Pretty Gingham haastoi minut! Olen ennenkin paljastellut asioita itsestäni, mutta
toisaalta...itsestään on niin helppo kertoa, kun aiheen tuntee läpikotaisin. Kuvilla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa, mutta sen voin sanoa että täällä on aika kauniin valkoista, kun kuura peittää maan.
toisaalta...itsestään on niin helppo kertoa, kun aiheen tuntee läpikotaisin. Kuvilla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa, mutta sen voin sanoa että täällä on aika kauniin valkoista, kun kuura peittää maan.
1. En välitä kuulla sanallisia rakkaudentunnustuksia. Lähinnä vaivaannun sellaisten edessä.
Johtunee siitä, etten itsekään ole koskaan ollut kovin kykeneväinen niitä suoltamaan.
Onneksi minulla on mies, joka osoittaa välittämistään teoilla. Veisten terottaminen,
puhelimeni laittaminen laturiin kun olen sen jonnekin unohtanut tyhjenemään, pudonneen
napin paikalleen ompeleminen, kaikkinainen korjaaminen, huomaaminen, muistaminen, auttaminen...siinä minulle paras todiste siitä että minua rakastetaan.
2. Olen sekoitus sellaista "kerranhan täällä vain ollaan" -tyyppiä ja jonkinasteista terveysintoilijaa mitä tulee syömiseen, juomiseen, liikuntaan ja kaikenlaisiin elämän nautintoihin. Tasapainoilen sen välillä että toisaalta annan mennä vaan, sitten taas huolestun ja pelkään sairauksia ja yleistä rapistumista...
3. Ihailen ihmisiä jotka osaavat tehdä käsillään jotakin. Katson ihmisten käsiä melkein ensimmäiseksi. Minusta käsistä pitää näkyä, että niissä on voimaa ja että ne osaavat.
Pätee niin miesten kuin naistenkin käsiin. Pitää olla valmis tarttumaan työhön.
4. Olen viisastelija, jankuttaja, perustelija, taivuttelija, pyörryksiin puhuja, inttäjä, puolustaja, ehdottaja, viihdyttäjä, pahasuinen, höpöttäjä, keskustelija, neuvottelija. Suulla voi tehdä paljon hyvää ja pahaa. Äitini on kertonut että aloin puhua aikaisin, enkä ole kuulemma sen päivän jälkeen juuri hiljaa ollutkaan. Totta. Ihan vasta viime vuosina olen pikkuhiljaa alkanut oivaltaa, että vaikenemisellakin on puolensa ja paikkansa. (Mutta on se vaikeaa.)
5. Jos kyseessä on suht vieras porukka, niin aika usein huomaan liittyväni miesseuraan paikoissa missä naiset kokoontuvat keittiöön, ja miehet omiin nurkkiinsa. Tämä siis vain vieraampien kesken, kun alkaa syntyä mies-naisryhmiä - niin kuin usein käy. En jaksa sellaista "naispuhetta" jota yleensä harrastetaan. (Hassua sinänsä, kts. ed. kohta.) Vie kauheasti energiaa yrittää tulkata rivinvälejä, jotka joskus naisten keskusteluissa kasvavat aivan omiin mittasuhteisiinsa. En osaa päivitellä oikealla tavalla oikeita asioita, tunnen oloni helposti ulkopuoliseksi. En halua keskustella keittiökoneista ja peleistä ja vehkeistä, en halua juurikaan vaihdella reseptejä. Vielä vähemmän haluan kuulla jonkun intiimiasioita ja parisuhdekiemuroita. Toki me naiset paljon muustakin puhumme, mutta ymmärsitte varmaan. Miesten hiukan suorempi puhe käy minulle usein paremmin.
6. Olen joskus ajatellut että olisi hienoa jos minullakin olisi joku sellainen tyyli, josta kaikki minut muistaisivat ja tunnistaisivat heti. Nana Muskourin silmälasit, Mireille Mathieun kampaus, Aira Samulinin tyyli, Kirsti Paakkasen mustavalkoisuus ja onhan näitä. Vaikken mitään näitä mainitsemiani ihaile enkä niitä halua itselleni omia, niin olisipa se vaan vänkää olla sillä tavalla vuodesta vuoteen tyylikäs. Vanhenisi kyllä, mutta että olisi joku oma juttu, joka seuraisi aina muuttumattomana. Olen tullut siihen tulokseen, että ellei sitä ole, sitä on turha väkisin keksiä ja kehittää...sillä lopputulos olisi vain säälittävä;-)
7. Minulla on jonkun asteinen korkeanpaikan kammo. Olen tullut useammastakin kirkontornista ja vastaavasta itkua tuhertaen ja persiilläni rappusilla istuen alas, kun jalat ovat kuin lakanneet toimimasta. Pitääkö sitä sitten kiivetä joka hemmetin paikkaan?! Toisaalta - korkelta näkee kauas - mutta suoraan alas en voi katsoa. Kaikista pahin ovat kierreportaat, joiden askelmien välistä näkee alas...
Johtunee siitä, etten itsekään ole koskaan ollut kovin kykeneväinen niitä suoltamaan.
Onneksi minulla on mies, joka osoittaa välittämistään teoilla. Veisten terottaminen,
puhelimeni laittaminen laturiin kun olen sen jonnekin unohtanut tyhjenemään, pudonneen
napin paikalleen ompeleminen, kaikkinainen korjaaminen, huomaaminen, muistaminen, auttaminen...siinä minulle paras todiste siitä että minua rakastetaan.
2. Olen sekoitus sellaista "kerranhan täällä vain ollaan" -tyyppiä ja jonkinasteista terveysintoilijaa mitä tulee syömiseen, juomiseen, liikuntaan ja kaikenlaisiin elämän nautintoihin. Tasapainoilen sen välillä että toisaalta annan mennä vaan, sitten taas huolestun ja pelkään sairauksia ja yleistä rapistumista...
3. Ihailen ihmisiä jotka osaavat tehdä käsillään jotakin. Katson ihmisten käsiä melkein ensimmäiseksi. Minusta käsistä pitää näkyä, että niissä on voimaa ja että ne osaavat.
Pätee niin miesten kuin naistenkin käsiin. Pitää olla valmis tarttumaan työhön.
4. Olen viisastelija, jankuttaja, perustelija, taivuttelija, pyörryksiin puhuja, inttäjä, puolustaja, ehdottaja, viihdyttäjä, pahasuinen, höpöttäjä, keskustelija, neuvottelija. Suulla voi tehdä paljon hyvää ja pahaa. Äitini on kertonut että aloin puhua aikaisin, enkä ole kuulemma sen päivän jälkeen juuri hiljaa ollutkaan. Totta. Ihan vasta viime vuosina olen pikkuhiljaa alkanut oivaltaa, että vaikenemisellakin on puolensa ja paikkansa. (Mutta on se vaikeaa.)
5. Jos kyseessä on suht vieras porukka, niin aika usein huomaan liittyväni miesseuraan paikoissa missä naiset kokoontuvat keittiöön, ja miehet omiin nurkkiinsa. Tämä siis vain vieraampien kesken, kun alkaa syntyä mies-naisryhmiä - niin kuin usein käy. En jaksa sellaista "naispuhetta" jota yleensä harrastetaan. (Hassua sinänsä, kts. ed. kohta.) Vie kauheasti energiaa yrittää tulkata rivinvälejä, jotka joskus naisten keskusteluissa kasvavat aivan omiin mittasuhteisiinsa. En osaa päivitellä oikealla tavalla oikeita asioita, tunnen oloni helposti ulkopuoliseksi. En halua keskustella keittiökoneista ja peleistä ja vehkeistä, en halua juurikaan vaihdella reseptejä. Vielä vähemmän haluan kuulla jonkun intiimiasioita ja parisuhdekiemuroita. Toki me naiset paljon muustakin puhumme, mutta ymmärsitte varmaan. Miesten hiukan suorempi puhe käy minulle usein paremmin.
6. Olen joskus ajatellut että olisi hienoa jos minullakin olisi joku sellainen tyyli, josta kaikki minut muistaisivat ja tunnistaisivat heti. Nana Muskourin silmälasit, Mireille Mathieun kampaus, Aira Samulinin tyyli, Kirsti Paakkasen mustavalkoisuus ja onhan näitä. Vaikken mitään näitä mainitsemiani ihaile enkä niitä halua itselleni omia, niin olisipa se vaan vänkää olla sillä tavalla vuodesta vuoteen tyylikäs. Vanhenisi kyllä, mutta että olisi joku oma juttu, joka seuraisi aina muuttumattomana. Olen tullut siihen tulokseen, että ellei sitä ole, sitä on turha väkisin keksiä ja kehittää...sillä lopputulos olisi vain säälittävä;-)
7. Minulla on jonkun asteinen korkeanpaikan kammo. Olen tullut useammastakin kirkontornista ja vastaavasta itkua tuhertaen ja persiilläni rappusilla istuen alas, kun jalat ovat kuin lakanneet toimimasta. Pitääkö sitä sitten kiivetä joka hemmetin paikkaan?! Toisaalta - korkelta näkee kauas - mutta suoraan alas en voi katsoa. Kaikista pahin ovat kierreportaat, joiden askelmien välistä näkee alas...
5 kommenttia:
Voi että nämä oli hienoja juttuja, hienosti oivallettuja ja upeasti kirjoitukseksi käännettyjä.
Ja jälleen kerran IHAN joka kohta olisi tepsinyt minuun, ihan jokikinen!
Siis tuokin noista sanattomista rakkaudentunnustuksista; meillä menee onneksi samoin. Mies plankkaa kenkäni ja jopa käyttää niitä suutarille minulta salaa ym ym. Tosin, kyllä joskus voisin jotain verbaalistakin kuulla, ettei mene ihan "pohjaalaaseks" tämä touhu. Pohjalainen nimittäin vastasi naisensa kysymykseen "Rakastatko mua vielä kun et ikinä sano rakastavas?" että " kyl'mä ilmoothaan sithen ku tilanne muuttuu".
Ja nuo naisten jutut. Tutun kanssa niillekin on aikansa ja paikkansa ja tarpeensa, mutta nämä tuntemattomat naisryhmät, ymmärrän tismalleen mitä tarkoitat. Samat ryhmät eivät vaan aina katso hirveän hyvällä jos siirtyy ukkojen puolelle jutustelemaan. En jotenkin pysty kestämään myöskään sitä äänten kimeäksi kohontaa ja kiljumista, enkä hääunelmajuttuja enkä koirajuttuja, enkä minkäänlaisia vaippajuttuja vaikka olisi kuinka tuoretta äitiä hyvänsä.
Hyva kirjoitus ja viimeisessa kohdassa jo seisoin niilla kierreportailla tuijottaen alas liikkumatta senttiakaan,uh.Selkeasti elaydyin tekstisi kohtiin.
Tuohon Liivian pohojolaisjuttuun sanoisin etta minua aikoinaan varoiteltiin samalla sanonnalla mutta taisi onneksi loytya verbaalisempi pohjalainen.
Nuo naisten jutut on mielestani hankalia myos siksi etta pitaisi osata lukea rivien valista,osa puheesta jatetaan sanomatta ja sitten pitaisi ymmartaa mista on kyse.
Tyylista.Tuntematta sinua muuta kuin blogia lukemalla minulle on jo tullut mielikuva sinusta taiteilijasieluna,jolla on oma vankkumaton tyyli.Se mika siina on SE juttu, sita en nyt osaa valitettavasti sanoa.
Liivia: Tuli mieleen joskus kuulemani juttu tuosta pohojalaasjutusta: Nainen kysyi että vieläkö sää musta välität?...Johon mies että mää susta vähät välitän. TAisi tapahtua Tampereella;-)
Pikkujutut: oih mikä luonnehdinta meikäläisestä! Ehkä minulla joku tyyli onkin, mutten sitä itse "näe". Aika usein se muuten niin on. Minullekin yksi ystävä valitteli kun hän on aina niin "homssuisen näköinen" ja jotenkin niin "epämääräinen" jne. - ja minä olen aina ajatellut miten tuo ihminen on jotenkin niin tyylikäs, sellainen ihanasti ajaton ja tunnistettava.
Jostain löytyy noin samankaltainen ihminen..
En ole oikein luottanut miehiin,jotka ylistelevät tai muuten vain ovat ylitse vuotavaisen ihastuneita minuun.(ei niitä monta kuitenkaan ole)
Arvostan miehessä kädentaitoja, en sellaista kuitenkaan itselleni valinnut. muuten mieheni on huolehtivainen ja tunteellinen.
Itse olen se kätevämpi käsistäni.
Tuo naisten seurassa olo, se on oikeasti raskasta ainakin outojen.
Olenkohan turhan rehellinen ja sitten naiset ymmärtävät väärin, koska olisi pitänyt osata puhua asiat "hienostuneesti".
Syvällisyys yhdistettynä tavalliseen maalalisjärkeen taiteellisuudella höystettynä, kuvaa minun mielestäni sinua,näiden lukemieni kertojen perusteella,
Ole ihan vain ylpeä noista piirteistä.
Anonyymi: mieluusti toivoisin todellakin olevani kuvauksesi kaltainen. Kiitos siitä että maalaisjärkikin otettiin mainintaan mukaan;-) Sitä tarvitaan vaikka pää huitelisi missä!
Lähetä kommentti