Viime viikkoista kouluterveydenhoitajan tarkastusta varten piti kaivaa esiin esikoisen kasvukäyrät sun muut dokumentit. Lippua ja lappua on kertynyt monesta paikasta. Rokotuksista ei taida kukaan enää olla selvillä.
Molemmat lapseni ovat syntyneet Ranskassa. Muistan, miten esikoisen odotusaikana luin suomalaisia äitiyslehtiä ja selasin hiukan nettiäkin. Olin jonkin aikaa vakuuttunut siitä, että suomalainen tapa odottaa, synnyttää ja hoitaa lapsia on Maailman Paras ja Ainoa Oikea. Ihan puolipakostakin jouduin tietysti tutustumaan ranskalaisiin tapoihin. Oli useita ultria, oli gynekologin tapaamisia, sairaaloihin tutustumisia, synnytysvalmennuskursseja. (Hassua, että nyt kun kirjoitan tätä, muistan ihan selkeästi sen huoneen, missä kurssi pidettiin. Muistan myös sen aasialaisen naisen, joka oli 40 vuotta ja ensisynnyttäjä. Muistan, että ajattelin "onpas vanha" ja heti perään "eipä kyllä kuitenkaan uskoisi".) Ostin ja luin ranskalaisiakin äitiyslehtiä, välillä hymähdellen kuivakkaasti, välillä nyökytellen innokkaana.
Molemmat lapset syntyivät siis Ranskassa, elivät siellä osan elämästään, sitten muutimme Hollantiin ja taas tuli uudet totuudet ruokailusta, kasvatuksesta, kasvukäyristä - kaikesta. Ja nyt olemme Belgiassa, mutta vielä ei ole ollut asiaa lastenlääkärille. Varmasti omat totuutensa täälläkin, vaikkakin luultavasti ovatkin hyvin lähellä ranskalaista Totuutta.
Niin.
Minun on siis jonkunlaisessa ristitulessa ollut aivan pakko valita oma tieni, oma totuuteni, omat tapani toimia. Keskimääräinen raskalaislapsi on eri kokoinen kuin hollantilaislapsi noin keskimäärin. Suomalaislasten kasvukäyrät eivät nekään ole samanlaiset mihinkään muuhun verrattuna. (Ja, mitä kasvukäyrää edes pitäisi seurata kun äiti on suomalainen, isä ranskalainen ja asuinpaikka Hollanti ja siellä käytössä omat mittataulukkonsa???)
Toisissa maissa syötetään monen monta kertaa päivässä tätä ja toisissa 3-4 kertaa tuota ja vain tuota, ei missään nimessä sitä "tätä", joka taas oli sen toisen maan ellei peräti tärkein ravintoaine vauvoille. Imettääkö pitkään, tosi pitkään, pari kuukautta vai ei ollenkaan?
Kantaako lasta vai tuupata kärryihin? Antaako itkeä uneen vai ottaa heti syliin? Rankaista vai ei, ja kuinka? Maitopullot pois vai ei? Vielä vaipoissa???? Heti lääkäriin vai järjenkäyttö sallittu?
Jotta näin.
Alun tyrmistyksestä toipuneena järki on alkanut toimia ja omat tavat syntyä. On ollut pakko. Ei kaikkia totuuksia voi kumartaa samaan aikaan. Siinä väkisinkin pyllistää johonkin suuntaan.
Yhdestä asiasta olen erityisen kiitollinen; kumpikaan lasten isoäideistä ei ole varmaan koskaan antanut mitään Neuvoja pyytämättä. Kiitos siis siitä. Tiedä häntä miten sekaisin niistä olisikaan voinut mennä. Tiedon, luulojen ja uskomusten määrä on muutenkin ollut valtava.
No, esikoinen tuli nyt kuitenkin mitattua. Pituus 135 cm, paino 25 kg ja huhtikuussa täyttää yhdeksän. En ole kirjoittanut lukuja minkään maan kasvukäyriin. Pääasia että vaatteet jäävät tasaiseen tahtiin pieniksi. Siinä teille käyrää.
Molemmat lapseni ovat syntyneet Ranskassa. Muistan, miten esikoisen odotusaikana luin suomalaisia äitiyslehtiä ja selasin hiukan nettiäkin. Olin jonkin aikaa vakuuttunut siitä, että suomalainen tapa odottaa, synnyttää ja hoitaa lapsia on Maailman Paras ja Ainoa Oikea. Ihan puolipakostakin jouduin tietysti tutustumaan ranskalaisiin tapoihin. Oli useita ultria, oli gynekologin tapaamisia, sairaaloihin tutustumisia, synnytysvalmennuskursseja. (Hassua, että nyt kun kirjoitan tätä, muistan ihan selkeästi sen huoneen, missä kurssi pidettiin. Muistan myös sen aasialaisen naisen, joka oli 40 vuotta ja ensisynnyttäjä. Muistan, että ajattelin "onpas vanha" ja heti perään "eipä kyllä kuitenkaan uskoisi".) Ostin ja luin ranskalaisiakin äitiyslehtiä, välillä hymähdellen kuivakkaasti, välillä nyökytellen innokkaana.
Molemmat lapset syntyivät siis Ranskassa, elivät siellä osan elämästään, sitten muutimme Hollantiin ja taas tuli uudet totuudet ruokailusta, kasvatuksesta, kasvukäyristä - kaikesta. Ja nyt olemme Belgiassa, mutta vielä ei ole ollut asiaa lastenlääkärille. Varmasti omat totuutensa täälläkin, vaikkakin luultavasti ovatkin hyvin lähellä ranskalaista Totuutta.
Niin.
Minun on siis jonkunlaisessa ristitulessa ollut aivan pakko valita oma tieni, oma totuuteni, omat tapani toimia. Keskimääräinen raskalaislapsi on eri kokoinen kuin hollantilaislapsi noin keskimäärin. Suomalaislasten kasvukäyrät eivät nekään ole samanlaiset mihinkään muuhun verrattuna. (Ja, mitä kasvukäyrää edes pitäisi seurata kun äiti on suomalainen, isä ranskalainen ja asuinpaikka Hollanti ja siellä käytössä omat mittataulukkonsa???)
Toisissa maissa syötetään monen monta kertaa päivässä tätä ja toisissa 3-4 kertaa tuota ja vain tuota, ei missään nimessä sitä "tätä", joka taas oli sen toisen maan ellei peräti tärkein ravintoaine vauvoille. Imettääkö pitkään, tosi pitkään, pari kuukautta vai ei ollenkaan?
Kantaako lasta vai tuupata kärryihin? Antaako itkeä uneen vai ottaa heti syliin? Rankaista vai ei, ja kuinka? Maitopullot pois vai ei? Vielä vaipoissa???? Heti lääkäriin vai järjenkäyttö sallittu?
Jotta näin.
Alun tyrmistyksestä toipuneena järki on alkanut toimia ja omat tavat syntyä. On ollut pakko. Ei kaikkia totuuksia voi kumartaa samaan aikaan. Siinä väkisinkin pyllistää johonkin suuntaan.
Yhdestä asiasta olen erityisen kiitollinen; kumpikaan lasten isoäideistä ei ole varmaan koskaan antanut mitään Neuvoja pyytämättä. Kiitos siis siitä. Tiedä häntä miten sekaisin niistä olisikaan voinut mennä. Tiedon, luulojen ja uskomusten määrä on muutenkin ollut valtava.
No, esikoinen tuli nyt kuitenkin mitattua. Pituus 135 cm, paino 25 kg ja huhtikuussa täyttää yhdeksän. En ole kirjoittanut lukuja minkään maan kasvukäyriin. Pääasia että vaatteet jäävät tasaiseen tahtiin pieniksi. Siinä teille käyrää.
13 kommenttia:
Lasten kanssa toimimiseen ei varmasti ole yhtään oikeaa totuutta, yrityksen ja erehdyksen kautta sitä on mentävä, kuten niin monessa muussakin asiassa. Käyrät, suositukset, säännöt ja määräykset - kun käyttää omaa talonpoikaista tai kaupunkilaista järkeään, voi ottaa parhaat neuvot päältä, kokeilla ja heittää romukoppaan ne, jotka eivät juuri omassa porukassa toimi. Jokainen lapsi on yksilö ja ihan omilla käyrillään, sanoi minkä maan neuvola tai lääkärisetä/täti sitten mitä tahansa. Parhaat neuvot sain itse muuten aikoinaan omalta neuvolatädiltäni (harvinaisen selväjärkinen ihminen) sekä virolaissyntyiseltä Kätilöopiston lastenhoitajalta. Varsinkin jälkimmäisellä oli ihastuttavan rempseä ja laajakatseinen asenne, kun vertasi muihin samalla osastolla pyöriviin "imetysfasisteihin" - anteeksi tuo kauhea termi, mutta siltä se silloin tuntui. Neuvolatädin neuvot saattoi tiivistää näin: kun lapsella on riittävästi lämmintä vaatetta, puhdas ja kuiva vaippa, ruokaa kun on nälkä ja seuraa ja lohtua tarvittaessa, niin kyllä se lapsi hyvin pärjää. Ei se sitten sen vaikeampaa ainakaan vauva-aikana ollut.
Pelagia: rempseitä ja etenkin laajakatseisia ihmisiä on tullut tavattua aivan liian vähän. Ne harvat tavatut ovat jääneet yksinkertaisine neuvoineen mieleen. TAi oikeastaan eivät ole edes antaneet neuvoja vaan esimerkin.
Minun poikani on näköjään 6 kk nuorempi kuin esikoisesi, ja on mukavaa lueskella kokemuksiasi monen eri maan 'ristitulessa' (vaikka ei varmaan kovin mukavaa ole ollut kaikkien neuvojen keskellä), koska yhdessä maassa asuneena ei tuollaisia asioita ole tarvinnut miettiä.
Poikasi kasvaa luultavasti samoja 'käyriä' pitkin kuin omani :) Itse olen joutunut kuuntelemaan negatiivisia kommentteja pojan hoikkuudesta, mutta minkäs lapsi geeneilleen mahtaa. Ja aina olen myös kommentoinut takaisin, että parempi on olla hoikka nuorena, kyllä sitä vanhempana sitten ehtii lihomaan, jos se nyt on edes välttämätöntä.
Olisipa meilläkin isovanhemmat, jotka eivät tyrkytä neuvojaan...
Esikoiseni vauva-ajan pelasti ja teki ihanan helpoksi ja rennoksi loistava, turhia hössöttämätön neuvolatäti ja talonpoikaisjärkeä käyttävä hyvä ystävä, jolla tuolloin oli itsellään vuosikas tyttö. Ei tarvinnut hötkyillä turhia, oltiin vaan ja nautittiin.
Joo, meidän poika A on sentin pidempi, mutta painaa samanverran. Täyttää maaliskuussa 9. Aika samoissa mitoissa menevät.
Hoikka, kalpea kuin lakana, siis suorastaan vihertävä, mutta ihan terve ja reipas.
Onneksi meillä on sattumalta sama neuvolatäti, joka mittasi ja punnitsi miestäni tämä ollessa pieni. Joka siis oli täsmälleen samanlainen olmi kuin poikansa nyt.
Hyvin helpottavaa. En millään enää jaksaisi alkaa selittää suvun erityispiirteitä epäuskoisille tädeille. Varsinkin kun itse olen perinyt vanhemmiltani erilaisia piirteitä ja lapsi siinä vierellä näyttää ihan eri planeetalta tuleelta. (Olen siis esim Suomen oloihin nähden usean asteen normaalia tummempi iholtani. Ja tummun ikääntyessä kokoajan lisää. Näytämme ko lapsen kanssa ihan "opi vastakohdat"-kirjan sivulta).
Minä otin irtioton neuvolaohjeista heti esikoisen synnyttyä. Neuvolatäti (joka muuten oli ollut jo mieheni neuvolatäti) käski herättää vauvan yöllä syömään, koska kuulemma alle kolmikiloiset tarvitsevat ruokaa myös öisin. KAIT SE VAUVA ITTE TIETÄÄ! Niinpä en herättänyt, vaan annoin superhelpon vauvan nukkua heti laitokselta lähtien kymmentuntisia öitä koska halusi - ja pysyi aina vakaasti omalla käyrällään. Ja minä virkeänä.
Imetykset olen lopettanut muka "liian aikaisin", 4kk:n jälkeen, kun ne vauvat ovat halunneet enemmän ja täyttävämpää mihin rintani ovat kyenneet. Kaikki muut osapuolet ovat olleet tyytyväisiä, patsi ne neuvolatädit ja ventovieraat kadulla.
Oli iiiihanaa saada kasvattaa kuopusta 3-viikkoisesta lähtien Pariisissa. Englantilainen lääkäri ymmärtää erilaiset geenit, kukaan ei kadulla ihmettele pulloa, paikallisten kontaktinotto on lasten suhteen ollut pääasiallisesti positiivistä: "Ooh kuinka pitkiä tyttöjä."
Rokotuksissa olen ihan sekaisin minäkin, vaikken toistaiseksi ole muuttanut kuin kerran! Ensi viikolla alkaa kiinaspruuttien aika...
Aivan oikein olet tehnyt.
Käyristä muistan elävästi kun tyttäremme syntyi aiemmin kuin oli tarkoitus ja oli jollain supermiinuskäyrällä ja kaikki vallan huolestuneita. Normaalikokoinen neiti nykyään.
Meidän lapset ovat syntyneet Suomessa.Toinen olisi ollut mahdollista synttää maailmalla mutta valitsin itse toisin.
Paljon sain kuulla odotusaikana täällä asuinmaassani, olin liian lihava jossain kohden raskautta ja pitäisi aloittaa laihdutuskuuri
(olin suomalaisittain normaali), eri vitamiinipurkkeja olisi pitänyt syödä (veriarvot normaalit)ja tässä vaiheessa tein niin kuin parhaaksi katsoin ja aina sen jälkeenkin.
Lasten kanssa olen poiminut asiat lähinnä Suomen mallien mukaan.Rokotukset on tehty Suomessa,samoin terveystarkastukset.Ei muuten mutta eroa on paljon mitä tulee terveydenhuollon henkilöstön ammattitaitoon.Jos asuisimme kehittyneemmässä maassa,olisin varmaan tehnyt toisin.
Nyt kuitenkin tekee sen minkä itse parhaaksi katsoo ja onneksi minulla on sukulaisissa joukko alan ammattilaisia, joiden tuella voi pysyä valitsemallaan tiellä. Niin ja nyt meillä on loistava venäläinen lastenlääkäri,jonka kanssa yhteisymmärrys pelaa hienosti.Joten kaikkiaan nyt on turvallinen olo.
Täällä Suomessa kyllä ihmetyttää se, että ystäväni ei päässyt tutustumaan synnytyssairaalaan. Ei mahtunut, kun isien pitää päästä tutustumaan. Siis tota noin, olisikohan itse synnyttäjän kuitenkin tärkeämpää tutustua synnytyssaliin etukäteen kuin isien??
Niin ja paras suomalainen neuvolan ohje on minusta, että 8-kuisille on alettava syöttää raastetta. Siis hä, eihän niillä ole vielä tarpeeksi hampaitakaan porkkanaraasteen pureskeluun! Ja kuka normaalijärkinen vaavi suostuu ottamaan suuhunsa raastetta??
Ai niin, luin Vilijonkan blogista, että kyselit, miksi lämmin ruoka on tärkeää. Meillekin on sattunut rento terkkari. Esikoinen ei suostunut syömään muuta kuin kylmää ruokaa yhdessä vaiheessa. Tämä terveydenalan ammattilainen sanoi, että lämpimän ruuan syöminen on vain tottumisjuttu, sillä ei ole terveyden kannalta mitään merkitystä. Alunperinhän ruoka on kuumennettu pöpöjen tappamiseksi. Mutta ihan hyvin voi syödä kylmääkin ruokaa pelkästään, kunhan ei syö raakaa lihaa tms.
Me ihan huvitellaan neuvolatätien kustannuksella, sen verran komiikkaa näemme niissä neuvoissa ja asenteissa.
Kun vein kahdeksankuista lasta neuvolaan, näytin juuri siltä miltä näyttää äiti, joka ei ole nukkunut kahdeksaan kuukauteen. Silmäpussit roikkui polvissa. Neuvolantäti (hapanta nielaissut vanhapiika)kirjoitti minulle lähetteen psykiatrille, koska sanoi näkevänsä ettei mulla ole "äitiyden suuntaviivat selvillä". Jos psykiatrin vastaanotolla olisi saanut nukkua, olisin mennyt viivana.
Anioni: Ei meidän pojat hoikkuudesta ole kuulleet kuin Hollannissa;-) Ai juu, ja sen kerran Suomessa kun vein yhden kerran piruuttani toisen neuvolaan.
Tanya: kuullostaa kivalta. Eihän se hötkyily kai kannata mutta aika usein siihen sortuu.
Isoinpapu: Jotenkin ihan hassu ajatus että isä ja poika käyvät samalla neuvolantädillä! Mutta tajuan kyllä että ihan mahdollistahan se on.
Vilijonkka: niin kauhean monilla on tarjota ainoita oikeita totuuksia mitä tulee imetykseen... Ranskassa, ihan totta, kuten sanotkin ei tarvitse pulloa selitellä. Imetys tai pullo, oma asia PAITSI jos imettää sitten yli sellaisen "sopivan" rajan, kuten minä tein.
Imetin molempia pitkään mutten mitenkään fanaattisesti enkä siitq mitään numeroa missään tehnyt. Sen vaan huomasin että lääkärikäynneillä lopulta jo valehtelin tai en ainakaan ottanut enää asiaa esille kun aina kyseltiin että miten minä vieläkin imetän, eikö ole jo aika lopettaa...
Minulle se oli helppoa ja sopivaa, ja minua hiukan loukkasi että imetykseni joka lääkärikerralla otettiin ikävässä valossa esille.
Pikkujutut: jo pelkästään turvallinen olo auttaa paljon varsinkin siinä alun ihmetyksessä!
Hyvä kun tietää että on joku johon voi luottaa jos on tarvis.
Matroskin: mitä halvattua, isätkö siellä ensi sijaisesti tutustuukin?? Minusta oli kiva kun sai valita sairaalan, ihan minkä vaan ja sinne sitten. Kävimme muutamassa ja katselin missä sitä sen pari päivää voisi maata. Ei sillä että mulla olisi mitään suuren suuria vaatimuksia ollut, kunhan rankkasin listalta pois esim, sellaisen jossa oli juuri valtava remontti meluineen menossa;-)
Muuten se sairaala missä esikoiseni syntyi suljettiin sittemmin "turvallisuussyistä', sanottiin uutisissa...
Liivia: Ai suuntaviivat oli kateissa;-)
No juu. Ei ole minusta ammattilainen ellei erota väsynyttä ja suuntaviivat hukannutta.
Meil oli myös rempseä hoitsu Kätilöopistolla opastamassa vauvankäsittelyn alkeita. Kerran meni avuksi hakemaan aiemmin lypsämääni maitoa mutta joku pikku accident sattui, ja huoneesta kuului kovalla äänellä "PERRRKELE..." Se oli jotenkin hirvittävän rauhoittavaa siinä tilassa :)
Violet, tää mutu-äiti laittoi tänään teillepäi tulemaan litteän kirjekuoren ilman sen kummempia sepustuksia..ko oli ruokiksella kiirus ja tummaäänisellä postineidillä jonoa...ni tiadoks vaan ettei siälä ihmettele kun luukkuun kolahtaa "Kotona ollaan jne. 10 000.lukija-palkinto!" Että onnea vielä kerran! Ahkeruus se palkitaan ;)
Lähetä kommentti