Tikku, joka kertoi hänen olevan tulossa (kaikkea sitä säästetään!). Sairaalan nimilappu, noin kamalan pieni! Napanuoran...niin...mikä tuo on? Ensimmäinen passikuva puhelinluetteloiden päällä istuen, isän sormet näkyvät niskan takana. Muutamia rahoja vanhoilta ajoilta. Muisto ensimmäisestä lentomatkasta. Passikuva nro 2, jossa isän kädet näkyvät enää vain vyötäröllä.
Nyt tuon pupumiehen kanssa saa keskustella planeettojen radoista.
Kohta kymmenen vuotta on haetta yhteistä säveltä. Välillä soi hyvin mutta sitten taas torvet raikaa kun pitäisi kilauttaa hiljaa triangelia. Olemme kai liian samat.
Aurora tuli taloon perjantaina. Sitä oli niin pyydetty ja ilolla sen annoinkin. Minusta on hyvä katsoa kuinka lapsi halaa, paijaa ja puhuu kujertaen. Hän on vielä pieni ja saa ollakin.
17 kommenttia:
voi ei, vähänkö liikuttava tuo "sormet niskan takana", passikuvassa! hih hih, noin pienellä ollut jo oma passi ;)
Tuo eka passikuva on minusta aivan huippu. Olimme menossa Suomeen kun poika oli 3 kk. Tuossa kuvassa hän on ihan hiukan päälle 2 kk. Kuvaamossa hän "istui" puhelinluettelopinon päällä, isä piteli päätä pystyssä. Kuvaaja pyyhki vuoroin hikeä ja naurunkyyneliä. Poika liitettiin tuolloin isänsä passiin, kun sen sain nopeammin. Se seuraava kuva on sitten vuoden kuluttua. Silloin ehdittiin jo oma passi tehdä.
Nyt kyllä herkisti. Voi pupumiestä!
Lisää kuvia lapsistasi vauvoina, olisin utelias.
Omani oli vajaa 2kk kun sai ekan passinsa, ja vuoden kuin seuraavan. Nukkui kun passia noudettiin, ja virkailija repi väkisin silmät auki, kun piti tarkistaa että sama lapsi kyseessä.
Ihailen tuota miten olet säästänyt tärkeitä esineitä. Onhan mullakin kuvia useampi tuhat, ja kirjoittanut olen paljon ylös, mutta ei mitään esinegalleriaa. Vielä tietysti ehtis jotain...
Mitenkäs se passin allekirjoitus onnistui kolmen kuukauden ikäiseltä? (:-
Minäkin täällä kyyneleitä pyyhin kun tuo eka passikuva on niin käsittämätön! Ihan kuin nukke olisi kuvassa, Baby Born!
Onkos se napanuoraklipsi.. En tiedä, ei ole meillä säästettynä..
Liivia: voisin joskus pannakin vauvakuvia, ihan totta.
Mitä tulee tavaroiden säästämiseen (ja valokuviin!) niin minulle on käynyt kuten kovin monelle kuulemma: esikoisesta on paaaljon enemmän kuin toisesta. Minua harmittaa ja hiukan hävettääkin se.
Allu; Ranskalaisessa passissa ei ole edes sellaiselle kohtaa kun lapsi liitetään vanhemman passiin> Mutta kysymyksesi herätti kysymyksen: missä ihmeessä on pojan ensimmäinen suomalainen passi..juuri se, johon tuli tuo yksivuotiskuva???
Sooloilija: Muistan sen kuvanottotilanteen vaikka tuolta ajalta hyvin suuri osa on aivan sumun peitossa väsymyksen vuoksi.
Kuvaaja sanoi ensin ettei taida onnistua, mutta sanoimme että pakko se kuva on saada, yrittäkää nyt kun meillä on kiire, matkaa pukkaa...
Hauskoja noi vauvojen passikuvat. Meilla pojasta saatin hyva kuva kun oli mulla kantoliinassa, mutta neidin kuva olikin hankalampi. Siita passivirkailija totesi etta kai tuo menee vaikka lapsen kasi nakyykin kuvassa; onneksi en mennyt molayttamaan etta ei se vauvan kasi ole vaan mun sormi...
Hei!
Minullakin on tuo pissitikku tallessa ainakin jonkun lapsen kohdalta.. (lapsia neljä). Ja ne napanuoran pätkätkin on tallessa, tuollaista klipsiä ei täällä päin mielestäni ole ollutkaan. Myös sairaalan rannekkeet on tallessa, minun sekä lapsen, ja jos ei nyt ihan syntymäpäivän lehteä niin se lehti on, missä lukee lapsen kasteilmoitus.. Säästin myös tutteja, ristiäiskakun koristeen, kasteliinan (sen mihin märkä tukkatöyhtö pyyhittiin..) ja vaikka mitä muuta. Vauvakirjat on täynnä valokuvia ja juttuja. Niitä on ihana lukea, vaikka samoin on täälläkin käynyt kuin sinulla, eli esikoisesta on kuvia pilvin pimein ja muista sitten.. vähemmän. =D
Olisiko se eka passi kateissa siksi, että se mahdollisesti otettiin pois kun uutta haettiin..? Muistaakseni vanha passi aina ainakin leikataan hajalle, ellei jopa oteta tyystin pois.
Paevi: ja mitä se nyt sitten muka jos näkyy hiukan lapsen käsi tai äidin sormi...Muutaman kuukauden kuluttua tämäkin vauva olisi ollut täysin tunnistamaton tuosta kuvasta.
Heli: meidän lapsia ei ole kastettu joten mitään siihen liittyvää ei ole, vauvakirja taisi olla mutten täyttänyt sitä kun en tykkää sellaisista "ohjelmoiduista" jutuista että laita tähän se ja se.
Mun omat passit on kaikki tallella, pala vaan kulmasta pois. Lasten passit ovat kyllä mielestäni jossakin, mutten mene vannomaan.
Ihania kuvia, voi pientä :)
Minäkin olen kerännyt talteen jos jonkinmoista muistoa, ja 10 vuotta tulee täälläkin täyteen, tosin vasta loppuvuodesta. On se jotenkin jännä ikä pienellä pojalla ;)
Niin se meilläkin menee että eniten törmäilen niiden (ilmeisesti) eniten itsenikaltaisten lasten kanssa.
Teini-ikä saattaa olla mahtavaa aikaa näiden törmäyskurssilaisetn kanssa. Yhtäkkiä siitä ihmisestä kuoriutuukin jotain ihan erilaista, ne vaikeat piirteet ovatkin muuttuneet ymmärrettäviksi.(Siis nimenomaan, ymmärrettäviksi, eivät varsinaisesti muiksi.) Kai se on joku maailmankaikkeuden tasapaino; Ettei tullut vaikeaa murrosikäistä juuri tästä, jonka kanssa meni pienempänä sukset ristiin.
Oletpa säästänyt pupumiehelle ihania asioita. Tuo esikoisjuttu on varmaan hyvin yleistä - isoveljelleni täytettiin jos jonkinlaista kirjaa, minulle sitten vähemmän.
Liikuttavaa! Kummipoika on nyt tuossa iässä ja pelkään että aika hulahtaa vauhdilla ohi. On hyvä säästää paloja konkretiaa pikkuajoilta.
Suloinen pupumies :)
Minullakin taitaa olla esikoisen vauva-aika paremmin "tallennettu". Silloin sitä vielä jaksoi... Vauvakirjat on kyllä jäänyt molemmilta kesken, pikkusiskon kirjassa ei taida olla juuri mitään merkintöjä.
Usein kuulee sanottavan, että samanluontoinen lapsi kuin mitä itse on, on koettelevaa. Mutta mulla menee sukset ristiin lähinnä sen pojan kanssa, joka on totaalisen erilainen kuin minä. Kun en tajua hänen ajatusmaailmasta yhtikäs mitään!
Noista passien allekirjoituksista: meillä kuopus ei ollut vielä aloittanut koulua kun hain passeja viime kesänä...ja silti vaadittiin, että allekirjoitus häneltäkin pitää olla kaunokirjoituksella! Onneksi olivat isotveljet jo opettaneet kaunokirjoituksen hänelle, olisi siinä muuten ollut ihmettelemistä.
Minusta tämä koko kirjoitus on todella liikuttava ja kertoo siitä, kuinka r a k a s tuo oma pikkumiehesi on.
Auroralle kujertelu kuulostaa myös todella suloiselta.
Anioni: jännäpä hyvinkin. Minusta tuntuu että omani on sekoitus varhaiskypsää ja pienen pientä. tosin ehkä ne suurin osa on. Ehkä suorastaan kaikki.
Isoinpapu: et usko miten annan arvoa tälle kommentille joka tulee vielä ihmiseltä, jolla on asiasta oma kokemus. Kiitos siis.
Toivon totisesti että tämän lapsen murrosikä on mahtavaa aikaa ilman mitään lainausmerkkejä. En voi sanoa että ensimmäiset 10 vuotta olisivat olleet erityisen helppoja.
Colibridreams: niin se taitaa usein olla. Monesti johtuu varmaan silkasta ajanpuutteestakin sitten kun lapsia on enemmän kuin se yksi. Voi myös johtua siitä, että kaikki asiat on jo kertaalleen "nähty", eikä samanlaista uutuudenviehätystä ole vaikka kuin toinenkin lapsi (tai kaikki sitä seuraavatkin) ovat rakkaita ja yksilöitä.
Jeera: ainakin jotakin pientä voi olla kiva säästää, joo.
Paperisydän: minusta ainakin näkemieni vauvakirjojen "kysymykset" tai siis ne täytettävät kohdat ovat monilta osin aika pöhköjä. Minun on vaikea täytellä sellaista kun koko ajan tuntuu että "väärin kysytty" tai että olis jotekin pakko täyttää...
Oma kynä luisti paremmin ja tein paljon muistiinpanoja raskauden alusta asti.
Siis sen ekan;-)
Vintageliving; pojilla on nykyään vain ranskalaiset passit ja niihin kelpasi isän allekirjoitus - vaikka oli jo kyseessä koulun aloittanut.
Katilein: rakas on, vaikkei tunnu aina sitä itse tajuavan. Niin usein kuulemme sen: kukaan ei tykkää musta -veisun. Sitten selitetään taas tuntikaupalla että kyllä, sinusta tykätään JA JUURI SIKSI sinä et saa tehdä ihan mitä huvittaa...jne....
Aurora-kissa on kuule tosi rakas pojalle. Hqnellä on nyt 6 rakasta pehmolelua jotka ovat kaikki vieressä ja usein mukanakin.
Lähetä kommentti