sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Ihmisten ilmoilla


Olen tässä joulunaikaan taas pohtinut puhelimessa parinkin muun suomalaisen kanssa että mihin oikeastaan perustuu se suomalainen tapa viettää joulua, johon kuuluu kotiin sulkeutuminen, kaikkien paikkojen kiinni oleminen, pitkät vapaat ja täysi hiljaisuus. Noin kärjistettynä, toki.
Muitakin tapoja on, muutenkin joulua vietetään - Suomessakin - mutta erot joulunvietossa eri kansojen välillä kiinnostavat kovasti. Onko se uskonto joka sanelee?

Jouluaatto on Suomessa jo joulurauhanjulistamisenkin vuoksi hiljennetty, eikä siinä suinkaan mitään pahaa olekaan. Hiljentymistä varmasti tarvitaan, hiljentyminen ja rauha on hyväksi. Mutta sitten tulee joulupäivä, sitten tulee toinen joulupäivä. En voi olla ajattelematta niitä joilla ei ole perhettä, niitä joita ei kutsuta kenenkään luo, niitä jotka eivät voi mennä edes pubiin istumaan tai ravintolaan syömään kun ne eivät ole auki. Kaduilla ei ole ketään, hautausmailla sentään joitakin. Sen on pakko tuntua raskaalta.

Monissa muissa maissa joulu on riemullinen, iloinen ja siihen kuuluu suku ja ystävätkin. (Mikä ei tarkoita ettei suomalainen joulu voisi olla hyvinkin riemukas!) Voi halutessaan mennä ihmisten ilmoille sillä ihmisiä on liikkellä. Älkää ottako tätä väärin. En tarkoita että kenenkään joulunviettotapa olisi "väärä", että suomalaisessa joulussa olisi jotain "huonoa". Haluaisin vain saada tietää miksi vaikkapa 24.12 päivä vietetään eri maissa niin eri tavoin, miksi 26.12 on toisaalla täysin normaali työpäivä, toisaalla edelleen vapaa.

Minusta tuntuu hyvältä tietää että on mahdollisuus lähteä vaikka divariin penkomaan haisevia kirjoja joulunpyhinä jos siltä alkaa tuntua. Pakottomuus ja valinnanvapaus sopii kai sitten minulle. En voi mitenkään uskoa että joulun sanoman tajuaminen ja joulun kunnioittaminen vaatisi ehdotonta ulkonaliikkumiskieltoa ja haikeiden laulujen soittamista.

Kuulisin vertailun vuoksi oikein mieluusti joulunviettotavoista eri maissa!

42 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä! Minua ärsyttää suunnattomasti valinnanvapauden puuttuminen, se, että virkamiehet päättävät, milloin saat käydä kaupassa ym. ym. Kaikkeen löytyy laki ja jos ei löydy, niin kohta löytyy. Sellaisiinkin asioihin, jotka hoituisivat pelkällä järjen käytöllä.

Allu kirjoitti...

No ihan samaa olen minäkin miettinyt. Suomalaiset tuttavat ihmettelevät aina suu auki kun kuulevat, että meille tulee jouluna vieraita JOTKA EI OLE SUKULAISIA. Kun ystäväpari Suomesta kerran valitti yksinäisyyttään jouluna, kun ainoa lapsi oli lähdössä ulkomaille ja tarjouduin kutsumaan heidät meille, he pitivät sitä kutsua aivan epäsiveellisenä, kun jouluna ollaan VAIN sukulaisten kanssa.

Liivia kirjoitti...

Nuo kuvathan voisivat olla yhtä hyvin Lukulaarista!

Valinnanvapautta pitää olla, se on selvä.
Nykyään vietän kuitenkin pyhät mieluusti kotona nyhjäten, ja ihan mieluusti erakkonakin. Mutta nuorempana en tosiaankaan viettänyt, ja kyllä kaupungilta menoa löytyi. Ei nyt shoppailemaan päässyt, mutta elokuviin ja baareihin kyllä. Ja porukkaakin oli liikkeellä enemmän kuin yleensä.

Eikös ennen juuri tapani ollut kyläilypäivä? Nykyisestä en tiedä.

Mutta suomalaista joulua en ole koskaan kokenut niin suljetuksi, kuin mitä joulu Portugalissa oli. Kolme päivää nälässä, kun ei etukäteen voinut kuvitella, että Lissabonin kokoisessa kaupungissa ei todellakaan ollut MIKÄÄN paikka auki. Lopulta löytyi yksi surjäinen homobaari, jossa sai jotain syödäkseen (oliiveja ja pöhkinöitä). Siellä sitten niiden seassa, jotka eivät sukujensa joulupöytiin kelvanneet.
Espanjassakin olen ollut joulun, ja meno oli kuin eri planeetalta Portugaliin verrattuna. Mutta suomalaisia ja portugalilaisiahan verrataankin usein.

Puisto kirjoitti...

Kyllä nykyisin jo saa ravintoloita pitää jouluna auki, aattonakin. Ja esim. Helsingissä oli kuulemma ollut ihan ruuhkaan asti väkeä, kertoi töissä ollut ystäväni.

Eikä kaikkien tarvitse hiljentyä ja sulkeutua, voihan joulua viettää muulla tavoinkin. Tai olla viettämättä mitenkään. Kuten sanoit, valinnan vapaus kullekin.

Mutta ihan varmasti jouluna yksinäisen olo maksimoituu. Kriisipuhelimethan soivat kaikkein eniten juuri joulun aikaan.

violet kirjoitti...

Villapeikko: totta puhuen en ihmettelisi jos Suomeen tulisi laki jonka mukaan jouluvalot saavat olla vain kirkkaat tai punaiset.

Allu: TUO on juuri hyvä esimerkki tästä mitä ajan takaa. Yksinolossa ei ole mitään ongelmaa jos se on valittua ja oma tahto. Jos sen sijaan ei haluaisi olla yksin mutta joutuu olemaan....

Liivia: Lukulaari onkin hyvä puoti!

Hiukan ed. viitaten, jos yksinolo ja nyhjäys on oma toive niin totta kai. Se on silloin ko. henkilölle paras mahdollinen tapa viettää joulu.
Meistä monilla on vain ihan lähelläkin ihmisiä jotka jäävät yksin vain sen takia ettei "ole tapana" jouluna tehdä sitä tai tätä. Se minua surettaa.
Olipa esimerkki tuo Portugalin joulu!

jonna kirjoitti...

Intiassa vuodenkierto kaikkine eri uskontojen pyhineen oli aika mielenkiintoinen. Tällainen suomalais-luterilaisen kasvatuksen saanut ei oikein meinannut perässä pysyä, minkä vuoksi mitäkin vapaapäivää vietettiin :) Vaikka kristinusko oli tuolla alueella selkeässä vähemmistössä, joulupäivä oli sielläkin "vapaapäivä". Vaan eihän muslimi tietenkään kauppaansa hindu-pyhän vuoksi sulkenut, tai toisinpäin. Minusta oli hienoa, miten eri uskontojen pyhiä kunnioitettiin täysin sulassa sovussa.

Nykyään Suomessa ainakin osa ravintoloista ja baareista on auki niin aattona, kuin joulupäivänäkin. Se on tosi hyvä niille, joilla tuota perhettä tai muita läheisiä ei ole. Ei tarvitse istua yksin kotona. Ja jos kaupat ovat kaksi päivää peräkkäin kiinni, ei se minusta ole välttämättä niin huono asia. Tai se, että "kaikki" on kiinni yhden päivän vuodesta. Kahvilat, elokuvateatterit, uimahallit jne. ovat kuitenkin jo tapaninpäivänä auki.

violet kirjoitti...

Papi; ahaa, sitten mulla on vanhaa tai väärää tietoa siitä että kaikki olisi kiinni jne.
Niin, kriisipuhelimet soi ja hanki kutsuu...;-)
Mutta siis joo, aika monen suusta kuulee "onneksi pyhät on ohi" -kommentteja. Toisaalta työelämä koetaan usein niin rankaksi ja vaativaksi että se vetää ihmisestä mehut pois ja pitää ladata itseään...ja toisaalta taas pitkät vapaat tuntuvat monia ahdistavan.

Virpi P. kirjoitti...

Suomalainen kulttuuri ei ole yhteisöllistä, ei meillä kokoonnuta ulos juhlimaan. Vietämmehän juhannuksenkin vetäytymällä mökeille.
Tämä näkyy hyvin maaseudun rakentamisessa: suomalaiset talot seisovat yksinäisinä pisteinä peltojensa laidalla ja jokainen saa luottaa vain itseensä. Keskieurooppalaiset talot on rakennettu tiiviiksi kyläksi peltojen keskelle.

violet kirjoitti...

Jonna: mielenkiiintoista menoa Intiassa. Vieri vieressä on mahdollista elää toista kunnioittaen.
Mitä enemmän on porukkaa ja mitä enemmän erilaisia tapoja, sen enemmän tuon tarve korostuu.

Uimahallitkin auki Tapanina - no tuohan on hyvä! Ja mulle uusi tieto.

En minäkään nälkään kuole jos kaupat on kiinni pari päivää. En tässä nyt ollenkaan sitä ajanut takaa. Edelleenkään en tiedä miksi Suomessa on se 24.12 mm. se päivä jolloin annetaan lahjat, mistä tulee se joulurauhan julistus jne.
Minä EN tarkoita että olisi tyhmää tai väärin nuo asiat.

Sitten on se juttu että Suomi on "kiinni" kesälläkin...paljon enemmän kuin yhden päivän. Kiinni vaikkapa niin, ettei pääse aina edes tarvitsemaansa sairaalahoitoon kun kaikki ovat lomalla. Mutta joo, se onkin toinen juttu.

Inka kirjoitti...

Ihan samaa olen miettinyt! Hiljentyminen on hyvä, mutta kun sitä pitää hiljentyä niin moneksi päiväksi. Minua alkaa jo moinen hieman ahdistaa, vaikka kuinka joulusta tykkäänkin. Tuntuu kuinka koko maa pysähtyisi, mitään ei tapahdu vaan kaikki pysähtyy: nauttimaan joulusta, odottamaan uuttavuotta, ja loppiaista ja ja ja. Minä toivoisin täyttä elämää viimeistään heti joulunpyhien jälkeen enkä ilmoitusta milloin missäkin että täällä vietetään joulua ja palataan asiaan taas loppiaisen jälkeen.
Kuulostaa nyt varsinaiselta marinalta ja toki olen sitä mieltä, että jokainen saa joulua viettää niinkuin itse lystää, toivoisin vaan että ei niin moni haluaisi viettää sitä hiljentyen ja pysähtyen.
Kuvasi ovat vallan mainioita! Tuollaiseen divariin olisi ihana päästä, vaikka heti joulupäivänä. Siitä sitten lämpimälle juomalla johonkin kivaan kahvilaan ja jo tuntuisi olo jouluisalta, juhlaiselta :)

Inka kirjoitti...

Ja piti vielä sanomani: sama juttu juhannuksena. Koko maa aloittaa kesäloman vieton ja kaikki tuntuu pysähtyvän. Ja taas ahdistaa. :P

violet kirjoitti...

Katriina: totta tuo.

Inka: Olen miettinyt uskonnon merkitystä...kun suomalaiset eivät noin keskimäärin juuri kirkon penkkejä nykyisin kuluta, niin olisiko tällä hiljentymisellä kuitenkin perusta nimenomaan uskonnossa?

Anonyymi kirjoitti...

olin ennen joulua Suomessa joten minulla on tuoretta kokemusta Suomen ja Hollannin jouluvalmisteluista ja -tunnelmista. niiden takia valitsen ilman muuta Suomen! hollannissa on päällä valtava stressi, jopa niin että jouluaattoillaksikin sovitaan työtapaamisia.
se että maassa ei ole mitään jouluruokatraditioita, aiheuttaa emännille lisästressin.
suomen jouluruokia on niin paljon erilaisia että niistä löytyy kaikille jotakin eikä niitä tosiaankaan tarvitse kaikkia hankkia tai valmistaa, itse esimerkiksi taitaisin keskittyä pelkkään likokalaan. se onkin sitten sellainen ruoka että sitä ei muulloin saakaan joten traditiot saavat senkin puolesta elää.

juuri se että Suomi alkoi hiljentyä maanantaista lähtien puhutteli minua kovasti. nykyisessä stressiyhteiskunnassa työskentelevänä aika jolloin kaikki ovat lähes pakosti lomalla houkuttelee minua kovasti.

jonna kirjoitti...

Toivoisin, että jouluna olisi noiden baarien ja ravintoloiden lisäksi myös esim. kahviloita auki. Löytyyhän täältä Suomesta varmaan sellaisiakin yksinäisiä joulunviettäjiä joille viina ei maistu, eikä humalaisten seura tuo joulutunnelmaa.

Tähän paikkaan on pakko kertoa uudesta leikistä, jonka 3 -ja 5 -vuotiaat pyhien aikana keksivät: "hei, leikitäänks löhöilyä!" (menee tosin riehumisen puolelle..)

Sooloilija kirjoitti...

Ihana kuvitus tässä jutussa, joka kolahti minuun kuin metrinen halko!
Itse en ole uskaltanut tästä asiasta kirjoittaa, koska niin monet ystäväni lukevat blogiani. Mutta tämä kirjoituksesi on niin totta. En ole tavannut yhtään ystävää kahteen viikkoon, vaikka monta heistä asuu samassa kaupungissa muutaman kilometrin päässä.
Ensin me kaikki valmistelemme joulua kauheassa kiireessä ja kun se joulu koittaa, se on pyhitetty pelkästään omalle perheelle ja suvulle. Kukaan ei kutsu ystäviä iloisesti kylään. Kaikki ovat omissa oloissaan.. Minusta se on nykyaikana jotenkin niin jälkeenjäänyt ajatus.

Lapsetkin kaipaavat jo kavereitaan!
Yritimme mennä kiinalaiseen syömään sekä aatonaattona että Tapanina, mutta ne kaikki kaupungin kiinalaiset ravintolat olivat kiinni. Tapaninpäivän kävelyllä olisimme käyneet hampurilaispaikassa kahvilla ja jäätelöllä, mutta kotimainen firma oli kiinni. Monikansallinen sentään jaksoi pitää ovet auki 26.12.

Olen kyllästynyt siihen, että on Juhannus, Pääsiäinen tai Joulu niin koko Suomi on kiinni! Vuosi tulee kuitenkin kulumaan ennenkuin asiaan tulee muutosta.

(Yksi ikimuistoisimmista Juhannuksista olen viettänyt kaupungissa, ystävien seurassa! Muut juhannukset mökillä sääskien seassa eivät herätä niin ihania muistoja!)

Oioi, anteeksi tämä paasaus..

Sooloilija kirjoitti...

Paasatessa unohtuu kirjaimiakin eli tarkoitin kirjoittaa, että VUOSIA tulee kulumaan ennenkuin maassamme saadaan muutosta asiaan.
Ja alussa tarkoitin, että juttu kolahti, mutta kuvitus myös..

Anonyymi kirjoitti...

valinnanvapautta tietysti on saada mennä kauppaan silloin kun huvittaa, mutta kaupantätinä olen pelkästään iloinen kun kaupat ovat kiinni joulunpyhinä; sehän tarkoittaa sitä että myös minä saan viettää joulua työpaikan sijaan kotona perheen kanssa. jouluaattona kun joudumme joka tapauksessa olemaan töissä.

Suopursu kirjoitti...

Itse olen kovasti tyytyväinen niiden kaupantätien ym. ja etenkin heidän perheidensä puolesta, että jouluna on vapaata ja koko perhe saa olla yhdessä. Ymmärrän pointtinne siitä, ettei kaikilla ole perhettä, mutta jos kaupat tms. saavat olla auki, ei niillä työntekijöillä ole paljon sitä valinnanvaraa, jota peräänkuulutit.

Anonyymi kirjoitti...

Valinnanvapautta olla pitää, toki. Jotenkin itse koen joulunpyhät kuotenkin huojentavana, kun kerrankin saa luvan kanssa olla kotona ihmisten kanssa, joita näkee ihan liian harvoin. En siis koe jouluna vietettävää muutamaa päivää ahdistavaksi, kun suurin osa paikoista on kiinni. Kyse on kuitenkin vain parista päivästä.

Sen sijaan suurta ihmetystä ja kiukkuakin aiheuttaa heinäkuu, jolloin joka putiikin ikkunalle lyödään "olen lomalla" -lappu. Jopa kaupungintalolle - näin pienemmällä paikkakunnalla asuessa. Tuolloin kun kyse on kuitenkin pääsääntöisesti neljästä viikosta.

-N

Liivia kirjoitti...

Täällähän on hyvää keskustelua!

Pyhät kiinni-asiassa Suomi on kuitenkin muiden maiden joukossa, luullakseni. Ehkä sitten Ranska, Belgia, Espanja ja jotkut muut maat (?)Euroopassa ovat poikkeuksia.

Olen usein ollut matkalla mm. pääsiäisen aikaan ja se on turistille tylsää, kun kaikki paikat ovat kiinni, useimmissa maissa näin.

Pyhät olivat myös tylsiä sillon kun asui keskustassa, kun oli tottunut kuljeskelemaan kaupungilla ja käymään paikoissa. Nyt tällä syrjässä nämä asiat eivät vaikuta mitenkään, on samanlaista kuin yleensäkin oli pyhä tai ei.

Luulen, että monia rassaa joulunpyhissä eniten velvoitteet. Se että sukulaisissa on pakko käydä jne.
Jos itse haluaisikin viettää pyhänsä ystäväpiirissä, niin on pakko ajatella vanhempiaan, jotka odottavat viettävänsä joulua jälkikasvunsa parissa. Joka on täysin ymmärrettävää.
Ehkä Suomi poikkeaa siinä monista maista, että täällä vietetään joulu joko suvun TAI ystävien parissa, ei yhtäaikaa kaikkien kanssa, joka joissain muissa maissa olisi ehkä (en tiedä)ihan luontevaa.

Tämä olisikin minusta kiinnostavaa tietää, että mihin he laittavat omat vanhuksensa, jotka viettävät joulua ystävien kesken?
Minusta tuntuisi ainakin pahalta viettää joulua ystävieni seurassa, tietäen, että vanhempani olisivat kaksin, ja surullisia siitä.

Itse olen yrittänyt kutsua vanhempia joulua viettämään meille, mutta vanhuksille se näyttää olevan tärkeää, että juuri heidän luokseen tullaan jouluna. Enkä usko, että olen ainoa, vaan meitä on monia.
Itselläni ei ole kahden suvun painetta, mutta monilla on myös se. Pyhien aikana pitäisi ehtiä ravata pitkiäkin välimatkoja sukujen välillä. Ei siinä paljon enää ystäviin ehdi.

Sukujoulu on Suomessa perinne, ja siitä on vaikea pyrkiä pois.
Italialainen ystäväni sanoo ihan samaa italialaisesta joulusta. Siellä vasta suvun kanssa tiiviisti ollaankin. Mutta nyt suomalaiseen sukuun naituna, hän vertaa, että suomalainen joulu on mykkä, italialainen täynnä ääntä.

Minua taas suomalainen sukujoulu on ahdistanut juuri äänekkyytensä vuoksi; elektoroniikka ja ihmiset huutavat yhteen ääneen. Toinen ahdistuksen aihe on sukulaisten arvomaailmoiden kohtaaminen rytinällä. Samaa ei ole esim. pääsiäisessä tai juhannuksessa, jossa maallinen roina ei ole niinkään päällimmäisenä.

Puisto kirjoitti...

No minäkin vielä :) Tiedän monta, jotka nauttivat joulunpyhistä täysin omissa oloissaan vapaaehtoisesti.

Surulliseksi asian tekee se, jos se ei olekaan vapaaehtoista. Yhtä surullista on myös jos kaksi päivää oman perheen kanssa koetaan ahdistavana ja odotetaan pääsyä töihin.

Mulle on aina ollut hämmentävää, miten jouluna jotenkin "paikataan" niitä vierailukäyntejä laitoksiin tai sairaaloihin, mitä muutoin ei tehdä. Ei koko vuonna. Sitten joulukukan kanssa mennään ja saadaan ehkä hyvä omatunto. En tiedä.

Joulu ei ole ahdistanut ikinä minua, ehkä se johtuu siitä, että meidän joulut on aina olleet sellaisia leppoisia. Äidin luokse mennään aina ja kaikki tapahtuu joka joulu tasan juuri niinkuin edellisinäkin vuosina. Tätä me nauretaan ja heti huomautetaan jos joku tekee jotain toisin. Siis hyvällä. Meillä ei oikeasti ole stressiä.

Siskoni kanssa hihkutaan nykyisin kaikkein eniten. Lapseksi taannutaan, hemmetti. Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän hihkutaan!

_hoya_ kirjoitti...

Tämä menee ehkä hieman asian vierestä, mutta mua ärsyttää se, että kirkot on aina kiinni. Paitsi sunnuntaiaamuna klo 10-12.
Joulun pyhinä kävin happihyppelyllä Tuusulan kirkon pihalla (siellä on kaunis maisema), halusin mennä sisälle kirkkoon, mutta kuinka ollakaan, se oli kiinni. Eikö ne prkl anna ihmisen hiljentyä kirkossa? Kirkkoelämä on niin aikataulutettua. No, suntio oli mitä ilmeisimmin itsekin joululomalla...
En tiedä, toisaalta on ihan hyvä, että kaikille annetaan mahdollisuus pyhien viettämiseen, mutta toisaalta..
Pyhien aikana ymmärrän ihan hyvin, että paikat on kiinni, mutta entä arkena? Mistä saat ruokaa myöhään illalla? Helsingin ruokaravintoloiden keittiöt ovat tietääkseni auki noin 22 asti illalla. Yleensä ne on semmoisia "hienostoravintoloita". Jos lähdet drinkille/iltaa viettämään, niin et saa muuta kuin juotavaa. Ei edes toasteja ole saatavilla. Miten se on mahdollista? Ja sitten ihmietellään kun ihmiset juovat itsensä turmiokuntoon. Hitto, kun ei muuta tarjota!
Grrrr >:-(

Vintage living kirjoitti...

Voi älä toivo, että kaupat olisivat auki joulupäivinä! Kun ei kaupoissa työskentelevillä ole edes viikonloppuvapaita niin kaksi PERÄKKÄISTÄ vapaapäivää on luksusta!! Itsekin olen nyt työskennellyt lastenvaateliikkeessä ja se tarkoitti että ennen joulua olin kuusi päivää putkessa töissä, kunnes tuli jouluaatto. Kyllä totisesti iloitsin siitä, että joulupäivät liike on kiinni ja SAIN linnoittautua kotiin pariksi päiväksi oman perheen pariin. Lauantai olisi sitten taas ollutkin normaali työpäivä, mutta sairastuin ja kotiin (peiton alle) linnoittautuminen jatkuu...

Ja onhan niitä paikkoja Suomessa, jotka ovat auki läpi vuorokauden koko vuoden, kuten kaikki ABC:t, siellähän on ruokakauppa ja jos jonkinmoista ruokapaikkaa. Mutta työntekijöiden vuoksi toivoisin, että muu Suomi hiljenisi pariksi päiväksi.

violet kirjoitti...

Aivan loistokommentteja, Kiitos.
Pikkuisen arvelen että minun ajatukseni osittain ymmärrettiin väärin, mutta ehkä nekin selkenevät tässä kommenttien myötä vielä...

Anonyymi: älähdän tuohon "maassa ei ole mitään jouluruokatraditioita" Hollantiin liittyen että ei se kyllä noin ole. Ei varmasti. Traditio se sekin on että ruokana voi olla lähes mitä vain. Asuin Hollannissa n. 6 vuotta ja ehdin jonkun näköisen käsityksen tuohonkin puoleen saada.

Tuo että nyky-yhteiskunta on stressiyhteiskunta, jossa pysähtyminen pitää määrätä ulkopäin on varmaan totta ja hemmetin surullista.

jonna: Juu, ei minustakaan baarit ja ravintolat saisi olla ainoita mahdollisuuksia. Mutta hemmetti, eihän kahvilat Suomessa ole normaaleina sunnuntainakaan useasti auki! Sitä moni ainakin kiroaa.

Sooloilija: paasaa vaan. Siksi kirjoitin että saavat muutkin paasata.

Milli: ei ne kaupat täälläkään joka päivä auki ole eivätkä sunnuntaina yleensä ollenkaan - eikä se minua haittaa. Ei se minusta se tärkein tässä ollutkaan että haluaisin kauppojen olevan auki. Olen itsekin ollut se kaupantäti ja tajuan että joulun viettäisi muualla kuin kassan takana. Mutta entä sitten joku yksityisyrittäjä joka haluaisi pitää puotinsa auki niiden varalta jotka haluavat ostaa? Ei taida onnnistua?

Suopursu: vähän samaa kuin edelliselle vastasin että ymmärrän tuon puolen myös. Olen silti valtavan iloinen siitä että asun nyt maassa jossa se joka haluaa saa pitää puotinsa auki.

Anonyymi N: niin, jos muu elämä sitten on sellaista ettei näe edes perheenjäseniä niin toki siihen on hyvä saada muutos, edes jouluna. Silloin juuri niiden ihmisten kanssa oleminen on parasta joulunviettoa. En väitä vastaan.

Huomatkaa että ei MINUA siis joulu mitenkään ahdista. Minä olen onnellisessa asemassa että voin valita missä joulun vietän ja kenen kanssa. Voin tehdä tai olla tekemättä.

Liivia; ei ei, kyllä täälläkin (ja Ranskassa ja HOllannissa, näistä nyt tiedän varmuudella) on "kaikki" kiinni 25.12 Hyvä niin, oikein hyvä.
Nuo velvoitteet ja se että jouluun ladataan niin paljon räjähdysaltista kamaa (siis jOISSAKIN perheissä, suvuissa) on varmasti omiaan aiheuttamaan ahdistusta ja poksahduksia.
Että kun pitää tehdä jotenkin vain siksi kun on aina tehty. Ja kun tuottaa pahan mielen jollekin samalla kuin tuottaa hyvää mieltä toiselle jne. jne.

Minulla ei ehdottomasti ole mitään sukujoulua vastaan. Päinvastoin! Ja tykkään kyllä jouluista jolloin on paljon väkeä paikalla mutta yhtä hyvin menee pienelläkin porukalla. Mietin vaan tänäkin vuonna ainakin neljää ihmistä siellä SUomessa, jotka taisivat jäädä kaiken ulkopuolelle. Ei sukua, ei ystävien kanssa mahdollisuutta olla. Sitten hiljaiset kadut elleivät ne ravintolat kiinnosta. Se on surullista.

Papi; voi juuri tuo "paikkaaminen" on yksi asia mitä olen ajatellut. Ja sitä, että miksi vaikka hautausmaille mennään velvollisuudesta ja äkkiä pois, äkkiä pois. Voi miten usein siellä on kuullut perheitä jotka ovat siellä vain kun on "käytävä" ja kirotaan sitten kun on jo kiire pois. Minusta se on aivan kauheeta.

Luojan kiitos kukaan ei ole ainakaan ääneen sanonut että minun/meidän pitäisi viettää joulu jossakin tietyssä paikassa tai...
Eli ei, minuakaan ei joulu ahdista omalla kohdallani.

Hoya: sas muuta! Et ole kuule ainut joka ihmettelee miksi kirkot ovat kiinni. Vandalismin pelossa, varmaan...
En tajua, en tajua. Eikö kirkon pitäisi olla paikka jonne saa mennä koska vain.

Vintage living: kai se sitten noin on. Anteeksi. Olen tainnut unohtaa työelämän ja sen vaatimukset.
Mutta ei tämä kirjoitus nyt ihan pelkästään (tai oikeastaan ollenkaan) ajanut sitä että kaupat auki jouluna.
Enemmänkin ajattelin kertoa teille että minusta tuntuu kivalta lähteä jouluna ulos (jos tuntuu että haluan) ja nähdä muitakin ja nähdä perheitä ja ihmisiä ja turisteja ja koiranulkoiluttajia ja minsta tuntuu mukavalta että alakerran Alin puoti on auki "melkein aina" ja että hänellä ovi käy tiukaan.

Toivon ettei kukaan käsittänyt niin että morkkaisin jonkun joulunviettotapoja. Että sanoisin "väärin juhlittu" jos joku tekee jotakin mitä en itse tee.

Jotakin sellaista toivoisin kuitenkin että sallisimme toisillemme muitakin tapoja viettää juhlia kuin se mihin olemme tottuneet, että voisimme joskus ihan kokeeksi avata oven jollekin joka tarvitsisi sitä.

Pelkään että vaikka kuinka kirjoitan joku ymmärtää väärin kuitenkin. No, niinhän se aina.
Kiitos hyvistä kommenteista!

Kesiah kirjoitti...

Täällä Brasiliassa vain 1. joulupäivä on pyhäpäivä eli kaikki paikat ovat kiinni. Rannoilla kuitenkin ravintoloita oli auki ja jalkapallon pelaajia ja uimareita löytyi päivällä ruuhkaksikin asti. Illalla oli todella hiljaista. Ruokailu ja lahjominen tapahtuu meidän kaupungissa klo24 aattoiltana ja suvut kokoontuvat yhteen. Täällä joulu on sukujuhla. Olisimme varmaan saaneet kutsuttaa itsemme jonnekin ystäville kylään, mutta vietimme kuitenkin ekaa kertaa elämässämme perhejoulun ei vain minä, mieheni ja lapsemme. Suomessa olemme viettäneet joulua suvun ja ystävien kesken sekalaisessa sakissa yhdessä olosta nauttien, elokuvissa käyden, ulkoillen ja mitä milloinkin. Meillä kun ei ole tapana siivota jouluksi, lahjoa säkkikaupalla ja kokata jouluruokia. Yleensä on tehty tortilloja aatoksi, iloittu lasten kanssa, nautittu musiikista ja oltu vain yhdessä. Minun kokemukseni mukaan suomalainen joulu on avoimempi ja suuremman joukon kokoon kutsuva kuin brasilialainen. Suomessa ei nyhjätä vain omassa porukassa kotona kuten täällä tänä vuonna koin. Joka ikinen muu päivä vuodesta Brasilia taas on avoimempi ja sosiaalisempi meille, joilla ei ole sukua ympärillä. Tämä joulu oli ihan hyvä ja täynnä lepoa ja rakkaimpien läheisyyttä. Onneksi kuitenkin olen ensi joulun Suomessa ja rakkaita sukulaisia ja ystäviä on ympärillä vielä paljon enemmän.

marika kirjoitti...

No nii tule täältäkin...
Tallinnassa kyllä isot marketit ja ravintolat ovat auki pyhien aikona (täällä saa omistaja päätää itse)
Virallisesti on pitkät vapaat (3 päivää)ollut 8 viimeistä vuotta (kai sit eu maiden tapaan...)

Mutta jouluaato (24 päivä )on aina see „oikea“ joulupäivä (venejän aikanakin salaa) ollut Virossa. Lahjat ja jolukuusen koristelu. Jouluruuat jätetaan yöks pöydalle… jos esivanhemmaten henkien tekisi mieli tullaa sömään…

Itse olen väsynyt semmoiseen "perinteiseen“ koko perhe yhdessä jouluvietoon ja pari vuottaa ollaan oltu vaan omissa oloissa – ei stressia. (Anoppi on ollut vähän kiukuinen mut tottunut hänkin..)

26 päivä(tapanina?) tehtiin kierros vanhassa kaupunkissa ja olihan siellä pilvin pimein porukkaa - suomalaisia perheidäkin…

Valinannvapautta kannatetaan ja semmoiseen divariin menisin penkomaan ihan hyvälla omatunnolla vaika jouluaatonakin :)

pikkujutut kirjoitti...

Taallahan on hyva keskustelu kaynnissa. Voin jatkaa valitusta minka omassa blogissa jo aloitin ;).

Taalla ainakin uskonto sanelee mita tapahtuu. Asumme shiiamuslimialueella, jossa joulu nakyy vain kaupoissa, vahan kornillakin tavalla.Joulua ei kaytannossa vieteta ollenkaan. Toki tassakin kaupungissa on kristittyjen kaupunginosa mutta eipa joulunvietto siellakaan ulkoisesti paljoa nakynyt, tassa tulee varmaan sitten jo maan kulttuuritavat esille. Jossain Beirutin pohjoisosassa, missa kristittyjen osuus on suurempi, on myos enemman joulun nakyvyytta. Libanonissahan on 18 eri uskontoa, joita kaikkia yritetaan huomioida.

Omaan jouluuni on aina kuulunut paljon ihmisia,yhdessa oloa ja tekemista, siis Suomessa. Tama on jatkunut nyt yhteisjouluina meidan suomi-kodissamme, jonne molempien vanhemmat ovat saapuneet silloin kun siella olemme olleet. Nyt sitten vietimme joulun taalla ja jalleen kerran se oli jotain muuta.Jokainen ulkojoulu on ollut erilainen.

Koska taalla meilla on myos iso kansainvalinen yhteiso, onerilaisia tapojakin viettaa jouluja. Osa suunnisti jouluksi kotimaihinsa, toiset eivat vieta ollenkaan ja jotkut kansallisuudet kokoontuivat yhteen.

Koska suomalaisia ei taalla montaa ole, ei tana vuonna ollut mitaan yhteista, mita joinain vuosina on ollut. Me vietimme joulun perheena ja se sopi nyt meille. Tytar oli viela aattona luokkakaverinsa luona juhlissa ja muuten otimme vain rennosti.Mutta mitaan sellaista, mika Suomessa jouluumme kuuluisi,ei meilla ollut, eika sita yritetty edes hankkia.

Haikeasta musiikista sen verran kun taalla on viimeiset muutamat viikot kuunnellut vain nopearytmista joulumusiikkia ja vaikka se saa ihan hyvalle mielelle, olisi kylla jonkun rauhallisen joulumusiikin kuunteleminen ollut poikaa mutta mitas jatin cd:t Suomeen :).

Myos uuden vuoden vietto nayttaa latistuvan tana vuonna, silla ashouran vietto alkaa naina paivina jatkuen yli uuden vuoden ja talloin juhliminen on nollassa eli kaikki shiia omisteiset ravintolat pitavat ovensa auki muttei juhlia saa.

_hoya_ kirjoitti...

Voi Violet,

Tuskin kukaan meistä on ymmärtänyt sut väärin. Tämä on varmaankin aihe, joka koskettaa jokaista meistä hyvinkin syvällisesti, ja saa vaan kaikki aiheeseen liittyvät muut ajatukset liikkeelle.
Kirjoitat todella hyvin, kiitos siitä! ;-)

Taru kirjoitti...

Minäkin olen käsittänyt että ravintolat ja baarit saavat (halutessaan) olla auki aattona, joulupäivänä ja tapanina. Joillekin ravintoloille jouluaatto on kannattava päivä.

Valtaosa ravintoloista avaa ovensa joulupäivänä, mutta etenkin ruokaravintolat lepäävät tapaninpäivään saakka. Ja leffateatterit ovat auki jo joulupäivänä. Eli kyllä käsittääkseni sitä ihmisten ilmoille pääsee halutessaan...

Minä taas nautin siitä että kun jouluaatto ja joulupäivä ollaan (sosiaalisia) sukulaisten ja läheisten kanssa, niin tapanina sitä saa vaan olla yöpuvussa ja lukea.

Rouva Nordman kirjoitti...

Kai suomalainen joulunvietto pohjautuu pitkälti luterilaiseen puritaanisuuteen. Meillä joulua vietti kaksitoista ihmistä, joten yksinäistä ei ollut. Sitten vielä rimpattiin kylässä puolin ja toisin. Minä kyllä nykyään oikein kaipaan sitä oman väen kanssa kökkimistä, niin sosiaalista on viime aikoina elämä ollut.
Suomalainen työlainsäädäntö vaikuttanee siihen, että tiettyinä pyhäpäivinä paikat ovat kiinni ja tuskin työntekijät haluavat niistä vapaapäivistä tinkiä.

Itse pidän viehättävänä sitä keskieurooppalaista tapaa, että käydään perheen kanssa ravintoloissa ja tavataan kodin ulkopuolella.

Haaveilen siitä, että matkustaisimme jouluksi ulkomaille, vaikka jonnekin lämpimään, mutta siihen perinteinen mieheni tuskin tulee suostumaan. Ehkä, jos aloitan aivopesun nyt pääsemme lämpimään joskus 2020-luvulla...

Anonyymi kirjoitti...

Heipsan
Vuosi vuodelta enemmän on paikkoja auki täällä Suomessa. Joskus 30 vuotta sitten ei taatusti löytynyt baarin baaria mistään aattona tai joulupäivänä, saati mitään kahvilaa.
Nyt tytär sanoi, että Helsingissä olisi ollut vaikka missä baarissa jouluaattona joulubileitä, vähän taisi hingutakin mennä sinne. Mutta jos olisi tosissaan halunnut mennä, niin millä olisi mennyt?? Jos ei ole autoa, kaverilla autoa, niin ei ole asiaan mihinkään. Sillä liikenne pysähtyy täysin noin vuorokaudeksi, jouluaattona klo 12 taitaa olla taksi ainoa kulkuneuvo, millä pääsisi jonnekin. Joulupäivänä klo 12 liikenne pikkuhiljaa alkaa taas.

Ja hei Violet, meidän kuusta on moni ihaillut, siinä on niin kauniita lippuviirejä :)

Liivia kirjoitti...

En usko, että kukaan on väärin ymmärtänyt sinua. On kiva keskustella asiasta ja purkaa omia paineita.

Olisi hyvä, jos jokin lainsäädäntö mahdollistaisi paikkojen aukiolot ilman rajotteita sillä ehdolla, että työvoima olisi vapaaehtoista.

Kahvilat varsinkin auki. Ei kaikki halua baariin.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin olen ollut kaupan kassalla monena jouluna, ja nyt nautin siitä kun sain viiden päivän vapaat töistä. Työelämä on niin stressaavaa, että on ihana vain olla, syödä hyvin, löhötä, neuloa, sytytellä kynttilöitä ja nauttia rauhasta.
Mieheni on vuorotyössä, ja oli nytkin joulun töissä (aattona meni yövuoroon ja oli kaikki pyhät samoin). Olen siis tottunut, etteivät joulut ole samanlaisia - miehen työvuoroista riippuu mitä tehdään ja milloin.
Molempien vanhemmilla käydään ennen joulua milloin yhtäaikaisia vapaita vain meillä sattuu olemaan. Ja aatto (tai tälläkertaa meidän joulu oli jo aatonaattona) on ihan vain meidän keskinäiselle oleilulle varattu.
Joulunpyhinä ei tartte mennä raksalle, voi käydä kävelyllä, nukkua pitkään ja tehdä mitä huvittaa. En kaipaa hulinaan enkä kaupungille, se hulina taas alkaa alennusmyyntien myötä, ja oma työ huomenna maanantaina.
Joulu on varmaan useimmille niitä ikiaikaisia perinteitä ja melko lailla pakkopullajuttujakin, mutta itse olen tehnyt siitä sellaisen kuin haluan, ja nautin siitä :)
Jotkut muuten kertovat kutsuneensa noita yksinäisiä ihmisiä joulunviettoon kotiinsa, mutta nämä eivät halua tulla. Heistä on kuulemma vaikeaa katsoa perheiden lämpöistä yhdessäoloa, koska se vain korostaa heidän omaa yksinäisyyttään :(
Niin, ja ne yksityisyrittäjät eivät tämän tasapäistävän lainsäädännön takia varmaan koskaan saa pitää jouluna kauppojaan auki - kun eivät marketitkaan saa tai voi, niin ei voida antaa kellekkään muullekaan vapauksia - kateus se on mikä sen sanelee, kait...

Matroskin kirjoitti...

Minusta on oikein hyvä, että yhteiskunta pysähtyy edes joskus useammaksi päiväksi. No tietysti kahviloita sun muita voisi olla auki, mutta ei kauppoja, ei missään nimessä. Heti kun kaupat pyhien jälkeen aukeavat, ihmiset ryntäävät hulluina shoppaamaan. Minusta helsinkiläisten ostohysteria on jo riistäytynyt käsistä. Mitä enemmän kaupat ovat kiinni, sen parempi. Tuntuu kuin tässä kaupungissa ei osattaisi muuta tehdäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Täältä tulee vielä lastentarhanopen näkökulma asiaan...jos kaupantädit ja -sedät laitetaan töihin, joudumme sitten mekin..Ihan jo lasten takia on hyvä, että perheillä on aikaa yhdessäoloon useampi päivä peräkkäin. Lapsiperheiden elämä on melko hektistä lentoa arkisin.
Tuttavapiirissäni olen huomannut, että yksi ryhmä, joilla ei oikein ole paikkaa, minne mennä luontevasti joulua viettämään ovat uusperheiden aikuistuvat lapset. Sellaiset, joilla ei vielä ole omaa perhettä tai kumppania. On aika karua kokea, ettei kuulu oikein minnekään, eikä ole vielä yksinoloon karaistunut.
Siskoni perhe muuten vietti ystäväpariskuntansa kanssa joulua vuokraamallaan mökillä. Ei sitä suvussani kukaan paheksunut..Ehkäpä se onkin niin, että tunne siitä, että joulua on pakko viettää suvun keskellä on vain oman pään sisälle rakentunutta.Rohkeasti vaan omanlaisia ratkaisuja tekemään! Sitä vastaan minulla ei kyllä ole mitään, että joulua vietetään hilpeissä tunnelmissa. Toivomuksena vaan se, että ilman sitä mäyräkoirallistakin voisi ilo nousta kattoon ;)
-Mesimarja

violet kirjoitti...

Pilotti: kiitos kun kerroit kokemuksista Norjasta ja Venäjältä!

Kesiah:..ja kiitos Brasilian raportista;-)

Marika:..ja Tallinnastakin kajahti, kiitos!

Pikkujutut: kyllä mullakin haikeaa musiikkia kuluu jonkun verran, mutta vain jonkun verran. En osaa yhdistää joulua ja sellaista surumielisyyttä ja melankoliaa, vaikka muuten olen sen ystävä. Tosin en voi sietää tip-tappia tai renkutuslaulujakaan jouluna.

Hoya: no se on varma että aihe koskettaa monia, tavalla tai toisella. On myös aihe, jonka suhteen saa hiukan varoa sanomisiaan. Sekin minusta kertoo joulun erityisestä asemasta.

Elisa: mutta eikö sitä sitten muuten saa pyjamassa kulkea kuin jouluna...? Tai syödä yöllä, joka kuuluu olevan monen ilo;-)

Katilein: yhtenä jouluna oltiin 25.12 ravintolassa - hyvin, hyvin vaatimattomassa paikassa - syömässä ja se oli kyllä hirmu kiva kokemus. Erilainen.

Pilkkusilmä: sitä liikenteen totaalipysähtymistä ihmettelen hiukan vaikka sen todeksi tiedänkin.
No, kaikki lähtee siitä ajatuksesta että jokaisella on oma auto..huoh..
Vai on hienot viirit;-)?

Liivia: minustakin on hyvää keskustelua. Kiitos siitä kommentoijille!
Niin, kahvilat tai ylipäätään jotkut yleiset tilat olisi kiva olla auki. En minä itse lähtisi kauppoihin pyörimään mutta johonkin muualle saattaisin mennä.

Tirppa: niin, kai tässä mielipiteisiini vaikuttaa sekin ettei minulla ole mitään stressaavaa työelämää josta toivoisin löhöilylomaa.

Lueskelin joulun aikaan blogeja ja voi mitä kaikkea niistä löytyikään jouluun liittyen. Suurimmaksi osaksi iloisia ja hyväntuulisia kirjoituksia jouluista mutta paljon muitakin.
Ja sekin tuli monasti esiin että "pitkät pyhät" aiheuttavat muutakin kuin pelkkää iloa.

Totta muuten se mitä sanoit yksinäisistä kutsutuista. Tietty ei ketään voi väkisin luokseen haalia. Ymmärrän senkin puolen että voi olla vaikea liittyä joukkoon.

Matroskin: niin, Hesasta en oikeasti oikein mitään tiedä. Uskon että tuokin meno on siellä erilaista kuin vaikka..öö tota Tampereella;-)

Mesimarja: joo, olen unohtanut tuon puolen että mihinkäs lapset "pannaan" jos molemmat on töissä.
Onhan tässä kaiken kaikkiaan monta monessa, en kiellä.

Joissakin tapauksissa tunne siitä että jouluna "pitää" olla niin tai näin on tietysti oman pään sisällä mutta onpa usein aivan selvästi julki lausuttukin että aikuisten lasten odotetaan viettävän joulunsa vanhempiensa luona, esimerkiksi. Ymmärrän jos sitä toivotaan mutta jos se onkin asia josta ei voi edes neuvotella...hui kauhia.

violet kirjoitti...

Poistin Pilotin kommentin siksi, että saan sähköpostiini jatkuvasti kymmenittäin ilmoituksia että tuo kommentti on tullut kirjoitukseen..en tiedä miksi.
Toivon että tämä poisto auttaa.
Kommentti oli kyllä kiva, mutta sähköposti repeää!

Riikka kirjoitti...

Minusta on toisaalta hyvä että vuodessa on edes muutama päivä kun oikeasti hiljennytään ja keskeytetään kulutus (tosin on silti olemassa esim. superisot liikennemyymälät joissa sitten asiakkaita riittä ruuhkaksi asti). Ja on kaupan ja ravintola-alan työntekijöilläkin oikeus vapaisiin kun eivät enää sunnuntaisinkaan saa levätä. Toisaalta kyllä käy sääliksi ihmisiä joilla ei ole ketään ympärillä näinä hiljaisina päivinä.

violet kirjoitti...

Riikka: niin, yritin selventään ettei minustakaan ole ensiarvoista että kaupat olisivat auki.
Mutta ajatellaas että sitä lähtisi kaupungille kävelylle joulupäivänä.
Tuleeko ihmisiä vastaan? Lähteekö kukaan edes mihinkään?
Sitä olen tarkoittanut että minusta on kiva tunne että ihan kaikki ei pysähdy ja seisahdu.
Etttä jos haluan voin nähdä vilahduksen elämää seinien ulkopuolellakin.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

En lukenut kaikkia kommentteja, eli en tieda vastasiko joku Jenkkien joulun vietosta. Taallahan on vain joulupaiva vapaapaiva. Aattona on monet kaupat auki keskiyolle ja taas tapaninpaivana on ihan tavallinen tyopaiva. Taalla jotenkin se joulun kaupallinen puoli korostuu eniten.

Siita puuttuu taysin se joulun rauha.


Tosin meilla oli Suomessa tapana kayda jouluna myos pubissa tapaamassa ystavia tai vietettiin joulua aika rennosti ystavien kanssa. Eli ei se pelkkaa hiljaista hartautta ollut, mutta kuitenkin pidempi vapaa ja jotenkin sellainen spessu fiilis.

Punamulta kirjoitti...

Kommentoin ihan vaan tälleen myöhässä, että nuo kirjat houkuttaa ihan älyttömästi...aah. Itse kun asun aika kiitettävästi maalla 1400 asukkaan kunnassa, niin tuollainen ei ole tarjolla kovin usein edes normaaleina viikonpäivinä, saati sitten jouluna... :)))))

Minä nautin joulun vapaista, varsinkin jouluaaton jälkeen jolloin ehdin itsekin kunnolla nauttimaan.

Mutta avokki on sellainen seinillehyppijä, että pois alta...hänen olisi parasta olla vaan töissä viisi päivää viikossa (vaikka oikeasti en usko, että sekään aina on ihan hyväksi)

Mutta niin erilaisia ollaan kaikki.

Milli Krans kirjoitti...

Vietin itse juuri ensimmäisen jouluni Belgiassa ja vaikka menihän joulu sielläkin kaipasin silti sitä rauhan ja juhlan tuntua, joka jouluun Suomessa liitetään. Kaipasin myös lunta ja perinteitä, eikä minusta ollut yhtään mukava kokemus vilisevä kaupunki ja hurahtelevat bussit jouluaattona. Ja joulupäivänä, vaikka noin puolet baareista ja ravintolaista näytti Belgiassakin olevan tuolloin kiinni. Perhe ja ystävät kuuluvat mielestäni molemmat jouluun ja ainakin omassa perheessäni/suvussa jouluaattoa vietetään perheen kanssa, mutta ystävät ovat aina tervetulleita ja ainakin pihjoisessa, on joulupäivänä perinteisesti tavattu vanhoja kavereita ja lähdetty yhdessä baariin.