lauantai 10. marraskuuta 2007

Harjanvarressa

Eilen oli lohduton sää. Satoi vettä tai jäätävää loskaa melkein koko päivän. Kova tuuli heitteli puista lehtiä sinne tänne. Enimmäkseen tänne. Siksi katollamme räystäsaukot menivät lehdistä tukkoon ja vesi teki uima-altaita katonreunalle. Vanhassa talossa kaikki aina hiukan falskaa ja siksi saimme vettä sisään jo kesällä. Tosin katto silloin korjattiin, mutta haluan pitää vesialtaan poissa mikäli se minusta kiinni on. Ja onhan se, ei täällä muitakaan aikuisia päivisin näy.

Vastapäisen talon miehellä oli samat puuhat menossa.


Esikoinen virnuili terassin ovelta että onko kylmä ja otti kuvia. Olin kuulemma hassun näköinen harjani kanssa. Voi olla, mutta sain kasan lehtiä kalastettua ja putki veti taas hienosti kaiken, mitä Esteri taivaalta pudotti. Ja tulihan sitä, koko yönkin.

1 kommentti:

Jonna kirjoitti...

Ompa hauskoja kuvia!

Meillä on kanssa satanut. Illalla lähdin koiran kanssa lenkille, kun siellä ei sada... Ei satanutkaan juuri silloin, mutta arvaa vaan kun olin hetken kävellyt - alkoi sataa. Lenkki oli joka tapauksessa mukava, nähtiin koiran kanssa monenlaista illankulkijaa: rusakoita, sorsia ja joutsenia. Muita ihmisiä vain yksi. Ei yhtään koiraa.

Aurinkoisempia päiviä toivotellen!