Anteeksi kun jankutan mutta vielä siitä Siri Hustvedtin kirjasta...The Blindfold. Tarina on jaettu neljään osaan, en sanoisi että ne ovat lukuja vaan pikemminkin osia, mutteivät kuitenkaan irrallisia. Niistä ensimmäisessä kirjan kertojaminä, Iris Vegan tekee työtä eräälle miehelle. Iris saa pieniä laatikoita joissa on yksi esine kerrallaan. Hänen tehtävänsä on kuvailla esine niin tarkasti kuin pystyy ja lukea sitten (kuiskaten, se on käsky!) ääninauhalle selostus kustakin tavarasta.
(Ajatus noista laatikoista toi mieleeni erään asunnon ikkunan tässä ei-niin-kovin-kaukana. Olen sen ennenkin esitellyt mutta menköön uusintana koska se on minusta niin kiehtova. )
Tuo ikkuna ja tarina Iris Veganista ja pienistä laatikoista muistutti mieleen itse tekemäni laatikot. Tämän ja tämän nyt ainakin.
Olen tehnyt laatikoita aikaisemminkin. Kun olin pieni laitoin leppäkertun tulitikkurasiaan. Panin sille pehmusteeksi pumpulia ja syötäväksi ruohoa. Kun aukaisin rasian myöhemmin leppäkerttu oli kuollut. Muistan järkytykseni edelleen. Halusin vain hyvää mutta mitä seurasi.
24 kommenttia:
Justiinsa täällä töissä tuli tyhjäksi pieniä liitulaatikoita. Oli pakko säästää. Kyllä niihin vielä asukas tai sisältö löytyy - ennemmin tai myöhemmin.
Tuo sinun Jeesus-laatikkosi oli ihana! Inspiroiva. (Toista linkkiä en saanut auki :-(
-Linnea-
Parhaimmillaan kirja herättääkin mielikuvatasolla jotain tuollaista, linkittyy omaan elämään, oman elämän oivalluksiin!
Jankuta vain, tekisi mieli lukea kyseinen kirja. Jos ei suomenkielellä löydy, niin pitänee yrittää vaikka svenskaksi. Luen mieluiten suåmeks.
Tarinasi leppäkerttulaatikosta ja nimenomaan sen metaforatasolla tapahtunut klik! jää elämään ajatuksiini....
Linnea: liitulaatikot ovatkin varmaan hyviä.
Toinen linkki toimii nyt.
junika;Samaa mieltä kirjoista ylipäätänkin.Lukisin mieluiten suomeksi minäkin. Olen ihan unohtanut että hyvä sylvi, voisinhan minä svenskaksikin! Olenhan mää ruotsin opettajakin;-)
Leppäkerttuun liittyy sellainenkin että keräsin sille voikukanlehtiä joita jostakin syystä ajattelin sen syövän. KEräsin paljon, talvenkin varalle, ajattelin, ja panin pakastimeen. äiti löysi ne paljon myöhemmin eikä ymmärtänyt.
Leppäkertun kuolema rasiaansa on mulle kyllä yksi vahvimpia muistoja...syyllisyyteen liittyen.
Ei melkein saata uskoa miten voimakas juttu noin pieni asia on ollut ja miten sen muisto on vieläkin niin vahva.
Leppäkerttumuistosi on väkevä ja upea. Minä olin hautausmaaurakoitsija pienenä. Eno toi ison kalansaaliin, ja me lapset saimme ns. roskakalat. Pelastimme niitä vesisaaviin, mutta eiväthän ne siinä kauan eläneet, uivat hetken ympyrää, polot, sitten kuolivat pois. Hautasin niitä nurmikolle ja parin päivän päästä keksin paremman paikan. Kaivoin haudan auki ja näin kalojen sisällä kihisevät valkeat madot (toukat?). Siihen silmiini se elämän kiertokulku rävähti kaikessa kammottavuudessaan. Kirkaisu pääsi, jotakin näkymätöntä sillä kirkaisulla särkyi.
Rasiasi ovat hienoja. Sain inspiraation. Kiitos!
Olen myös miettinyt että pitääpä hankkia Sirin kirja, kun olet sitä niin kovasti "mainostanut"
Tosin tällä hetkellä on aivan 'lukematon' kausi, en lomallakaan lukenut yhtään mitään.
Katja; ole hyvä inspiraatiosta.
Minä hautasin myös lapsena paljon.
Soitin päälle mökin naulasta nostamaani hanuria. Monet tekovirret veisasin pienille vainajille, joista osa piti tappaa itse kun muuten ei olisi tullut hautajaisia.
Tällaistakin lapset tekevät, kuten tiedämme.
Paevi; toivon että lukemattomuutesi kausi päättyy sitten ainakin jonkun hyvän kirjan kanssa...jonkun sellaisen jonka jälkeen ei tulekaan uutta lukemattomuutta!
Rasiat ovat todella kiehtovia. Eihän koskaan tiedä, mikä salaisuus sisällä on. Tekemäsi laatikot ovat kauniita, samoin kuin tuo ikkuna kertakaikkisen mielikuvitusta herättävä. Mitkä tarinat alkavatkaan päässä surrata. Ja Siri Hustvedtin kaikista suomennetuista kirjoista olen pitänyt juuri siksi, että niissä on käsinkosketeltavan hyvä tunnelma.
Jotta et yksin jankkaisi, niin palaan minäkin Siriin sen verran, että utelin ystävältäni Blindfoldin suomentamisesta, ja vastaus oli ettei ainakaan edellisten suomennosten tekijä K.Rikman tiennyt että olisi käännöstä suunnitteilla.
Lapsuudesta löytyy paljon miniatyyrimuistoja. Jokin niissä viehätti, siinä pienuudessa kun oli itsekin pieni. Ja viehättää näköjään vieläkin vaikka on jo aika (riittävän) iso.
Minä niin tahtoisin lukea tuon kirjan!
Laatikot liittyvät mielessäni nykyään Hustvedtiin. Tuota kirjaa en ole lukenut, mutta parissa uusimmassa ainakin oli merkittäviä laatikoita kovastikin. Kiehtova metaforanakin.
Kirjailijatar; tunnen paljon ihmisiä joiden mielestä on "ajanhukkaa" ajatella mitä vaikkapa jossakin rasiassa saattaisi olla.
Mutta en minä ainakaan voi estää ajatusta tulemasta!
Verna; aha. Ok. SIis tuohon käännösasiaan.
Jonna; painostusta käännöksen saamiseksi tai sitten pitää yrittää muilla kielillä.
Nuttu; jos tämä ensimmäinen on sulta siis lukematta niin sen ensimmäinen osa etenkin on yhtä laatikoiden juhlaa!
Minä siirryn syrjään siitä sinun aiheestasi ja jäin vain tutkiskelemaan tuon ekan kuvan putkiloita...
Ovatko jostain matkoilta eri paikoista kerättyjä kiviä ja esineitä...?
Kirjaa uskon lukemisen arvoiseksi, mutta minulla on tällä hetkellä niiiin valikoiva lukuinto, että täytyy säästää myöhemmäksi...sääli!!!
Tämmöistä jankutusta ihan mielellään kuuntelee/lukee, että ei tosiaankaan haittaa yhtään. Ite olen lukenut aika paljonkin enkunkielistä kirjallisuutta ja sarjakuvia ja joskus mietin, että olisi sitä ruotsiakin kivaa treenata. Mutta miksi sitten ei. Joku siinä kielessä tökkii, voi juku sentään. Kirjoitin ylppäriaineenkin tyyliin jag heter peter och jag har en hund, tai jotain.. Että terkkuja sinne sulle vaan ruotsinope!
Tuollaiset leppäkerttumuistot on just niitä lapsuudenaikaisia, joita ei unohda. Kun on tarkoitus ollut hyvä ja sitten kuitenkin noin kävi.
Kauniit on tekemäsi tikkuboksitkin, tykkään kädettömästä Kristuksesta varsinkin. Voi ei, olipa hölmösti sanottu :) Noh, tiiät mitä tarkoitan. Mulla on selkeesti aivot jäässä!
Tuo kirjailija tykkää selvästi laatikoista:) Kaikki mitä...-kirjassakin oli ne laatikot ja minusta siinä seuraavassakin oli laatikoita, jollen ihan väärin muista.
Jos nyt meni ohi aiheen, niin jätin tarkoituksella lukematta ekan kappaleen, kun en tahdo tietää etukäteen kirjasta. Odotan yhä suomennosta:)
Minä jäin kiinni tuohon kuvaan, putkiin. Kiehtovia. Mitä niissä on oikein sisällä?
Ja toiseksi tykkäsin noista varisseista ikkunan karmeista.
Minäkin laitoin pienenä leppäkerttuja tulitikkurasiaan, Lapin matkalla. En muista miten siinä kävi, mutta niillä oli paljon vihreää, hyvää ruohoa. On se tulitikkurasia parempi vaihtoehto kuin umpinainen lasipurkki, kai...
T. Desiree
Hetkinen...luen paraikaa Hustvedtin Lumous -kirjaa (suomeksi)...onko tämä The Blindfold uusin???
Punamulta: niin, en yhtään tiedä mitä noissa putkiloissa on, minusta ne on jotain merestä otettuja, ainakin luulen niin. Tuossa lähellä yhden talon ikkunalla ovat.
Ppi: Jag heter Peter -aine kuulostaa pahalta:-)
Ei ihme jos muuten aivot on jäässä. Soittelin Äidille ja kuulin tilanteen.
Liivia: joo, tykkää selvÄsti laatikoista ja muita toistuvia teemoja on valokuvat, monenlaiset nuket ja sitten tirkistely, monenlainen, muttei ihan se mitä ensinnä siitä tulee mieleen. Hänellä tirkistelijät ovat naisia.
Desiree: kuten Punamullallekin vastasin, en tiedä. Eivät ole siis minun.
vilukissi: The Blindfold on ensimmäinen. Kirjoitettu jo 1990)luvun alussa, muttei vielä suomennettu.
Niin, ajatella miten "pienistä" asioista lapsille syntyy voimakkaita tunnetason muistijälkiä. Siis aikuisen näkökulmasta pieniä asioita, lapsillehan tuollainen kokemus on ISO.
Minulla on "vastaava" muisto erään kyläkaupan kauppiaan antamasta jäätelöstä. Minulla ei ollut rahaa ja kauppias ei ilmaissut riittävän selkeästi, että sen jäätelön SAA ILMAISEKSI.
Epävarmuuttani piilotin sen sitten jauhohyllyjen alle! Myöhemmin kadutti, etten ollut syönyt jäätelöä, sillä se oli harvinaista herkkua. Ja sittemmin olin tosi nolo ja kaduin kun mietin, mitä se jäätelö sulaessaan oli aiheuttanut. Tunsin tuosta syyllisyyttä todella kauan enkä voinut enää mennä siihen kauppaan!
Eikös siinä Kaikki mitä rakastin -kirjassakin ollut joku Iris? Ja niitä laatikoita? Kuulostaapa samanlaiselta...
Leppistarina oli koskettava.
Kuule se aine oli niin kauheen kauhea, että oikein vieläkin hävettää, mutta en vain osannut. Mulle ruotsinkieli on ollut aina ihan pakkopullaa. Mutta nyt sitä haluan oppia, ja sen oppiminen on ihan erilaista, kun on motivaatio.
Ruotsinope suorastaan h u u s i mulle, kun näki sen aineen ja repi hiuksiaan, joita ei ollut, kalju kun oli. Akta dej, akta dej, vad är det? Ja räyhäsi oikein kunnolla.
No sain mä ceen ja riitti mulle. Hän tuli onnitteleen, på svenska. Sanoin, tack.
ooh, nuo kuvan aarteet veivät sydämeni!
Kiva, että Jeesus-boksi tuli vielä mieleesi. Se on uudelle omistajattarelleen kovin, kovin mieluisa ja tärkeä ja aina mukana.
Voi kun en ole nyt oikein ehtinyt lukemaan tätäkään ihanaa blogia, mutta nyt tuli vain mieleeni äkkiä tähän kommentoida seuraava hassu huomio Iris Vegan nimestä: Iris on Siri toisinpäin ja Vegan taas on Hustvedtin äidin tyttönimi.
junika; hyvä esimerkki tuo kertomasi juuri siitä syyllisyydestä joka voi kasvaa ihan uskomattomiin mittasuhteisiin.
Riikka; kuulostaa samanlaiselta mutta on silti minusta erilaista.
Ppi: "sanoin tack";-)))
Hirnuskelen tuolle.
margarita; ne onkin aika jänniä, ymmärrän sinua.
Heli; oi kyllä sen muistan edelleen koska käytin sen tekemiseen paljon aikaa ja se oli ensimmäinen tuollainen laatikko jonka olen tehnyt.
Olen iloinen kun kuulen tuon kaiken mitä kerroit.
Maija; Iris - Siri -jutun huomasin itsekin mutta Vegan -asia oli mulle tuntematon.
Kiitos, kiinnostavaa.
Lähetä kommentti