaan jotkut aivan supersuuret vaikeudet ja erikoisemmat huolet niin mikä on teidän muiden lapsellisten arjessa eniten hermoja raastava hetki päivässä?
Meillä se on ehdottomasti kotiintulo. Ihan mistä vain.
Se on kuin sellainen suuri oksennus. Kaikki putoaa ja lentää siihen mihin sattuu putoamaan. Kaikki rynnivät sisään, yhdellä on pissahätä, toisella kakkasellainen, yhdellä viisi kassia käsissä...
Ja miten olen jankuttanut että tuohon rappusten puoliväliin ei aleta keräämään mitään tavaraa. Se on pieni tila, missä ei aleta säilyttää kenkiä, takkeja, laukkuja sun muuta. Eikä siihen äidinkään pitäisi jättää käsilaukkua, sateenvarjoa, posteja eikä muuta. Kylpyhuonekaa ei ole se paikka johon heitetään urheilukassi, koulureppu, mainoslehtiset ja sen sellainen, vaikka se niin houkuttelevasti on siinä heti ekojen rappusten päässä. Kuraiset ja märät vaatteet sopivat sinne, okei.
Meillä se on ehdottomasti kotiintulo. Ihan mistä vain.
Se on kuin sellainen suuri oksennus. Kaikki putoaa ja lentää siihen mihin sattuu putoamaan. Kaikki rynnivät sisään, yhdellä on pissahätä, toisella kakkasellainen, yhdellä viisi kassia käsissä...
Ja miten olen jankuttanut että tuohon rappusten puoliväliin ei aleta keräämään mitään tavaraa. Se on pieni tila, missä ei aleta säilyttää kenkiä, takkeja, laukkuja sun muuta. Eikä siihen äidinkään pitäisi jättää käsilaukkua, sateenvarjoa, posteja eikä muuta. Kylpyhuonekaa ei ole se paikka johon heitetään urheilukassi, koulureppu, mainoslehtiset ja sen sellainen, vaikka se niin houkuttelevasti on siinä heti ekojen rappusten päässä. Kuraiset ja märät vaatteet sopivat sinne, okei.
16 kommenttia:
Unelmakodissani olisi tilavassa eteisessä suuren suuret (mutta kauniit tietystikin) säilytystilat jokaiselle perheenjäsenelle. Sinne voisin heitellä kaikki lattialle/piirongin päälle/ovenkahvoille jätetyt tavarat, etsikööt omistajansa ne sitten sieltä.
Ykkösinhokki numero 1 - pieni, ahdas tuulikaappi. Sellainen, että hyvä kun sinne muutama pari kenkiä mahtuu, ja ehkä joku kaulaliina juuri ja juuri roikkumaan naulakkoon. Yök! Nauti siinä sitten kotiintulosta...
Tuttu näky meilläkin:) Meillä tenavat eivät yllä laittamaan vaatteitaan henkariin, joten jättävät ne lattialle. Yltävät kyllä ne henkarista ottamaan ja kurkottelevat tuolin avulla ihan mitä tahansa korkeuksista halutessaan. Mua tympii se, että itse tulen aina ylensä viimeisenä ovesta enkä koskaan tiedä minne jalkansa asettaa vaateröykkiön keskellä.
Vielä inhottavampi on kylpyhuone lapsen iltasuihkun jälkeen. Etenkin jos itse en käväise siellä enää illalla, vaan kaikki hautuu aamuun. Lattialla on sekaisin käyttökelpoiset ja likaiset vaatteet, märkä pyyhe jne.
Inkivääri; en ole koskaan asunut asunnossa jossa olisi tuulikaappi. Aina suoraan asiaan eli joko eteiseen tai suoraan huoneeseen ilman mitään eteisiä.
Meillä on tässä kodissa nyt aika erikoisesti tämä vaatepuoli kun ensin tullaan rappuset tuohon kuvassa olevalle tasanteelle ja siitä raput ylös niin on "eteinen" (tila missä on vaatetanko, tila kengille, korit tumpuille, pipoille jne.)
No, tästä seuraa väistämättä etteivät pojat viitsisi millään mennä ylös asti (vaikka huoneet ovat siellä myös) vaan heittävät mieluummin vaatteet rappusiin tai kylpyhuoneeseen ja menevät sen läpi keittiön kautta olohuoneeseen..viekasta.
Mirva: Eipä tiedä juu mihin jalkansa laittais. Pakko myöntää kyllä että on usein tilanteita joissa itsekin mieluiten vain "kaadun" kotiin ja tulen sitten vasta kohta keräämään tavarat.
Minna: Kilpailee kyllä myös rasittavin tilanne -tittelistä tuo esimerkkisi.
Pahinta meilläkin on ehdottomasti kotiintulo!
Vaikka olisi kuinka helppo ja mainio työpäivä takana, niin tuossa vaiheessa aina pulssi nousee. Siksi en pystykkään tekemään mitään ainakaan seuraavaan tuntiin, siis vain istua juoda kahvia ja rentoutua.
Ja meitä tulee sentään yleensä vain kaksi samaanaikaan, mutta kyllä siitäkin show syntyy.
Jos johonkin kohtaan sitä kotiapua tarvitsisin, niin lapsen tarhasta hakemiseen.
Kyllä meilläkin riipii hermoja tuo kotiintulo, erityisesti talvella. Yksi kolmesta osaa jo laittaa lakkinsa, huivinsa ja lapasensa oikeaan koriin, muttei yllä ripustamaan pukua (ja villahaalaria, ugh näitä kerroksia). Kaksi muuta on täysin vanhempien varassa, mitä nyt itse osaavat kuitenkin riisua (ja on pakko itse saada riisua vaikka siinä menisi se puoli tuntia vääntää sitä vetoketjua auki).
Mun on ihan pakko ripustaa ne vaatteet samantien, mies taas varmaan jättäisi ne lattialle kasoihin odottamaan huomista pukeutumista, huok..
Meillä on myös kaaosta kotiintulossa, mutta en ota siitä niin stressiä kuin lähdöistä. Ja usein keitän itselleni heti kupin teetä tai cappuccinoa ja olen omissa ajatuksissani hetken. Onneksi muu perhe alkaa jo tajuamaan, että äiti kannattaa jättää silloin rauhaan ;)
Lähdöt ovat aivan kamalia, jos pitää lapsi tai mies tai molemmat (eli koko perhe) saada ajoissa lähtemään jonnekin. Itse kun tykkään olla ajoissa, ja valmistautua ilman kiirettä.
Varsinkin lapsi aamulla ajoissa kouluun! Sen urakan jälkeen tekisi joka aamu mieli mennä takaisin nukkumaan, mutta ei, pakko lähteä jo valmiiksi rasittuneena töihin. Aaargh.
Meillä stressaavinta on uloslähtö ja iltapäivän pukemishetki päiväkodissa. Nämä toimet saavat esikoisen täysin sekopäiseksi - olen mustelmilla niiden jälkeen.
Kommenton jo mutta eipä näkynytkään.
Meillä on myös sekä lähtö että kotiin tulo yhtä rasittavia.Jos mies saadaan pois jaloista aamulla ensin, hieman tilanne rauhoittuu,mutta vain hieman.
Kotiin tullaan suoraan olohuoneeseen,joten kaikki tavarat hujan hajan siinä lattialla.Lasten pyöriä joudutaan säilyttämään sisällä ja usein nekin ovat vara vaatetelineenä lasten jäljiltä,joskus jopa minun.
En olekaan kommentoinut aikoihin täältä Pariisin kupeesta. Blogisi on kyllä ihana päivän piriste! Meillä on uloslähtö usein aika karmivaa, varsinkin kouluaamuisin. Poikamme on "herra hitaasti käynnistyvä" ja, kun en itse osaa ennakoida mitään kunnolla, niin kiirehän meillä aina tulee aamuisin. Yritä siinä sitten karjuvalle neljäveelle selittää, että Vaaleanpunaista Pantteria ei voi enää katsoa, kun pitää pukea päälle ja lähteä ulos ovesta. Koko kortteli varmaan kuulee aamuhuutomme... Kotiinpaluu sujuukin sitten leppoisammin, sellaisessa rauhallisen eteerisessä tunnelmassa. Terveisiä Brysseliin!
Tykkään eteiskuvasta. Siis tunnen jonkun lempeän yhteishengen pyyhältävän pehmeästi.
Meillä on sekä kamala pieni tuulikaappi(YÄK) että kamalan pieni rappuseteinen (YÄK) ja pieni oikea eteinen, että vielä kaiken päälle keittiön jatkeena oleva eteistä muistuttava tila. Lapset ripottelevat jatkuvasta ohjeistuksesta huolimatta vaatteensa ja jalkineensa mitä erilaisimpiin paikkoihin tässä eteiskaotiikassa.
Mä en kyllä itsekään yhtään käsitä mihin 8 ihmisen kengät tulisi laittaa niin etteivät ne pursua jokapaikasta eteen? Tai takitkaan, koska ei näiden eteistilojen paljous kuitenaan tarkoita etä missään olisi yhtään järkevää säilytysratkaisua mihinkään.
Jos meillä ikinä on oma talo/koti, pidän huolen että eteinen toimii.
Meillä pahinta on nukkumaanmeno. Minä olen silloin kamalan väsynyt ja pinna äärimilleen venytetty. Odotan malttamattomana oman ajan alkamista ja lapset tietty ovat hillittömässä iltahihulissa. Vanhimmatkin. Mua ei silloin naurata mikään.Ihme että niitä lapsia vielä jaksaa naurattaa, kun tietävät äidin olevan hirviö niihin aikoihin.
Meidän eteinen ei siisteimmilläänkään ole noin harmoninen kuin tuo kuva ... Että silleen.
Arjessa ei säännöllisesti ärsytä oikeastaan mikään, kun yleensä ei ole minuttiaikataulua ja on vain yksi, omatoiminen ja helppohoitoinen lapsi, joka kaiken lisäksi on osan ajasta isänsä luona. Ainut rassaava hetki on kävely päiväkodista kotiin (tai päinvastoin) silloin, jos poika keksii, että häntä ei juuri nyt käveleminen huvita. Sitä narinan määrää!
Liivia: Jostakin syystä meillä pojat myös aloittavat välittömästi kyselemisen, jonkun tavaran etsimisen, tappelun, tarvitsevat apua jne. Mikä lienee se ikä että lapsikin haluaa ensin kotiin tultuaan ihan hetken edes olla hiljaa vain?
Merja: talvivaatteita meillä ei onneksi ole siihen tyyliin kuin Suomessa tarvitaan. Se nyt suoraan sanottuna tuosta sirkuksesta vielä puuttuisikin. Mikähän siinä muuten on että muiden jättämät vaatepinot siellä täällä ärsyttävät omia enemmän? Tuli kommentistasi (ja omista ja miehen vaatepinoista vaikkapa makuuhuoneessa) mieleen.
Anioni: Lähdöt, niin ne lähdöt. No eivät ne helppoja ole täälläkään mutta kouluunlähdöt eivät sillain "koske minua" kun en sinne lähde;-)
Matroskin: meillä uloslähdön vaikeus on suoraan verrannollinen kohteen kiinnostavuuteen.
Pikkujutut: Hyvä huomio miehestä!
Margarita: kiva kun tulit taas kommentoimaan!
Isoinpapu: teillä niitä monoja onkin valtava määrä. Varmaan monenlaista saapasta ja tossua.
Nukkumaanmeno...kun nyt luen näitä teidän kommenttejanne niin minusta alkaa tuntua jokainen juttu ihan yhtä tutulta täälläkin. Mun 8-vuotias ei haluaisi nukkua kun ei"väsytä". Kymmeneltä illalla ei väsytä paitsi kaikkia muita. Pienempi onneksi tajuaa että olo helpottuu kun väsyneen päänsä panee tyynyyn.
Luin muuten vahingossa postauksen viimeisen lauseen: "Kuraiset ja mäyrät sopivat sinne..."
Onneksi pelkkiä vaatteita, ei eläimiä .Huh.
Meillä on olematon eteinen ja kengät isossa laatikossa sikin sokin. Ei vaan ole muutakaan paikkaa. Kestävä Reisenthielin nailonlaatikko, iso.
Kukkis: mulla on harmoninen tila josta en ole tiennyt mitään! Kiitos!
Isoinpapu; mäyrät käy myös.
Matroskin. Laatikot tuovat jo jonkunlaista tolkkua. Ihan kelpo ratkaisu varmasti.
Lähetä kommentti