tiistai 26. tammikuuta 2010

Ikävä


Minun on ikävä tuota tukkaa. Pidän siitä tunteesta kun hiukset eivät mistään kohtaa mene naamalle vaikka päällään seisoisi. Ja nykyään kun melkein seisonkin, tai olen ainakin pää alaspäin useamman kerran viikossa.

Muistan myös kovasti arvostaneeni sitä että tukka oli hetkessä kuiva ja kuin itsestään valmis.  En voi sietää hiusten kanssa nyhräämistä. 

Olen osoittanut itselleni melko vierasta harkintaa kun en ole vieläkään rynnännyt mihinkään vaikka pieni pää on kummitellut mielessäni "jo" kaksi päivää. Ehkä minua pidättelee se, että muistan miten malli kasvaa hetkessä hölmöksi ja miten joka kerta saa jännittää tuleeko seuraavallakin kerralla hyvä. Eikä ihan aina tule.



Minulle on ominaista se että ensin tavoittelen jotakin ja kun melkein sen saavutan, tuhoan kaiken ja palaan lähtöruutuun. Siksi kaikki hiustenkasvatukseni ovat aina päätyneet kasoiksi kampaamon lattialle.


Eipä silti...maailmassa on aika paljon naisia joilla on luiru, kusenvärinen polkkatukka ilman minuakin. Että senkin puoleen kuoriutuminen voisi olla taas paikallaan.

41 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hep - täällä yks luirun kusenvärisen polkkatukan omistaja ilmoittautuu! Mun tekis mieli kanssa tuommosta lyhyttä, mutta jahkaan...

Mulla jahkaamisen syynä piheys ja se, että INHOAN kampaajalla käyntiä. Mua jotenkin stressaa se, että vieras ihminen koskee ja siinä on se peili eessä ja en koskaan osaa selittää, mitä haluan. Enkä sen tarkemmin tiedä, että mitä haluan, muuta kun että lyhyt ja mulle hyvin sopiva.
Tosi harva kampaaja noilla spekseillä saa mun mielestä nättiä aikaseks...

Mutta nyt rupee tää luiru käymään sen verta hermoon, että inhostani huolimatta taidan suunnata saksittavaksi.

Lempi Sveitsistä

violet kirjoitti...

Lempi; no pihi olen kyllä itsekin mutta olis tuossa yksi paikka mikä ei ole niin kallis...

Ja samoin inhoan kampaajalla käyntiä.

Toivon ettei kukaan ota tuota kusenväristä luiru -juttua väärin! Se on siis ennen kaikkea ivaa itseäni kohtaan. Minulla on tukka missä ei missään nimessä ole mitään sen suurempaa säästeltävää...

Savu kirjoitti...

Hih, lisää kusenvärisiä luiruja ilmottautuu! Ihana tuo lyhyt malli, aivan super hottia. Anna palaa vaan!

Vilijonkka kirjoitti...

Voi hitsi, sulla on tuo ironinen sana hallussa! Kiitos naurusta, se ei tunnu loppuvan.

Mä en yleensä koskaan ole tyytyväinen pääkuontalooni. Paitsi Pariisissa olin kun siellä mun pään leikkasi ja värjäsi sellainen puolihullu ja kauhean taitava "Lord B", tanskalainen kotikäyntikampaaja. Ja silloin olin kanssa tyytyväinen kun olin nuori, hiuksia kamalasti ja ne ylettyivät pitkälle lapaluihin, enkä kymmeneen vuoteen käynyt kampaajalla.

haaveilija kirjoitti...

Sanonpas suoraan,että tuo lyhyt tukka ehdottomasti sopii! Ja tuo värikin,tumma,oli se sitten oma tai purkista.

Kasvosi ovat sellaiset,joihin sopii lyhyet.

itsekin olen viihtynyt lyhyissä nykyisin.Ennen hieman pidemmissä-lyhyissä,mutta nyt TODELLA lyhyissä joihin jätettiin pari pidempää suikaletta.
eipä ole helpompaa hoitoa...

Ainoa "mutta" voikin sitten olla miehen mielipide.Jos nimittäin mies tykkää pitkistä liehuvista kutreista...
Miten teillä,onko miehellä mielipide tähän asiaan?

violet kirjoitti...

Savu; saa ny nährä...

Vilijonkka; Lord B, oh mon dieu!
Hiuksiin on hyvä siirtää tyytymättömyys mikä oikeasti johtuu jostakin muusta. Mulla ainakin näin.

haaveilija; kiitos vaan. Kyllä se minustakin sopii ja ennen kaikkea tuntuu hyvältä. Väitän että mulla on parempi ryhtikin lyhyen tukan kanssa kun sitä kai tiedostamattaankin varoo ettei liiku kun rantajätkä.

Miehen mielipide on lähinnä se että hän on tyytyväinen kun minä en uikuta tukastani...

Ei ole sen kummemmin suuntaan tai toiseen sanonut, muttei yleensäkään oikein mistään mitään mielipiteitä lausu.

Jos sanoisi että pitäisi mieluiten pitkätukkaisesta vaimosta niin voisin toki vastata että niin minäkin pitkätukkaisesta miehestä - ja nyt on mies jolla ei ole tukkaa juuri lainkaan;-)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on tuollainen lyhyt tukka. On ollut viimeiset 20 vuotta eikä kyllästytä vieläkään. Viisivuotias poikani kyllä sanoo, että näytän ihan pojalta. Tytöillä pitää kuulemma olla pitkä kihara vaalea tukka.

Se on kyllä totta, että lyhyt tukka vaatii loistokampaajan. Onneks täällä Tampereella on sellainen!

vakkarilukijasi Virpi

_hoya_ kirjoitti...

Juuei. 20 vuotta on lyhyttä tukkaa takana päin. Hyviä lyhyen tukan leikkaajia on niin vähän, että päädyin kasvattamaan.

En ole tyytyväinen pitkäänkään tukkaan, mutta kynnys palata lyhyeen on korkea. Pidän tukaani aina ponnarilla, joten se on melkein sama kuin olis lyhyenä.

En yllytä enkä kiellä ;-) Mutta kuvassa oleva lyhyt malli sopii sulle!

Tytti kirjoitti...

Lyhyt tukka on helppudessaan aivan lyömätön, ainakin mulle. Tosin se vaatii hyvän ja luotetun kampaajan.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Meinasin ilman tekstin lukemista sanoa, että wau mikä tukka. Sulle sopii lyhyt!

Olen itse ihan samanlainen hiuksien kanssa. En jaksa laittaa niitä sitten millään. Maantienvärinen, luiru, itsepäinen ja vielä helposti rasvoittuva on tää mun kuontalo. Kaikkea olen koittanut. Pitkää, polkkaa, otsista, tummaa. Noin lyhyttä en, koska pelkään sen olevan vaan ihan törössä piikkisuorien hiuksieni takia.

Parhaimmaksi on osoittautunut sellainen malli, että se pysyy korvan takana itsestään ja sen voi halutessaan sipaista kiinni. Minulla on aina hiukset sykkyrällä, haluaisin opetella pitämään ne auki ja vähän laittamaankin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on kyllä hyvä malli! Sopii sulle erittäinkin hyvin!

Jatkuva leikkaaminen ei oo kivaa, muttei myöskään tukkasilmillä juokseminen. Leikkaa vaan!

Leena Lumi kirjoitti...

Violet, sinulle sopii lyhyt tukka. Minulle ei ollenkaan.

Saat muuta ajateltavaa, kun luet mun Viisi naista aamuruskossa. Try it!

Ikuisuusaihe eli hoidetaanko lapset kotona vai sen ulkopuolella ja kuka hoitaa

maare kirjoitti...

Ensimmäinen ajatus oli et ihana tukka! Mut siis sehän on just sama kuin mulla :D

Lyönpä vetoa että viikon sisällä sulla on uusi kampaus, arvelen että meillä on yhtä lyhyt tukkapinna.

ps toinenkin blogi päivittynyt..

Anonyymi kirjoitti...

Heipsan!
On totta, että lyhyt tukka on jotenkin helppo,mikään ei tunnu niskassa eikä silmillä,ei missään!Ja taivaallinen pestä!
Itsellänikin oli kerran sellainen.Se jopa sopi ihan nätisti.Jostain syystä en ehkä silti taida siihen enää palata,kai koen pidemmän fledan kuitenkin minulle sopivammaksi.
Jos päädyt tukkalääkärille,toivon hyvää lopputulosta ja tyytyväistä lyhyen tukan omistajaa sen jälkeen :)

Liivia kirjoitti...

Mulla ei ole kohta tukkaa ollenkaan päässä, tämä talvi on ainakin vienyt sitä ennätysvauhtia.

Tuo sopii sulle kyllä todella hyvin, mutta niin sopii minusta se pidempikin. Mutta pitkää tukkaa olisi sinulla vaikea kuvitella.

Prisca kirjoitti...

Mullon ihan sama.
Olen viihtynyt lyhyessä tukassa, mutta kun hiukset kasvaa auttamattoman nopeasti ja aina tukasta tulee eri näköinen ja kampaajani on kamalan kallis enkä suostu muualle ja sitten tulee joku feminiinisyyskriisi ja alan taas kasvattaa ja sitten se on kamalan näköinen ja...
Ehkä kun olen taas laihtunut omiin mittoihini...Tai sitten ei.
P.S lyhyt sopii sinulle valtavan ihanasti!!!

Pellon pientareella kirjoitti...

Tuo lyhyt on tosi kiva tukka! Mullakin oli nuorena vuosia ihan lyhyet hiukset, siilitukkakin. Mulla haittaa otsalla oleva iso pyörre vähän mallia. Eihän sulla ole kusenvärinen tukka, vaan tumma! Mulla on tummanharmaanhiirenvärinen, eli no-no.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulun heihin, jotka hiuksiaan pähkäävät eivätkä polkkaa pidemmäksi koskaan enää varmaankaan kasvata. Löysin minua ymmärtävän parturin toiselta puolen Suomea. Erittäin epäkätevää. Juuri siksi, kun lyhyitä kauniita malleja osaa niin harva leikata. Se on sääli!

Mikä ihme saa tekemään juuri tuon mistä puhuit tavoitteluissa? Että vaihtaa suuntaa tai lopettaa kokonaan ja tuhoaa juuri, kun on melkein perillä?

Riikka kirjoitti...

Sopii kyllä tosi hyvin tuo lyhyt tukka sulle. Tulee ihan Amelie mieleen:) Mä oon samanlainen tukka-asioissa. Tukka ei saa olla yhtään silmillä enkä jaksa laitella sitä pahemmin.

Anna Vee kirjoitti...

Mulla oli aikoinaan juuri tuollainen; rakastin sitä! Pesun jälkeen ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin sohia hiusvahalla kyllästetyin kämmenin sinne sun tänne. Aijaijai... ikävä niitä aikoja!

Nyt olen venyttänyt lettiä (aivan liian) pitkäksi. Ja vihaan sitä. On sietämättömän inhottavaa, että hiukset menevät suuhun, ja että pakkanen liimaa ne sähköisinä pitkin naamaa. En vaan millään viitsisi enää noin lyhyttä mallia hankkia, juuri syystä, jonka mainitsit. Se kasvaa hetkessä mallistaan ulos - ainakin meikäläisen hiustenkasvutahdilla.

Ja minäkään en tykkää parturissa käymisestä. Valehtelematta olen elämäni aikana käynyt kolmesti. Muutoin homman ovat hoitaneet alaa opiskelleet kaverit ja sisko. Viimeisimmät parturoinnit olen kylmänviileästi saksinut itse - ja nyt ois taas korkea aika!!

Hyi hitsi, nyt alkoi todella hermostuttaa tää ponnarielämä. :)

Mantelikakku kirjoitti...

muita kommentteja en ehtinyt lukea, täytyy vain sanoa, että ollaan samanlaiset tukkatyypit:) ja lyhyt on taas!:)

KatiaG kirjoitti...

Leikkaa vaan tukka pois! Sinä näytät olevan sitä sangen vähälukuista joukkoa, jolle tuollainen lyhyt ihan oikeasti sopii todella hienosti. (Minusta se sopii vain hoikille ihmisille joilla on selkeät kasvonpiirteet.) Ei sillä että nykyisessäkään mallissa mitään vikaa näyttäisi olevan.

Minullakin oli tuollainen hetken, kun jouduin leikkaamaan kampaajan tuhoamat (!) kutrit pois. En tykännyt eikä minulle sopinut. Minä olen henkisesti pitkähiuksinen...
Vaan nyt kun on taas pitkä tukka, niin pettymyksen tunne on jatkuva seuralainen; joka aamu oletan että minulle on yöllä annettu sellainen Penelope Cruz-hiustenpaksuus ja kuohkeus ja taipuisuus ja kiilto, mutta nääh mitään ole. Tyhmä liiru suomitukka se vaan päästä roikkuu vaikka miten laittaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei mä menen kuoriutumaan huomenna.Leikkauttanen lyhimman tukkani ikinä! KÄÄK!!Me sääki!
t:Maria

Puisto kirjoitti...

Sulle sopii tuollainen lyhyt aivan hirveän hyvin! Sopii tuo puolipituinenkin, mikä nyt on, koska hiuksesi ovat kiiltävät ja hyväkuntoiset. Minusta värikin on hyvä ja luonnollinen.

Itse en voisi lyhyttä tukkaa ajatella, koska en osaisi enkä jaksaisi laittaa sitä mitenkään. Ja mulla on myös tämä, etten kestä yhtään, kun hiukset ovat naamalla, sen takia mulla onkin aina ponnari.

Lähti kyllä monta senttiä kun viimeksi olin kampaajalla, käyn kerran vuodessa ja sitäkös kampaajani (hyvä ystäväni) välillä naureskelee.

Sen pituinen se :)

Merja kirjoitti...

Tuo kusenvärinen luiru kyllä naurattaa. Koska mulla on juuri se, ja päälle vielä kuuden sentin tummempi juurikasvu päälaella.

Toisin sanoen aivan hirvittävä. Mutta yritän vielä sinnitellä ja kasvattaa kaikki ne kampaajien luvatta leikkaamat kerrokset (grrr) tasaiseksi, nyt sentään tukan saa jo kiinni. Mietin että josko jättäisi kaikki värjäyksetkin ja antaisi tuon oman värin tulla, vaikkei se kauhean viehättävä olekaan.

Mutta tuo lyhyt sulle, voi miten hyvin se sopii! Anna mennä vaan.

maijja kirjoitti...

Olen ollut blogitta muuan päivän, ja nyt haluan sanoa niinkö sinä sanoit mulle: satans etton hyviä juttuja! Mietin tässä, että olenkohan koskaan muistanut kiittää sinua? Kiitos blogistasi ja blogikommunikaatiostamme.

Ei muuta tällä kertaa. Paitsi: leikkaa vaan!

Kirjailijatar kirjoitti...

Minulla on ollut muutaman kerran ihan lyhyt tukka, kuin sinulla tuossa kuvassa. Tavallaan tykkäsin, viihdyinkin, kun oli hetkessä kuiva, eikä tarvinnut kuin vähän sormilla haroa. Sitten kuitenkin taas olin kasvattamassa. Viimeiset kolme vuotta on ollut pitkä tukka ja nyt tämä tulee kyllä sydämestä: olen pitkätukkainen ihminen. On ihanaa laittaa aamulla vain sykerö niskaan ja painua ulos ovesta.

Ede@ kirjoitti...

Hei kiva postaus osui ja upposi
ainakin se luiru polkkatukka
jota kasvatin pitemmäksi;)
Luovutin ja mikä ahaa elämys
kun on helppo lyhyt malli
nyt;)

Mutta suomalaista hiusta on vaikea
muuttaa voit olla kansainvälinen asumalla ulkomailla/tämä onkirjotettu pilke silmäkulmassa
mutta mun hiukset pysyy suomalaisena
siltikin:P.

Totta ei aina kyllä saa välttämättä sitä samaa mallia
mikä oli ennen.

Jamssi

Anonyymi kirjoitti...

Mina kasvatan yleensa kaksi vuotta ja sitten paadyn leikkaamaan, vaikka haaveilenkin ooikein pitkasta tukasta.

Yleensa hiustenleikkuuseen liittyy minulla enemman sisainen muutoksentarve kuin ulkoinen.

Sinulle tuo lyhyt sopii ihan taydellisesti!

violet kirjoitti...

Virpi; sano sille pojallesi ettei hän ymmärrä näistä asioista mitään;-)

hoya; mun ulottuu juuri ja juuri nyt kiinni...paitsi edestä.

Tytti; niin. Kun siinä on toi tosin -juttu...ilman sitä en edes harkitsisi.

Neiti Nimetön; mulla on vielä rillit. Kun yritän panna korvan taa niin siellä onkin jo sangat.

minja; saa ny nähdä..

Leena Lumi; kävin lukemassa. Ikuisuusaihe tosiaan. Tosin moni ei voi valita.

maare; joo, sama kuin sulla ja kuule et usko miten poikien koululla on yksi nainen joka on AIVAN sun näköinen naama ja tukka ihan samat.

virva; tukkalääkäri....;-)

Liivia; multa on lähtenyt tänä syksynä/talvena myös ennätysmäärä hiuksia. Nyt se on loppunut. Onneksi loppui ennen kuin loppui tukka!

violet kirjoitti...

aurinko ja kuu; kuin minun suustani;-)

Pellon pientareella; ei mulla oikeasti ole tumma tukka. On hyvinkin paljon vaaleampi kuin tuossa kuvassa.
Lisää siihen jotain onnettomia kotivärjäyksiä niin kyllä se on kuin pöntössä seisonut k..i.

metsienmamma; joo, ja sopii niin moneen aiheeseen tuo "tuohoaa kun on melkein perillä". En ymmärrä sitä, kuitenkin sen teen.

Riikka; Amelie -tyyppi en oikein jaksais olla..mutta kiitos kuitenkin, kaunis nainen.

Ansku; olen vakuuttunut siitä että hiukset kasvavat nopeammin kun niiissä on lyhyt malli! miksi mitään ei tunnu tapahtuvan kun ollaan tuossa korvien alapuolella -pituudessa?

Mantelikakku; joo, saa nähdä mihin minä päädyn.

Katiag: kiitos sanoistasi.
Hyvä että olet jo keksinyt tuon että olet pitkähiuksinen.
Minäkin olen - mutta vain sisäisesti;-)

Maria; tää vaatii sitten kuvaa!

Ppi; sulla on taito lopettaa tyylikkäästi;-)
Kerran vuodessa jos kävis niin saisi ehkä jotain kasvuakin aikaiseksi...eikä tulis näitä välikausikriisejä...

violet kirjoitti...

Merja; kiitos kehuista, mietin nyt vielä vaikka se onkin tavoilleni vierasta.
Miksi ne kampaajat muuten aina väkisinkin vetää jotain kerroksia???

maijja; ooooot sää varmaan kiitelly! Eikä haittaa vaikket olisikaan.
Mutta kiitos kiitoksesta.

Kirjailijatar; se sykerö mulla on kans ollut mutta edellisestä on nyt sen verran aikaa etten ihan muista...joku lyijykynä siellä usein oli;-)

follow your dreams; mulla ei ole mitään "suomalaista tukkaa" vastaan. Ohut hius voi olla hyvin kaunis (tosin hyvin rumakin)
eikä paksu, karhea tukka ole ollenkaan minun toiveissani.


annaliisa; sitä sisäistä siinä haetaankin, juuri noin.
Kaksi vuotta näyttää olevan mullakin.
Tuo kuva on keväältä 2008.....

Ede@ kirjoitti...

Joo se on totta
hienoa hiustakin voi leikata
niin ettei ole ihan luiru
ja päätä myöten;)

Jamssi

irkku kirjoitti...

1) Jos tukka ei TUNNU omalta, on aivan sama, vaikka se olisi muiden mielestä kaunis ja ihana.
2) En kestä kampaajia, jotka haluavat jutella. Minun pitää saada olla kampaajalla rauhassa.
3) En myöskään kestä kampaajia, jotka väkisin haluavat "laittaa" juuri pestyn ja leikatun tukkani johonkin muotoon geeleillä / vaahdoilla / föönaamalla.
4) Tukkani on useimmiten lyhyt, mutta välillä kasvatan sen ponnaripituiseksi (kuten nyt). AINA sen täytyy kuitenkin olla helppo. En kestä tukan kanssa nyhväämistä.

violet kirjoitti...

Jamssi; ja jos vielä tarkennetaan niin minun mielestäni luirukin VOI olla kaunis!

Iiris; nyt ollaan ihan totuuden äärellä. Yhtä mieltä kaikesta.
Kun olisikin joku paikka missä ei tarvisi puhua. Antaisi vain toiveensa julki ja lukisi vaikka kirjaa loppuajan.

Leena Lumi kirjoitti...

Violet, en minäkään voinut valita.

Iris, tosiaankin, onko mitään kauheampaa, kuin tulla ulos kampaamosta hiukset muotoiltuna kuin palloksi ja tahmeaa lakkaa hiuksissa. Olen yrittänyt kauniisti sanoa, mutta ei onnistu.

Vilijonkka kirjoitti...

Jouluna kävin Porvoossa kampaajalla ja kyllä oli ärsyttävää kun se kysely ei ottanut loppuakseen. Itse olin ajatellut etten mitään kerro, puhun ainoastaan hiuksistani ja siten luen. Ja pah, sitten sattui tuttu paikalle ja kampaajallekin paljastui kiina. Siinä meni nauttiminen ihan läskiksi. Ja täällä taas kampaajat haluavat ehdottomasti harjoitella surkeaa englantiaan englantiaan tai vähintään laittaa mut harjoittelemaan kiinaa, yäk.

Inkeri kirjoitti...

Voih, olen juuri leikannut luirun kusenvärisen pitkän tukkani polkkatukaksi enkä ole ihan varma pidänkö siitä. Lohduttauden ajatuksella että kyllä se taas kasvaa jos on tarvis; vuodet kuluu nykyisin niin nopeaan että olen jo vuosia sitten mennyt sekaisin omaa ikääni laskiessa!

Punamulta kirjoitti...

Täällä lyhyt tukka, yleensä punainen, mutta pohjaväri varsinkin talvella sellainen kuolleen hiiren värinen...kukaan ei sitä hoida kunnolla, saa kuivaa kuinka haluaa ja ulos mennessä tulee lampaanvillahattu päälle tönöttämään. Eli vaikka jotain olisi yritetty mallille tehdäkin, se hattu tuhoaa kaiken yrityksen...
Että näillä eväillä täällä mennään. Joskus kaipaan pitkiä hiuksia, vaikka tiedän, etteivät ne minulle sovi ja niitä vasta en osaakaan laittaa...Eli katkaisuhoito paras hoito ainakin tässä tapauksessa.

minh kirjoitti...

Pakko sanoa suoraan: leikkauta lyhyeksi ja värjää tummaksi! Sopii sulle uskomattoman hyvin, päinvastoin kuin eräälle, joka näyttää lyhyessä tukassa homopojalta ja jota myös luultiin sellaiseksi.

Tukkalääkärille olis itsekin päästävä, löysin syksyllä itselleni kampaajan, joka ymmärsi täysin, oli superihana ja kohtuuhintainen, siis suorastaan ihastuin häneen! Nyt hän on ollut muutaman kuukauden Intiassa ja tulee pian, aion varata heti ajan ja leikkauttaa tämän pitkästä aikaa polkaksi. Jännittää jo!
-minh-

P.S. Jäin miettimään sitä horse-juttua ja näin myöhemmin myös omituista unta siihen liittyen. Elämä on kummallista.

violet kirjoitti...

Leena: lakkapallo päässä;-)
Kokemusta mullakin.

Vilijonkka; saa nauraa mutta kun olen käynyt joskus lomalla Suomessa kampaajalla niin olen valehdellut nimestä alkaen kaiken.
Siis olen antanut tyttönimen kun en jaksa sitä kyselyä ja jos keskustelu menee vesille joista en pidä niin olen juksannut vaan jotakin...ettei tarvi mitään selvitystä antaa.

Punamulta; talvet menee siinä mielessä kyllä hyvin että mulla ainakin tönöttää joku pipa siinä koko ajan..ei näy niin hyvä kuin huonokaan tukka.

minh; kiitos vaan kehusta ja kehotuskesta. Kattotaan ny.
Horse -juttu ei jätä muakaan ihan täysin rauhaan. En käsitä kaikkea.
Kuten sanot, kummallista on.
Kai se vaan on hyväksyttävä.