Ruusu & risu täyttää tänään kaksi kuukautta. Kippis! Toiset ne ovat kauniita vähän rupsahtaneenakin. Taidan silti ostaa hiukan tuoretta vaasiin tänään. Edelliskerrasta onkin aikaa.
*
Teippimuistelokirjoitukseeni liittyen sain vinkin Vantaan kaupunginmuseon Muistaakseni -blogista, jossa nimenmukaisesti muistellaan. Se onkin mukavaa, muistelu! Minä muistelen usein vanhoja, tai pikemminkin en niinkään aktiivisesti muistele vaan muistot tulevat ja minä ajattelen niitä. Jonkun mielestä se voi olla suorastaan merkki vanhuudesta tai menneisyyteen jämähtämisestä, mutta minä otan sen niin että menneet tekevät meistä sen mitä olemme eikä taapäin katselu ole mikään mummujen yksinoikeus! Tikut pois muistelijoiden silmistä!
*
Semmoistakin tuli mieleen että jos nyt olisin Hesassa niin menisin oikopäätä katsomaan Lean koruja! Muistan että alunperin (jo muutama vuosi sitten) päädyin Fine van Brooklyn -blogiin aivan sen nimen vuoksi. Pian selvisi että Waltarin pienoisromaani (mistä nimi) on Leankin suuri suosikki. En voinut olla heti pitämättä kirjoittajasta - ja sitten näin korut. Oih! ja Mamma Mia, ajattelin......Loistava tyylitaju ja huolella tehtyä. Yksi rannekoru mulla on, mutta ei taida jäädä ainoaksi.
Kalevankadulla pienessä Kolme toivomusta -liikkeessä näkee tammikuun ajan paitsi koruja niin tekijänkin, mikäli oikein ymmärsin. Linkki Lean blogiin missä lisätietoja asiasta.
5 kommenttia:
Olen ollut huomaavani, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän muistelen ja välillä tulee aloitettua "silloin kun minä olin nuori" :D
Koru tuli perille. Kiitos siitä, se on hieno!
Lapsesta asti olen pitänyt ihmisistä, jotka osaavat kertoa tarinoita ja muistoja. En tiedä sitten, olinko silloin jo vanha ;-)
Olen nauttinut aivan valtavasti, kun sinä kerrot muistoja ja tarinoita, samalla huomaan että silloin myös omat muistot alkavat elää mielessä.
Olisi jotenkin surullista, jos ei uskaltaisi muistella, vähän kuin pakenisi jotain. Ei uskaltaisi antaa tilaa myös menneelle, vaikka tietysti se kaikkein tärkein onkin nyt. Ja vaikka tilkkutäkkiajatus nyt kuinka kulunut onkin, niin se vain tulee aina mieleen, kaikki pienet palat yhdessä.
Sinun blogistasi kerran löysin tuonne Fine van Brooklyn -blogiin ja kyllä, aivan uskomattoman ihania koruja. Kolme toivomusta on suloinen nimi liikkeelle.
Nyt kysyn kun on pitkään askarruttanut, mikä on tuo liilamarjainen oksa? Jossain olen myös nähnyt pinkeillä marjoilla ja olipa se epätodellisen värinen.
Minäkin olen muistelija. Eniten ihan oman pääkoppani sisällä, mutta välillä kun oikeen rupeaa naurattamaan niin kerron muillekin :)
Kiitos linkeistä!
Niin kuin varmaan arvaatkin, minäkin pidän muistelusta. Vanhan muistaminen rikastuttaa uusia kokemuksia: hyvät muistot auttavat hakemaan lisää samoja elämyksiä, ja kuin muistaa vanhoja ikävyyksiä, osaa arvostaa nykyistä hyvää aina vaan enemmän. Ja kukapa vanhojen tavaroiden ystävä ilman muistelua ja tarinoiden kuvittelua selviäisi :).
Kiitos linkistä hauskalle Muistaakseni-blogille. Sieltä löytyi heti tuttu rasia uusimmasta kirjoituksesta! Museotavaraa ihan :D!
Ja kiitos kovin kaunis, että mainitsit koru-tammikuuni Kolmessa toivomuksessa. Täällä juuri istuskelen, viimeistelen uusia koruja ja nautin olostani kauppiaana. Harmi, ettet satu olemaan Helsingissä! Muuten, postissasi oleva linkki, jonka vissiin on tarkoitus viedä blogilleni, menee Muistaakseniin... :)
Ennenkuin pomppaan tuonne Lean linkkiin (olen töissä tässä ihan kalevan kadun kulmilla) katsomaan tahdonko mennä koruja katsomaan, sananen sinulle:
muistelosi ovat ihania ja blogisi kuvakieli niin herkkä, että vaikka tänään 15.1 kirjoitit kaiken olevan vähän sinnepäin, rikki jne, uskon että olet juuri niitä ihmisiä kuin eräs ystävänikin: hänellä on taito tehdä kaunis sekamelska!
Minun sotkuni on aina rasittava ja ruma, mutta sitten on niitä joilla on kodikkaan kulunutta ja tavarat kertyvät lipastoille taideteoksen kaltaisiksi kauniiksi röykkiöiksi.
Lähetä kommentti