Lupasin yrittää sitä "minuus tuolilla" -postauksen omakuvaa. Tuolista luovuin ja vaihdoin sen pöytään. Mutta hemmetti miten vaikea tehtävä tämä olikaan!
Hyvin vaikeaa oli rajata mitä ottaa mukaan, mitä jättää pois. Ajattelin niin että jos mietin liikaa, mukaan tulee asioita jotka eivät ole olennaisia. En usko että tästä pöydästä minua "tunnistaisi" - tai siitä voisi kyllä varmasti tunnistaa monta muutakin! - mutta uskon silti saaneeni mukaan aika monia perusasioita.
Hyvin vaikeaa oli rajata mitä ottaa mukaan, mitä jättää pois. Ajattelin niin että jos mietin liikaa, mukaan tulee asioita jotka eivät ole olennaisia. En usko että tästä pöydästä minua "tunnistaisi" - tai siitä voisi kyllä varmasti tunnistaa monta muutakin! - mutta uskon silti saaneeni mukaan aika monia perusasioita.
klikkaa isommaksi
Ensinnäkin pöytä:
se on tukeva, konstailematon, ihan aavistuksen "hienosteleva" noiden hiukan kaarevien jalkojen takia...se on kokenut ja kestänyt kaikenlaista, se on selvitynyt siitä. Sen pinta on käsittelemätön. Se on aito, yksinkertainen pöytä.
Pöydän keskellä on kirjoituskone. Se symboloi kirjoittamista, tekstiä, kieliä. Kirjoittaminen on hyvin ominta minääni ja on sitä ollut aivan pienestä asti.
Pöydällä on paljon kirjoja. Minä luen ja olen aina lukenut paljon. Valitsin tähän nimenomaan vanhoja kirjoja, sillä ne esineinä (kirjoituskoneen tapaan) symboloivat sitä, että minusta vanhat esineet ovat kauniita.
Kirjoituskoneen päällä on äänilevy. En soittele savikiekkoja, vaan tuo kertoo tässä musiikista. Hyvin tärkeä osa minua. Olen aina ajatellut että ihminen joka ei osaa nimetä mitään lempimusiikkia, on vähintäänkin epäilyttävä.
Levyn edessä on narri. Se kuvaa sitä, että monen mielestä olen kuulemma sellainen porukan hauskuuttaja, hiukan pelle. Toivon totisesti, että positiivisessa mielessä!
Levyn takana on peili. Se symboloi sitä karua tosiasiaa, että tuijottelen paljon peiliä. Olen aina ollut vähän sellainen. Osaan kyllä nostaa katseeni peilistä ylöskin, mutta minulle on aina ollut tärkeää se miltä näytän. En aina halua koreilla, mutta haluan olla miellyttävä silmälle.
Kirjojen päällä on vanhat balettitossuni. Tanssi oli monta vuotta suuri osa minua ja edelleenkin se on sellainen ajatus, tunne tuolla pääkopassa. Baletin kurinalaisuus ja siihen tarvittava fyysinen (ja henkinen!) voima viehättää minua. Minusta ihmisen liikkuminen paljastaa hänestä melkein kaiken.
Sitten on korkokenkä jossa helmet. Se olkoon symbolina minun hienohelmapuolelleni. Kumitossu toisessa reunassa symboloi sitä toista minua. Nämä kaksi elävät rinnakkain, vierekkäin, alekkain, päällekäin, sekaisin. Minä en ole vain yhdenlainen.
Sitten on lamppu. Se on mukana siksi, että sen on tehnyt äitini, jolta olen ilmiselvästi perinyt tekemisenhalun. Kaikenlaista pitää rohkeasti kokeilla. Lamppu kuvastaa myös viehätystäni tietynlaiseen menneen maailman lumoon....
Keskellä pitkänomaisessa kehyksessä on isäni ottama valokuva Tampereesta. Valokuvaaminen = isäni ja Tampere = minun kaupunkini.
Otin siis mukaan vanhempani sillä minusta puoliso, lapset tai ystävät eivät nyt mahdu mukaan, jos puhutaan vain minusta itsestäni. Vanhemmat sen sijaan ovat minusta luontevasti mukana, koska en olisi olemassa ilman heitä. Omaksi onnekseni voin "ottaa heidät mukaan" hyvillä mielin siksikin, että välimme ovat oikein hyvät. Näinhän kaikilla ei valitettavasti ole.
Kenen pöytään seuraavaksi, vai saanko ehkä istahtaa jonkun tuolille.....?
Muokkaus:
kävin keittiössä ja heti tuli mieleen mitä olisi ehdottomasti pitänyt ottaa mukaan. Kuvassa olisi voinut olla vaikka kuppi vihreää teetä symboloimassa ensinnäkin sitä, että olen teenjuoja ja toisaalta pyrkimystäni terveelliseen elämään. Mutta ehdottomasti olisi siinä rinnalla pitänyt olla vaikka voipaketti, suklaapatukka tai viinipullo osoittamassa minuuteni nautiskelijapuolta....
Minä rakastan ruokaa ja sen olisi jotenkin pitänyt näkyä.
se on tukeva, konstailematon, ihan aavistuksen "hienosteleva" noiden hiukan kaarevien jalkojen takia...se on kokenut ja kestänyt kaikenlaista, se on selvitynyt siitä. Sen pinta on käsittelemätön. Se on aito, yksinkertainen pöytä.
Pöydän keskellä on kirjoituskone. Se symboloi kirjoittamista, tekstiä, kieliä. Kirjoittaminen on hyvin ominta minääni ja on sitä ollut aivan pienestä asti.
Pöydällä on paljon kirjoja. Minä luen ja olen aina lukenut paljon. Valitsin tähän nimenomaan vanhoja kirjoja, sillä ne esineinä (kirjoituskoneen tapaan) symboloivat sitä, että minusta vanhat esineet ovat kauniita.
Kirjoituskoneen päällä on äänilevy. En soittele savikiekkoja, vaan tuo kertoo tässä musiikista. Hyvin tärkeä osa minua. Olen aina ajatellut että ihminen joka ei osaa nimetä mitään lempimusiikkia, on vähintäänkin epäilyttävä.
Levyn edessä on narri. Se kuvaa sitä, että monen mielestä olen kuulemma sellainen porukan hauskuuttaja, hiukan pelle. Toivon totisesti, että positiivisessa mielessä!
Levyn takana on peili. Se symboloi sitä karua tosiasiaa, että tuijottelen paljon peiliä. Olen aina ollut vähän sellainen. Osaan kyllä nostaa katseeni peilistä ylöskin, mutta minulle on aina ollut tärkeää se miltä näytän. En aina halua koreilla, mutta haluan olla miellyttävä silmälle.
Kirjojen päällä on vanhat balettitossuni. Tanssi oli monta vuotta suuri osa minua ja edelleenkin se on sellainen ajatus, tunne tuolla pääkopassa. Baletin kurinalaisuus ja siihen tarvittava fyysinen (ja henkinen!) voima viehättää minua. Minusta ihmisen liikkuminen paljastaa hänestä melkein kaiken.
Sitten on korkokenkä jossa helmet. Se olkoon symbolina minun hienohelmapuolelleni. Kumitossu toisessa reunassa symboloi sitä toista minua. Nämä kaksi elävät rinnakkain, vierekkäin, alekkain, päällekäin, sekaisin. Minä en ole vain yhdenlainen.
Sitten on lamppu. Se on mukana siksi, että sen on tehnyt äitini, jolta olen ilmiselvästi perinyt tekemisenhalun. Kaikenlaista pitää rohkeasti kokeilla. Lamppu kuvastaa myös viehätystäni tietynlaiseen menneen maailman lumoon....
Keskellä pitkänomaisessa kehyksessä on isäni ottama valokuva Tampereesta. Valokuvaaminen = isäni ja Tampere = minun kaupunkini.
Otin siis mukaan vanhempani sillä minusta puoliso, lapset tai ystävät eivät nyt mahdu mukaan, jos puhutaan vain minusta itsestäni. Vanhemmat sen sijaan ovat minusta luontevasti mukana, koska en olisi olemassa ilman heitä. Omaksi onnekseni voin "ottaa heidät mukaan" hyvillä mielin siksikin, että välimme ovat oikein hyvät. Näinhän kaikilla ei valitettavasti ole.
Kenen pöytään seuraavaksi, vai saanko ehkä istahtaa jonkun tuolille.....?
Muokkaus:
kävin keittiössä ja heti tuli mieleen mitä olisi ehdottomasti pitänyt ottaa mukaan. Kuvassa olisi voinut olla vaikka kuppi vihreää teetä symboloimassa ensinnäkin sitä, että olen teenjuoja ja toisaalta pyrkimystäni terveelliseen elämään. Mutta ehdottomasti olisi siinä rinnalla pitänyt olla vaikka voipaketti, suklaapatukka tai viinipullo osoittamassa minuuteni nautiskelijapuolta....
Minä rakastan ruokaa ja sen olisi jotenkin pitänyt näkyä.
20 kommenttia:
Joo, tunnistan mielikuvani sinusta tässä!
Hauska tehtävä.
Tampere-kuva keskellä on mahtava.
Kommentoin heti vastaan että minustakin tuo Tampere-kuva on tosi hyvä. Isä on ottanut sen viiskymmentäluvulla. Seisoo keskellä Hämeenkatua.
Kyllä, blogiasi lukeneena sinut tästä tunnistaa.
Katsoin ensin kuvaa tarkkaan ja kun sen jälkeen luin tekstin niin aika yksiin meni.
Olen miettinyt itsekin tätä ja rajaaminen on hankalaa.Minkä lähestymistavan ottaa,minkä jättää ulkopuolelle vai saisiko kuvaan kaikki.
Mielenkiintoinen postaus. Hyva idea ! TAma pitaisi laittaa eteenpain meemina (vai mita ne nyt ovat nimeltaan)
Itse voisin hiukan hammentya jos tallaista taytyisi tehda, vaikka taytyy myontaa mielenkiintoinen tehtava oliskin!
Mukavaa vkonloppua Brysselin suuntaan.
(ps. Kaytan tilaisuutta hyvakseni, kun en usein kommentoi. Pidan kovasti tamanpaivaisesta Metsa - aiheisesta taulustasi! Mietin ja katselen sita kovasti. Nyt kun muutamme uuteen, tekisi kovasti mieli hankkia yksi. Taulusi ovat olleet silmakulmassa joko oman kodin sisustuksessa tai ihan vain lahjana taiteilevalle ranskalaiselle anopilleni.)
Voilà c'est tout pour aujourd'hui! ;o)
Kyllä tunnistaa! Hienosti toteutettu "minuus".
Isäsi valokuvaa minäkin ihailin!
Ja eiku oman tuoli-minuuden kimppuun...
Loistava täydennys mielikuvalle sinusta! Tuo balettipuolesi olinkin jo unohtanut. Jäinpä tässä itsekin miettimään ollako tuoli, pöytä, roskis vai hylly...
Hei, törmäsin ensimmäistä kertaa tähän tuoli-pöytä-minuuteen ja se kolahti heti! Todella hienon olet itsestäsi koonnut, oikein silmä ja sielu lepää kun kuvaa katsoo!
Kiitos vinkistä. Rupean kehittelemään omaani ja laitan blogiini kuvan sitten siitä. Nyt elän muuttolaatikoiden keskellä eli muutan ensi viikolla ja kun saan purettua kaikki tavarat laatikoista, alan kehitellä tätä ideaa! Innostuin oikein, kiitos vinkistä. Ja terveisiä Oulusta! :)
Hurmaavaa Violet! Minä tunnistan sinut pöydästä. Ja kunhan vaan ehdin/jaksan, yritän ehkä samaa.
Terveiset, K
Tosi hyvä idea - kiitos. Ja mielenkiintoiset perustelut, tosi koukuttava juttu :)
Minä myös pidän isäsi ottamasta Tampere-kuvasta.
Kerrassaan hurmaava! Mielikuvani sinusta sai sekä vahvistusta, että myös löysin jotain uutta.
Nyt alan miettimään omaa asetelmaani, kiitos tästä!
Hieno kattaus!
Myös minä pidin paljon Tampere-kuvasta; kerrassaan upea!
Kattaus vastasi hyvin sinusta muodostamaani kuvaa, ainoastaan viitettä maalaamiseen jäin kaipaamaan. Pidän sitäkin osa-aluetta sinulla vahvana, miten on?!
Vai symboloiko lamppu myös sitä?
Olen jo löytänyt omaan juttuuni tuolin, mutta esineistön valitseminen on vielä vaiheessa...
Kattava yhden hengen kattaus:) Lukemani perusteella olen saanut sinusta jonkinlaisen mielikuvan ja kyllähän tämä pöydällinen niitä hyvin kuvastaa. Kaunis pöytä muuten..
Ainoa poikkeus oli tuo narri! Se yllätti minut jostain syystä.
Oma tuolini tai pöytäni olisi herkullista rakentaa, todella. Siinä voisi samalla tehdä päivityksen omaan itseen.
Oi mikä kirjoituskone...ja peili..ja kengät..ja..ja.
Hieno kaikenkaikkiaan, ja kiva oli myös lukea perustelut. Mielenkiintoinen tehtävä!
Kaunis ja harmoninen asetelma. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan lause "ihmisen liikkuminen paljastaa hänestä lähes kaiken"? Oletko ihan oikeasti sitä mieltä? Ovatko esimerkiksi luonnostaan epäliikunnalliset, vähän kömpelöt tai liikkumiseensa muuten täysin huomiota kiinnittämättömät ihmiset mielestäsi jotenkin outoja/epäilyttäviä/
välinpitämättömiä? Omiin, harjaantumattomiin silmiini kun suurimman osan ihmisistä liikkuminen näyttää aika harjaantumattomalta ja ei-tietoiselta, ainoat jotenkin tietoisen kauniisti liikkuvat tuntemani ihmiset ovat tanssijoita (ja hekin lähinnä tanssiessaan).
Se, mitä ajan takaa, on kysymys "minkä kaiken" liikkuminen paljastaa ihmisestä ja toinen kysymys on, että oletko nyt aivan varma? :)
Ninnu: Kyllä, ihan oikeasti olen tuota mieltä. Yritän hiukan perustella kantaani:
Ihan ensinnä minusta tuntuu että otit lauseeni niin, että minä olisin itse joku sulokkaasti liikkuva tanssin ammattilainen, joka tornistaan arvioi miten huonosti muut liikkuvat. Ei ei, pieleen meni.
Ihmisen liikkuminen paljastaa hyvin paljon esim. kulloisestakin mielialasta, tunnetilasta. Ajattele väsyneen ihmisen liikkumista. Mieti millainen on "vihainen selkä" tai alistuneet hartiat. Miten elehtii innostunut ja iloinen ihminen...Tätä esimerkiksi tarkoitin.
Luonteestakin saa paljon viitteitä ihmisen liikkumista katsoessaan. Rauhalliset, "hitaat" ihmiset harvoin liikkuvat ripeästi, hosuen. Temperamenttiset tyypit eivät tule hiljaa hiippaillen hartiat korvissa huoneeseen. Tällaisia karkeita esimerkkejä.
Olen harrastanut paljon tanssia ja teatteria ja saanut sitä kautta paljon kommentteja omasta liikkumisestani. Olen siitä aika tietoinen. Tiedostan esim. hyvin sen, että kävelyasentoni on sellainen "päävetoinen": pää on sillä tavalla koko muun kropan edessä, kuin jo menossa kun jalat vasta tulevat. Sitten minulla on taipumus harppoa erittäin pitkillä askelilla, liikkua hyvin nopeasti. Se kertoo kyllä malttamattomasta luonteestani. Se on minulle ominainen tapa olla ja liikkua. Nopeasti, hiukan nykien, äkkipikaisestikin.
Ryhtini on melko huono - monen pitkän ihmisen ongelma - ja muistan kohentaa sitä vain kuvani nähdessäni tai kun siitä aiheuttuu esim. kipuja.
Niin, kivut ja sairaudetkin näkyvät ihmisen liikkumisessa. Harvoin ihminen ihan huvikseen ontuu, esimerkiksi.
"Luonnostaan epäliikunnalliset, vähän kömpelöt tai liikkumiseensa muuten täysin huomiota kiinnittämättömät ihmiset" kuten sanoit eivät suinkaan mielestäni ole mitenkään "outoja/epäilyttäviä/
välinpitämättömiä". En minä jaa ihmisiä hyviin tai huonoihin sen mukaan liikkuvatko he vai eivät. Itsekään en ole kohta pariin vuoteen harrastanut juuri mitään muuta liikuntaa, kuin poikien haku koulusta!
On ihan totta että suurin osa ihmisistä vaikka kadulla katsoessa liikkuu aika veltosti, on huono ryhti jne. Tässäkin tosin on suuria maakohtaisia eroja.
Jos ihmisellä on hyvä ryhti niin se kertoo minulle joko että
a) se on hänellä luonnostaan esim. säännöllisen liikuntaharrastuksen vuoksi
b) hänellä on ryhti "päällä", koska hän on tietoinen huonosta ryhdistään ja korjaa sitä.
Mutta hei, eivät omasta liikkumisestaan tietoiset (tai "kauniisti liikuvat") ihmiset minusta mitenkään sen kummoisempia ole kuin muutkaan.
Sen sijaan edelleen olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että jokaisen ihmisen liikkuminen kertoo hänestä hyvin paljon. Turhaan ei kehonkieleen kiinnitetä huomiota monissa yhteyksissä, turhaan sitä ei opeteta tai opiskella.
Muuten, vielä sellainen juttu jonka opin yhdeltä ohjaajalta:
kun on oikein alakuloinen ja masentunut päivä, voi omaa itseään "huijata" yrittämällä liikkua ylväästi, suorana, reippasti, virkeästi. Mieli ja keho toimivat yhdessä - vaikutus on molempiin suuntiin. Masentunut mieli vetää kehoa alaspäin, mutta kehon liikkeillä ja asennolla voidaan vetää mieltä myös ylöspäin.
Violet: tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitit liikkumisesta. En ole balleriina, mutta tanssia ja liikuntaa harrastaneena tiedän mistä puhut.
Äitini aina muisti sanoa minulle: muista ryhti. No, se on jo meillä nykyisin vitsi, mutta ei huono loppujen lopuksi. Minusta kehon kantaminen on osa henkistä hyvinvointia. Mutta jos joku on toista mieltä, niin eihän se tee kenestäkään ryhditöntä.
Ehkä treeneissä hikoiltujen ajatukset ovat jonkin verran karkeampia kuin niiden, jotka eivät ole sitä tehneet.
Papi; en minäkään koe olevani balleriini, varsinkaan enää...Eihän se, että jotakin on tehnyt paljon ja kauan tarkoita automaattisesti että olisi siinä hyvä;-). Mutta se tekeminen, yrittäminen ja itsensä ajoittain voittaminen..on hienoa.
Hyvään ryhtiin pyrin jo ihan siksi,että sillä on aivan kiistaton vaikutus hengitykseen ja sitä(kin) kautta terveyteen. Lytyssä olevat sisäelimetkään eivät toimi kuten pitäisi. Hyvä ryhti on sen lisäksi kaunis, eikä minulla ole mitään tarvetta ehdoin tahdoin pyrkiä olemaan huonoryhtinen.
Violet: Totta. Tanssista pidän edelleen, mutta kasvoin liian pitkäksi (176 cm), muistan, kun 15-vuotiaana kadehdin niitä primaballerinoja ja miksi, miksi minä olen näin pitkä?
Hyvä ryhti ei ole pelkästään hyvän näköistä vaan on hyvä hengitykselle.
Minä olen nyt vuoden käynyt pilateksessa. Se on niiiin mun juttu. Suosittelen kaikille, etenkin jos on tanssia elämän taustalla.
Eipä Hämeenkatu juuri miksikään muuttunut ole...otin juuri tänään vslokuvia (liikkuvasta autosta...)samasta kuvakulmasta ja paikasta..(ulkomaalaiselle ystävälleni...)
Kyllä täytyy sanoo,että Tampere rules! Näin 15 vuoden täällä asumisen jälkeenkin tunnen jotain hölmöä ensi-ihastumisen intoa....Kyllä tämä ainakin mennen tullen lukioaikaisen kotipaikkani Ilomantsin peittoaa!
Hei. Ihana tuo tuoli idea. Yritän sen myös toteuttaa. Huomasin aikaisemmasta postauksestasi että sinulla on värien kaipuuta. Niitä voit käydä halutessasi tankkaamassa tuolla minun kotikolossani.
Lähetä kommentti