Syksy on siinä vaiheessa että aamulla puoli seitsemältä kun herään, en näe ikkunasta kuin omat kasvoni. Ulkona on pimeys ja koti tuntuu hiukan viileältä. Seitsemältä alkaa vähitellen valjeta, puoli kahdeksalta näkee jo takapihan kissat katolla lintuja kyttäämässä. Kun mies ja pojat lähtevät kello kahdeksalta on jo paljon valoisampaa.
Paitsi jos on sumua.
Tänä aamuna sumun jo hiukan hälvettyä viivyin pitkään kadun puoleisessa ikkunassa seuraten lapsia koulun pihalla. Ei omia, mutta kovin samanlaisissa puuhissa, samanlaisia ääniä päästäen. Joku ressukka hytisi t-paitasillaan.
Talon toisella puolella maisema oli yhtä pehmeä. Kuuntelin Björkin Vespertine -levyä sillä minusta se kuullostaa sumulta ja kirpeältä ilmalta. Tällä hetkellä suurin huolenaiheeni on menisinkö ensin ruokakauppaan vai postiin. Tästä päättelen olevani melko onnellinen.
4 kommenttia:
Seison tasan seitsemältä pysäkillä, täällä on silloin umpipimeää. Puoli kahdeksalta vaihdan keskustassa bussia, pimeää silloinkin. Ja yhä pimenee, silti en halua lunta(niin no lapsen takia tietenkin, onneksi ei ihan pariin viikkoon ole vielä ajankohtaistakaa, kaikki vaan puhuvat, että kun tulisi lumi ja toisi valoa...).
Ihanaa kun murheet ovat pieniä, siitäkin kannattaa nauttia!
Onpa kauniita sumu-kuvia!!
Brrr meillä oli tismalleen yhtä kammo sumu Pariisissa ! Konttorilla 21. kerroksessa oli kuin verhot olisi vedetty ikkunoihin...
MAurelita on nyt erehtynyt;-) Sumu on kaunis!
Liivia; voi lumi lumi lumi. En ole kaivannut.
Lähetä kommentti