Minulla on naamassa punaisia näppylöitä joista toivoisin pääseväni eroon. Sitä odotellessa haluan peittää ne. Menin eilen apteekkiin ostamaan itselleni tarkoitukseen sopivaa peitekynää, joka lupaa samalla hoitaa finnit pois.
Katselin hyllyssä eri vaihtoehtoja. Otin pakkauksia käteeni ja luin mitä missäkin luvattiin. Myyjä tuli luokseni kysymään tarvitsenko apua. Ja mitä teen: alan jumalaut selitellä että olen tässä ostamassa peitekynää tyttärelleni (???) jolla on tällainen iho-ongelma...on nähkääs siinä iässä kun niitä usein on. Kun tunnen että myyjä katsoo naamaani kuvittelen hänen paljastaneen valheeni välittömästi ja alan selittää lisää. (Häpeä.) Että ennenkin tytöllä on tällaista ollut mutten muista mitä silloin käytettiin...se kyllä auttoi...
Voisin tehdä pitkän listan tilanteista joissa tunnen typerää tarvetta alkaa selitellä asioista ihan kuin olisin tekemässä jotakin väärää tai jopa rikollista. Tiedostan täysin asian idioottimaisuuden ja pyrin tästä kovasti eroon. Onko muita selittelijöitä? Oletteko keksineet mistä se johtuu?
38 kommenttia:
Joskus tekee mieli selitellä tai meinaa lipsahtaa, mutta nykyään osaan napata suuni siinä kohtaan tiukasti kiinni. Kai se on ikä opettanut :D
Selittelyssä on se ongelma, että jää siihen verkkoon itse. Jos aukaisee suunsa, niin sitä ei meinaa saada loppumaan.
T. Desiree
Ei nyt ihan vastaavaa ;-), mutta joskus sitä yrittää paeta nolosta tilanteesta, mutta yleensä se menee vain pahemmaksi, ilman "valhettakin." Jotkut mokat kannattaisi vain ottaa mokana ja vaihtaa aihetta niinkuin ei olisi huomannutkaan mitään ihmeempää... Keskustelukumppani ei jäisi ihmettelemään, kun juttu unohtuisi ja jäisi muun alle. Nuo, seli-selijutut on yleensä ne mitkä vasta mieleen jäävätkin. Pitäis aina muistaa, että aina on sitä nolompaakin olemassa, että ihan niin pohjalla ei olla, että tarvitsisi selitellä... Hyvä kuitenkin jos sait sille murrosikäiselle tyttärellesi kunnon tarvikkeet... :-P
t.minjo
Onko se sitä, ettei vaan osaa töräyttää asiaansa ilmoille, vaan kaipaa vastapuolen ymmärrystä.
Tuttua minullekin..olen selvinnyt selittelemällä monestakin nihkeästä tilanteesta mm.parkkisakoista.
Liikaakin luotan toisinaan, että puhumalla selviän tilanteesta kuin tilanteesta.
Siitäkin, että olen vastuuttomasti jättänyt asioita roikkumaan ja hoitamatta.
Viivytellyt ja lusmuillut.
Ja miestä naurattaa.. Mieheni on niitä, jotka eivät selittele vaan töräyttävät.
Seliseli...
:D
Kyllä minäkin välillä jään selittelemään jotain juttua loputtomiin ja kaivelen itseni siinä samalla vain syvemmälle ja syvemmälle kuoppaan ;D
Usein myös vähättelen mahdollisia vaivoja esim. lääkärissä, vaikka itse olisin sinne itselleni ajan varannut... ;)
Palveluammateissa ollessa kyllä joskus naurattaa kuinka asiakkaat jaarittelee ummet ja lammet. Joskus teki mieli sanoa, että kerro nyt yhdellä sanalla mitä tarvitset, en halua kuulla koko historiaa! ;)
...mutta joskus oli hauskakin kuunnella ja naureskella puseroonsa :D
Hihii, minuakin hävetti kun sain aknelääkkeet. Lähes nelikymppisenä!
En ole keksinyt mistä se johtuu, mutta minulla on tapana tehdä ihan samoin. Tilanteet vaihtelevat, samoin henkilöt, mutta tapa pysyy. Oikeastaan ainoa, jolle en selittele, on mieheni. Työelämässä tämä tapa on kyllä äärimmäisen häiritsevä, ja olen yrittänyt päästä siitä eroon, mutta en voi sille mitään. Mukava kuulla, että meitä on muitakin!
Haahhaahaa! Mulle käy tuommoisia kanssa välillä, se on ihan kauheeta! Joutuu häpeään itseään sitten taas monta päivää.
Minulla noin oli nuorempana. Siis teini-iässä ja vähän sen jälkeen.
Koin sen ahdistavaksi ja päättelin, että se johtui siitä, etten oikeastaan ollut rehellinen itselleni.
En uskaltanut olla sitä ja sellainen kuin olin, pelkäsin, etten kelpaa muille. Yritin kaikessa muokkautua sellaiseksi, että muut hyväksyisivät minut.
Tavoissa, sanomisissa, teoissa, olemuksessani.
Liitin siis tämän sepittelyn ja todellisuuden piilottelemisen tähän samaan kaavaan. Se tuli jotenkin niin luonnostaan, koska olin sisäistänyt kaavan.
Asiaan liittyvä ahdistus kasvoi lopulta niin suureksi, että päätin kohdata pelkoni koulussa minuun kohdistuvan pienen kiusaamisen myötä. Sanoin ääneen juuri ne pahimmat pelkoni, ryhdyin olemaan selkä suorassa juuri sitä mitä olin ja tökkäsin piruuttani myös kiusaajieni arkoihin paikkoihin.
Se selittely ja sepittely jäi myös siihen. Törmään siihen vielä ajoittain itselleni selittelemisen muodossa.
-junika-
Mä yleensä alan selittelemään sellaisessa tilanteessa jossa tuntematon ihminen kysyy mun mielstä liian henkilökohtaisen kysymyksen. En halua hänen tietävän itsestäni liikaa. Jotenkin se selittely muka estää toista "näkemästä" liikaa. Ja aina nousee se sama kiukku: "Mitä se sulle kuuluu, kerro nyt vaan suoraan mikä tuote olis paras jotta pääsen pois kaupasta."
-Henna
Desiree; joo, suu aukeaa helpommin kuin sulkeutuu.
Minjo; niin, yllätyin kyllä itsekin että mikä ihme pisti selittelemään eilen.
Mitään mokaahan ei tapahtunut, eikä se ostos minusta (järjellä ajateltuna) ollut yhtään selitystä vaativa. Ei tajua.
Anonyymi; vaan lähtee se töräyttely täältäkin. Toisinaan liiankin helposti.
Jos vaikka kaupassa tullaan tyrkkäämään apua ellen tarvitse niin tietyissä tilanteissa saatan vastata tylymmin kuin olin halunnutkaan.
Ehkä tämä kertoo myös omasta epävarmuudesta...
Maamaa; tuttuja ovat, jaarittelevat asiakkaat. Nyt alan sitten itsekin muuttua sellaiseksi kai.
Matroskin; kai se mullakin jotain sellasta on vaikken ymmärrä ihan täysin.
Mimmi; on meitä. Paljon.
junika; mulla saattaa olla myös hiukan sitä että toivon että minut hyväksytään, että miellytän.
Miellyttämisenhalusta pyritään yleisesti pääsemään eroon hinnalla millä hyvänsä, mutta on siinä minusta oikein hyväkin puoli. Kyllä minusta on molemmille osapuolille eduksi että (tuo eilinen tilanne esim.) että asiakas käyttäytyy miellyttävästi.
Ylipäätään asioiden sujumisen kannalta on usein pelkästään hyväksi "miellyttää" ja mennä myötäkarvaan.
Mutta ehkä se ei nyt olekaan sama asia.
Ehkä kyse onkin vain hyvistä käytöstavoista;-)
Henna; tuli mieleen kampaamokäynnit. JOku täysin tuntematon kampaaja kyselee ummet ja lammet eikä minulla ole mitään mielenkiintoa kertoa.
Totuudessa ei ole mitään hävettävää mutta minä en halua "antaa itseäni hänelle" enkä niin välitä jatkaa juttelua.
Jos siis kampaaja vaikka kysyy onko mulla lapsia niin voin hyvin vastata että ei ole.
SIlloin en ainakaan joudu jatkamaan siitä minkä ikäisiä jne.
Moi! Mä muistan selitelleeni asematunnelin Makuunissa, kun ostin SULLE- oikeesti- tuliaisiks n. 1,5 kg salmiakkia ja sit aloin selittää kassalla, että "ei nää siis tuu mulle, vaan mää vien nää tuliaisiks kaverille joka asuu Ranskassa..." Myyjä sanoi:"Joo, mää oon kuullu ton saman monta kertaa ennenkin!" Ja hei,MITÄ SITTEN!? Kai se oli vaan iloinen,että joku osti niin paljon karkkia, vaikka ei vuokrannutkaan elokuvaa... Mutta mää en jostain syystä halunnut, että joku luulis MUN ostavan itselleni niin paljon karkkia. T:Maria
En selittele, ainakaan enää. Pidän mieluummin suuni kiinni kuin höpötän omiani.
Ehkä joskus nuorempana selittelin, mutta koin sen valehtelemiseksi ja koin suurta ahdistusta ja pahaa mieltä siitä, joten lopetin sen tykkänään.
Sinun tilanteessasi olisin kysynyt, että mitä suosittelevat näppylöihin... (Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että joka paikassa kertoisin kaiken...riippuu mielialasta ja monesta muusta tekijästä kuinka paljon puhun)
Toisaalta en edes ole niin nokkela, että tuosta vaan yht'äkkiä osaisin keksiä tuollaisia selityksiä, siis kun tulee yllättävä tilanne eteen :)
Maria; joo hei mää muistan tuon karkkijutun! IHAN juuri tosi hyvä esimerkki tilanteesta missä ei ole mitään syytä selittää yhtään mitään, kukaan ei kysy edes!
Punamulta; mä taas olen sellainen että aivan äärimmäisen harvoin kysyn kaupassa vaikka neuvoa.
Mulla on sellainen (ylimielinen???) asenne että minähän tiedän itse mikä on minulle parasta ja ellen tiedä otan itse selvää.
Aika pimee asenne koska kukaan ei toki voi tietää kaikesta kaikkea, mutta ainakin makuasioissa tuo on noin. Minä tiedän itse vaikka vaateostoksilla onko vaate minulle "hyvä" vai ei.
Halusin siellä apteekissa vaan lukea niiden tuotteiden ominaisuudet, katsoo hinnat ja päättää.
KUn tuli se viaton: miten voin auttaa niin sitten tuli tää mun tyhmä selittelyni;-)
Vähän jutun vierestä, mutta musta finneistä aina vain puhutaan teinien ongelmana, vaikka ne ovat olleet minulla ja varmasti monella muullakin riesana aina vain. Sitten sitä alkaa häpeillä ja voisin hyvinkin kuvitella joskus selittäväni jotain vastaavaa apteekissa. Kummallista ja hölmöä. Mä olen muutenkin kova selittämään, monien mielestä liian kova, joten tämä Kiina on sikäli ollut opettavainen paikka, kun ei ole kunnolla yhteistä kieltä niin selittämisestä ei ole mitään iloa.
Vilijonkka: joo, se onkin ihan SELITTÄMÄTÖNTÄ miten nuo spotit vaivaa nyt kun taas nuorena ei juuri ollenkaan.
Ai juu, kielitaidottamana yritin ostaa kumisia varmuusvälineitä paikallisesta supermarketista. Eivät ymmärtäneet englantia vaikka kuinka tavasin ja selitin ja mandariiniksikin selitin... sitten keksin piirtää kuvan... sain paljon yleisöä... Ja kun vihdoin eräs myyjä keksi mitä tarkoitin niin ei meinannut kehdata kertoa muille. Lopulta suuren kohun herättämänä minut ohjattiin viereiseen apteekkiin, jossa taas pääsin taiteilemaan.
Hih, selittelijä täälläkin!
Taannoin olin ostamassa apteekista Hirudoid fortea (koipiini, jotka edellisen ja tämän raskauden myötä ovat ihan suonikohjuiset) ja kun myyjä tuli tarjoamaan apuaan, selitin ostavani kyseistä tököttiä anopilleni... Miksei vaan voinut sanoa suoraan, että itselleni, eihän siinä nyt mitään kamalaa edes ollut.
Rehellisesti ja brutaalisti tunnustan seuraavaa: Asioimassa apteekissa. Minä 46v. Vatsantoimintahylly. Apteekintäti saapuu ja kysyy kohteliaasti, tarvitsenko apua. Minäkin alan selittää, että kun pojalla vatsantoiminta on aika ajoin mitä on. Silloin joskus jotakin, mutten muista oliko tämä vai tuo. Esitän kymmenittäin posket punoittaen turhia kysymyksiä. Höpötän ja selitän. En vain saanut sanottua, että kun nyt ummettaa. Piste. Ihanaa, että en ole ainut maapallolla, joka sortuu tuommoiseen. Nyt vain yhden sadoista esimerkeistä kertoakseni.
:)
Tää juttu oli niin hauska että nauroin ääneen. Ja kommentit on näköjään yhtä hyviä! Mua hävettää (tai jotain) ilmeisesti niin paljon, etten mene edes kysymään. Sebamed-hyllyn sijainnin onneksi tiedän ja sinne ehdin hyökätä ja napata tarpeelliset ennen kuin apteekin täti ehtii ottaa askeltakaan.
Jännää minusta on se, että pystyt kirjoittamaan tästä aiheesta näin hauskan ja tunnistettavan postauksen. Että täällä ei hävetä niin kuin apteekissa (hyvä!), vaikka yleisö taitaa olla aikalailla isompi.
Ja finneistä: mä olen ihmetellyt kanssa tuota juttua, että ne ovat vain jokin teini-iän hankaluus. Sitkeässä istuva myytti. Oikeastaan siksikin tosi hauska lukea tämä sun postaus ja nämä kommentit. En ole yksin!
Johtuisikohan selittely siitä hyvin suomalaisesta piirteestä, että yritetään olla mahdollisimman normin mukaisia.
Itse selittelin kovasti lapsena. SYitä oli pääasiassa kaksi. 1. olin kiipelissä tai 2. halusin esittää parempaa kuin olin. Huomaan, että tyttäreni tekee samaa.
Luulen, että en enää selittele. Se varmaan johtuu siitä, että en nolostele juuri mitään. Ei minustakaan silti tiettyjä asioita ole kiva ostaa, mutta minkäs teet. ostettava ne vaan on selityksillä tai ilman.
Luulen, että tiukalla päätöksellä pääsee selityksistä irti.
Hahaa! Finneistä ei ole ollut viimeakoina riesaa. Mutta! Työssä ollessani kävi köpelösti kaaduin vastapestyllä laattialla ja sain mustansilmän ja muutenkin olin mukiloidun näköinen. Onneksi työtoverit todistivat tapahtuman. Meninpä sitten meikkikauppaan ostamaan peiteväriä naamaan. Voi sitä säälivää katsetta ja kohtelua.Eivät oikein uskoneet tapahtumaa vaan taisivat laittaa herra pensastaskun piikkiin. No se meni ainakin pieleen. Selityksistä viis.
Minä ainakin selittelen. Juuri tuollaisessa vastaavassa tilanteessa voi iskeä täysin epärealistinen häpeä ja rupeaa selittämään jotain ihan tyhmää, vaikkei ole kenellekään mitään selitystä velkaa. Kai sitä ajattelee liikaa mitä toinen ajattelee. Menee asioiden edelle. Kuvittelee aavistavansa, miten toinen suhtautuu, jos kertoo asian vaan ihan suoraan.
Miten se näyttääkin olevan apteekki jossa on vaikea asioitaan hoitaa? Älkää hyvät ystävät yhtään selitelkö puppua niille apteekin tädeille, ne on siellä ihan teitä varten ja ne kyllä tietää niistä tuotteista. Ja niiden homma on neuvoa asiakkaita siksi niitä apteekkituotteita ei myydä marketeissa. :) Mie tiijän kun oon ollu yli kakskyt vuotta apteekissa töissä (ennenku minusta tuli kukkakaupantäti).
Ystävällisin terveisin Kirsikka :)
Minulta taas puuttuu joku häpeägeeni kai kokonaan. Tai en tiedä, mutta harvoin koen häpeäää tuollaisissa tilanteissa. Enempikin kuulun niihin, jotka hölöttävät liian suoraan asiosita, joista "kuuluisi" vaieta. Mutta viime kerralla apteekissa sattui ihan hassu juttu. Olin ostamassa lääkettä hiivaan, ja se farmaseutti, sellainen aika iäkäs rouva, ilmaisesti ajatteli, että tämä on niitä asioita, joista puhutaan pikkuisen matalammalla äänellä. Se vei minua nurkan taakse ja supatti minulle eri lääkkeiden hyvistä ja huonoista puolista. Ja joka kerta kun vastasin normaaliin ääneen ja kysyin jotain, hänen naamansa melkein vääntyi jännityksestä. Oli aika epämukava tilanne.
Hmm, mutta on yksi asia, josta koen häpeää. Raha. Siitä en tykkää puhua.
Juu, selitän. Yleensä silloin, kun koen epävarmuutta, kun en ole varma kyselijän tarkoitusperistä tai kun en kehtaa sanoa totuutta (eli esim. etten vain jaksa ottaaa yövieraita vastaan). Olen opetellut suoraselkäisyyttä ja kieltäytymistä ilman selittelyjä.
Ja finnejä täälläkin. Jätin suosikkini eli lyypekkiläisen metwurstin pois ruokavaliostani ja tuhansien kahvikupillisteni kanssa yritän muistaa juoda vettä. Tepsi!
Ensin ajattelin, etten kyllä itse koskaan selittele, mutta sitten tuli mieleen syksy reilun vuoden takaa, kun ostin kädet vapisten kaksi raskaustestiä tehtyäni jo yhden, ja kuinka ryhdyin naama punaisena selittämään myyjälle, että pakko varmistaa asia, ettei vain ole virhettä. En kyllä valehdellut, mutta voi miten kovasti kaipasin hyväksyntää, rohkaisua ja varmistusta! ("Tuo on ihan normaalia, kyllä ne pitävät paikkansa, ihan hyvin voit tehdä kolme testiä...") =D
Itse en yhtään epäröi kysyä neuvoa jos missäkin tilanteessa, mutta sen olen huomannut, että usein tulee heittäydyttyä sellaiseen avuttomaan hömppä rooliin "auttakaa hei nyt blondia", jotta saa oikeutuksen neuvottomuudelleen. Hmm..
Tätähän voisi pohtia loputtomiin=)
Jotenkin sympaattista ja itsekin tulee kyllä sorruttua selittelyyn joskus. Apteekissa varsinkin. Ensin viivyttelin peräpukamavoiteen ostamista viikon, kun en vaan kehdannut ja sitten hiippailin apteekkiin ja hyllylle. No siihen pärähtikin heti joku farmaseutti, mutta koska hän oli MIES, en vain pystynyt ostamaan peräpukamavoidetta. Kävelin toiseen apteekkiin, jossa selitin naama punaisena naisfarmaseutille POIKANI peräpukamista. Tsiisas miten noloa sellainen selittely, eiköhän ne apteekissa ole peräpukamavoidetta ennenkin kolmekymppisille naisille myyneet...:D
-minh-
Voi että mä naureskelen täällä... :)
Toi peräpukamavoideasia naurattaa nyt kun juuri kuulin tuossa uudenvuoden jälkeen radiosta juttua, että sillä silottaa tummat silmänaluset ja yleensäkin väsyneen ihon kuulemma hyvin...
Että pitäisköhän hankkia sitä nyt sitten juuri tuohon tarkoitukseen. Ja kehtaisko sitä apteekin tädiltä kysellä, että mikä niistä mahtaa olla parasta tummiin silmänalusiin ja väsyneeseen ihoon...minä kun en osaa sepustella juttuja ja täytyyhän mun siis saada tietää, että mikä niistä olisi parasta juuri tuohon hommaan ;)
Amiable fill someone in on and this post helped me alot in my college assignement. Gratefulness you on your information.
Vilijonkka; nauran täällä ääneen tuota "suuren kohun"...
Tuula; niinpä tietysti. Anopille. Ei omalle äidille;-)(Saati itselle!)
tinttarus; heeh heee, juuuri näitä tilanteita. Pojalla vatsa kovalla...
Nuttu; kommentit ovatkin olleet tosi hyviä!
Niin, mä en missään nimessä katso olevani ujo enkä esim. pelkää esiintyä yleisölle tms. Ja se mun finnikynän ostokin...ei siinäkään oikein ole kysymys kehtaamisesta, mitä enemmän asiaa mietin.
Jotain ihme semmosta että olis ikään kuin mun harteillani pitää myyjäkin iloisella mielellä tai jotain.
katilein; varmasti tuossa on perää.
Kaikessa mitä sanot.
Minkäs teet, kuten sanot.
pensastasku; tuossa tyyppitilanne missä mulla olisi tunne että pitää selitellä. Aivan pimeetä.
Ajatellaan nimittäin että jos olisin oikeasti saanut mieheltä silmän mustaksi niin MIEHEN vikahan se olisi, ei minun.
Kirjailijatar; juuri noin.
Tuli mieleen tilanne kun ostin jostakin supermarketista hiusväriä joka oli rutkasti vaaleampi kuin senhetkinen värini. Muistan että minulla oli tyhmä tarve panna paketti hihnalle niin päin ettei väriä näy ja läheltä piti etten selostanut kassalle ettei se mulle ole...
Kirsikka; joo, apteekki voi olla monelle se selityksen paikka oikein erityisesti. Mulla voi olla kyllä mikä paikka vaan.
Aattelen vaikka kirjastoa ja jos lainaisin jonkun "nolon" kirjan niin luultavasti siinäkin tulisi joku hemmetin selitystarve.
Tanja: aloin miettiä tuota rahaa...
Meinasin ensin sanoa ettei päde minuun mutta sittenkin jossakin määrin. Mutta riippuu kyllä ihan kenen knassa ja missä sävyssä puhutaan.
Rahan pyytäminen on mulle todella vaikeeta.
KAtja; ruokavaliolla on takuuulla suuri merkitys myös.
Siis niihin finneihin. Ei selittelyyn. seliseli.
Olina; toi "oikeutus neuvottomuuteen" osasto on mulle täysin vieras. Yritin kuvitella mutten oikein näe että menisin siihen.
Raskaustestiostoksilla olo muistui kyllä mieleen!
minh; voi meidän poikaparkoja kun niillä on niin hitosti ummetusta ja peräpukamia ja vaikka mitä!!
Punamulta; nää kommentit on kyllä oleet niin hyviä;-)
Ilo huomata että monenlaista selittäjää on teissäkin.
Ai peräpukamarasvaa silmien alle?
Mutta ei kai vastaavasti silmänympärysvoidettaa....peräpukamiin?:-)
Violet, miten keksitkään ottaa käsittelyyn niin herkullisia aiheita, etenkin pari viimeisintä postausta ovat kolahtaneet oikein mukavasti. Samaa sarjaa ollaan...
Mitä luulet, onko tämä selittely jotenkin sukua sille, että kun etukäteen päättää olla puhumatta jostain asiasta, töräyttää sen ilmoille heti sopivan tilaisuuden tullen? En nyt tarkoita salaisuuksia, vaan asioita, joita ei tarvitsisi mainita, jotka voivat pahoittaa toisen mielen. Esimerkkinä vaikkapa juhlat, joihin keskustelukumppania ei ole kutsuttu ja joista hän ei välttämättä ilman minun kertomaani olisi tietoinen. Ahdistun tästä ominaisuudestani jatkuvasti! Oikeat salaisuudet pystyn kyllä pitämään - ja minua moititaan jopa turhankin umpimieliseksi - joten yleisestä lörppähuulisuudesta ei siis ole kyse...
Ripi
Ripi; uskon että moni muukin voisi kirjoittaa aivan samoista aiheista mutta jättää touhun sikseen kun arvelee ettei se kiinnostaisi ketään.
Yleensä on kuitenkin niin että oli aihe melkein mikä hyvänsä niin aina on niitä joille on käynyt samoin, jotka ovat kokeneet saman, tunnistavat itsensä tilanteesta.
Sen huomaaminen tekee hyvää niin kirjoittajalle kuin lukijalle.
Kuvaamasi töräyttely saattaa tosiaan olla sukua tälle selittelylle. Jossakin mielessä ainakin.
Tiedostaa ettei pitäisi,ettei kannattaisi, ettei ole mitään järkeä - mutta sanoo kuitenkin.
Ja yleensä katuu heti.
en ole syönyt lihaa sitten vuoden -92. jos joskus todella harvoin tulee tilanne että joudun ostamaan lihaa jollekin toiselle, tulee kassalla aina tarve selitellä; että nää ei siis todellakaan tule mulle, mä en syö lihaa, kaveri syö.. Ihan älytöntä;)
outi: kieltämättä!
Viimeksi tänään. Pesukone savusi, meni rikki. Sain paikalle saman tien huoltomiehen paikalle. Kun hän siirteli kylppärin maton pois haitolta, villakoirat (ja niiden jätökset) vain lentelivät. Kiirehdin selittelemään, että juuri tänään minulla on siivouspäivä, että jos kone ei olisi mennyt rikki, olisin ehtinyt siivoamaan enemmänkin... Hohhoijaa! Arvaa vain, kuinka usein kyseinen korjajaaja saa kuulla näitä tarinoita :-)
Ai miski selittelin? Mene ja tiedä.
hoya; tyyppiesimerkki!
Heeh heeh! Niin. Ei mitään syytä selittää ja silti...
Lähetä kommentti