"Ruuhkaa" hiihtokoulujen oppilaiden kokoontumispaikalla...
Edellisestä laskettelukerrastani oli siis kulunut liki 20 vuotta. Sitä ennen laskettelin paljonkin, mutta kovin vaatimattomissa paikoissa. Siksi lähdin matkaan hiukan pärjäämistäni pohtien.
Ensimmäisen tunnin jälkeen tuntui ettei mitään taukoa ole koskaan ollutkaan. Kahden päivän päästä laskin mustia rinteitä itsetunnon kasvaessa kohisten. Laskettelin kahtena päivänä puoli päivää ja kahtena koko päivän. Keskiviikkona teimme aikuisten kesken lumikenkäkävelyn. (Se olikin ainut kerta kun minulla oli kamera matkassa. Lasketteluun en sitä tohtinut ottaa mukaan.)
Pojat olivat kaikki iltapäivät hiihtokoulussa ja sen lisäksi kahtena päivänä meidän kanssa aamupäivät laskettelemassa.
Koko viikko meni samassa keskuksessa (Les Houches). Pidin siitä että ihmiset näyttivät olevan liikkeellä urheilumielessä, eikä "Chanel-laskettelijoita" juurikaan näkynyt. Muutama kilometri Chamonixiin ja tilanne on toinen....Jonoja hisseille ei syntynyt juurikaan ja rinteissä oli ajoittain jopa tyhjän tuntuista. Vaikka ihmisiä on paljon niin laajat alueet kestävät sen hyvin.
Lumi pysyi kaikkialla hyvänä viimeiseen päivään asti, jolloin etenkin aurinkoisilla rinteillä tuntui sulaminen alkaneen. Edes öinen tekolumetus ei auta loputtomiin, eikä kaikkiin paikkoihin tietenkään edes lunta tykitetä.
Erityisen ilahtunut olen siitä, että olin taas vanhin ja virkein. Ei tullut onnettomuuksia, ei juuri edes kaatumisia, jaksoin pitkiä, yhtäjaksoisia laskuja hyvin ja illallakin vielä oli energiaa mennä pulkkamäkeen ja kokata sen jälkeen.
Ensimmäisen tunnin jälkeen tuntui ettei mitään taukoa ole koskaan ollutkaan. Kahden päivän päästä laskin mustia rinteitä itsetunnon kasvaessa kohisten. Laskettelin kahtena päivänä puoli päivää ja kahtena koko päivän. Keskiviikkona teimme aikuisten kesken lumikenkäkävelyn. (Se olikin ainut kerta kun minulla oli kamera matkassa. Lasketteluun en sitä tohtinut ottaa mukaan.)
Pojat olivat kaikki iltapäivät hiihtokoulussa ja sen lisäksi kahtena päivänä meidän kanssa aamupäivät laskettelemassa.
Koko viikko meni samassa keskuksessa (Les Houches). Pidin siitä että ihmiset näyttivät olevan liikkeellä urheilumielessä, eikä "Chanel-laskettelijoita" juurikaan näkynyt. Muutama kilometri Chamonixiin ja tilanne on toinen....Jonoja hisseille ei syntynyt juurikaan ja rinteissä oli ajoittain jopa tyhjän tuntuista. Vaikka ihmisiä on paljon niin laajat alueet kestävät sen hyvin.
Lumi pysyi kaikkialla hyvänä viimeiseen päivään asti, jolloin etenkin aurinkoisilla rinteillä tuntui sulaminen alkaneen. Edes öinen tekolumetus ei auta loputtomiin, eikä kaikkiin paikkoihin tietenkään edes lunta tykitetä.
Erityisen ilahtunut olen siitä, että olin taas vanhin ja virkein. Ei tullut onnettomuuksia, ei juuri edes kaatumisia, jaksoin pitkiä, yhtäjaksoisia laskuja hyvin ja illallakin vielä oli energiaa mennä pulkkamäkeen ja kokata sen jälkeen.
14 kommenttia:
Se on kuin polkupyörällä ajo :) Oi että mitä maisemia, mitä maisemia, mitä maisemia *repeat*
Wow! Tervetuloa takaisin! Hienoja kuvia :). Upeita maisemia :).
Ja hyvä että pärjäsit menossa mukana!!! Hienoa!
Papi: sa muuta! Ihan kuin en olisi muuta tehnytkään kuin laskenut kaikki nämä vuodet! Väitän että taitoni olivat nyt paremmat kuin viimeksi. No, oli sukset ja olosuhteetkin nyt paremmat;-)
Punamulta: Oikeastaan se meni niin että minä pärjäsin mieheni kanssa parhaiten...ja meillä sentään oli molemmilla pitkä tauko.
Tervetuloa takaisin!
Reissu kuulostaa suoranaiselta menestykseltä. Ja valtava mikä valon määrä kuvissa. Olet saanut olla raikkaan ilman valohoidossa, ei ihme, että energia virtaa. Hyvä, että jalat tallella, luut ehjinä.
Ihanan kuuloista kertakaikkiaan:-)
Laskettelu on kyllä ihan eri laji isoilla vuorilla kuin pikkunyppylöillä Suomessa, yhtään Suomen mäkiä väheksymättä. Mutta ne maisemat ja se fiilis Alpeilla.
Suomi onkin sitten murtsikkahiihtomaa parhaasta päästä.
Mutta kunnon vuorille tuli hinku pääsTÄ, joko kesällä tai talvellA.
Merruli; oli aivan ihana hengittää ilmaa joka ei HAISE MILTÄÄN.
Saimme kaikki niin paljon happea että tuntuu että aivotkin kirkastui.
RiikkaT: Niin siis mullahan hurjin mäki Suomessa on ollut Himos...
Tykkään kyllä siitä että voi valita myös sellaisia hiukan itseään isompia juttuja. Haastetta, nääs;-)
oijoi, kuulostaa ja näyttää ihanalta.. rupesiko houkuttelemaan se hiitopummin elämä? tuollaisilla aurinkoisilla rinteillä aamusta iltaan..
Outi; omalla kohdallani se tietysti olisi jo utopiaa mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin niitä jotka hurahtavat niin täysin että tekevät niin. Kylän pikkukaupassakin oli pari nuorta jotka olivat töissä pari kuukautta hyllyjä täyttämässä ja laskivat sitten vaan. Asuivat jossakin yhteismajoituksessa. Jäin kuuntelemaan kun toinen kertoi jollekin asiaa kysyneelle.
Häikäisevän aurinkoisia kuvia! Onnistunut loma antaa voimia pitkään!Olen lasketellut viimeksi siellä Hervannassa (jonka sinäkin mainitsit joskus) parikymmentävuotta sitten. Epäilen palautuisivatko taitoni vastaavalla tavalla... ;-)
Kuulostaa ihanalta! Pitäisi itsekin päästä verestämään taitoja pitkästä aikaa. Hervennan alpit eivät kyllä enää houkuta edes päivän mittaiselle kokeilureissulle. "Nälkä kasvaa syödessä". Hyvä, että teillä oli onnistunut reissu. :)
Laskettelutaito ei varmaan ruostu, sama kuin pyörälläajo, mutta se lapsuuden hurjapäisyys ei tule niin luonnostaan - paitsi sitten kun vauhtiin pääsee! Ihanaa, että pääsit vauhtiin ja nauttimaan kybällä!
Hienoja kuvia upeista maisemista!
Linnea: ihan totta! uskon että tällä valon ja hapen voimalla vetää ainakin pääsiäiseen asti.
KAtja: juu ei. Ei Hervantaan. Verestyy korkeintaan polvet siellä.
Maamaa: musta tuntuu että nuorempana olin arempi kuin nyt. Ei mua silloin olis saanut mihinkään mustiin rinteisiin.
Tiina: kiitos. Ajattelin siellä koko ajan että oikeastaan sama mihin päin kameran kääntää kun on niin kaunista. Pakko siitä jotakin on välittyä kuviinkin.
Kuullosti aivan unelmalomalta; ulkoilua, henkeäsalpaavan kauniita maisemia, aurinkoa ja valoa - täällä ainakin vaivaa jatkuva valon ja auringon puutostila.
Lähetä kommentti