tiistai 23. syyskuuta 2008

Väreitä


Monessa blogissa on listattu mieluista musiikkia. Tehtävä tuntuu aivan ylivoimaiselta, mutta yritän mainita muutamia. Lähtökohtana käytän kylmänvärekerrointa, hiukan samaan tapaan kuin Liivia tänään.

Sekalaisessa järjestyksessä:

Kaikki musiikki elokuvasta Les Choristes. Etenkin tämä laulu. Tai tämä. Tai.

Joan Baez, Here’s to you. Hyvä helvetti sentään miten yksinkertainen kappale kasvaa kasvamistaan. Laulu on soinut elokuvassa joka kertoo kahden miehen (Sacco ja Vanzetti) ankean kohtalon. Valitettavasti en ole nähnyt, mutta tarinan olen lukenut.

J.B. Lully:n Marche pour la cérémonie de Turcs. En osaa selittää eikä kai tarvitse.

Pink Floyd:in The Dark Side of the Moon -levyn viimeisen biisin (Eclipse) viimeiset rivit:

"All that is now
All that is gone
All that's to come
and everything under the sun is in tune
but the sun is eclipsed by the moon."

Minulla on kylmät väreet selässä joka kerta kun tuo viimeinen lause kumoaa kaiken edellä sanotun. Tehoaa ihan joka kerta.

Mozart:in Requiem ja siitä erityisesti osa Dies irae (tai sitten Confutatis).
Komeaa, komeaa ja kohtalokasta. Käy selkäpiihin.

Gabriel’s Message Stingin laulamana. Ikisuosikki siitä asti kun kuulin ensimmäisen kerran. Kuten melkein mikä tahansa missä on Stingin ääntä.

(Ai ups. Pitikö olla vaan viisi.Arvasin ettei onnistu.)

Ja lisäksi liuta The Doorsia, Led Zeppeliniä ja sellaista. Vielä mainittakoon mm. sellaiset biisit kuin Liehuva liekinvarsi, Neidonryöstö, Tanssiva karhu. Monet Carolan laulut. Äänensä oli koskettava. Sitten se renkutus elokuvasta korppi kädessä eikun olalla eikun missä se nyt oli. Porque te vas, niin se oli. Kun siihen liittyy niin paljon kuvia päässäni.
Voisin viettää päivän tässä koneella listaamassa musiikkia joka aiheuttaa hyviä väreitä minussa mutta on kai syötävä välillä.

Antakaa laitan silti vielä yhden!

14 kommenttia:

Matroskin kirjoitti...

Minulla Baez-suosikki on Prison trilogy. Hieno tarina. Requiemia on vaikea kuunnella tällaisessa ohutseinäisessä kerrostalossa. Paitsi ehkä kuulokkeilla.

violet kirjoitti...

Matroskin: Olen huudattanut Requiemia mpkolmosella niin että tärykalvot muistavat varmaan aina.
Kunnon kuulokkeet pitäisi hankkia kotiin. Muuten jää meilläkin harvaksi herkuksi nämä tällaiset.

Sooloilija kirjoitti...

Ihana kuulla, että maailmasta löytyy Joan Baez-faneja. Minä olin 80-luvulla kummajainen: kukaan ei ollut ikinä kuullutkaan Baezista !
Mun suosikki on Diamonds and Rust.

Erikoinen, koskettava on musiikkilistasi. Elokuvallinenkin. Tuo Stingin laulu tuo joulun mieleen. Käynpäs vielä tsekkaamassa laittamasi linkit uudelleen..

Sooloilija kirjoitti...

Niin ja ps. Aloitin viime sunnuntaina Sunnuntaiklassikon, inspiroituneena Itkupillin ja Lepiksen blogeista. Eli nyt seuraa joka sunnuntai videon muodossa itselleni tärkeä musiikkiklassikko.

Allu kirjoitti...

Mäkin olen aina ollut Joan Baez-fan ja olin pikkulikkana kateellinen, kun ystäväni pääsi häntä kuulemaan livenä.Harvoin ostan jonkun leffan soundtrackin, mutta Les Choristes piti saada, kun se Jean-Baptiste laulaa niin ihanasti.

Liivia kirjoitti...

Sun kroppas vaikuttaa älykkäämmältä kuin mun:):)

Radiosta tulee nyt niin värisyttäviä kappaleita. On taas tapahtunut kauheita, joten ovat pistäneet musiikin uusiksi.(sori kun tämä tulee nyt tähän, mutta olen niin järkyttynyt)

violet kirjoitti...

Sooloilija: en ole sen kummemmin Baez-fani mutta tästä mainitsemastani kappaleesta tykkään hirmuisesti.
Hyvä idea toi sunnuntaiklassikko.

Allu:niihän se laulaa. Ja nyt on jo nuori mies ja valtavan komea.

Liivia: se vain vaikuttaa siltä...kyse on painotuksesta. Olisi voinut tulla ihan toisenlainenkin lista, koska kirjattavaa olisi niin paljon.

Sain ystävältä viestin ja sitten luin tästä että Suomessa tapahtuu taas.
Minä vaan katselin Virgin Suicides -leffaa ja sen jälkeen tuli tällaista. Tuntuu hyvin epätodelliselta.

Anonyymi kirjoitti...

Joo aivan kammoa taas Suomessa. Meninkin kehumaan kotimaan koululaitosta. Ehkä on vielä kamalampaa epäonnistua moisessa lintukodossa ?

=|

Anonyymi kirjoitti...

Ooh tuo Lullyn marssi on yksi minunkin suosikkejani. Aina nostaa kylmät väreet mahtavuudellaan!

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kiva lukea että pidät Baezin Here`s To You -kappaleesta. Se tosiaan kasvaa vähitellen mittaansa.
Sacco ja Vanzetti on oikein hyvä elokuva. Näkisinpä uudelleen.

Ja täällä Suomessa paha purkautui taas. Ilman henkisen ilmaston syvämuutosta meille ei hyvin käy.

Heli kirjoitti...

Kiitos tästä listastasi, jota ilman en olisi koskaan kuullut tuota upeaa nuorta miestä, Jean-Babtistea. Täytynee etsiä jostain tuo elokuva tai sen musiikki käsiini. Ja löysin vielä YouTubesta Beyoncen versionkin tuosta yhdestä kappaleesta, sekin oli mielestäni todella kaunis. Olen kuunnellut noita samoja kappaleita aina vain uudestaan ja uudestaan tässä kaiken iltaa, ja yötä eilen sekä tänään taas.. vaikken yhtään ymmärrä ranskaa niin kuulostaa ainakin todella kauniilta.

Sinun blogiasi on kaikin puolin ilo lukea, kiitos.

violet kirjoitti...

Heli: elokuva on tullut Suomessa tv:Stäkin. Sen nimi taitaa yksinkertaisesti olla Kuoropojat.
uskoisin löytyvän dvd:nä helpostikin.
Suosittelen elokuvaa muutenkin kuin musiikin takia.

echo kirjoitti...

Hei Violet,

blogisi salalukija ilmoittautuu. En aivan tarkkaan muista, olenko joskus aiemmin jättänyt kommentin.

Kerroit tuosta Korppi-biisistä - itse pohdin EILEN kampaajalla käydessäni hänen kanssaan, mikä tuon biisin nimi mahtaa olla ja mistä se oikeastaan kertoo. En ole nähnyt elokuvaa, mutta se kiinnostaisi.

violet kirjoitti...

Echo:Nyt muistin elokuvan nimenkin ja se on Korppi sylissä.
Tässä on linkki
http://www.elitisti.net/review.php?id=932
jossa kerrotaan siitä minusta hyvin.