keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kaikkea ihanaa









Minusta on jännittävää ajatella mihin tavaramme joutuvat kun meistä aika jättää. Mitä annetaan kenellekin ja miksi, mitä pannaan raa’asti roskiin ja mitä myyntiin - tai mistä ehkä suorastaan tapellaan...

Mieheni isän täti siis kuoli jo jonkun aikaa sitten. Asunnon tyhjentäminen on vaatinut monen ihmisen työpanosta eikä työ vieläkään ole ohi. Nainen oli paitsi hyvin varakas myös suuri esteetikko. Siksipä sieltä minullekin tuotiin pahvilaatikollinen silkkikukkia kaikissa maailman väreissä, hattuneuloja, harsoja, nauhoja...kaikenlaista. Aivan ihanat irtohihatkin, joiden reunassa on käsinvirkattu pitsi. Sitten vielä silkkinen pääkoriste, jossa on helmiäiskoristeita. Juuri sellainen hieno kaksikymmentälukulainen.

Kaikki asunnon tyhjentämiseen osallistuneet olivat sanoneet tuon laatikon kuuluvan minulle. Että minä siitä eniten ilahtuisin. Hassua - mutta aivan oikeassa olivat. Harakka ilahtuu kaikesta ihanasta.

22 kommenttia:

Merruli kirjoitti...

Upeita aarteita, tulivat varmasti oikeaan osoitteeseen. Samantyyppisiä koristuksia ei ihan joka päivä taida olla jaossa suomalaisissa kuolinpesän selvityksissä.

maijja kirjoitti...

Tosiaan, ihania!

Sooloilija kirjoitti...

Aivan unelman ihania! Niin naisellisia!
Olivako kaikki 'plyymit' vieläpä ihan oikeasti 20-30-luvuilta?

violet kirjoitti...

Merruli: seassa on kamaa jota ei ihan joka mummu ole varmasti käyttänyt mutta on siellä sitten muutakin;-) Ihan karmeeta roinaa myös.

Maijja: ihan tekis mieli naamiaisiin!

Sooloilija: Täti oli kuollessaan pitkälle yli 90-vuotias. Rintakukkakoristeet eivät ainakaan suurimmalsi osaksi ole mitenkään erityisen vanhoja, mutta se yksi pääkoriste on melko varmasti sama joka on ollut hänen hääkuvassaan kolmekymmentäluvulla. Sanon vähän leväperäisesti että 20lukulainen, mutta yritän vain kuvailla tyyliä.

Musta suruharso taitaa olla miehensä hautajaisiin hankittu...

Rouva Nordman kirjoitti...

Oih ja voih, mikä aarrearkku! Harakka olen minäkin ja onneksi aarteitakin saan silloin tällöin. Mitään noin erikoista en ole silti koskaan löytänyt ja saanut. Mahtavaa, että sukulaiset tiesivät, kenelle laatikko kuuluu!

Jonna kirjoitti...

Onpa upeita! Voin kyllä kuvitella nuo sinulle joissain juhlavimmissa tilanteissa ihan helposti.

marika kirjoitti...

Vau, että oikein WOW - huutaa toinen harakka!!!

violet kirjoitti...

Katilein: niin, ei mua varmaan koskaan (tai tooosi harvoin) ole nähty vaikkapa kukka rinnassa mutta niin vain olivat yhtä mieltä että nuo parikymmentä kukkarintaneulaa kuuluu mulle, muun muassa:-) Kai ne mieltymykset tulee esiin kuitenkin, puheissa vaikka.

Jonna: niin minäkin! tuon yhden kukan tuuppasin heti tuohon petroolinväriseen mekkoon ja hitsit kun sopii. Enää puuttuu vain se juhlavampi tilaisuus!

Marika: kullanväriset ruusut olivat mulle kyllä liikaa, samoin jotkut ihmeelliset paljettihunnut:-)

Suklaasydän kirjoitti...

Kauniita esineitä olet saanut. Oikea aarrearkku. :) Minä pohdin isoisäni asunnossa käydessäni, että minkäköhänlainen sukuriita niistäkin tavaroista tulee...

Celia kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia!
Voin vain kuvitella, mitä nuo tavarat ovat "nähneet".

Hieman myöhässä, mutta ihana tuo aikaisemman postauksen tunnelma ja filosofi!
Isääni kutsuttiin pienenä poikana myös filosofiksi omassa lapuuden perheessään.

Riikka kirjoitti...

Nuohan ovat aarteita. Ja niillä on tarina. Ei mitä tahansa kiiltävää roinaa.

Vilijonkka kirjoitti...

Onni kun sun sukulaiset ovat ymmärtäneet oikein harakkuutesi! Sulka on mielestäni ihana, sillä on varmasti ihanaa leikkiä, liehutella ja uppoutua 20-luvulle.

Satu kirjoitti...

Jäin miettimään tuota, että mitä omasta tavarastani säästettäisiin, mitä heitettäisiin roskiin jne. Kerran, kun koin välttyneeni kuolemalta, mietin pitkään tuota. Ja sitä, mitä lapsille välittyisi. Kuka kertoisi heille äidistä -ja mitä.

Hih, mun vaatteita ei huolis kukaan ja muu onkin jo sosialisoitu. Että eihän sitä ongelmaa olisikaan.

Ede@ kirjoitti...

Todella hienoja juttuja
ja varmasti ilahdutti:)

Jamelia

Tintti kirjoitti...

Vähän pelotti avata tätä kommenttilaatikkoa tänään(kin), eihän täällä (taaskaan) lue muuta kuin "ooh" ja "aah" ja "voi kun ihanaa", vähän niin kuin pelottaa avata mitä tahansa laatikkoa, jonka joku muu on täyttänyt ja sulkenut ja itse vaan kevyesti ravistamalla aavistaa, mitä se sisältää. Olen eläissäni saanut kaksi "perintöä", vaarini kihlasormuksen (sellaisen hulavannekokoisen) ja mummini kermakon ja sokerikon, jotka itse annoin hänelle pikkutyttönä lahjaksi ja joita ei oltu ikinä käytetty. En kyllä yhtään ihmettele, sokerikkoon ei mahdu sormet ja kermakko pissii pöydälle (tai hänen tapauksessaan, pöytäliinalle). Muistan mummoni vaatekaapista 20-lukulaisen charlestonmekon, josta pikkutyttönä tapeltiin kun harvoin saatiin vanhoihin vaatteisiinsa pukeutua, vaihtoehtoina oli muutama harmaa "navettatakki". Jonkun muun kaappin sekin mekko hautautui, kun mummo vaihtoi parempaan ilmastoon.

Tintti kirjoitti...

Unohtui ssnoa, että kaikki "ooh" ja "aah" on ihan oikeutettua, joten nautinnollista kesäpäivänjatkoa. (*huah*)

violet kirjoitti...

Suklaasydän: Näitä tavaroita ei kukaan muu halunnut. Siksikin ne annettiin minulle;-)Muiden mahdolllisten ottajien (naisten) mielestä ne ovat "aivan vanhanaikaisia". VArmasti ovatkin, ja rahallista arvoa on turha etsiä.
Mutta se vanha totuus: toisen romu on toisen aarre vai miten se meni.

Celia: näissäkin kuvissa vilahtava hattuneula (kiiltävä pallo ja mustia jotakin) on kuin Agatha Christien kirjasta. Niissä aina joku isketään kuoliaaksi hattuneulalla.
Ehkä tämä ei kuitenkaan oikeasti ole nähnyt mitään tuollaista;-)

Riikka; sitä kiiltävää roinaa en kuvannut;-) Nopealla sortteerauksella valkkasin suosikkini ja voi olla että loput menee roskiin.

Vilijonkka; harmittaa pirusti kun huomaan että sulka on poikki. Se on ollut pidempi. Tuollaisenaankin kelpaa kyllä minulle.

Solveig: multa jäisi paljon kirjoja ja musiikkia jotka kai kannettaisiin (ai saakeli!!) jonnekin tunkiolle.
Kai minusta sanottaisiin että kyllä se oli sitten turhamainen nainen! Aina puunaamassa itseään ja vaatteiden kanssa pelehti. Ja säästi jonkun vanhan mummun sulatkin;-)

Jamelia; ilahdutti etenkin se, että minua ajateltiin eikä pantu suoraan roskiin koko lootaa.

Tintti: Muistan kun isäni naureskeli mitä sai oman isänsä kuoltua. Oliko se nyt vanha kylpytakki ja kello tai muuta vastaavaa.
Mutta

himalainen kirjoitti...

Aah, mitä kuviakin. Ja kaunista niissä. Olipa kiva, että ajattelivat juuri sinua. Aika onnellinen laatikko. On kiva löytää ja kun vielä tietää ihmisen, jolle ne kuuluivat. Eivät ole vain esineitä.

Liivia kirjoitti...

Hyvänen aika, miten pökerryttävän hienoja ihanuuksia!!!
Ja juuri sinulle niin täydellisiä!

violet kirjoitti...

Himalainen; minä nimenomaan vain tiedän sen ihmisen. En ehtinyt koskaan tavata ja se harmittaa, sillä kuulin että hääkuvamme oli hänen asunnossaan kunniapaikalla. Mitään muita kuvia ei ollut ja pidän sitä erikoisena.

Liivia; voisin kuvitella pari kukkaa sinullekin;-)

MaaMaa kirjoitti...

Ihania juttuja sait perintönä! Hyvä, että suku tiesi sinun niistä ilahtuvan :)

Tavarat on hassu juttu. Joku pöhlö esine voi jollekin merkata paljonkin ja toiselle olla roska.

Kun tyhjensimme vanhempieni asuntoa silloin reilu vuosi sitten kun molemmat nukkuivat pois 3,5kk:n sisällä, niin tavaroiden läpikäyminen oli samalla lohduttavaa ja kamalaa. Toki säästimme sellaiset, mitkä meillekin merkkasi jotain, mutta paljon meni roskiin tavaraa. Sellaiset käppyräiset pölyiset punapuun kävyt, esimerkiksi, jotka vanhemmillani oli ikkunalaudalla oikeasti varmaan 40 vuotta. Ne kuului sinne niille, mutta eihän meistä kukaan niitä halunnut. Roskiin.
Paljon meille mitään merkitseviä lippuja ja lappuja myös.... vaatteitakin.

...säälin jo valmiiksi niitä (vähän) jotka joskus mun kamat joutuu käymään läpi! :D

outi kirjoitti...

oi oi OI mitä aarteita! olipa mukavaa että löysivät "hyvään kotiin" :)