Otetaas ihan vakavasti nyt tämä vakava aihe. Ensin lehtileike neljäkymmentäluvun Suomen kuvalehdestä. Klikkaa isommaksi ja lue asiantunteva luonnehdinta tuolista ja lampusta. Tällaista tekstiä ei enää kirjoiteta! (Tai ainakaan julkaista.)
Nyt minullakin on sitten kukkataulu. Hmm.
Kyseessä kadulta keräämäni tuusannuuskainen kehys, jonka liimasin kasaan.
En ole varma kannattiko.
Ja se eilinen tuoli.
Tämän värinen siitä nyt tuli.
Toivottavasti maali oli kuivaa, tai tuli uudenväriset sammaritkin pojalle!
17 kommenttia:
Aika hilpeä tuo lehtileike ja upeat kehykset!
Tosi hyvä tuo kuvateksti! "Väittävät sitä mukavaksi...", hih, mahtavaa kriittisyyttä!
Minusta kehys on just hieno! Ehdottomasti kannatti liimata kasaan. Suomessa ei juuri koskaan löydy kadulta mitään mainitsemisen arvoista :( Paitsi, että muutama viikko sitten koirani nuuhki erittäin kiinnostuneena puskassa ja minun oli pakko mennä katsomaan mitä siellä on. Poroneiti löysi 10€setelin. Korjasin talteen. Arlonin (Belgiassa) kadulta olen kerran poiminut talteen mukavan pyhimystaulun. Se oli oikeastaan roskapussissa. Vanha hieno kehyksen kulma pilkisti pussin suulta, ja minä en malttanut olla tonkimatta. Tullissa kummastelivat ryvettynyttä kuvaa. Ajattelivat varmaan, että mikäköhän lahkolainen tuokin on kun kuljettelee pyhimyskuvaa lennolla.
Lehtileikkeen teksti oli kuin minun kirjoittama, hiukan tuollainen "kieliposkessa" huis hais, kuhan nyt jotain tässä lauotaan. Mutta erona noihin nykyisiin, siitä puuttui se palvovan kaunisteleva, paskastakin idyllisen tekevä lässytys. Jotenkin tuntuu että hyvää huumoria oli ennen elämässä enemmän, pilke silmäkulmassa tehtiin homma kuin homma. Nykyään kaikki otetaan niin tosissaan. Tai en minä tiedä.
Kukkataulu on yksi parhaita mitä olen nähnyt! Ilman muuta kannattava kokoonkursiminen!
Ja tuolista tuli... Hurmaava roskislöytö.
Juuri tuota sävyä kaipaisin nyt johonkin, jotenkin...
Ja tuolista tuli... Hurmaava roskislöytö.
Juuri tuota sävyä kaipaisin nyt johonkin, jotenkin...
Kannatti sekä liimata että maalata, sitä mieltä minä tänään. On muuten harvinaisen kauniit kulmat tuossa kehyksessä. Meillä on kertynyt viimeaikoina paljon paperia jotka haluaisin raameihin. Lähdin eilen raamiostoksille, kotiin tulin lampunvarjostimen kanssa. Ei löytynyt yhtään mulle kelpaavaa, hintalaatukauneussuhteeltaan oikeata kehystä. Eikä tullut reissu edes halvaksi - tosi järkevää muuten hankkia ruokasalin lamppu kuukautta ennen muuttoa! Mutta ajattelin sitä tarvittavan jatkossakin (ollaanhan me nyt syöty yhteisiä aterioita pimeässä viimeiset 15 vuotta), olkoon hankinta vaikka muisto viimeisestä pariisilaisesta soldesista.
Ekub: tykkään kovasti tuollaisista teksteistä. Niissä on jotakin hykerryttävää.
Tanja: rahaa en olekaan pahemmin löytänyt..paitsi jotain sentin kolikoita.
Liivia; Juu, nykyään ollaan kuule kovasti tosissaan. Kauhia häpeä jos ei kaikki tiedä kaikesta kaikkea. Ainakin mielipide on oltava.
En mää noihin kehyksiin aio koskaan mitään kuvaa panna...kun ei ole niitä Taistelevia metsojakaan...Mutta tuollaisena vaihtuvana näyttelynä se kelpaa.
Joola: meillä on tuota sävyä jo vähän liiankin kanssa. Ostin ison purkin viime keväänä yhtä pulpettia varten. Maalasin sen, sitten yhden toisen pöydän, sitten tuolin, sitten lukemattoman määrän peltipurkkeja...ja sitä oli vieläkin puoli purkkia jäljellä. Alkaa tosin vähitellen kuivahtaa.
Vilijonkka: muistojenkin kerääminen on tärkeää. Nyt sitten syötte seuraavat 15 vuotta sen varjostimen alla.
Saitko sähköpostissa taulujen kuvat? Mitä olit itse mieltä tyylien yhtäläisyydestä?
Clarissa
Clarissa: juu, kiitos sain. En vaan vielä ennättänyt kommentoida mitään.
Kyllä, olivat kovin samantyylisiä - mikä nyt ei toisaalta ole ihme, sillä en mitenkään ole olevani ainutlaatuisia kuvia tekevä;-) Joku sama tunnelma niissä oli kuin omiinikin pyrin luomaan.
Olivatko ne kaupan vai vain esillä?
Oliko kiinnostusta yleisön puolelta?
Asutko sinä Italiassa vai olitko vain matkalla?
Olin vain matkalla. Taulut olivat näytillä upeassa vähän ikäänkuin kierrätysidealla tehdyssä karusellissa Bergamon kaupungissa. Niitä oli laitettu koristukseksi karusellin yläosaan, eivätkä siis olleet kaupan. Mielestäni ne olivat niin sinun taulujesi näköisiä, että ajattelin varmistaa ovatko sinun kätesi jäljiltä.
Ei tietenkään ehkä ainutlaatuinen idea, mutta ei ole niin helppoa miltä näyttää päästä tuohon lopputulokseen: Yksinkertainen idea, mutta viehättävä ja tasapainoinen ja persoonallinen lopputulos.
Harmi, että en hoksannut kysyä tekijän nimeä. Tapahtuma oli kaupungin järjestämä ja taiteilijat ja näyttelijät toteuttivat sen. Mielestäni loistoidea tällä muovikulttuurin aikakaudella. Lapset istuivat karusellissa puisissa kelkoissa, veneissä ja kaikenmoisissa puusta rakennetuissa härveleissä. Tuohon kokonaisuuteen ne taulut kävivät erinomaisesti. Karusellille piti itse antaa vauhtikin, siinä ei ollut mitään sähköistä aparaattia joka sitä olisi pyörittänyt.
Clarissa
Nyt ihan oikeesti tuosta Suomen Kuvalehden tuolista, josta toimittaja ei oikein pitänyt. Mielestäni olen nähnyt sellaisen töölöläisessä kotimuseossa (nimeä en nyt muista, mutta on entinen Virke Oy:n toimitusjohtaja, nainen) takan kupeessa. Minusta se oli kaunis - istuin ehkä hieman liian alhaalla.
Nyt perustan kyllä oman sisustuslehden, kaikilla muillahan sellainen jo on. Ja kirjoitan ihan uudenlaisella tyylillä. Antakaa vaan ilmaiseksi näytteitä, minä sanon totuuden.
Oisko Kasvatan huutamatta -kurssilla vielä tilaa? Kun kurkkuakin jo kivistää ainainen karjuminen.
Matroskin; lehti pystyyn vaan hetipiannopeasti.
Kurssi on täynnä, jatketaan huutoa.
eeva: mielenkiintoinen havainto.
Clarissa; kiitos kun kerroit, kuullosti mielenkiintoiselta näyttelyltä.
Eeva, tarkoitat varmaan Tyyne-Kerttu Virkin kotimuseota. Hän on Käsi-ja taideteollisuusyrityksen Vokki oy:n perustaja. Rakastan kotimuseoita, mutta tuolla Virkin kotona en ole käynyt. Kiitos muistutuksesta Eeva!
Edellinen postauksesi oli jotenkin päässyt livahtamaan ohitseni ja nyt kiinostuin Matroskinin kurssikiinnostuksesta...minä ja mukaan, kurkku kipeän jatkuvasti, jos on täynnä saavat järjestää toisen samanlaisen. Vai, onkohan se edes mahdolista kasvattaa hyvin ja huutamatta.
Siis ehdottomasti kannatti kasata tuo kehys. Ihan hillittömän upea kehys! Ja säröineen siinä on esine, jolla on _se tarina_ ;-)
Kiitos Tanja, just häntä tarkoitan. Kotimuseo on todella tutustumiskäynnin arvoinen, vaikka onkin harvoin auki. Katso netistä tms näyttöajat, minä kävin viime talvena eräänä sunnuntaina.
Lähetä kommentti