maanantai 7. tammikuuta 2008

Matkaan!

Monissa blogeissa on kirjoitettu matkustamisesta, lomista ja niiden suunnittelusta. Meilläkin aihe on otettu varovasti esille. Varovasti siksi, että mieheni ei ole niitä jotka nauttivat suunnittelusta. Hän ei osaa eläytyä ajatukseen että kesäloma tulee joka vuosi, eikä osaa ajatella mitä seuraavalla lomalla haluaisi tehdä. Hän osaa ajatella tulevaisuutta tässä suhteessa vain noin kuukaudeksi eteen päin. Minä vetoan siihen, että kun matkat ostaa ajoissa, voi saada edullisesti. Tämä perustelu toimii vaihtelevasti, sillä myös äkkilähdöt voivat olla halpoja.

Toivoisin, että lomat eivät menisi ihan tyystiin samalla tyylillä kuin arki. Taloudelliset ja muutkin realiteetit toki tajuan, eikä minulla ole mitään erityisiä vaatimuksia sen suhteen miten lomat "pitäisi" viettää. Toiveena on toki nähdä sukua ja ystäviä Suomessa ainakin kerran vuodessa, mutta toivoisin hiukan suurempaa matkustustiheyttä tähänkin suuntaan. Toiveena olisi kyllä myös rehellisesti sanottuna loma mieheni kanssa kaksin - lyhytkin kelpaisi - mutta siihen meillä ei oikein tunnu olevan mahdollisuutta.

Poikien koulun kevät on yhtä lomaa. Seuraava loma on jo 1.-18.1! Sitten taas maalis- huhtikuun vaihteesa pari viikkoa. Huhti- ja toukokuussakin on muutaman päivän irrallisia lomajaksoja. Kesäloma alkaa muistaakseni 4.7. Mitä tehdä kaikilla noilla lomilla?
Muistelen kaiholla toissakesää, jolloin kiertelimme autolla Ranskassa pari viikkoa. Yövyimme sukulaisissa ja halvoissa hotelleissa, joita emme yhtä lukuunottamatta olleet etukäteen varanneet. Tykkäsin siitä kaikesta aivan valtavasti.

Tänä tulevana kesänä toivoisin pääseväni Ranskaan uudelleen. Korsika on täysin näkemättä ja se kiinnostaisi - tosin ei pahimpaan turistiaikaan. Ylipäätään etelä-Ranska viehättää, mutta toisaalta myös melkein mikä muu kolkka siellä tahansa. Paljon kaunista nähtävää on melkein missä vain.

Italiaankin haluaisin. Olen ollut siellä yhden kerran. Pääsin silloin onnekseni tutustumaan myös Venetsiaan ja sinne menisin heti uudelleen. Tai melkein mihin muualle vain Italiassa. Ja sitten olisi Portugal, jolla en ole koskaan käynyt. Sitten olisi Praha, jossa niin ikään myöskään en ole käynyt...Minua kutsuisi jotenkin myös Egypti, Intia ja sen sellainen....jotakin värikästä, mausteista, erilaista.

Tiedän ettei pitäisi hosua, mutta minulla on nyt matkakuume. Tuli persiin alla, suomeksi sanottuna. Ei siihen oikein auta, että ajelee bussilla kouluun ja kotiin päivittäin.



(Kuvan ihanan auton kuvasi poikani automuseossa viime lauantaina.)

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on ihan samanlaiset mietteet tällä hetkellä (ja yleensä aina) lomien ja matkojen suhteen. Kuume päästä näkemään erilaisia paikkoja.

Itse en ole koskaan käynyt Ranskassa, mutta sinne olen aina haaveillut pääseväni! Ja aina välillä päivitän surkeaa kielitaitoa itsekseni ;)

Voisitko suositella jotain paikkaa tai tekemistä Ranskassa, jota ensikertalaisen (mukana luultavasti mies ja 8-v poika) kannattaisi suunnitella? Entäs onko sinun mielessäsi mitään ehdottomasti ei-paikkaa?

violet kirjoitti...

Anna anteeksi että pystyn antamaan vain ympäripyöreän vastauksen.Tilanne on kuitenkin hiukan sama kuin jos pitäisi sanoa, mihin Suomessa kannattaisi matkustaa;-)...paljon erilaista nähtävää ja erilaisia maisemia. Lisäksi kaikki riippuu tietysti matkustajien luonteesta, haluista, mielenkiinnonkohteista.

Ranskasta voi löytää minusta oikeastaan kaikkea. Voi mennä rantalomalle, voi mennä vuoristoon, kaupunkeihin, maaseudulle...
Etelä ja pohjoinen ovat kovasti erilaisia, samoin itä ja länsi. On paikkoja jotka ovat täynnä turisteja aina, sitten hiljaisempia ja jopa täysin "turistittomia" seutuja.
Ehkä ensimmäiseksi kannattaisi miettiä mitä lomaltaan haluaa, mihin vuodenaikaan matkustaa, paljonko voi/haluaa käyttää rahaa majoitukseen jne. , liikkuuko omin päin vai haluaako valmiit reitit ja vaikka matkaoppaan ja bussin.

Olen pahoillani, en oikein osaa sanoa. Jokaista kolkkaa en Ranskassa ole nähnyt - kaukana siitä! - mutta minua on viehättänyt tähän asti kaikki näkemäni. Kaikki omalla, erilaisella tavallaan.

Tiuku kirjoitti...

Matkailu avartaa, lisäksi on jännittävä
käydä erilaisissa ympärtöissä ja tavata ihmisia. Lopulta kuitenkin pysähtyy tajuamaan kuinka pohjimmiltaan ihmiset kaikkialla ovat samanlaisia, ihmisiä.
Minua on myös vaivannut matka kuume, yleensä näin keväällä se salakavalasti jossain vaiheessa iskee. Kesäloman suhteen olemme (jälleen) päättäneet pitäytyä Suomessa. Meillä on aina suuria suunnitelmia ja haaveita, mutta kuitenkin päädymme lähes aina kotona oleiluun ja uimarannalle?! Joskus tosin olisi veikeää vuokrata mökki esim. Visbystä ja lomailla meri maisemissa.

Liivia kirjoitti...

Voih, meillä on juuri sama ongelma! Paitsi että olen jo saanut mieheni orientoitumaan lomamietteisiin, väkisin on väännetty. Nyt ollaan jo niin pitkällä, että että netissä on seilattu itsemme uuvuksiin ja lentoja on katseltu. Mutta majoitus, niin vaikeaa, koska olemme kummatkin ajotaidottomia, joten pitäisi saada hyvällä sijainnilla, mistä pääsee liikkumaan hyvin. Ja juuri mistään ei tunnu pääsevän liikkumaan muulla kuin omalla autolla, uuh. Ei varsinkaan ihanimmista paikoista. Suuntana joko Italia, Korsika tai Etelä-Ranska, kuinka ollaakkaan, samoja pyöritellään.

Portugal on ihana kohde, Prahakin on, mutta ei kesällä!

Merruli kirjoitti...

Parempi ajoissa lomakuumeilla. Meillä käy yleensä niin, että heräämme miettimään mahdollisia lomasuunnitelmia vasta auttamattoman myöhään, niin että kaikki paikat, laivat, lennot jne. on jo täyteen buukattu ja lopulta löydämme itsemme kesämökiltä. No, pariin vuoteen meillä ei ole pahemmin reissattu, kun lapset vielä niin pieniä ja rahat budjetoitu tarkkaan. Minua houkuttaisi mökkeily Tanskassa tai Saksan Rügenillä.Kaupunkilomalle haluaisin miehen kanssa ihan kahdestaan.Siinä on kyllä puolensa, jos asuu jo valmiiksi Keski-Euroopassa, niin paljon mielenkiintoista on parin tunnin matkan päässä.

Vilijonkka kirjoitti...

Lomien päättäminen on kriisin paikka meilläkin. Mieheni ei saamattomuuttaan meinaa saada merkattua lomiaan kalenteriinsa, jolloin mitään suunnitelmiakaan ei voi lähteä järkkäämään. Viime tinkaan sitten paniikissa arvomme Ranskan turistioppaasta vielä tuntemattoman paikan ja naputamme googleen "rent a house in X". Tämä tapahtuu enintään viikkoa ennen lomaa, joten valinnanvaraa on vain vähän. Toisaalta, silloin valintakin on hyvin nopeaa ja aina ollaan jokin mörskä onnistuttu saamaan!

Ranskaan muuttoa suunnitellessa kuvittelimme kuinka ehdimme sitten täältä käsin tutustua "koko" Eurooppaan. Ja pöh, niin on paljon tässäkin maassa ihmeteltävää, ettei Barcelonaa lukuunottamatta muissa maissa olla käyty ollenkaan.

Juuri nyt on aivan ihanaa olla kotosalla ja nyppiä pelakuita.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos 'ympäripyöreästä' vastauksesta :) Sellaisessakin on tiettyä informaatiota! Kuten se, että et ainakaan nimennyt mitään paikkaa tai asiaa ehdottomaksi EIksi.

Toki tiedostan, että paikkoja ja mielenkiinnon kohteita on paljon ja erilaisia jokaisella. Ranska ylipäätään maana kiehtoo (kieli, ruoka, maisemat, ostokset jne). Haluaisin päästä kokemaan sen tunnelman niin Pariisissa, kuin vaikka etelässä jossain pikkukylässä...

Haaveita, haaveita.

Merja kirjoitti...

Meilläkään ei mies juuri suunnittele lomia, ei taida töiltään ehtiä. Minä sitten yleensä tartun toimeen..

Egypti on huikea paikka. Kiersimme maata rinkka selässä miehen kanssa ennen lapsia. Ainakaan pieniä lapsia en sinne veisikään, hygienia monessa paikassa kyseenalainen ja vatsatauti tulee helposti. Mutta mitkä nähtävyydet! Mikä ilmapiiri! Upeita kokemuksia, kannattaa mennä.

Ja Korsika, sinne minäkin kaipailen, en ole vielä käynyt.

violet kirjoitti...

Liivia: netissä seilaaminen YHDESSÄ miehen kanssa on vaikeaa, kun hän tulee myöhään, haluaisi tietysti vain olla töiden jälkeen jne...ja viikonloput menevät usein johonkin sohlaamiseen. Mutta ta-daa, eilen sanoin että onkos hänellä jotakin sitä vastaan,että ensi kesänä menemme Korsikalle - eikä hänellä ollut. Olisi se pitänyt muistaa; miehelleni käy yleensä mikä vaan kunhan hänen ei tarvitse sitä itse keksiä. Aloimme sitten enemmän puhua aiheesta ja huomasin miten matkakuume tarttui;-) Eli Korsika kutsuu, mutta nyt tuli seuraava ongelma: mihin päin siellä asettautuisimme????

Merruli; jep, tästä voi lentää esimerkiksi Ryan-airilla helposti moneen paikkaan halvalla. Ja junilla pääsee ja tietysti autolla.
Nyt ajattelimme lentää Bryssel-Marseille Ryanilla ja mennä sitten laivalla KOrsikalle.

Vilijonkka; emme mekään ole käyneet juuri missään "oikesti ulkomailla". Hollanissa asuessamme emme tutustuneet koko maahan juuri ollenkaan ja muutenkin matkat suuntautuivat vain Suomeen tai Ranskaan.

Anioni: ehkä paras olisi aloittaa Pariisista. Se yleensä takaa sen, että asiaan palaa uudelleen...;-)

Merja; Egypti on mulla sillain takaraivossa että "sitten joskus".

tuike kirjoitti...

Olipa mukava lukea, että muissakin perheissä lomasuunnitelmat saattavat jäädä viime tinkaan. Emme vaan yksinkertaisesti saa mieheni kanssa aikaiseksi, koska meitä molempia ahdistaa kaikki kalenteriin tulevaisuudessa merkitty. Nyt lapset alkavat olla niin suuria, että painostavat jatkuvasti lomamatkan varaamiseen ulkomailta. Kun me aikuiset emme saa toimeksi niin lapset näköjään laittavat toimeksi. Ehdotuksia satelee. Nuorin lupasi järjestää KAIKEN, jopa taksin kotiovelta,meidän aikuisten tarvitsee VAIN maksaa. Kotona kaikki on vaan niin vaivatonta.

violet kirjoitti...

Tuike: minua ei ollenkaan ahdista mikään kalenteriin merkitty asia kun minulla on niitä niin vähän;-)
Minä saan kyllä hyvinkin aikaan, mutta yksin en voi päätöksiä tehdä, kun en yksin pysty matkoja maksamaankaan, enkä miehen lomista päättämään jne.
Olen nyt tosi iloinen kun mies on alkanut itse tutkailla Korsikaan menoa ja on selkeästi innostunut.
Nyt meillä on vaan pää aika pyörällä eri vaihtoehdoista. Kun lisäksi ei ole rahaa loputtomasti käyttää, niin joutuu karsimaan ja hakemaan halvempaa sitä ja tätä jne.