Minä olen niitä joilla on melkein aina matkassa muistikirja tai ainakin pala paperia. En oikein uskalla tuvasta astua ilman muistiinpanovälineitä, sillä Jumalallinen Idea saattaa iskeä kadulla siinä sekunnissa. Kuten eilen, jolloin oli pakko sitten turvautua puhelimeen ja lähettää itselleen tekstiviesti. Siinä luki: "Oletteko huomanneet miten ihmiset astuvat tyhjään, kun keskittyvät niin kännykkäänsä? ". (Ja sillä hetkellä astuin itse.) Jumalallisuudesta viis, mutta tuolloin sain idean siis kirjoittaa ideoiden kirjaamisesta ja muistiinpanojen sekavuudesta.
Yhdessä vihossa lukee "vaihtopenkillä olkapäät lysyssä", eikä minulla ole kyllä aavistustakaan mitä se voisi tarkoittaa, mihin liittyä. Olisiko se jonkun menestysromaanin alku, en tiedä, vai olisiko se vain joku ohikiitänyt näky, josta olin ajatellut blogata.
Horjuvalla käsialalla kirjoitettu "pieni surullisen näköinen poika, jolla on vähintään yhtä surullisen näköinen koira" sen sijaan muistuttaa minulle heti tilanteen. Näin tuollaisen kaksikon ja mielikuvitukseni alkoi raksuttaa. Raksutusta kummempaa tuosta ei kuitenkaan koskaan ole syntynyt, vaikka lause on kirjattu pari vuotta sitten.
Sitten on muistilappuja ja puhelinnumeroita, osoitteita ja ihmisten nimiä. On myös yöllä sekavuuden tilassa kirjoitettuja unenpätkiä tai pikkuhuppelin herättämiä muistoja johonkin laulunrenkutukseen liittyen. Vihoissa on myös poikien piirustuksia ("piirrä nyt vaikka jotain sillä aikaa kun äiti hoitaa tämän pankkiasian") ja ruokareseptejä.
Olen horoskooppimerkiltäni neitsyt, ja merkin luonteen mukaisesti rakastan lajittelua, erittelyä ja analysointia. Muistivihkoihin tämä ei päde. Ne elävät omaa elämäänsä. Mietin olisiko ne syytä polttaa ennen kuin itsestäni aika jättää. Pelkään että perikunta tulee vielä pohtimaan meikäläisen mielenterveyden tilaa tutkiessaan suurennuslasilla noita horjuvia rivejä...
Yhdessä vihossa lukee "vaihtopenkillä olkapäät lysyssä", eikä minulla ole kyllä aavistustakaan mitä se voisi tarkoittaa, mihin liittyä. Olisiko se jonkun menestysromaanin alku, en tiedä, vai olisiko se vain joku ohikiitänyt näky, josta olin ajatellut blogata.
Horjuvalla käsialalla kirjoitettu "pieni surullisen näköinen poika, jolla on vähintään yhtä surullisen näköinen koira" sen sijaan muistuttaa minulle heti tilanteen. Näin tuollaisen kaksikon ja mielikuvitukseni alkoi raksuttaa. Raksutusta kummempaa tuosta ei kuitenkaan koskaan ole syntynyt, vaikka lause on kirjattu pari vuotta sitten.
Sitten on muistilappuja ja puhelinnumeroita, osoitteita ja ihmisten nimiä. On myös yöllä sekavuuden tilassa kirjoitettuja unenpätkiä tai pikkuhuppelin herättämiä muistoja johonkin laulunrenkutukseen liittyen. Vihoissa on myös poikien piirustuksia ("piirrä nyt vaikka jotain sillä aikaa kun äiti hoitaa tämän pankkiasian") ja ruokareseptejä.
Olen horoskooppimerkiltäni neitsyt, ja merkin luonteen mukaisesti rakastan lajittelua, erittelyä ja analysointia. Muistivihkoihin tämä ei päde. Ne elävät omaa elämäänsä. Mietin olisiko ne syytä polttaa ennen kuin itsestäni aika jättää. Pelkään että perikunta tulee vielä pohtimaan meikäläisen mielenterveyden tilaa tutkiessaan suurennuslasilla noita horjuvia rivejä...
30 kommenttia:
Onpas inspiroivan näköisiä vihkoja! Ihania. Jos niissä ei ole mitään arkaluontoista henkilökohtaista asiaa, niin älä tuhoa. Jospa lapsillasi ja lapsenlapsillasi onkin mukava kokoontua yhteen lukemaan mummin "hassuja" koottuja teoksia joskus? ;)
Hyva idea pitaa muistiinpanovalineita mukana aina! Ideoita ja ajatuksia taytyy laittaa muistiin, muuten ne kylla unohtaa. Ja hauska varmasti niita on jalkikateen lueskella ja yrittaa ymmartaa mita niilla itse oikein tarkoittaa :D
Ma kirjoitan 'muistiinpanoja' aina kun puhun puhelimessa, avainsanoja toisen jutuista.
Entisen poikaystavan kanssa oli suhteen loppuaikoina puutetta puheenaiheista. Oli painajaismaista istua hiljaisuudessa, varsinkin kun muutenkin tunsi ettei meista enaa tule mitaan. Sillon aina ennen 'treffeja' kirjoitin paperille ideoita puheenaiheista, mutta en tietenkaan sita lappua kehdannut pitaa esilla kun yhdessa istuttiin ruokapoydassa....tuppisuina... :D
näyttävät hyvällä tavalla elämää nähneiltä.
muistivihko pitää tosiaan aina olla mukana.
Siis en olekaan ainut joka omistaa kasoittain muistivihkoja. Huh! Häpeillen niitä välillä käytän, ihankuin en muistaisi mitään, vaan kirjailen kaikkea muistiin.Kerran unohdin yhden vihkon johonkin ja olin aivan kauhuissani, koska ne ovat kuin päiväkirjoja minulle, minun suurimmat salaisuuteni ja unelmani ovat siellä. Varmaan joku on kovin kiinnostunut kakkuohjeista, asioista, mitä minun pitää hoitaa tai kuningasajatuksista, kuten osta isompi kukkaruukku, muista aikapula ja että aikuiset leikkivät tai tekeekö viinilasillinen keskellä päivää minusta alkoholistin.
Kunpa itse edes muistaisin mihin ne kaikki liittyivät.
Niin ja vielä ihanista koristenauhoistasi. Voiko sinulta vielä tilata sellaisen tai onko nauhaa jäljellä?
Älä tosiaan tuhoa niitä! Mulla on useampikin muistivihko. Yksi löytyy yöpöydän laatikosta ja ne kaksi muuta on kahdessa eniten käyttämässäni laukussa. Katasrofi jos lähden jonnekkin ilman kynää ja paperia.
Anioni: ei noissa oikeasti mitään arkaluontoista ole, mutta epämääräistä ja sellaista varmaan, että lukija miettisi että mitä hittoa...? Mutta sehän ei tietysti ole minun ongelmani;-)
Maamaa: kauhea juttu toi poikaystäväesimerkki! Siis tajuan tilanteen mutta voi että...on sen täytynyt olla painostavaa...
Aino: Joo, yksi tahriintui punkkuun ja onhan nuo muutenkin kärsineitä kassien pohjalla maattuaan.
Sigrún: et ole ainoa, et ollenkaan.
tuollaisia juttujahan noihin juuri tuppaa tulemaan..;-)
Pistä meili jos haluat lippunauhaa. Tehdas on auki kunnes toisin mainitaan.
Miia: olen kyllä miettinyt sitäkin että voisi olla aivoille lomaa mennä jonnekin ilman kynää ja paperia..ja kameraa...
Mina turvaudun yleensa pieniin muistilappuihin, jotka sitten autuaasti unohdan kotiin, esim. kauppaan lahtiessani. Kaupassa sitten tuskissani mietin etta mita pitikaan ostaa.
Olen nyt yrittanyt "tehda" itselleni muistikirjaa mutta jotenkin se ei ota tulta.
Kannykka on minulle se paras muistivihko...
Paivi Hollannista
Olipas ihana juttu tämä!
(olen aikeissa varastaa ideasi...)
Mutta tuo on niin totta, että muistivihkoa ilman en minäkään kotoani astu. On yhtä alaston olo kuin ilman kameraa. Vaikka nykyään olen kyllä opetellut liikkumaan ilman kameraa...
Sen lisäksi erillinen muistivihko pitää olla aina tietokoneen vieressä (juuri nyt se on sinun antamasi turkoosi).
Vaihtopaikalla olkapäät lysyssä olisi kyllä oiva bestsellerin alku.
Niin kuin itsekin sanoit, ei se sitten enää ole sinun ongelmasi! Sitä paitsi luulen pikemminkin, että ihmiset ajattelevat sinun olleen tosi luova ja originelli persoona :) Minusta paras muistivihko on juuri mahdollisimman monipuolinen ja sekavakin - sinne tallentuu elämä itse. Ja totta kai semmoinen pitää aina olla mukana!
Turha ottaa lomaa, silla silloin juuri tulee jotain mika on hyva kirjoittaa ylos tai kuvata,nimimerkilla kokemusta on. Jostain hassusta syysta olen luullut etta toisten vihkot ovat erittain siisteja kun omasta sivutkin irtoavat mutta omasi ovat kuin olisi minun pussista otettuja.Olipa helpottavaa :)
Ääk, minä en taas ole yhtään muistikirjaihminen. Joskus toivoisin olevani, sillä muistikirjat ovat minusta tavattoman viehkeitä. Mutta ei voi väkisellä vääntää. Muutamia vuosia sitten tein kovastikin paljon kuvia, piirsin, maalasin ja opettelin metalligrafiikkaa, silloin minulla oli toki luonnoskirjoja, mutta niitä en missään kantanut mukanani. Opinnoissani on kehotettu kulkemaan muistiinpanovälineet mukana, mutta minua sellainen ahdistaa. Samoin on laita kameran, mutta ei ihan yhtä pahasti. En kuitenkaan kovin mielelläni kuljettaa sitä mukanani. Joskus teen sitä väkisellä, jotta ottaisin kuvia muuallakin kuin kotiympyröissä. Jotain sellaista se on, että kun olen liikenteessä, haluan keskittyä siihen liikkeessä olemiseen ja havainnointiin, "asioiden hengittämiseen", enkä niinkään havaintojen siirtämiseen paperille tai muuhun. Jos alan rustaamaan johonkin vihkoon, minusta tuntuu, etten olekaan enää siinä samassa "hetkessä". En tiedä voisiko tuota opetella. No, opettelen sitten , jos mulla sellaiseen halu tulee. Näin olen tyytyväinen. Ja nykyään kukaan ei myöskään painosta moiseen, kun koulut on käyty. Se on hyvä. Saa tehdä oman pään mukaan :)
Ihana kirjoitus, niin kuin koko blogisi.
Aivan viime aikoina olen alkanut kaivata muistivihkoa, koska jotenkin nyt, pitkästä aikaa, päässäni liikkuu muutakin kuin työasioita tai kodin rutiineja jopa siinä määrin, että en enää muista kaikkia ajatuksiani.
Minulla on monta sekalaista vihko ja lehtiötä täynnä muistiinpanoja. Kännykän muistissakin on yhtä sun toista. Haaveilen kirjan kirjoittamisesta ja siihen liittyen laitan ajatuksia ylös, mutta siihen se on sitten jäänyt.
Mulla on kanssa aina oltava muistikirja mukana mihin tahansa menenkin, ja kotona käden ulottuvilla. Kaikki täytyy aina kirjottaa ylös kun olen varma etten mitään muistaisi ilman. Kerran eräällä kurssilla sellanen vanhempi naisihminen sanoi että kyllä tuon ikäsenä vielä pitäs ilman muistilappuja muistaa, että hän ei ole ikänään muistiin kirjotellu ja nytkin vielä vanhemmalla iällä muisti pelaa loistavasti. Eli mulla siis huonomuistinen vanhuus odotettavissa...
Minäkin rakastan kaikkia muistikirjoja, ja ostelen niitä jatkuvasti, mutta ongelmani on se, etten muista kirjoittaa niihin. Siellä ne vaan ruttaantuvat kassin pohjalla.
Kurkistapa blogiini, siellä on jotain sinullekin.
Siis on tama niin tata..Kaksi ylinta kuvaasi eivat aiemmin auenneet, vasta nyt nain ne ja syon nyt sanoja samanlaisuudesta. Vaikenen kokonaan.
Voi kiitos, paketti tuli tänään, ja sisältä löytyi kaksi aivan ihastuttavaa lippunauhaa! Yritän ehtiä huomenna postata blogissani siitä. Kiitos!!!
minunkin hoteistani löytyy kaikista hyllynraoista ja kassien pohjilta kirjasia joihin olen loistoideoitani ja mietteitäni kirjannut. vieläkään en ole oppinut kirjaamaan tippaakaan loogisemmin jotta ymmärtäisin niistä jotain myöhemmin.... toki siinä on oma huvittavuutensa kun tuumii mitä niilla on tarkoittanut.
Multa löytyy yksi muistikirja. Mutta kun se ei yleensä ole käden ulottuvilla. Lisäksi siis pöydillä ja joka puolella tuhat lappua, ideoista, pälkähdyksistä ja suunnitelmista.
Minä harrastan sekalaisia ja välillä epämääräisiä muistiinpanoja, mutta en valitettavasti muistikirjoihin, vaan pikku lippusiin ja lappusiiin tai mitä erilaisimpien paerin taakse tai nurkkiin. Koottuja teoksia ei siis tule ikinä löytymään,kun ne lappuset aina joutuvat hukkaan. Näihin pikkulippusiin kirjoittelen kauppalistoja, "muista tehdä sitä ja tätä"-listoja, alkuja runoihin, luonnoksia, lauseita. Useimmiten kyllä muistan myöhemminkin, mihin ne liittyvät - siis jos löydän ne.
Muistikirjoja harrastan kyllä, mutta kotioloissa. En tiedä, miksi en onnistu kuskaamaan niitä mukana... Vain yksi melkein onnistunut poikkeus on, nimittäin vihkonen väikkäriajatuksille, jota yritän pitää mukana. Muuten ne tutkimukseen liittyvät kuningasajatukset katoavat oitis. Mutta muuhun en osaa muistikirjoja kantaa mukana.
Minusta asioiden ylöskirjaaminen ei liity vain huonomuistisuuteen (köh), vaan siihen, että pää välillä tulvii ajatuksia eikä niitä kaikkia voi muistaa muuten kuin kirjoittamalla heti ylös, ennen uusia ajatuksia. Ja kun on näkömuisti, ei tarvitse aina edes tarkistella niitä muistilappuja uudestaan, kun ne on kirjoittaessa kerran nähnyt.
Muistikirjapostauksesi kirvoittaa vieläkin kommentoimaan, heh. Minäkin harrastan kyllä lappusia. Ja ne lappuset ovat yleensä ihan kamalan näköisiä, kun täytän lapun ihan loppuun saakka. Lappu voi olla jokin lehden reuna, tai tuloste, jota en enää tarvi tms. Kuvia ja kirjoitusta on moneen suuntaan, kummallakin puolella ja lapun reunoja on yleensä vielä revitty. Muistettava asia häviää yleensä sinne muun sälän sekaan, mutta muistan selkeästi paremmin, kuin olen sen kuitenkin kirjoittanut ylös. Ei sillä sitten enää ole väliä, onko lappu mukana vai ei. Mutta nämä lappuset ovat ihan liian epäesteettisiä säilytettäväksi. Perikunnalleni ei taatusti jää ihmeteltävää, kun laput lentävät paperinkeräykseen armotta. Harmi sinänsä. Olisihan se nyt hupaisaa ajatella perikunnan ilmeitä, kun he yrittäisivät ottaa selvää järjenjuoksustani noiden lappusten perusteella :)
Päivi; taitaa kyllä olla niin että kaikki mitä yrittää väen vängällä tapojensa vastaisesti tehdä, menee vähän mönkään..tai ei tule tarpeelliseksi saati välttämättömäksi.
Liivia: varasta vaan, eri tekijän jutut samoista aiheista ovat kumminkin erilaisia. Kiva että turkoosi on löytänyt paikkansa. Se onkin sen kokoinen ettei sellaista viitti mukanaan kuskata.
Kukkis; oih, kiitos. Sekavia, kyllä. Toivoisin joskus että minulla olisi Muistikirja 1 älynvälähdyksille, kirja 2 osoitteille ja puhelinnumeroille, kirja 3 ruokaohjeille...ei saakeli, kauheeta hianostelua.
Pikkujutut: joo, sivut irtoilevat kun jos tarvitaan äkkiä paperia niin sitten pitää repiä sivu...ja se vastapuoli jää ilmaan roikkumaan.
Tanja; jos joku kehottaisi mua liikkumaan muistikirjan kanssa niin tiedän mitä ainakaan en tekisi.Mun on aina oltava toista mieltä jos mulle annetaan ohjeita;-)
Ei väkisin voi tuollaisia ottaa itselleen käyttóón, tai siksi että ovat viehkoja, vaikka tuonkin puolen ymmärrän. Ensin pitää olla tarve ja sitten välineet sen mukaan;-)
White linen: kiitos!
Oikein hyvä merkki kun päässä liikkuu muutakin tavaraa kuin tavanomainen satsi. Kausittain menee mulla ainakin. Juuri nyt on pursuiluvaihe. Tarvitaan koko ajan paperia ja yöllä näkee asioita jotka olisi syytä muistaa;-)
katilein: varmaan aika monen kohtalo;-)
Hilja: oikeastaan voin sanoa että mulla on hyvä muisti, jopa tosi hyvä. Keskittymiskyky voikin sitten rakoilla, ja sen vuoksi ajatus pomppii sellaisella vauhdilla, että tarvin apua.
Täti-ihminen: "en muista kirjoittaa muistikirjaani"..- miten tuo kuullostaa jotenkin ihan Woody Allenilta;-)
Pikkujutut; älä suotta vaikene!
Kaarina: ilo kuulla että perillä ovat ja miellyttävät!
Margarita: joo, hyvin halvat on huvitukset. Senkun lukee vaan omia muistikirjojaan....tai pyytää jotakin toista lukemaan, ääneen..!
Merja: yleinen ohgelma...ei kirjaa silloin kun tarvittais...pieni koko auttaa ainakin vähän.
Colibridreams: kanssasi samaa mieltä viimeisestä kappaleesta.
Tanja; aivan elokuvan aihe muuten tämä....ihminen kuolee ja häneltä jää kasa sekalaisia lappusia, vihkosia...ja niitä aletaan selviä ja ihmetellä. Ja tapahtumat ja ihmiset nousevat uuteen valoon..ja ...ja....
Ai onko tuollainen jo tehty>>>;-)
Minä juuri eilen iltalenkillä mietin, että taidan olla aika rasittava änkyrä. Olen juurikin tuollainen; vastustan useimpia ohjeita ja määräyksiä. Lakia kyllä noudatan, ainakin suunnilleen, mutta sellainenalkaa heti jurppia, jos neuvoja liikaa tyrkytetään.
juuri nain pitaisi toimia. mina vaan en muista sita muistivihkoa koskaan ja silloin taytyy kirjoittaa kuittiin tai niinkuin eilen puhelimeen jotain minka luin lehdesta. onkohan tama muuten naisten juttu? mina, kuten varmaan moni muukin nainen rakastaa vihkoja ja toimistotarvikkeita noin niinkuin muutenkin.
huomaan saavani niita aina lahjaksi naispuolisilta ystaviltani.
Tanja; lakia noudatan suunnilleen myös, mutten takuulla seiso vaikkapa liikennevaloissa kun autoja ei näy mailla halmeilla vaikka valo olisi kuinka punainen...Ohjeita ja neuvoja voi antaa monella tavalla, mutta on yksi tapa erityisesti jolla annetut neuvot (olkoonkin kuinka hyväätarkoittavia tahansa) en noudata. Se tapa on se sellainen, että kyllä minä kuule tiedän mikä on sinulle hyväksi. Kyllä sinä taatusti tykkäät kun minäkin tykkään jne. Lisätään tähän ettei neuvoja osaa kuunnella EI -vastauksia ja homma on selvä.
Aurinko; niin, en ihan osaa kuvitella miehiä antamassa vihkosia toisilleen kun niissä on niin ihanat kannet...Mutta tämä nyt toki saattaa olla omaa rajoittuneisuuttani - tai tuntemieni miestä rajoittuneisuutta!
Nimenomaan, juuri nuo tuolla tavalla annetut neuvot ovat ihan sietämättömimpiä. Minua myös tympäisee sellainen asenne, että "tämä on kaikille hyväksi havaittu, joten sinunkin kannattaa"... Minä haluan itse havaita hyväksi, ennen ku alan millekään. Kokeilla voin aina, mutta jos ennalta tiedän, ettei tule onnistumaan, niin väkisellä en kyllä ala! Onkohan mulla jäänyt minä-itse-vaihe vähän päälle :)
Ihania muistikirjoja ja ihana käsiala!
hauskaa!! kai tämä on yksi asia, jossa paljastuu ihmisen luonteenpiirteet.
minäkin haaveilen muistikirjasta ja inspiroivasta reseptikirjasta ja kauniisti jäsennellystä valokuva-albumista ja persoonallisella otteella tehdyistä lapsuusmuistokirjoista lapsille..mutta kun en koskaan etene edes siihen pisteeseen, että ostaisin muistikirjan tai valokuva-albumin tai... tai...
minulla sitten on valokuvalaatikko, reseptilaatikko, lasten muistolaatikko, mutta ei vielä muistilappulaatikkoa :) ei varmaan edes tarvitse kertoa, että kaikki laatikot pursuavat ja sisältö on kaoottinen.hahaa. pitäis kyllä varmaan perustaa se muistilappulaatikko, olis siinä löytäjälle ihmettelemistä.
-kaarnikka
Lähetä kommentti