Minä en ole erityisen pitkäjänteinen, kärsivällinen enkä osaa odottaa. Oikein mitään. Siksi ostan kukatkin mieluummin valmiiksi kukkivina, en siemeninä.
Minun mieheni taas - eri maata, muutenkin kuin oikeasti.
Hän kylvää siemenistä, hoitaa kukkia tunnollisesti, ottaa kukista siemenet talteen, kuivaa ne, kylvää seuraavana vuonna...Hän pelastaa minulta kuolentuomion saaneita kasveja roskiin joutumiselta, hän elvyttää ne ja vannottaa minun olemaan koskematta ja "hoitamatta".
Katsokaa tämän tekstin alla olevaa kukkaa. Mieheni kylvi sen siemenistä kun vielä asuimme Ranskassa. Se oli ensin ihan pieni kukka pienessä purkissa. Se on ollut kaikki nämä vuodet ulkona, kesät talvet. Sitä on siirretty aina astetta isompaa ruukkuun. Nyt se on kuin pensas. Paksut oksat ja kaikki. Alkoi taas kukkia. En tiedä tuon nimeä, mutta minusta tämä on hyvä esimerkki siitä, miten huolenpidolla peräänantamattomuudella ja sitkeydellä asiat pysyy ja paranoo.
Ja on totta monen asian kohdalla.
Olen tietoisesti harjoitellut hitautta, kärsivällisyyttä ja sen sellaista. Siksi olen myös pannut siemeniä multaan ja nyt näen sieltä jo jotakin tulevan. Ei ihan tarpeeksi nopeasti minun makuuni, mutta kuitenkin. Kyllä minä vielä opin, ainakin hiukan.
Ikkunasta heijastuu puutarhurin rouva.
Poikkeuksellisesti hän kastelee kukat tänään .
Poikkeuksellisesti hän kastelee kukat tänään .
9 kommenttia:
Tätä lukiessa tuli mahoton halu työntää sormet multaan.
Kärsivällisyys, niin, puutteita siinä itsekullakin.
Meillä ei ole pääpuutarhuria ollenkaan, vain yksi joka ei tiedä mistään mitään ja toinen joka yrittää jotain, tietämättä mitään. Siitä huolimatta hoidotta jäänyt kliiviani kukkii.
Suosittelen äkkitoimintaa vaativalle ainakin rucolan kasvatusta itse. Se kuhisee mullasta ulos rairuohon nopeudella :D
Haluaisin kasvattaa juur rucolaa, sillä olen siitä ihan riippuvainen, mutta se vaan ei kasva täällä meillä. Itse en ole edes yrittänyt, sillä moni muu on. Joku hyväkäs syö sen kuulemma samantien, ja sisällä siihen tulee jotain ötököitä, ja ötökät tekevät täyteen reikiä.
Metsienmamma, miten oikein teet sen?
Jännän näköinen pensas. Ja ihana tuo teidän parveke/terassi!!
Mulla mies on viherpeukalo; kärsivällinen sekä jossain määrin perfektionisti. Hän myös kasvattaa siemenistä, kerää kukista siemenet, kuivaa ne ja kasvattaa seuraavana vuonna taas uusia kukkia.
Itsekin haluaisin jotain tehdä, mutta pelkään aina, että mulle sanotaan, että teen kaikki väärin. No, ainakin basilikaa olen kasvattanut menestyksellä, rucolaa täytyy varmaan koittaa.
Tuttu tunne! Tosin minun lähipiirissäni se superpuutarhuri on mun äiti. Äitini viherpeukaloinnin salaisuus on kompostimulta, joka saa kukat kasvamaan oikein kuhinalla! (Näin kerrostaloasujana on vähän hankalaa pitää kompostia, joten ostan kukat valmiina.)
Meilläkin muuten tuli rucolaan pieniä reikiä(kasvoi tosin ulkosalla).Nyt kokeilussa on lehti persilja sisätiloissa.
Jännä juttu Violet kuinka olettekin sattuneet hyvin miehesi kanssa yksiin. Ihanan tasapainottava suhde. (ainakin näin sen perusteella mitä olet kertonut blogissasi)
Minä olen miedän suhteen pippuri mieheni taasen edustaa jotain viilin luokkaista tuotetta, viileää ja sitkeää. Näin sitä kuitenkin pärjäillään. Kasveista ei kumminkaan kumpikaan juuri tiedetä mitään. Kokeilu mentaliteetilla siis, ja suurella innolla.
Liivia ja Metsienmamma: rucolasta en tykkää, en vaan sitten millään totu sen makuun. Mun säkällä se sitten tieytysti kasvaisi mun käsissäni kuin mikäkin!
Anioni: Meidän miehillämme on siis samat otteet;-)
Anne; kompostimullalla olen nähnyt tehtävän ihmeitä - mutta juu, ei sitä kerrostaloasunnossa oikein...
Tiuku; Pippuri ja viili täälläkin.
Aika monia tällaisia yhdistelmiä tiedän. Yhteistä kaikille että nimenomaan mies on aina se viili.
voi kun olisi tuollainen kattoterassi, ja puutarhurismies:olet onnekas!
minä olen puutarhan suhteen haaveilija, mies tarkkailija ja ajattelija:miettii kasveja, jos niin voi sanoa.
Se on kyllä se puutarhurointi jos mikä kärsivällisyyttä kasvattavaa puuhaa, kun siitä kylliksi innostuu, metsän kasvatus vielä enemmän:)
Lähetä kommentti