perjantai 21. marraskuuta 2008

Ääneenlausuttu toive

Lapset eivät ole elämässään paljon lunta nähneet. Ranskassa oli kerran, pari talvessa se onneton kahden sentin kerros, joka tosin sekoitti Pariisin ja lähiympäristön liikenteen, mutta joka suli ennen kuin ilta oli tullut. Hollannissa aavistuksen parempi lumitilanne: lumiukko päästiin kai kolmena talvena kuudesta tekemään. Niissäkin ukoissa oli rutkasti vihreää ruohoa ja kuivuneita lehtiä mukana...Sitten tuli aina vesisade, ja ukot lysähtivät. Rannalla laskimme joskus persmäkeä muovipussilla, kun dyynit olivat saaneet lumipeitteen päiväksi.

Suomen talvea pojat ovat nähneet kerran. Se oli jouluna 2004. Pulkat ostettiin ja niillä he laskivat Tampereen vanhan kirjastotalon takana koskenrantaan. Se olikin onneksi kylmä ja luminen talvi. Jäi ainakin joitakin lumimuistoja.

Täällä Belgiassa olemme eläneet vasta yhden talven. Muistan kaksi lumisadekertaa. Kuvat ovat siltä toiselta kerralta. Pienempäni hihkui terassilla ja söi lunta suoraan ilmasta. Vaan lyhyeksi jäi tuokin riemu. Alle vuorokausi eikä mitään enää havaittavissa.

Vaan nytpä on lauantaiksi ja sunnuntaiksi luvattu aurinkoa, muutama pakkasaste ja LUNTA.
En minä siitä niin, mutta nuo pojat....Toivokaa kanssani että sääheput ovat oikeassa.

19 kommenttia:

pikkujutut kirjoitti...

Toivon kanssanne, etta saatte lunta. Meilla on kaksi myos jotka ovat sita mielta etta nyt just heti Suomeen etta paasevat lumeen.Ovat olleet liimautuneita tietokoneen ruutuun ja ihastelleet lumikuvia.

himalainen kirjoitti...

Uskomattoman kauniita nuo kuvat! Jotain ihanaa hohtoa siinä, että tuollainen vanha kaupunki kivitaloineen verhoutuu pienen lumen alle. Pidän peukkuja, että saatte nyt lunta ja pojat lumiukkopuuhiin. Meillä pojat on tehneet koulussa tämän viikon lumilinnoja, joka päivä märkiä hanskoja ja housuja tuotu kotiin. Lapset ja lumi kuuluvat kyllä yhteen :)

Liivia kirjoitti...

Lapsi on täälläkin niin lumesta riehaantunut, etten voi oikein enää inhota lunta itsekkään.
Ja tulee valoa!

Mutta kinoksia en silti kaipaisi, tälläinen muutama sulamaton sentti käy hyvin.

Samaa pulkkamäkeä vuonna 2004 huiskittiin.

Sooloilija kirjoitti...

Miten se lumi teillä näyttää erilaiselta; valoisammalta, märemmältä. Minunkin tämän päivän kuvassani on hieman lunta. Ei ole montaa senttiä maassakaan.
Lumi on ihmeellistä, lapsille se on tärkeä juttu. Meidän ovenpielessä on sekä liukuri,pulkka että rattikelkka. Ja pulkkamäki on puolen kilometrin päässä..

Junika kirjoitti...

Oi, miten kaunista!!!! Minä en vielä ole saanut iloa nähdä lunta tälläerää -- ei täällä Heslinkissä vissiin sellaista... kotona on kuulema jo valkoinen maa.

Kaunista täällä silti on, karuudessaan. Kurkkaas jokihelmisimpukan päiväkävely-kuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Hienot kuvat. Toivottavasti teidän pojat saavat lunta!

Meillä on täällä tosi talvista nyt. Tänään satoi ihan oikeaa hienoa pakkaslunta.

Matroskin kirjoitti...

Höh. Meillä ei ole edes yhtä lumihiutaletta. Pitänee muuttaa sinne.

Paevi kirjoitti...

Taalla odotetaan kans innolla lunta, vaikka varoitinkin ettei sita varmaan meilla asti saada, olemme liian lahella merta, mutta ainahan voi toivoa...

Paivi Hollannista
ps. aloitin myos bloggauksen tanaan

MaaMaa kirjoitti...

pikkupakkanen, lumi ja aurinko kuullostaa loistavalle! Toivotaan semmosta kelia! ma tulen hanin kanssa viikonlopuksi Brysseliin!

mizyéna kirjoitti...

Lunta ei olla nähty vuosiin ja itse en myöskään osaa kaivata, mutta lapsille olisi kokemus.

Minusta olisi kyllä todella ihana päästä valokuvaileman lunta eri muodoisa!

violet kirjoitti...

Pikkujutut: tuo on aika liikuttavaa jo. Lunta tietokoneen ruudulta. Voi meidän lapsia;-)

Himalainen: Tykkään myös kaupunkimaisemasta lumessa. En silti tykkää siitä loskasta, joksi lumi muuttuu hyvin nopeasti kaduilla.

Liivia: valoa, niin.
ai samassa pulkkamäessä? Muistan kun meitä katsottiin hiukan kuin hulluja ja ainakin kolme mummua sanoi että älkää nyssitte koskeellaskeko.

Sooloilija: märkää se ainakin on, se on varma!

Junika: menen kurkkaamaan1

Killisilmä: pitää sit heti aamulla rynnätä johonkin pusikkoon, muuten kaikki on sulana puoleen päivään mennessä ja kaikki lumi "käytetty" ukkoihin...on se täällä niin harvinaista kuitenkin.

matroskin: niin-in kai sitten!

Päivi: niin, meren lähellä...ei sitä usein ollut. Kiva kun aloitit blogin. Musta tulee vakkari.

Maamaa; jokohan me sitten nähtiin Exki:ssä syömässä/ Olin äsken kaupungilla ja jollekin suomea puhuvalle pariskunnalle sanoin kassajonossa "terveisiä Suomeen";-)...

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin herättiin talviseen maisemaan ja edelleen pyryttää. Poika (2.v) kävi jo kieriskelemässä lumiruohossa. Myös meillä vain pari kertaa talvessa lunta, joka sulaa parissa päivässä pois, vaikka Norjassa ollaan;-) Ihanan valkoista, tätä kaivattiin marraskuun pimeyden keskelle...josko ne tontutkin lähtisivät liikkeelle.

MaaMaa kirjoitti...

hihhih, ei nähty exkissä :D Ois ollu kyl hauska!
Tullaan tänä iltana (pe) ja lähetään sunnuntai-iltana myöhään

Pidän silmän tarkkana ja jos näen sinun näköisen ihmisen niin morjestan :)

Meidät tunnuspiirteet:
-hujoppeja molemmat
- tummat hiukset molemmilla
- tyypillinen "nordic look"
- puhutaan höperökieltä: suomi-ruotsi-englanti sekoitus
- olen erittäin kovaääninen
- mulla varmaan suklaata naamassa, koska aion naatiskella ihania belgialaisia suklaita!

:D

AnniKainen kirjoitti...

Tule tule lumisade, älä tule vesisade. Hoetaan tätä ja tanssitaan ympyrässä :)

Paevi kirjoitti...

Kiitos mutta, älä kasvata paineita!
Pitkään olin jo harkinnut ja nyt sain aikaiseksi :-)

Merja kirjoitti...

Täällä varpaat ja peukut pystyssä että saatte lunta! Meillä ei taida olla toivoakaan nähdä sitä täällä (enkä kyllä tottatotisesti sitä tänne haluakaan!) Mutta luultavasti nähdään lunta jouluna kun suunnataan Coloradoon.

Suvi kirjoitti...

Tottakai toivotaan teille lunta.

Taas kauniita kuvia.

Olisi ihanaa kun tulisi tänne meille oiken metrin hanki. Sitä on kyllä turha toivoa. Ja ne joiden pitää aamulla töihin ennen lumiaurojen kulkua, ehkä kiroaisivat minut kun tuollaisia toivon. Mieheni mukaanlukien, hän kun kulkee skootterilla töissä.
Mutta olisihan se ihanaa, tehdä lumeen tuuneleita ja linnoja.

Inka kirjoitti...

Molemmat peukut pystyssä!
Täällä tuli lunta eilen ja viime yönä vielä lisää. On niin kaunista. Kunpa se nyt hetken edes pysyisi.

Rouva Nordman kirjoitti...

Minäkin toivon lunta, että tyttöni pääsee pulkkailemaan. Löysimme juuri kävelyllä ihan tästä läheltä loistavan pulkkamäen!!

Pidän peukkuja lumentulon puolesta (varsinkin kun nyt on jo talvirenkaatkin vaihdettu)!

Kauhean pittoreskeja kuvia, hienoja.